Herkku-puhelin
Tanssireissu
Olavi

Oli ensimmäinen viikonloppu sen jälkeen kun naissuhteeni oli viikolla päätetty yhteistuumin kumppanini kanssa lopettaa. Ajattelin, että "uusiopoikamies" lähtee nyt kyllä tansseihin.

Lähdin liikkeelle jo varhain lauantai-iltana asuntoautolla. Kulkuneuvoksi valitsin sen kahdestakin syystä. Voipahan ottaa jonkun oluen ja jäädä autoon nukkumaan huurut pois ja kävi mielessä sekin, että jos joku tulisi sinne "kylään". Suuntasin auton keulan 70 km päässä olevalle tanssilavalle.

Ilta oli varmaan siinä puolessavälissä kun baaritiskille viereeni purjehti kukkaisessa kesämekossa arviolta pikkaisen päälle 60 v naisihminen.

Laittaa kädet sillai tiskille, että voi rinnoillaan nojata niihin. Paljastaen samalla minulle, että varustuksessa ei oo moittimista. Aloitin juttelun jollain tilanteeseen sopivalla aiheella. Jo pikkuhetken päästä ymmärsin, että tuo itseäni parikymmentä vuotta vanhempi nainen on liikkeellä toiveessa saada vierasta. Tilanteen teki hankalaksi se, että hänen mies oli myös paikalla. Juuri nyt oli pelillä jonkun kanssa. Pyysin tätä rohkeaa naista kanssani hitaalle nojailu kappaleelle jotta voisin tuntea mekon läpi hänen vartalonsa muodot. Täytyy kyllä sanoa, että aika oli ollut hänelle suopea, niin uskomattoman hyvälle hän tuntui. Hetken tanssimisen jälkeen en mahtanut mitään kun haaroissani alkoi tuntua seisomisen merkkejä.

Sanoinkin hänelle, että saat minut kuumaksi. Menimme ulkoterassille parin pelin jälkeen tauolle, jolloin huomasin hänen miehensä seuraavan meitä ikkunasta. Kerroin daamilleni tilanteen ja sanoin etten halua hänelle harmia. Hänpä ilmoittikin, että on päättänyt olla vielä yöllä kanssani ja tulee autolleni kun mies nukkuu. Kerroin riskin olevan hänellä ja mielelläni ottaisin hänet. Hetken vielä tanssitettua muita päätin lähteä autolleni ja ilmoitin, että saavu niin pian kuin mahdollista. Autolla laitoin alavuoteen leveäksi ennen hänen tuloaan jotta saisimme toteuttaa yhteisen päähänpiston mahdollisimman hyvissä olosuhteissa. Varmaan reilun tunnin päästä näin tutun hahmon liikkuvan illan hämärässä ja kiiruhdin häntä vastaan.

Suutelimme kiihkeästi autoa vasten jo ennen sisään menoa. Raili joka on hänen nimi kertoi kaataneensa miehelleen ison viskipaukun vielä omalle vaunulleen päästyä ja katsonut, että sen teho oli riittänyt varmasti. Oli vielä lähtiessä koittanut puistamalla herättää miestään tuloksetta. Kertoi, että aikaa on nyt kyllä. Katsoimme toisiamme silmiin ja ainakin hänen silmistään paistoi kova kiima. Varmasti myös minun, sillä kullini seisoi jo aivan täydessä mitassa. Olinhan odottanut tätä jo tuntikausia. Raili alkoikin aukoa housuni vetoketjua ja vapautti tuon 18cm ylöspäin käyrän kyrvän, joka terska sinipunaisena kurkotti pää pystyssä. Itse otin paidan pois ja annoin housuni pudota lattialle.

Raili pyörähti selin minuun, että voin aukaista mekon vetoketjun ja helmasta nostaen otin sen pois. Tuo upea vartalo oli nyt siinä silmieni edessä vain pitsiset rintsikat ja pikkarit yllä. Jotka oli kyllä valittu juuri tällaista tilannetta varten. Sen verran pienet olivat. Kun sain myös ne riisuttua aloin suutelemaan häntä kaulalle ja hiljaa edeten laskeuduin noille ihanille rinnoille. Nännin suuhun saatuani olin jo kuulevani pientä yninää ja huokailua naiseni suusta. Pyysin häntä menemään sängylle niin että voin ihastella hänen vittuaan esteettä. Siinä se nyt oli silmieni edessä ja niin kosteana, että oli jo kastellut reisiä ympäriltä.

Painoin huuleni kiinni tuohon ihanaan silmäkkeeseen ja aloin imemään mahlaa suuhuni. Raili valitti jo isoon ääneen, joka varmasti kuului auton ulkopuolellekin, jos joku vain sattui lähellä olemaan. Kun käytin kieltäni reiässä huomasin, että hän on säilynyt hyvin myös sieltä. Sen verran tiukalle tavara tuntui. Otettuani klitoriksen huulieni väliin ja muutaman imaisun jälkeen Raili sai niin voimakkaan orgasmin, että en ole moista naisen ennen nähnyt saaneen. Koko vartalo tärisi ja vitun lihakset sykki sellaisella voimalla jollaista en uskonut olevankaan.

Nousin hänen viereen ja suutelumme jälkeen huomasin, että hänellä valuu kyyneleet ihan valtoimenaan ja silmissä on sellainen samettinen sameus. Hetken päästä kumppanini palasi tähän maailmaan ja otti kullini juuresta tukevan otteen ja huomasi, että sehän on aivan märkä päästään. Taitavasti hän alkoi koota kielellään kaiken tuon mahlan ja saatuaan sen kielensä päälle maisteli kuin parastakin namia ja nieli lopulta sen. Sitten hän upotti terskan kokonaan noiden punattujen huulien väliin ja alkoi hellästi imeä puristelleen samalla kullini vartta ja kiveksiä. Pyysin häntä tulemaan 69 asentoon päälleni, jotta voisin samalla hyväillä häntä. Kuinka mahtavasti nainen onkaan tarjolla tuossa asennossa.

Illalla otetut kaljat ja lievä humalatila vaikutti minuun ja olin todella kestävä. Normaalioloissa olisin varmasti jo lauennut. Nyt tuntui, että voisin kestää tuntikausia. Raili pyörähtikin kohta päälläni toisinpäin ja laittoi kyrpäni pään vittunsa huulten tuntumaan ja syvään huokaisten painoi sen juurta myöten itseensä. Lämmin ja kiihotuksesta turvonnut pillu imi minua ja huomasin, että tämä aikuinen nainen osaa naida minua liikuttamatta itseään. Kuinka nautinkaan tilanteesta ja tunnustelin kun nainen toimii. Pian aloin kuitenkin liikkua itsekin ja hiljalleen naida häntä koko varren mitalla. Käyttäen kyrpää välillä lähes kokonaan ulkona ja taas hitaasti työntäen pohjaan asti. Jälleen alkoi tuo uikutus, ensin vaimeana ja vauhdin lisääntyessä voimistuen sellaiseksi, että varmasti joku sen kuuli. Kiihotuin tuosta äänestä itsekin ja myös elintemme aiheuttama litinä oli melko äänekästä. Tunsin, että kohta minä

saan ja vitun otteen tiuketessa arvasin, että Raili myös lähenee huippua. Otin hänen pakarat molempiin käsiin ja painoin muutaman todella lujan työnnön. Nainen alkoi vapista ja vaikeroimaan ja minä sain samalla kun vittu teki sellaisia puristuksia, että enpä oo nuoremmilla naisilla moisia havainnut.

Raili lysähti päälleni eikä hetkeen ollut muita elonmerkkejä kuin raskas hengitys joka katkeili niin kuin kun oikein kovasti itkee. Nostin hänen päätä sen verran, että sain annettua hänelle pitkän suukon. Ensin tuntui, ettei hän vastaa siihen kunnes hän kietoi kädet pääni ympärille ja vastasi suudelmaan tavalla josta ymmärsin hänen olevan tapahtuneeseen tyytyväinen. Puhdistauduttuamme hän lähti vaunulleen ja minä jäin kertaamaan kaikkea illan aikana tapahtunutta ja ajattelin, että ei sitä tässä maailmassa koskaan tiedä mitä saa kokea. Mitään yhteystietoja en Railin kanssa vaihtanut, joka jäi harmittamaan. Ehkä seuraava kerta ei olisikaan yhtä mieleenpainuva. Tällaisilla ajatuksilla pehmittelen saamatonta puhelinnumeroa. Ja mistäpä tuon koskaan tietää vaikka satuttais vielä näkeen.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute