Aurora

Silloin elettiin aikaa, jolloin naisella ei ollut muuta arvoa, kuin se minkä mies hänelle antoi. Nainen oli jonkun tytär, vaimo tai sisar. Jos naisella oli onnea, hänen isänsä saattoi kuolla ja jättää hänelle perinnön, joka teki hänestä tavoittelemisen arvoisen. Muutoin naisen suurin aarre oli se, mitä hänellä oli hameidensa kätkössä ja sekin voitiin häneltä mielivaltaisesti ottaa…

Mariana oli nuori nainen, joka oli elänyt suojattua ja turvallista elämää, kunnes hänen isänsä kuoli. Marianan äidille järjestettiin pian uusi avioliitto ja äiti lähti pitkälle matkalle uuden miehensä kanssa. Mariana jäi yksin suureen kartanoon uuden velipuolensa kanssa. Velipuoli oli huikentelevainen uhkapeluri, joka tuskin huomasi Marianan läsnäoloa, kunnes…

Eräänä iltana velipuoli pelasi korttia suurin panoksin ja hävisi huikean summan rahaa, rahaa jota hänellä ei ollut. Hänen vastapelurinsa oli ilkeämielisenä tunnettu kartanonherra, joka oli valmis antamaan velan anteeksi yhdestä palveluksesta: Hän halusi Marianan. Hän halusi yhden yön nuoren, kauniin ja ennen kaikkea viattoman Marianan kanssa.

Veljen mielestä sisarpuolen neitsyys olisi halpa hinta maksettavaksi, vaikka hän oli mielessään haaveillut kokeilevansa uutta siskoaan joskus itsekin, no aivan täysin ilman iloa hän ei aikonut jäädä...

Seuraavana aamuna hän kutsui Marianan luokseen ja tytön saavuttua mittaili tätä päästä jalkoihin. Mariana ei ollut kovin pitkä ja hänellä oli vielä tyttömäisen pyöreät muodot, tummat pitkät ruskeat hiukset ja sinivihreät silmät. Marianan puvun kaula-aukko toi vihjailevasti esiin nuoret ja kiinteät rinnat.

Totuus ei kaunistelemalla muuttuisi miksikään, joten veli kävi suoraan asiaan: ”Mariana, oletko sinä vielä neitsyt?” Hämmästynyt ja nolostunut Mariana ei saanut sanaakaan suustaan, sillä eihän tälläisistä asioista puhuttu… ”No, ei sen väliä, sillä minun pitää olla varma asiasta” veli vastasi ja tarttui kauhistunutta Marianaa vyötäröltä. Veli työnsi Marianan työpöytäänsä vasten ja taivutti tämän kädet selän taakse. Mariana huudahti pelosta, mutta talossa ei ollut ketään häntä kuulemassa, eivätkä palvelijat olisi välittäneet, vaikka olisivat kuulleetkin. Veli painoi rimpuilevan Marianan vartalon pöytää vasten, hänen rintansa painuivat pöytää vasten ja varpaat tuskin koskettivat lattiaa.

Toisella kädellään veli piti Marianaa selkää vasten puristuneista käsistä painettuna pöytää vasten ja toisella kädellä hän riuhtaisi tämän hameen ylös vyötärölle. Mariana itki ja yritti potkia jaloillaan, mutta veljen vahva kämmen iski häntä lujasti pitsipöksyjen peittämälle takamukselle. Mariana kirkaisi hämmästyksestä, sillä kukaan ei ollut ennen lyönyt häntä! Yhdellä kiskaisulla veli veti hänen alushousunsa alas.

Marianan vaaleat, pehmeät, mutta muodokkaat pakarat värisivät velipuolen katseen alla.

Mariana yritti puristaa jalkojaan yhteen suuren hämmennyksen vallassa, sillä kukaan ei ollut koskaan ennen nähnyt hänen yksityisiä paikkojaan… ”Älä, ole kiltti ja älä…” Mariana yritti anella itkuisella äänellä. Veli nauroi ääneen ja hänen vahvat jalkansa työntyivät Marianan säärien väliin ja pakottivat sisaren jalat levälleen. Nopeasti velipuoli työsi kätensä Marianan lantion alle ja kämmen painui hänen häpynsä päälle, Mariana kirkaisi kauhusta ja yritti vielä epätoivoisesti puristaa pakaroitaan yhteen. Mikään ei auttanut, pian Mariana tunsi kipua sisällään ja tunsi, kuinka röyhkeä sormi tunkeutui hänen sisäänsä. Mariana itki ääneen, kun veljen sormi raivasi tiensä hänen tiukkaan ja valmistautumattomaan onkaloonsa… Ja pysähtyi. Tyytyväisenä veli sai huomata, ettei kukaan ollut vielä aikaisemmin tunkeutunut Marianaan.

Marianan kipu helpotti, kun veli hitaasti veti sormen ulos hänestä, veljeä melkein harmitti, kun hänen täytyi jättää kiehtova valloitus kesken, mutta hänen oli ajateltava velkaansa, josta Mariana olisi kelpo maksu. Mariana nyyhkytti pöytää vasten, eikä velipuoli ei voinut vastustaa hänen väriseviä pakaroitaan vaan iski niitä vielä kerran kämmenellään.

”Älä viitsi Mariana, Sir John kyllä antaa sinulle todellista itkun aihetta! ”Hämmentynyt Mariana kohotti kasvonsa pöydästä: ”Sir John...?!!!!”