Herkku-puhelin
Kaappitransu 2
TV_Hanna

Jatkoa tarinalle Kaappitransu.
---------
Avattuani oven kurkistin varovasti sisään ja odotin näkeväni vaimon. Pulssi tasaantui heti, kun huomasin, että hän ei ollut heti ulko-oven läheisyydessä. Otin eteisessä korkkarit pois ja jemmasin ne äkkiä vaimon kenkien joukkoon. Astuin peremmälle ja äänistä päätellen tajusin, että rouva oli suihkussa yläkerrassa. Pieni piru sisälläni tepasteli jääkaapille ottamaan mehuhuikan, edelleen samoissa vaatteissa, joissa Henkka oli minua ihanasti pitänyt omanaan. Kuuntelin ja huomasin suihkun olevan yhä päällä, siirryin sohvalle lukemaan hetkeksi naistenlehteä, joka siihen oli jätetty. Huomasin olevani erittäin kiihottunut, kun pystyin olemaan niin julkea. Noh, suihkutus yläkerrassa päättyi ja julkeuteni loppui seinään. Livahdin äkkiä eteiseen ottamaan verkkarit ja siitä vessaan vaihtamaan vaatteita ja pesemään meikkejä. Kun koin olevani riittävän puhdas ja taas miehen näköinen, astuin vessasta pois ja näin keittiössä alastoman vaimoni. Se kysyi oliko hyvä peli, johon vastasin, että ainakin mielenkiintoinen, jonka jälkeen nain hänestä sohvalla luulot pois, ihan niin kuin Henkka oli nainut tuntia aikaisemmin minusta.

Eli selvisin kotiin tulosta. Seuraavana päivänä sain viestin vaimolta kesken työpäivän, että kotiovelta löytyi mun lompakko ja haukkui huolimattomuudesta. Henkka oli näköjään palauttanut sen, mikä oli ihan kiva, vähän jo jännitti mitä senkin takaisin saamiseksi vaaditaankaan. Tähän asti suhde Henkkaan oli ollut ihan huoleton ja harmiton itselleni, mutta edellisen kerran lopputapahtumien johdosta havaitsin pienen puristuksen tunteen rinnassa. Laitoin Henkalle tekstiviestin ja kiitin lompakon palauttamisesta. Vastaus oli ikävämpi: ”Ole hyvä, hyvä oli myös että sulla oli luotolla vain 1000€, nyt siellä on se 7000€ mikä sinne mahtuikin”. Voi helvetti, äkkiä kaivoin kännykän esiin ja verkkopankissa totesin, että Henkka ei valehdellut, se oli lastannut sinne jostain oudosta verkkokaupasta 6000€ oston.

Yöllä ei meinannut uni tulla. Vaimo nukkui alasti vieressä, mutta mä ajattelin ainoastaan Henkkaa. Sitten tuli tekstiviesti:”Pukeudu, meikkaa, jätä lappu vaimolle, tule ulos, NYT. Maksan sulle sen 7000, jos et tule niin olet omillasi”. Vaimo ei herännyt viestiääneen, eikä siihen, että kömmin alakertaan. Vessassa meikkasin itseni vaimon meikeillä ja puin päälleni pinkit hipsterit ja liivit, siniset ja aivan liian tiukat stretch-farkut ja tiukan pinkin niskalenkkitopin. Kirjoitin vaimolle lapun ”Sori, en halunnut herättää, Jarkolla joku kriisi ja tarttee juttuseuraa, tuun huomenna töiden jälkeen. Suukko.” Korkkarit kainaloon ja ovesta ulos, musta bemari lipui hiljaa katua pitkin kohdalle ja pysähtyi. Astuin kyytiin.

- Miks sä kiusaat mua? Kysyin heti kiivaasti.
- Koska se on hauskaa.
- Sähän oot ihan mulkku, vastasin topakasti.
- Ja sä oot mun panopuu, jolla alkaa olla visalasku aika iso. Ole siis hiljaa, niin ehkä voin jeesata sen kanssa vähän. Näytät muuten hyvältä, Henkka sanoi ja suuteli mua poskelle.
Se siitä. Alistuneena istuin Henkan vieressä, kun ajeltiin pitkin kohti keskustaa.

Keskustassa Henkka jätti auton kadun varteen ja komensi ulos. Lähdettiin kävelemään käsi kädessä, onneksi oli arkiyö ja juuri ketään ei liikkunut missään. Laitoin taas peppuni keinumaan ja korot kopisemaan, tuntui hyvältä, ainakaan kadun toisella puolella vastaan tulleet eivät huomanneet yhtään mitään. Henkka alkoi puhua romanttisia. Oli kuulemma niin ihastunut, että siksi laittoi Visan täyteen, että joutuisin pakosta näkemään häntä, pelkäsi menettävänsä mut. Mä vastasin, ettei se olisi mahdollista, olin kanssa niin ihastunut, mä olisin joka tapauksessa hänen. Suudeltiin kadunkulmassa pitkään, kädet vaelteli ahnaasti mun joka paikassa. Käveltiin muotitietoisten kuntosalin ovelle, jonka Henkka avasi avainkortilla.

- Käydään vähän treenaamassa, Henkka sanoi.
- Kyl mä salilla käyn omallakin ajalla.
- Sun tarttee treenata enemmän, viimeksi et jaksanut kovin kauaa mulle tanssia.
- Mut enhän mä sit olis enää sun oma pullukkas, virnistin.
- Et sä laihtumaan pääse, pidän siitä huolen, tykkään susta noin, Henkka sanoi mittaillen mua katseellaan.
- Mut enhän mä näissä vaatteissa voi jumpata.
- Sä jumppaat niissä vaatteissa millä mä sanon. Ja nyt jumppaat noissa, olisit ottanut jotkut mukavammat, Henkka sanoi ja läpsäisi mua samalla takamukseen, kun astuttiin sisään.

Salilla ei ollut ketään, Henkan olemuksesta päättelin hänen tietävän sen ettei sinne tulisikaan ketään. Sisällä Henkka ilmoitti, että teet sitten jalkoja ja hän katselee samalla. Komensi mut jalkaprässiin, farkut tuntui kiristävän aivan liikaa, kun aloin pumppaamaan painoilla, jotka Henkka laittoi. Henkka asetteli samalla kameran viereiselle pöydälle ja painoi rec nappulaa.

- Mitä hittoa sä teet, kysyin ja peitin kasvoni samantien.
- Noh noh, haluuko läskiperselutka saada sen visalaskun maksettua? Ei tää kenenkään muun silmiin tule, varsinkaan jos kiltisti teet mitä sanotaan, Henkka sanoi ääntään korottaen.
- Okei okei, älä hermostu. Kuinka monta toistoa mä teen?
- Niin monta kuin jaksat, toivottavasti ei haittaa kun kuvaan samalla vähän feeder pornoa...
Jäin kysyvästi katsomaan Henkkaa ja huomasin, että se tuli syöttämään mulle herkullista donitsia. Haukkasin siitä ja jatkoin pumppaamista, aloin olla ihan kiimassa. Ekan donitsin jälkeen tuli vielä toinen, kolmas, neljäs ja viides, jokainen eri makua ja ihanan hyviä. Henkka käski välillä hymyillä kameralle.

Kun reidet oli ihan loppu, Henkka käski mut tangon kanssa syväkyykkyä tekemään.
- Mä en oikeesti jaksa, kulta, yritin maanitella ja sivelin Henkan ylävartaloa.
- Hyvä yritys, kyllä sä vielä kullia tuut saamaan, mutta et vielä.

Henkka ei onneksi laittanut paljoakaan painoja tankoon ja jäi kameran kanssa taakseni katsomaan ja kehumaan mun peppua. Sitten tapahtui se, mitä pelkäsinkin, farkut repesivät pepusta.

- Hyvä kulta, tuon toivoinkin näkevän, eihän mitkään housut kestä tota persettä, Henkka sanoi ja käski lopettaa.

Henkka tuli eteeni, riisui multa topin pois ja teki saksille reiät mun liiveihin. Sitten se laittoi mun tisseihin kiinni ne ihanat nipistimet joissa oli painot. Meinasin valahtaa kivusta lattialle, mutta Henkka nappasi kiinni ja painoi mut polvilleen, otti esiin ihanan kullinsa ja käski imeä. Mun reidet oli vaan niin hyytelöä etten meinannut millään jaksaa pysyä edes polvillani ja pian Henkka pistikin mut painonnostopenkille selälleen siten, että pää roikkui yli penkin ja alkois survoa ihanaa munaa kurkkuuni. Vedet tuli silmiini ja tunsin meikin valuvan, kun kurkkuani naitiin. En saanut kunnolla henkeä ja kakomisrefleksi tuli melkein joka työnnöllä. Tunsin Henkan alkavan huohottaa ja toivoin hänen saavan pian, mutta hänellä oli näköjään eri ajatukset.

- Ehei, en mä vielä tule. Nyt naidaan.
Henkka käski mut lattialle kontalleen ja alkoi rasvata mun peppua. Eihän sen tarvinnut kuin hipstereitä raottaa niin pääsi jo mun sisään, kun farkkuihin oli tullut panoreikä. Aloin voihkia jo heti ekasta sormesta ja tunsin peppuni kostuvan liukkarista. Pian tunsin paineen pepullani, kun Henkka alkoi survoa isoa melaansa sisääni.

- Hyvä lutka, mun oma pullukkakulta, nyt liataan sun farkut, Henkka sanoi ja alkoi painaa yliliukastetulla kullillaan mua.
- Pane mua, kulta. Se tuntuu niin hyvältä.
Henkka aloitti sellaisen tahdin, että hyytelöreiteni eivät meinanneet millään pysyä mukana, tisseissä olevat painot heiluivat ja saivat nännit niin herkiksi, että teki mieli laueta siihen paikkaan. Henkka aavisti tämän ja hiljensi hetkeksi tahtia yltääkseen hieromaan mun etumusta farkkujen läpi.
- Älä viitti, en haluu tulla housuihin, kuiskin.
- Hiljaa. Sä tuut nyt.
En voinut itselleni mitään, tunsin laukeavani ja tahrivani pikkarini ja farkkuni, jolloin Henkka aloitti kunnon panemisen uudestaan.
- Ootko mun läskiperse?
- Oon!
- Mun pullukkatransu! Läskipersehuora!
- Joo! Tuu mun sisään!
- Miten noin pullukalla voi olla näin tiukka ja timmi perse?
- Sä käsket syömään ja jumppaamaan samalla!
- Niin, kun mä käsken, Henkka karjaisi ja laukesi mun sisään pitkään.

Hetken kokosin itseäni, katsoin salilla olevaa kelloa ja totesin, että pian täytyisi päästä töihin.
- Henkka hei, mun täytyy mennä töihin.
- Joo, mä voin heittää sut.
- En mä haluaa sulle näyttää missä oon töissä.
- Ei sun tartte, kyl mä tiedän, Henkka virnisti ja en uskaltanut sanoa sille mitään enää, kiima muuttui ahdistukseksi.

Kävin pikaisesti pukuhuoneessa pesulla. Sitten Henkka käski mun heittää päällysvaatteet kassiin ja antoi tilalle toiset naisten farkut, hupparin ja lenkkarit.
- No enhän mä nyt näitä voi töihin laittaa, vastustin kiivaasti.
- Voit sä, luota muhun, ei noi farkut oo sellaiset et huomais. Pidä liivit hupparin alla, Henkka vinkkasi silmää.

Autossa huomasin, että suunta tosiaan oli oikea töihini. Henkka ajoi suoraan työpaikan pihaan ja sanoi hoitavansa sen luottokorttimaksun suoraan mun tilille, teki sen itseasiassa siinä samalla. Huokasin helpotuksesta, Henkka kaarsi pihalta ja lähdin kävelemään sisälle. Mun kaunis ja ihanan pyöreä kollega Joanna tuli samalla pihalle ja hymyili iloisesti, huomasin sillä olevan samanlaiset farkut kuin mulla. Tahdoin kadota maan alle, päätin tehdä sähköpostien tarkistuksen jälkeen etäpäivän.

---------
Palaute on tervetullutta, haukuista opin kirjoittamaan paremmin ja kehuista tarina jatkuu :)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute