Jokainenhan meistä on talven riemuja kokenut, kuka milläkin tavalla niistä nauttien. Sitä joskus saattaa ihan yllättäen "joutua" mitä eriskummallisimpiin tilanteisiin epähuomiossaan, syyttään taikka sitten itse tilannetta "provosoiden".
Tässä tapauksessa minun syytäni tapahtumien kulkuun ei juuri kyselty enkä usko että se olisi lopputulosta miksikään muuttanutkaan.
Olin vuokrannut eräältä ystävältäni pienen osakehuoneiston ihan kylpylän välittömästä läheisyydestä, paikka oli ihan nätti, mökki oli hyvin siisti ja oma sauna mökissä kruunasi koko komeuden… vaikka enhän minä oikeastaan ollut siellä paljon muuten kuin öisin, suuren osan aikaa vietin kylpylässä sekä päivät tietenkin lasketellen mielestäni hyvin hoidetuilla rinteillä, muutamia retkiä tein myös murtsikoilla, ladut olivat hyvässä kunnossa, maisemat olivat upeita ja ladulla tapaamani ihmiset olivat iloisella tuulella.
Oli nautinto istuskella ladun varressa ensimmäisillä etelärinteisiin sulaneilla pälvipaikoilla, hörppiä kahvia termarista ja syödä nutustella eväsleipiä kuukkeleiden tarjotessa kesyä seuraansa, kuukkeli on kyllä nätti lintu ja niin tavattoman kesy, nämäkin kaksi kuukkelia jotka ympärilläni pyörivät leipäpalojen toivossa tulivat kädelle istumaan ja syömään musertamaani leipää.
Aina iltaisella minä sitten siirryin allasosastolle, varsinkin porealtaat olivat minulle mieleen, saatoin lojua porealtaassa yhteen menoon varmaan toista tuntia antaen kuplivan veden hyväillä kehoani.
Olin taas menossa kylpyyn ja saunaosastossa oli lähes tungokseen saakka väkeä, no minä vaatteita riisumaan, pyyhe mukaan ja saunalle ja sitten suihkun kautta höyrysaunaan "rentoutumaan". Tiedättehän te kylpylät ja että useimmissa on yhteinen höyrysauna sekä miehille että naisille, niin on täälläkin ja kun kerran väkeä oli enemmänkin liikkeellä niin olettaa saattoi että höyrysaunassakin on sekä että! No kävelin sitten höyryn keskellä oletetulle miesten puolelle, näin kyllä jotain hahmoja mutta vasta ihan vierestä mennessäni havaitsin pari naista istumassa alimmalla askelmalla, heidät ohittaessaan kuulin toisen heistä supattavan kaverilleen. - Siunaa ja varjele, näitkö sinä tuon! Kuulin toisen mutisevan jotain mutten enää erottanut sanoja kun pari miestä ylimmällä lauteilla kävi kovaa keskustelua autojensa paremmuudesta.
Istahdin peflettini päälle, nojasin hartiani seinään, suljin silmäni ja vain nautin rentouttavasta lämmöstä ja eukalyptuksen tuoksusta.
Siinä aikani loikoiltuani siirryin takaisin suihkun puolelle ja pikaisen suihkun jälkeen ja tuttujen valmistelujen (munapussi ja uimasortsit) siirryin sitten viimein altaille, väkeä tosiaan riitti lähes tungokseen saakka ja ainakin just nyt oli molemmat porealtaatkin tungokseen saakka täynnä, joten nousin yläkerran baariin oluelle, siinä istuksiessani olutta nauttien silmäilin koko ajan porealtaille, sinne mieleni teki ja siksi odotin jo kovin että tilaa tulisi ees jompaan kumpaan. Sitten vihdoin kun olin lähes lopettanut jo olueni niin toisesta porealtaasta lähti viiden hengen porukka saunoille päin, minä jätin lasini niille sijoilleen ja painelin vauhdilla poreiden hellään hyväilyyn. Sain mielestäni hyvän paikankin, joten "ankkuroiduin" siihen nautiskelemaan olostani.
Jonkin aikaa siinä oleiltuani ja jo lähes uneen poreiden nautinnosta vaivuttuani tunsin yhtäkkiä käden hipelöivän "Jormaani"… - Mitä helv…. ehdin jo aloittaa kunnes huomasin vierelläni naisen joka katsoi minua silmiin sanoen. - Anteeksi röyhkeyteni mutta minun oli ihan pakko saada varmistus näkemälleni tuolla höyrysaunassa! - Jos vain suot, voin tarjota sinulle vaikkapa jonkin juoman korvaukseksi röyhkeydestäni?? Katselin hetken hänen kysyvää ja jollain lailla anteeksipyytävää ilmettä ja sitten hymyilin hänelle sanoen. - No, vastasiko tunne näkemääsi? Hän katsoi minua nyt jo uudenlainen kiilto silmissään. - Tuota… kun minä en oikein tiedä mitä odotin taikka kait paremminkin kuinka paljon, mutta olipa odotus nyt sitten mitä hyvänsä, koin kyllä tuplaten sen!
En voinut sille mitään että minua rupesi naurattamaan, hän katsoi minua ensin hieman hämillään, ehkä jopa närkästyenkin… kunnes hänkin rupesi nauramaan. Katsoin häntä, hän vaikutti jotenkin herttaiselta vaikkei sanan varsinaisessa mielessä kaunis ehkä kasvoiltaan ollutkaan, hänessä oli kuitenkin sellaista luonnollista kauneutta eikä se rajoittunut pelkästään kasvoihin, hän oli myös olemukseltaan luonnollisen oloinen, ei ylväs eikä nöyristeleväkään, kuitenkin sellainen että varmaan saa puettunakin miesten päät kääntymään vaikkei takuulla yritäkään herättää olemuksellaan turhaa huomiota. - Tarjous ei kuulosta yhtään hullummalta, miten olisi tänään illalla tuolla yläsalin baarissa vaikka esim. klo. 22?? - Hmmm… täytyy tuumailla, olin kyllä suunnitellut pientä "akkain keskeistä iltaa" naapurin kämpällä, meitä on siellä koossa kolmen naisen remmi ja ajateltiin ottaa muutamat terävät, parantaa maailmaa ja haukkua teitä miehiä, vaikka nyt kyllä "tuntuu" että on ainakin yksi asia sinulla jotan en tänään voisi haukkua… ainakaan koon puutteesta! - Kiinnostaisiko tulla seuraan lasilliselle?
Että silleen, sitä taas joudutaan tilanteeseen jossa luultavasti ainakin joku haluaa kokeilla "ihmettä"… vaikka toisaalta saatan toki olla väärässäkin, ja kun asiaa oikein ajattelen niin toivoisin että olenkin.
Olenhan minä toki yrittänyt kieltäytyäkin moisesta kunniasta eräänkin kerran mutta tulokset ovatkin jo toinen asia. - Okei, sano osoite niin voin tullakin käymään… yhdellä lasillisella, mutta voisitko tehdä palveluksen, älä kerro niille toisille siitä mitä "tunsit" ja näit! - Luvattu, en kerro!… jokin hänen ilmeessään ei vain ihan tukenut noita sanoja mutta katsotaan nyt!
Aikanaan sitten lähdin pois kylpylästä valmistautumaan iltaan ja tapaamiseen!
Tässä vaiheessa voin kertoa lukijoille että olen sen verta tavallisen näköinen tyyppi että ellei muita avuja olisi, pelkkä ulkonäkö ei selittäisi kiinnostavuuttani naisten keskuudessa, en toki pidä itseäni rumana, kauneus vain on, niin kuin sanotaan, katsojan silmissä (taikka miehistä puhuttaessa komeus!)
No se siitä, osoitelappu kouraan ja menoksi, matkaa heidän mökilleen oli vajaan kilometrin joten tossua vaan toisen eteen, saapahan samalla annoksen raitista ilmaa!
Osoite löytyi ja mökin ikkunoista heijastuva valo paljasti väen olevan paikalla! Ovikello lirutteli jonkin älyttömän liirumlaarumin ja Eevaksi itsensä altailla esitellyt nainen tuli avaamaan oven! - No hei Eric, käy sisään. Astuin kynnyksen yli suoraan heidän olohuoneeseensa, huoneen molemmat nojatuolit olivat vallanneet muut paikalla olevat naiset, tummempi heistä esittäytyi Lissuksi, ja pienin vaalea nainen väitti olevansa Anni. Kohteliaan pokkuroinnin jälkeen kysyin kohteliaisuuttani etten kait minä vaan häiritse?
Et häiritse, on mukava saada yksi "iso" mies joukkoon, vastasivat molemmat nojatuoleissa istuvat naiset! Vilkaisin Eevaa ja "jostain syystä" hän herahti ihan punaiseksi kasvoiltaan. Jaaha, että se siitä salassapitolupauksesta… vaikka kyllä minä sen oikeastaan arvasinkin miten sen lupauksen kanssa käy.
No minä siitä takkia pois päältä riisumaan ja katselemaan sopivaa istuinta, koko ajan tunsin katseet selässäni… vai pitäisikö sanoa munaskuissani ja ilmassa lenteli varmaan tsiljoona kysymätöntä kyssäriä, mutta ainakin tässä vaiheessa iltaa kaikki olivat vielä sen verran hillittyjä etteivät niitä ääneen esittäneet.
Kuuntelin heidän jutusteluaan, vastailin kyssäreihin (ei, ei niihin ilmassa lenteleviin) ja tein muutamia kysymyksiä itsekin, kuitenkin ajatukseni askartelivat aivan toisen asian kimpussa, opinkohan minä koskaan ymmärtämään naisia ja heidän mielialojaan/-kuvistustaan. Nytkin näin arvon leideistä että heillä oli enemmän kuin vaikeaa pysytellä viilipyttyinä etteivät kävisi heti suoraan asiaan ja rupeaisi vaatimaan "näyttöjä" Eevan väittämille! Jokin siinä tilanteessa ja omissa pohdinnoissa huvitti minua mutta minähän olin täällä vieraana ja herrasmiehenä sain hillityksi ilmeeni. - Mitä arvon vieraalle saisi olla? Eeva kysyi ajatukseni katkaisten.
- Tuota, mitähän sitä ois tarjolla?… siis noin niinku juomapuolella! - No, kylmää kaljaa, taskulämmintä kossuakin on vielä vähän, sitten löytyy yhtä merkkiä konjakkia ja viskiäkin on tar-jolla! - No jos minä vaikka hienostelisin kun kerran mahdollisuus tarjotaan ja otan sitä konjakkia! Lasin saatuani keskustelu siirtyi illan muuhun suunnitelmaan, sauna kuulemma on lämmin josko sinne löytyisi halukkaita! Hä hää, katsotaanpas jokos se sieltä tulee… - Tuota, mä ainakin lähden saunaan! sanoi Lissu ja vilkaisi toisia, sitten hän käänsi katseensa minuun. - Miten on vieras, lähtisitkö sinäkin saunaan, vaikkapa selän pesijäksi! JES… tulihan se sieltä, mä arvasin, aika kauan he jo malttoivatkin pitää uteliaisuutensa kurissa. Minä kyllä olen vasta ollut useamman tunnin tuolla kylpylässä eikä minulla tullut edes pyyhettä mukaan! - Ei se mitään, kyllä meillä pyyhkeitä löytyy! huikkasi siihen väliin Eeva korostetun nopeasti. Jos mahdollista pieni hämmennys hänen kasvoillaan teki hänestä entistä viehättävämmän. - Olisihan se epäkohteliasta kieltäytyä noin houkuttelevasta tarjouksesta, lähdetään sitten saunomaan!
Siirryimme pukuhuoneen puolelle, Eeva ja Lissu menivät edellä ja minä perässä, Anni jäi istumaan olo-huoneeseen selvästi ristiriitaisena itsensä kanssa, ilmeestä päätellen hänkin haluaisi nähdä "Jormani" mutta jokin minulle tuntematon mieliala hänen sisällään kamppaili halua vastaan.
No ehkä hyvä niin, ajattelin ja suljin pukuhuoneen oven perässäni. Naiset riisuutuivat nopeasti enkä minäkään tarpeettomasti viivytellyt, he painuivat edeltä suihkuun ja minä perässä, pefletti laatikosta ja löylyyn, naiset tekivät tilaa keskelleen. Kuvio oli aika selvä, he olivat päättäneet nähdä sen kunnolla joten siksi tää istumajärjestys, nojasin selkänojaan ja katselin heitä syrjäsilmällä. Kumpikin tuijotti silmät teevadin kokoisena "Jormaani", mitään ei puhuttu pitkään aikaan, kukaan ei edes liikahtanut. Sitten Lissu rikkoi viimein hiljaisuuden. - Miten tuo on mahdollinen? - En minä tiedä, siihen se vain on kasvanut.
Niin mutta noin valtava, en ole koskaan nähnyt tuollaista edes elokuvissa, muutamia kuvia olen kyllä nähnyt "ei vaaleista" isoista mulkuista mutta nekin ovat kyllä olleet pelkkiä hammastikkuja tuohon verrattuna.
Eeva tuijotti syliini, ojensi hitaasti kätensä ja otti suurin piirtein keskiväliltä kiinni "Jormastani" ja nosti sitä hieman kuin punnitakseen. Jessus kun se on raskas eikä se edes seiso! - Niin, muutamat kaverini ovatkin minulle sanoneet että helppohan sinun on tuulessa seisoa kun sinulla on tuollainen kolmijalka!… hetken hiljaisuus ja sitten räjähdimme kaikki nauruun.
Suihkun puolella pesimme sitten myös ne selät toisiltamme ja illan juomingit olivat saaneet aikaan sen että erotiikkaa oli jo ilmassa, Eeva halusi pestä kaluni mutta kun heitä oli kaksi samaa "vaatimassa" sovittiin että siinä kyllä riittää tekemistä heille molemmille. Niin he hyvin hellävaroin kävivät työhönsä ja tekivätkin sen tosi antaumuksellisesti, virutettuaan sen Lissu halusi maistella tuliko puhdasta ja eihän sellaista tunnetta kestä Erickään kiihottumatta, - Kato helvettiä, sehän rupes oikein pullistelemaan, luoja kun onkin komea ja seisookin kuin mulkun vain pitääkin. Lissu totesi huomattuaan mikä vaikutus hänen suukoillaan "Jormaani" oli.
Eeva sanoi minulle. - Tulisitko tänne ja istuisitko tuohon penkille pukuhuoneeseen? Tein työtä käskettyä ja hän nousi syliini kyykylleen, kokeilin hänen mirriään eikä ollut epäilystäkään mitä se tällä kertaa halusi, niinpä Eeva laski pillunsa tappini päälle, tuntiessaan terskani huulillaan hän vetäisi voimakkaasti henkeä, sulki silmänsä, tarttui minua lujalla otteella niskasta kiinni ja aloitti laskeutumisen, hetkeen ei tapahtunut muuta kuin kovaa UUUUUUUUH-äännettä hänen huuliltaan, sitten hän yritti uudelleen, nyt vielä pontevammin kuin edellisellä kerralla ja tulos oli valitettavasti sama. - Ei tule mitään, ei se sovi sisälle ei sitten millään! - Minä en edes aio yrittää, mä näen jo katsomallakin että mahdotonta mikä mahdotonta.
- Niin, anteeksi vain arvon leidit, olisin voinut kertoa tän teille jo etukäteen mutta olisitteko te uskoneet??
- Tuskin vain, nyt vain vituttaa se että sinä turhaan jouduit sitä seisottaan, tuohonhan sopiin vertakin niin helvetisti että eikö sua koskaan rupea pyörryttämään kun se jämähtää seisiöön??? Katsoin heitä vuoron perään, sitten taas naurettiin vedet silmissä. Kävimme vielä pesulla ja siirryimme sitten Annin seuraan olohuoneen puolelle…
Tällainen kokemus tällä kertaa, voitte antaa palautetta mikäli niin haluatte.
Eric alias "Ori"