Kaikki jännittävät tarinat saavat jatko-osan...=) Seuraava on jatkoa tarinalle koulutus kesäpäivänä... Kiitos kaikille palautteesta. Sitä voi lähettää edelleen...
-------------------------------------------------------------
Julia oli yrittänyt unohtaa pari viikkoa sitten tapahtuneen kohtaamisen heidän oman puutarhurin kanssa. 35-vuotias sänkipartainen ja aurinkoisen kesän kunniaksi ruskettunut puutarhuri oli ottanut hänestä arveluttavia kuvia, häpäissyt ja pakottanut hänet toteuttamaan miehen perverssejä mieltymyksiä heidän oman pihansa varastossa. Julia ei ollut kertonut tapahtumasta kenellekään, niin kuin hän lupasi. Hän ei todellakaan halunnut, että kyseiset valokuvat joutuisivat vääriin käsiin ja julkiseen levitykseen. Puutarhuria hän oli vältellyt parhaansa mukaan, vaikka tämä mies edelleen muina miehinä työskenteli ja jutteli hänen isänsä kanssa pihamaalla. Eräänä päivänä, kun Julia oli tulossa kotiin kaupungilta, varsin seksikkäässä koulutyttömäisessä asussa, puutarhuri työskenteli pihamaalla. Julialla oli yllään valkoinen kauluspaita, skottiruudullinen hame ja valkoiset polvisukat. Vaalea pitkähiuksinen Julia painoi katseensa maahan ja yritti ohittaa miehen mahdollisimman huomaamattomasti, tässä kuitenkaan onnistumatta.
- Julia, tule tänne, mies hiukkaa. Julialla käy vilunväristykset pitkin ihoa. Hän jää paikalleen ja katsoo miestä alta kulmain.
- Tule tänne nyt, puutarhuri kehottaa uudestaan ja kohottaa hieman ääntään.
Julia kävelee hitaasti puutarhurin työ ja pelkää pahinta.
- Mitäs tyttö? Ei olla hetkeen juteltu, mies sanoo matalalla äänellään.
Julia on hiljaa ja katselee maata.
- Luulisi, että viime kerrasta olisit jotain oppinut. Silloin vastataan kun kysytään, vai mitä? Tuskin haluat, että hieman kyseenalaiset kuvat susta lähtee levitykseen, mies sanoo.
- Ei, pliis, mä haluaisin vaan mennä, Julia piipittää.
- Mennä mihin? Enpä usko, pikkupillu. Vanhempasi tulee kotiin vasta muutaman tunnin kuluttua. Meillähän on aikaa vaikka mihin...
Puutarhuri ottaa Juliaa kädestä kiinni ja alkaa taluttaa häntä sisälle. Samalla hän ottaa maasta vihreän repun. Julia kävelee mukana, kun mies taluttaa häntä puolijuoksua kartanomaisen rakennuksen ovelle. Puutarhuri käskee Juliaa avaamaan oven ja päästämään heidät sisälle. Kädet täristen Julia avaa oven ja päästää puutarhurin rakennukseen. Eteishalli on iso ja marmoriset portaat johtavat yläkertaan. Oikealla puolella levittäytyy iso olohuone ja vasemmalla näyttää olevan talon kirjasto.
- Missäs sun huoneesi on, mies kysyy Julialta, joka osoittaa saman tien sormella yläkertaan.
Mies alkaa taluttaa Juliaa yläkertaan ja vie hänet hänen omaan huoneeseensa. Mies paiskaa Julian hänen valkoiselle sängylleen ja katselee häntä päästä varpaisiin.
- Onko sulla korkokenkiä, mies kysyy ja Julia vastaa myöntävästi. Hyvä pue ne päällesi ja ota noi helvetin tennarit pois jalasta!
Julia tekee työtä käskettyä ja pukee päälleen valkoiset korkokengät. Mies istahtaa sängylle ja repii Julian paidan auki ja heittää sen menemään. Paidan alla ei ole rintaliivejä ja Julia yrittää peittää pieniä a-kupin rintojaan käsillään. Puutarhuri läpsäyttää avokämmenellä Julia kasvoille. Julia vinkahtaa ja kääntää katseensa pois puutarhurista. Puutarhuri ihailee nuoren naisen vartaloa. Julialla on tällä hetkellä jalassaan valkoiset polvisukat, valkoiset korkokengät, jossa on vaaleanpunainen reuna ja päällä valkoiset pienet stringit.
- Äläkä yritä peittää pieniä rintojasi, pikkupillu, mies kähisee samalla kun riisuu itseään alasti.
Kyynel alkaa valua taas kauniin Julian kasvoilta ja poskea kuumottaa. Ei voi olla totta, että hän joutuu kokemaan uudestaan saman nöyryytyksen kuin pari viikkoa sitten. Mies tulee Julian luo ja repii häneltä valkoiset pikkuhousut pois. Pikkuhousujen alta paljastuu posliinipillu. Mies tukistaa Juliaa hiuksista ja alkaa puhua muutaman sentin päästä kasvoista. Hengitys haisee tupakalle.
- Vai on tyttö pitänyt edelleen huolta pillustaan. Taitaa tyttöä kiihottaa pitää sitä karvattomana. Pikku huora, mies sanoo tiukentaen otettaan hiuksista Julian pitäessä silmiä kiinni. Julialta pääsee pieni valitus suustaan.
Mies irrottaa otteensa ja Julia huokaisee helpotuksesta. Puutarhuri alkaa varmoin ottein kaivaa laukustaan jotain ja Julia huomaa kauhukseen, että kysymys ei ole mistään lounasvoileivistä. Julia näkee, kun mies nostaa videokameran jalustalleen ja asettaa sen sängyn päähän. Samalla hän heittää sängylle vaaleanpunaisen silikonimaisen ison dildon. Julian on kauhuissaan ja alkaa protestoida.
- Hei, ihan tosi pliis. Älä viitti. En minä haluaisi...Julialla nousee pala kurkkuun ja kyyneleet alkavat tulla uudelleen hänen silmiinsä.
Mies laittaa kameran päälle ja tulee Julian luo. Hän ottaa Juliaa niskasta kiinni ja käskee esittelemään itsensä kameralle. Julia katsoo punaista valoa ja uhkaavana seisovaa videokameraa.
- Hyvä, nyt sano minun perässäni. Olen pikku Julia ja aion toimia tänään teidän käytettävissä olevana pikkupilluna, mies käskyttää. Julia ei vastaa mitään vaan katsoo maahan. Mies läiskäyttää Juliaa kasvoille ja toistaa vaatimuksensa. Julia nostaa katseensa ja katsoo kyyneleisin silmin kameraa. Silmämeikit ovat valuneet poskille.
- Olen pi-pikku Julia ja aion toi-toimia tä-nään teidän käytettävissä olevana pi...pikku...pilluna, Julia saa sanotuksi. Hän haluaisi valua maan rakoon häpeästä.
Mies murahtaa tyytyväisenä ja käskee Julian levittämään jalkansa. Posliininen pillu paljastuu kameralle, kun Julia hitaasti levittää jalkansa. Mies ottaa tekokullin käteensä ja alkaa asettamaan vaaleanpunaista dildoa Julian pillunhuulille alkaen painamaan sitä hitaasti sisään. Julia yrittää liikkua poispäin, mutta mies pitää häntä varmoin ottein paikallaan ja painaa säälimättä tekokyrpää Julian pyhimpään. Tyttö puree hammasta, kun keinotekoinen kulli täyttää sentti sentiltä ahtaan raon.
Edessä seisova videokamera ikuistaa joka hetken. Puutarhuri aloittaa liikuttelemaan rytmikkäästi tekokullia Julian posliinisessa vitussa ja ottaa Julian pienen käden ja asettaa sen tekokullille. Hän käskee Julian itse liikuttelemaan tekokullia omassa vitussaan. Julia alkaa pakotettuna runkkaamaan itseään. Samalla mies tulee Julian kasvojen eteen.
- Suu auki, vitun lutka, mies sanoo. Julia avaa vastentahtoisesti suunsa.
Mies laittaa ison paksun kullinsa Julian nuoreen suuhun ja alkaa liikuttelemaan sitä edestakaisin. Välillä kulli painuu syvälle kurkkuun. Julia korisee ja kuola valuu suupielistä, kun puutarhurin kyrpä soutaa edestakaisin nielussa. Videokameralle tallentuu kuva, jossa Julia on istuvassa asennossa sängyn päässä, kun vaaleanpunainen tekokulli liikkuu nuoressa vitussa ja miehen iso kyrpä on suussa, kuolan ja kyyneleiden valuessa Julian kasvoilla. Vihdoin mies vetää kullinsa pois Julian suusta ja samalla Julia tiputtaa dildon lattialle. Puutarhuri naureskellen nostaa vaaleanpunaisen aikuisten lelun maasta. Vaaleanpunaisen dildon pinnalla kiiltelee Julian pillun mehut...
- Vai, tyttö on vuotanut nesteitä, mies naureskelee. Julia hävettää ja hän painaa kasvonsa lattiaan. Mies ottaa Julia hiuksista kiinni ja kääntää pään takakenoon.
- Suu auki, saatanan kakara. Nyt puhdistat tämän, mies kähisee kiihottuneena.
Julia avaa suunsa ja mies painaa silikonisen pillun mehuista kiiltelevän dildon tytön suuhun. Dildo painuu syvälle Julian kurkkuun ja hän päästää pitkän korisevan äänen. Vartalo hyppää vaistomaisesti ilmaan. Julia putoaa lattialle ja jää kyynelsilmin yskimään maahan.
Julia tuntee, kuinka hänet nostetaan maasta takaisin sängylle kameran eteen. Puutarhuri ottaa hänet syliinsä, niin että hän on selkä puutarhuriin päin. Samalla puutarhuri tarraa polvitaipeista kiinni ja alkaa sovitella 20cm kaluaan Julian pienelle pillulle. Kalu alkaa painua sisälle, kun mies pitää kevyttä Juliaa ilmassa ja laskee hänet suonikkaan kyrpänsä päälle. Videokameralle tallentuu, kun kulli uppoaa vastustamattomasti Julian posliinipilluun. Julia katsoo kameraa sumuisin silmin, kun mies alkaa liikutella kaluaan Julian pienessä vitussa. Julia huokailee ja valittaa nautinnon ja kivun sekaisessa olotilassa. Mies näykkii samalla Julian korvaa ja kuiskii hänelle halventavia kommentteja. Vihdoin mies nostaa Julian ilmaan polvitaipeista ja pillun mehuista märkä kyrpä ponnahtaa pois pillusta.
Julian helpotus jää kuitenkin ennenaikaiseksi, sillä puutarhuri alkaa sovitella vitussa kostutettua kyrpäänsä Julian anukselle. Puutarhuri painaa vastustamattomasti ja yllättävän helposti kullinsa Julian peppuun. Juliasta tuntuu, että hänen pieni peppunsa repeää.
- Ai, sattuu, aaah, älä, Julia valittaa ja saa takaapäin läimäytyksen kasvoille.
Julia lopettaa protestoinnin ja alkaa nyyhkyttää hiljaa, kun mies raiskaa hänen anustaan. Julia sulkee silmänsä ja yrittää unohtaa videokameran, joka ikuistaa hänen häpeällistä hetkeä. Mies säätelee tahtia polvitaipeista nostamalla Juliaa ilmaan ja liikuttelemalla lantiotaan. Pitkin vedoin, välillä ihan pohjaan asti tunkeutuen. Ylös, alas, ylös, alas. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen mies nostaa Juliaa polvitaipeista ja ottaa kullinsa pois anuksesta. Hän asettelee Julian sängylle niin, että hän on kontillaan kasvot kameraan päin. Mies puristaa häntä poskista ja kysyy.
- Kerro nyt kameralla, mitä sinulle on tehty, mies kiusoittelee.
- Naitu pep-peppuun, Julia kertoo kyynelsilmin.
Mies siirtyy naureskellen Julian taakse ja alkaa painaa kaluaan uudestaan kivistävään peppureikään. Sentti sentiltä se uppoaa sisälle ja Julia irvistelee kameralle tuskissaan. Mies tarraa häntä hiuksista ja vetää päätä pystyyn.
- Ja nyt sanot, missä kyrpä on?
- Pepussa, Julia nyyhkyttää.
- Hyvä. Sano vielä, että se on isin pikku lutkan pienessä huoraperseessä.
- Se on i-isin pik-ku lutkan pie-pie-pienessä huorapersees-sä, Julia kakistelee kun mies kiskoo hänen hiuksistaan ja nai häntä peppuun.
- Hyvä, vitun kiimainen huora! Mies irrottaa hiuksista otteen ja lyö häntä kasvoille avokämmenellä. Tuo oli siitä hyvästä, kun olet niin huorahtava lutka, mies kähisee. Julia nyyhkyttää.
Mies alkaa kiihdyttää tahtia Julian perseessä painaen sitä koko pituudelta supistelevaan anukseen. Julia tuijottaa kameraa sumuisin ja kyyneleisin silmin, kun mies karjaisten laukeaa syvälle hänen peppuunsa. Mies vetäytyy Juliasta, joka rojahtaa mahalleen sängylle. Puutarhuri alkaa pukemaan päälleen ja kerää vihellellen kamppeensa kokoon.
- Aika mukavaa materiaalia. Pidät suusi kiinni tästä, niin sinun isi ei saa mitään epäilyttävää kasettia postissa. Pikku perseenjakaja pornolutka, mies naureskelee ja poistuu huoneesta.
Julia jää makaamaan sängylle ja kyyneleet valuvat silmistä. Olo on kuin hyväksikäytetyllä huoralla ja silti hän kiihottui miehen käsittelyssä. Vatsassa käy kylmä koura, kun hän miettii kuka oikein videon tulee näkemään. Miksi hänelle tapahtuu näin? Miksi, Julia kyselee itseltään ja painaa kyyneleiset kasvonsa peittoon.