March

Isäntäni herätti minut aamulla ja kertoi, ettei ollut kovin tyytyväinen minuun. Hän asetteli sängylle punaisen pvc-mekon, valkoiset stay up -sukat sekä sängyn viereen lattialle mustat, polveen asti ulottuvat, pvc-saappaat, joiden korkoja katselin vähän kauhulla.

"Pue päällesi, niin kerron päivän tehtäväsi" Isäntäni komensi.

Mekko oli todella kireä, eikä jättänyt vartalostani mitään arvailujen varaan. Pituus oli tietenkin mini. Arvatenkaan pikkuhousuja ei asusteeseen kuulunut. Pukeuduttuani hoipertelin n. 10 sentin koroissani olohuoneeseen, jossa isäntäni odotti minua. En ollut koskaan aiemmin kävellyt näin korkeilla koroilla. Itse asiassa minulla on vain yhdet korkokengät kotona, ja niissäkin vaatimattomat parin sentin korot.

Astuin Isäntäni eteen.

"Polvistu" kuului komento. Polvistuin isäntäni eteen ja katsoin häntä.

"Olenko minä antanut sinulle luvan katsoa minua!" Isäntäni tivahti.

"Et herrani" vastasin ja käänsin katseeni lattiaan.

"Sinun tehtäväsi on tänään, tässä asussasi, kävellä läheiseen kauppakeskukseen ja tavata siellä Maarit. Maarit on ystäväni ja Domina. Lainaan sinua täksi vuorokaudeksi hänelle ja hän saa tehdä sinulle mitä haluaa. Onko kysyttävää?".

"Miten löydän Maaritin sieltä kauppakeskuksesta?" kysyin.

"Kävelet vain siellä ympäri, hän kyllä tunnistaa sinut"

Tajusin kysyneeni tyhmiä, tässä asussa erotun kyllä kuin väriläiskä mustavalkoisessa elokuvassa.

"Saat lähteä" Isäntäni komensi.

Nousin ylös ja lähdin epävarmoin askelin kulkemaan kohti ovea. Mietin itsekseni, miten selviäisin näissä koroissa hengissä n. puolen kilometrin matkan kauppakeskukseen. Yhtäkkiä Isäntäni käski minun pysähtyä.

"Meinasin unohtaa jotain" hän sanoi ja tuli luokseni.

Hänellä oli kädessään lyhyet ketjut, joiden päissä oli painot ja toisissa päissä nipistimet. Arvasin mitä hänellä oli mielessä kun hän polvistui eteeni. Nipistimet pureutuivat häpyhuuliini tiukasti. Puraisin huultani, kun Isäntäni päästi painot roikkumaan.

"Saat kävellä nuo painot häpyhuulissasi. Ne tekevät matkastasi vähän mielenkiintoisemman" hän naurahti.

Minua ei naurattanut. Painot raastoivat häpyhuuliani edes takaisin, kun kävelin. Ja lisäksi minua huolestutti se, että ne saattaisivat näkyä mekon helman alta. Lähdin kuitenkin matkaan.

Saavuttuani kauppakeskukseen tunsin kuinka minua katseltiin. Olin varmaan uskomaton näky. Kävelin päästä päähän koko kauppakeskuksen alakerran, eikä tietoakaan mistään Maaritista. Siirryin liukuportaisiin ja koitin puristaa jalkojani yhteen, ettei mekkoni alla olevia varustuksia näkyisi. Astuin liukuportailta toisen kerroksen tasanteelle ja katselin ympärilleni. Huomasin vasemmalla, tasanteen toisella laidalla, naisen joka vinkkasi minut luokseen. Kävelin hänen luokseen.

"Sinä olet siis Jenna" hän sanoi.

"Kyllä, ja sinä varmaan Maarit" vastasin.

"Oikein, mutta en antanut sinulle lupaa puhua. Ymmärrän miksi Isäntäsi lähetti sinut luokseni. Selvästikin tarvitset vähän lisää koulutusta."

Maarit kumartui eteeni ja työnsi kätensä mekkoni alle. Nopeasti hän kiskaisi ketjuista, niin että nipistimet irtosivat häpyhuulistani. Purin huultani todella lujaa, etten olisi huutanut. Kaikuvassa kauppakeskuksessa huutoni olisi todellakin kuulunut kaikkialle. Maarit käski seuraamaan. Veri häpyhuulissani alkoi taas kiertää ja käveleminen sujui paljon helpommin ilman niitä painoja. Korkosaappaisiinkin alkoi jo tottua. Kävelimme hisseille ja hissillä siirryimme kauppakeskuksen parkkihalliin. Siellä suuntasimme hopeanharmaa Mersun luo. Olin jo kävelemässä apukuljettajan puoleiselle ovelle, kun Maarit käski minut takaisin ja avasi Mersun takaluukun.

"Pikkunartun paikka on täällä" hän sanoi osoittaen takaluukkua.

Nousin takaluukkuun ja käperryin sen lattialle. Maarit laittoi takaluukun

kiinni ja vain pimeys jäi ympäröimään minua. Kuulin kuinka auto käynnistettiin ja tunsin kuinka se lähti liikkeelle.

Jatkuu....