Pinjo

Synkkänä syysiltana toivoisi lukevan jotain muuta kuin kertomuksia siitä kuinka Afrikasta vietiin orjia Yhdysvaltoihin. Mutta pakko mikä pakko. Aiheesta on nimittäin koe lukiossa ja kurssi vaatisi nyt hieman menestystä. Makaan sängyllä selälläni ja luen vaikka silmäluomia painaa aina vain enemmän.

Säikähdän kun silmissäni näkyy vain mustaa. Haparoin käsilläni, mutta ne ei tunne eikä tavoita mitään. Sitten tajuan, että olen unessa. Kuin sormia napauttaen ilmestyy ympärilleni maailma. Olen jossain ulkomailla, kaupungissa ja tarkemmin sen satamassa. Ihmiset kulkevat hevosilla ja laiturissa seisoo suuri purjelaiva. Kyse ei siis ole aivan nykyajasta. Ja mitä itseeni tulee, käteni on sidottu yhteen paksulla köydellä. Joka puolella kuhisee ihmisiä. – Hei, muiden joukkoon siitä! huutaa vihainen miesääni takaani ja samassa hän tempaisee minut kapealle kujalle, jossa yhdyn useiden kahlittujen tai köytettyjen tummaihoisten ihmisten ”kulkueeseen”. Tummat ihmiset ovat pääosin miehiä, joitain naisiakin on. Heillä kuten minullakin on kiedottu päälle vaalea vaate.

Kulkue johti aukean torin reunalla olevalle korokkeelle. Melko nopeatempoisesti jokainen nousi vuorollaan korokkeelle ja poistui sitten sieltä. Kyseessä oli siis Yhdysvaltain orjamarkkinat. Ja seuraavana olinkin vuorossa minä. Minut tuupattiin korokkeelle. – Ainoa markkinoiden valkoihoinen, vararavintoakin löytyy, meklari huusi. Jälkimmäinen kommentti johtui tietysti siitä, että olin hieman tukevahko ja lyhyehkö. Joku huusi yleisöstä jonkun hinnan ja sillä minut oli myyty. Minut ohjattiin alas lavalta odottamaan uutta omistajaani.

Paikalle saapui stetsonipäinen valkopartainen vanhempi mies, joka oli huutanut minut. – Olen Mack Annis, sinun isäntäsi, voit kutsua MA:ksi, ukko ilmoitti ja samalla otti kiinni ranteestani taluttaen minut pois alueelta. Korttelin päässä oli tolppaan sidottuna ukon hevonen ja vankkurit. Ukko auttoi minut vankkureihin, jonka nuhjuiselle lattialle kävin sidottuna makaamaan. Vankkurit lähtivät liikkeelle ja pomppuinen ja kaikin puolin epämukava matka saattoi alkaa. Pompittuani vankkureissa jonkin aikaa ne pysähtyivät ja ukko tuli nostamaan minut alas. Olimme pienen joen rannalla. – On aika tutustua sinuun tarkemmin, MA sanoi. Hän aukaisi köydet ja veti vaatteen päältäni. Seisoin näin alasti. – Hyvältä näyttää, ukko sanoi tuijottaen b-rintojani ja tussuani, joka ajeltu muuten, paitsi keskelle oli jätetty pieni kolmion muotoinen pitkäkarvainen laikku. Ukko käski pysyä paikallaan ja hän otti vankkureista vyyhdin piikkilankaa. Ukko käski minun olla rauhallisesti ja niin olikin. Aluksi hän pyysi tuomaan kädet eteen. Tein niin ja MA kiristi ranteeni yhteen piikkilangalla.

Sitten MA kiersi pari lankaa rintojeni ylitse ja siitä selän taakse. Sitten erikseen molempien reisien ympärille läheltä häpyä. Sitten yksi kierros lantiolle ja pahin mahdollinen tapahtui. Yksi lanka pitkin häpyä ja persevaon pohjaa. Vielä yksi kierros kaulalle. – Kuset muuten nyt, jos meinaat, vankkureihini et kuse, ukko komensi ja aloitinkin pian valuttamaan virtsaa piikkilangan välistä pitkin reisiä. Piikkilangan piikit painoivat kivuliaasti ihoon, mutteivät rikkoneet sitä. – Haluat varmaan tietää, miksi kaikki nämä langat, ukko kysyi. – Yritän vain suojella sinua, joudumme menemään kylä läpi, jossa on satoja puutteessa olleita kullankaivajia ja muita työläisiä, jonkun ostokseni elämä on päättynyt heidän käsittelyynsä, ukko selitti nostaessaan minua vankkureihin. Piikit painoivat selkään ja reisiin maatessani vankkureiden lattialla. Päälleni heitettiin pari vilttiä suojaksi. Odotin jännityksellä kylään saapumista.

Röykkyisen kivulias matka oli taittunut ehkä tunnin verran, kun vankkureiden vauhti hiljeni ja ympäriltä alkoi kuulua hälinää. Äkkiä vankkureiden takalaita avattiin ja viltti repäistiin päältäni. – Täällä on!! miesääni huusi. Samassa näin jo stetsonpäisen miehen, joka repi minua pois vaunusta. Pian minuun tarttui useampi mies ja minua kannettiin kohti saluunan tapaista. Siellä minut iskettiin pöydälle. Miehet alkoivat jo laskea housujaan välittämättä piikkilangoista, kunnes.., Takahuoneesta astui esiin mies, jolla oli kädessään pitkä pyssy. Ympärilleni kerääntyneet miehet hiljenivät ja jäivät katsomaan, kuinka mies käveli viereeni ja tarrasi minua hiuksista repäisten minut pystyyn ja alkoi raahata kohti takaovea, joiden takana oli miehen vaunut, joissa oli iso, pitkä laatikko. Hän nosti minut vaunujen päälle ja avasi laatikon. Seuraava vaihe olikin se, että olin laatikossa, ja vaunut lähtivät liikkeelle. Jonkin matkan kuluttua vaunut pysähtyivät ja mies nosti minut laatikosta. Hän myös otti kaikki piikkilangat pois.

Mies irrotti hevosensa vaunujen edestä ja käski minun tulla perässään laskimme alas pienen rinteen, jonka alapuolella oli suota vastaava kurakko. Hän laittoi nilkkoihini köyden, ja toisen pään hän sitoi hevosen valjaisiin. Hän käski minun asettua istuvilleen ja sitten hän komensi hevosen liikkeelle. Hevonen alkoi kirmailla upottavassa kurakossa laahaten minua perässään. Olin yltä päältä kaikessa paskassa ja huomasin, että edessäni on kivi. Tum!!... Havaitsin lyöneeni pään huoneeni seinään. Mitä helvettiä, mietin. Oliko se unta? Tunnustelen itseäni. Minulla on vaatteet päällä ja olen puhdas. Riisun paitani. Ei jälkiä piikkilangoista. Kokeilen jalkoväliäni. Se on litimärkä, mutta mistä nesteestä??