Kimmo W

Olen rakastunut, ajattelen. Hymy huulilla paahdan johtotähdellä kohti kotia,
talvinopeusrajoituksista huolimatta nopeusmittari näyttää reilusti kolmenumeroista lukemaa
varalaskeutumispaikalla. Helmikuun pikkupakkasesta ja lumisesta kelistä huolimatta ajan
etuikkunat auki, kello alkaa lähennellä puoltayötä, pimeää parinkymmenen kilometrin matkaa
valaisevat tehokkaat Xenonit ja käsittämättömän lämmin tunne rinnassa. Sydämeni sykkii
hänelle.

Pari viikkoa aiemmin..

Tänään ei ole näköjään töihin asiaa, näin ilmaisee asianlaidan hotellin aamupalan yhteydessä
pyörivä CNN:n erikoisuutislähetys. Texasin päätiet on suljettu lämpötilan painuttua alle 32
fahrenheitin ja koko osavaltio on käytännössä motissa. Pyörittelen päätä manaten tilannetta
mielessäni ja painan pumppukannusta santsikupin tummaa paahtoa ottamani suklaamuffinsin
kyytipojaksi. Skandinaviassa tästä alkaa talvi, Pohjois-Amerikan etelävaltioissa katastrofi.
Pakkanen panee alueella kerran tai pari 5-6 vuoden välein ja lopputulema on tämä. Käytävän
laattalattia on liukas, väistän mopatut alat hitaasti hipsutellen huoneeseeni välttäen
läikyttämästä kuumaa kahvia. Mitähän sitä sitten.. Soitto asiakkaalle että nyt on highway
Central Cityn sillan yli suljettu. Eipä siellä palaverissa olisi ketään ollut, kaikki ovat jääneet kotiin.
Loput kahvista naamariin, pahvimuki roskiin ja sähköpostien kimppuun. Puretaan tämä suma
sitten kun ei oikeisiin töihin olosuhteiden pakosta pystytä. Force Majeur. Yöpöydän iPodkelloradiotelakka
toistaa soittolistaa, Joe Cocker vuorossa rouhealla äänellään. Meili kerrallaan
postilaatikko siivoutuu ja tunnissa kaikki asiat on käsitelty. Heittäydyn sängyn päälle selkä
sängyn päätyä vasten ja olen vaan. Olipa tämä lyhyt työpäivä, kello on jo Suomessa niin paljon
että tuskin kukaan enää häiritsee meilein. Torkahdan. Havahdun kun puhelin piippaa
vastaanotetun sähköpostin merkkiäänellä. Ai ettei häiritse vai.. Kurotan luuriin ja avaan postin.
Se on Annalta:

”HEI ! Onnistuin kadottamaan numerosi...0485332140? Tuon numeron kuten
sähköpostiosoitteen googletin ja kilpa-autosivustoilta löytyi nämä.”

Unenpöpperöt kaikkoaa silmistä alta aikayksikön! Anna on yläasteaikainen koulutoveri joka
asuu nykyään – perheineen luonnollisesti – naapuripitäjässä. Pituutta 173 senttiä, maantien
väriset hiukset, siniset silmät, hoikkavartaloinen, tavallinen suomalainen tyttö. Koulussa Anna
oli hiljaisempaa sortimenttia kuin luokan kanssasisaret, small talkia ehkä tutummassa piirissä.
Opiskelumenestykseltään Anna oli vähintään hyvää keskitasoa, vahvuuksina mainittakoon mm.
kielet. Monet kadehtivat Annaa hänen vetäessä kielikokeista kiitettäviä vain lyhyen
koulukäytäväpänttäyksen jälkeen – ja kadehtivat vieläkin, tosin muista syistä. Hikipinko hän ei
ollut mutta keskittyi opiskeluun luokassa eri tavalla kuin muut. Muistan erään kerran kun
katsahdin häneen; jotenkin erityisen syventyneenä Anna kuunteli luokanvalvojamme
jokseenkin monotonista opetusta. Sitä se opetus oli, sanan kaikissa merkityksissä. Annassa sen
sijaan oli jotain. Aloin kiinnostua hänestä ollessamme yhdeksännellä luokalla mutta en osannut
lähestyä häntä. Ajattelin häntä ja joskus minusta tuntui siltä että ehkä hänkin salaa ajatteli
minua. Se lämmitti minua, olettamus. Koin olevani ujo tekemään aloitetta, ujo olinkin vaikka
ulkokuori antoi muuta ymmärtää. Vasta lähempänä aikuisikää itseluottamus alkoi kasvaa. Sen
myötä tapasin nykyisen kihlattuni Katjan, perustimme perheen ja kuvio on kuin tuhansilla
perussuomalaisilla perheillä; pari lasta, koira, farmariauto ja Katjan kauppakassi. Harmonista
elämää. Ehkä liiankin. Elämässä oli ollut vaiheita jolloin en muistanut Annan olevan edes
olemassa tai hänen olemassaolo ei ollut varsinaisesti ajatuksissa. Kuitenkin tiedostin hänet
usein, kaipasin tuota tuiki tavallista tyttöä toisinaan. Hänkin oli perustanut perheen, mennyt
naimisiin ja saanut kaksoistyttäret. Tämän Anna julkitoi luokkakokouksessa kun asiaa
tiedusteltiin kunkin entisen koulukaverin elämän kiertokulun osalta. Näin se tuntui menneen
lähes kaikilla. Merkillistä näin jälkeenpäinkin ajateltuna oli se että hakeuduimme istumaan
toistemme viereen kuin sanattomasta sopimuksesta. Tai merkillisen sijaan pikemminkin
alitajunnan ohjaamana. Viihdyimme vierekkäin kuten parisenkymmentä vuotta aikaisemmin
koulussa paritöitä tehden.
Tarinaa riitti ja olimme välillä jopa kahdestaankin, meillä oli ihan omat jutut muitten
tovereitten vetäessä antaumuksella Macarenaa tanssilattialla. Siitä huolimatta että Anna joutui
lähtemään miehensä Markon takia luokkakokouksesta kesken kaiken, koin että tämä hetki oli
jonkinlainen käännepiste. Ajattelin häntä useammin. Sosiaalinen media mahdollisti helpomman
yhteydenpidon ja kuulumisia vaihdettiin satunnaisesti yleisellä tasolla. Eräs yhteydenotto jossa
Anna kertoi Maken – niin kuin hän miestään kutsuu – olevan mm. äärettömän omistushaluinen
ja kontrollifriikki sai minut miettimään: Mitä hän haluaa tällä asialla viestittää minulle? Olenko
sellainen henkilö jonka Anna kokee luottamuksen arvoiseksi ja näin ollen uskaltaa raottaa
syvällisempää elämäänsä, pyytäen ajatuksia mitä asialle voisi tehdä? Vai onko kyseessä
jonkinlainen hätähuuto, minä viestin vastaanottajana satunnaisesti valittu? Vaiko se että hän
halusi viestillään salaisesti kertoa ajattelevansa minua pukien viestin edellä mainittuun
muotoon? Päätin vastata asianmukaisesti. Järjestyi meille muutama kerta tavatakin, yleensä
jossain konditoriossa tai vastaavassa paikassa. Anna rakasti leivoksia eikä omakaan suu
tuohesta ollut. Keskustelimme näissä kahvittelutilaisuuksissa hyvin yleisistä asioista kuten
kouluajasta. Puheenaihe ei ollut niinkään tärkeä, itse tapaaminen kylläkin.

Olimme hetken tiiviimmin kuulumisissa kunnes yhteydenpito väheni. Ehkä molemmilla on oma
arkensa, arvelin. Työ vaati minulta paljon matkustamista kansainvälisen firman osaamis- ja
koulutuspalveluista vastaavan päällikön ominaisuudessa, matkapäiviä kertyi melkoisesti joinain
vuosina, lapset kasvoivat poissa ollessa isoiksi ja aikaerorasitukset eivät saaneet kotona oikein
motivoitumaan mihinkään ylimääräiseen. Tätä oli jatkunut jo pitkään. Katja oli sen havainnut ja
huomautti muutaman kerran asiasta. Perkeleen perkele, kirosin itseäni. Kun en saa aikaan
enempää. Tilanne alkoi olla arkipäivää. Päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen.

Annan meili totisesti herätti minut. Olin niin positiivisesti yllättynyt yhteydenotosta että hihkuin
hotellihuoneessa ääneen. iPodista volyymiä kovemmalleen ja läppäri syliin. Alan takoa
vastausta.

”Huomenta täältä Corpus Christistä,

Sait minut hymyilemään yhteydenotollasi. Täällä on ollut vähän vastoinkäymisiä, tiet on suljettu
pakkasen takia ja liikkuminen todella rajoitettua. Sunnuntai-iltana on tarkoitus kotiutua. Mitäs
sulle? Oot ollu mielessäni tässä viime aikoina monena päivänä.”

Anna oli toden totta ollut ajatuksissani. Olin laittanut hänelle toista viikkoa sitten tekstarin
mihin olin odottanut päivittäin vastausta puhelinta kytäten. Kymmenessä minuutissa Anna
vastaa postiin kuinka oli joutunut tyttäriensä takia poistamaan puhelimestaan viestejä ja kertoo
samalla kuinka pirullista ja älytöntä on kun joku ihminen pyörii niin vahvasti mielessä. ”Sitä kai
viisaammat kutsuvat kemiaksi”, havainnoin hänelle yleisellä tasolla. Jään pohtimaan missä
mielessä Anna jakaa asiaa kanssani. Sitten hän pudottaa pommin. Oikein kaikkien
tunnelatausten pommien pommin: ”Suvi Teräsniskan laulu Vaiettu Rakkaus vois sopia tähän
olotilaan. Vastauksen tunteeseeni löydät ehkä sanoista.” Ei jää enää todellakaan epäselväksi
kenelle Anna on tuota laulunsanomaa osoittamassa! iPod sammuksiin, Suvi Youtubesta
pyörimään, kuulokkeet tiukasti korville. Käytävällä kuuluvat askeleetkin on liikaa, mikään ei saa
häiritä tätä nyt!

”Kun tavattiin tunteet salattiin,
Alussa pitkään toisiltamme vaan periksi annettiin
Aamu sarastaa kaipuu ahdistaa
Kuinka voi kukaan noin kaunis ja järkevä minua rakastaa
Kaiken jälkeen toivon että saamme sen mahdollisuuden.
Tää on vaiettu rakkaus
Josta ääneen ei puhua saa
On kai kielletty onnellisuus
Kaiken taa se täytyy piilottaa
Tää on vaiettu rakkaus
Josta tarinan vois kirjoittaa
Vaan ei saa se pitää sydämeen tallettaa.”

Liikutun. Silmäkulma kostuu, pumppu hakkaa rajusti! Haukon henkeä, ANNA RAKASTAA MINUA!
Jos aiemmin olin saattanut kuvitella Annan ajattelevan minua, rakkaudentunnustus lyö kyllä
luulon laudalta 100-0. Harmitus ulkona vallitsevasta ilmantilasta ja peruuntuneesta palaverista
unohtuu täysin. Ei edes kiinnosta – satakoon vittu vaikka vanhoja ämmiä, I don’t care!
Kerron välittömästi ja rehellisesti tunteistani Annalle, on pakko. Koen sen velvollisuudeksi.
Tunne on molemminpuolinen, de facto.

Meilit kulkevat valtameren yli vauhdikkaasti, sovitaan
tapaamista heti maanantai-iltapäivälle hänen ollessa kotimatkalla tilapäiseltä toimipisteeltään.
Saan myös luvan soittaa Annalle muutaman tunnin päästä, yövuoro palveluammatissa
mahdollistaa sen ettei seinillä ole korvia ja hyvä niin koska en halua saattaa Annaa tilanteeseen
missä hänen tarvitsisi alkaa ruotia Markolle kenen kanssa puhuu. Puhun itse asiassa Annan
kanssa elämäni ensimmäistä kertaa puhelimessa, jännittää ja huomaan sormieni tärisevän
hieman vaikka en normaalisti työnikään puolesta koe ramppikuumetta. Hento ääni vastaa
soittoon muutaman tuuttauksen jälkeen, outo tunne rinnassa aiheuttaa puheeseeni takertelua.
Mitä tää oikein on?

Puhelun jälkeen on levoton olo. Kävelen hotellihuoneessa paikasta toiseen, kuin etsien jotain
mitä kiivaasta hakemisesta huolimatta en pysty löytämään. Pää on täynnä ajatuksia hänestä,
tuosta tavallisesta tytöstä jota oli ajatellut jo kauan. Josta olin jopa haaveillut, unelmoinut
mahdollisesta yhteisestä tulevaisuudesta, yhteisestä loppuelämästä. Vaikka kummankin
realiteetit kuten esimerkiksi perhe oli haavekuvan rajoitteena, ne eivät kuitenkaan estäneet
ajattelemasta etteikö asia voisi jonain päivänä olla täyttä totta. Nyt tämän tyyppinen ajatus vain
vahvistui entisestään. Uskomatonta sinänsä sillä en ollut halaamista lukuun ottamatta ollut
intiimimmin Annan kanssa, yleensähän sitä koetaan suuria tunteita vasta, kun ihmisten välillä
tapahtuu muutakin kuin suusanallista kanssakäymistä. Olen mielikuvissani menossa Annan
kanssa naimisiin vaikken ole nähnyt häntä edes alastomana.

Sähköpostien vaihtamisesta oli tullut päivittäinen tapa. Olin muutama kuukausi sitten sulkenut
Facebook-tilini ja Annan ollessa kotona hänen puhelimensa käyttö oli rajoitettua. Anna kirjoitti
minulle yleensä öisin, postit sinkoilivat 8 tunnin aikaerosta johtuen laatikkooni parhaaseen
työaikaan joten vastausta pääsi kirjoittamaan vähän myöhemmin. Anna luki postit päivällä
herättyään ja vastasi usein heti. Etenkin jos mies oli jo siirtynyt kustannuspaikalleen. Viimein
koittaa lähtöpäivä, soitan kentältä Annalle työpaikalleen kertoen kuinka malttamattomana
odotan hänen tapaamistaan. Saan samanlaisen vastauksen häneltä. Jee! What a feeling!

Lähes vuorokauden lentomatkan ja tunnin taksimatkan jälkeen koti häämöttää talvisena
metsän keskellä lumen painaessa kuusen osia notkolleen. Katja ja lapset odottavat pöytä
katettuna, kohta aletaan syömään. Siirrän laukkuni eteisaulan lattialle, käsien pesun jälkeen
istahdan valmiiseen pöytään. Lastaan lautaselle salaatit, porkkanalaatikkoa, karjalanpaistia ja
perunat, alan ammentaa illallista suuhuni. Hyvää on, reissussa ehti jo tulla oikeasti nälkä ja
eihän mikään voita kunnon kotona tehtyä ruokaa. Ajattelen Annaa ja huomista tapaamistamme.
Mitä mä laitan päälleni, vienkö Annalle ruusun kuin herrasmiehet ensitreffeillä konsanaan,
missä istutaan ja miten otan tämän tilanteemme puheeksi. Nämä ovat kysymyksiä joita kelaan
mielessäni.
”Kuulitko Kimmo??” Kuulen Katjan kysyvän kipakasti. ”Mitä?”, havahdun kääntäen katseeni
häneen päin. ”Että minkälaista siellä oli?” Katja kysyy. Oli jotain mennyt ajatusten lomassa ohi.
Kertasin tapahtumia kuinka Texasissa toimittiin teiden ja siltojen jäätyessä. Samoin välitin
terveiset suomalaissyntyiseltä ystävältäni Karilta joka asuu Corpus Christissä. Olin tutustunut
häneen kilpa-autopiirien kautta muutama vuosi sitten ja työreissuni sattuessa samaan
kaupunkiin nähtiin luonnollisesti muutaman kerran. Soitin Katjalle eräänä iltana tai
ennemminkin yönä ollessamme baarikierroksella Karin kanssa, ja Karikin jutteli muutaman
sanasen Katjalle. Illallinen tulee nautittua tyttären tekemän hedelmärahkan kera, sitten on
vuorossa peseytymiset iltakuvioineen ja suunta omaan sänkyyn. Oma sänky, ahhhh.. Miten se
onkaan niin sopiva. Väsyttää. Niin tuntuu tekevän Katjaakin, tuhina kuuluu vierestä kun hän on
uinahtanut kesken Agatha Christien, lasitkin vielä päässä. Kurkotan ne varovasti hänen
silmiltään, siirrän rinnan päällä olevan kirjan yöpöydälle, sammutan lukulampun valon ja vedän
peittoa vähän itsellekin. Päätän vielä tsekata sähköpostin. Jaha, Annalta meiliä, olinkin jo
osannut odottaa sitä.

”MOI!
Piti taas yhteyttä ottaa, kun kaivelet mieltäni liian paljon. Koko päivä ollut ihan syvältä. Painuin
aamulla sänkyyn heti kotiin mentyä, kun suututti aivan vietävästi. Toisella oli taas
känkkäränkkäpäivä. No nukuin sit koko hemmetin päivän, välillä kävin tytöille sapuskaa
tekemässä ja läksyissä neuvomassa, mut sit takaisin pehkuihin. Haaveillut pedissä miten
voisinkaan olla onnellinen. Voi kun vois vaan häippästä vähäksi aikaa omille matkoille, sen
kummemmin kenellekkään selittämättä. Päiväni oli siis kiukuttelupäivä, mieli myllertää sun
vuoksesi. Oletsä päässy jo turvallisesti kotiin?”

Naputtelen että kotiuduttu on ja että olen otettu kun joku ajattelee minuakin. Katson Katjaan
päin joka on kääntynyt selkä vasten minua. Äänestä päätellen ollaan melko syvässä
univaiheessa. Niinpä, huokaan. Ei edes halannut minua. Pahoittelen Annalle että hänen
päivänsä on ollut perseestä ja totean että niin tulee varmaan tulevan viikon päivät olemaan
kotona itselläkin. Kerron myös etten tunnusta olevani helposti ihastuvaa ihmistyyppiä, mutta
Annan tapauksessa tunne on jotain ihastumista paljon voimakkaampaa. Näihin ajatuksiin on
hyvä lopettaa ja lähettää meili, pistän puhelimesta herätyksen päälle ja sammutan oman
yövalon. Anna ajatuksissa nukahdan.

Am I On Your Mind kajahtaa soimaan klo 8.30 puhelimesta Andrea Brittonin esittämänä. Katja
on jo lähtenyt töihin, taksi kerännyt lapset koulutielle, olen yksin höyhenpeitteen alla. Mukavan
lämmintä, eilen lämmitetty vuolukivinen leivinuuni ja takka luovat luonnollisen lämmön
tunteen. Kömmin alastomana peiton alta, lataan kahvinkeittimeen muutaman kupin tällin ja
painelen suihkuun. Väriä vaihtavan LED-suihkun alla pesen itseni huolellisesti. Levitän
suihkusaippuaa ympäri kehoa ja annan veden virrata, ajatukset Annasta alkavat olla hiukan
eroottisväritteisiä ja kullini nostaa hitaasti päätään. Ajattelen mitä tekisin jos Anna astelisi
tuosta kylppärin ovesta ilmialastomana sisään. Asettaisin hänet selkä kaakeliseinää vasten ja
määrätietoisin ottein suutelisin häntä rajusti. Huomiotta eivät jäisi myöskään hänen rintansa
joiden nännit sojottaisivat pystyssä kaivaten helvetillisesti kosketusta ja imemistä, huomiotta ei
jäisi myöskään hänen häpynsä. Asettuisin polvilleni hänen eteensä pyytäen häntä levittämään
jalkojaan. Katsoen ahnaasti ihanaa pillua hyväilisin sitä ensin sormin kunnes nuolisin sitä Annan
vaikertaessa raskaasti. Nussisin tuota kaunotarta seinää vasten edestä ja takaa kaikkien näitten
menetettyjen vuosien edestä. Ei herrajumala.. Nyt on pakko lopettaa tää unelmointi, päätän
pitkin hampain. Tapaan Annan iltapäivällä ja silloin on oltava korrekti!
Kuivaan ja vedän
vaatteet päälle, otan jääkaapista maitopurkin ja Katjan leipomaa pullaa, kaadan kupin täyteen
kahvia ja mietiskelen. Kello on 9. Vielä 6,5 tuntia ennen kuin näemme.
Tunnit tuntuvat hiipivän, matelevat kuin kiusallaan. Odotan viisarien liikkuvan nopeammin.

Viimein tulee aika lähteä. Suuntaan sovittuun paikkaan levähdysalueelle. Mitäs jos joku näkee
meidät? Eipä kai sillä ole mitään väliä, tuumaan. Eihän me olla mitään syntiä alkamassa
tekemään. Anna kurvaa tummansinisellä sedanillaan paikalle, seuraan häntä tarkkaavaisesti
kunnes hän pysähtyy ja sammuttaa autonsa oman autoni viereen. Nousemme samanaikaisesti
autoistamme, katsomme toisiamme silmiin askeltaen kohti toisiamme, moikkaamme ja
halaamme pitkään! Järveltä käyvä viima tuntuu jutustellessamme kireältä, siirrymme Annan
autoon jossa juttelu jatkuu. Aluksi keskustelu on perinteisen pintapuolista mutta lopulta
huomaamme tunnelman vapautuneen. Anna kertoo kuinka on alkanut ajatella minua yhä
enemmän viime aikoina.

Kuullessaan Teräsniskan Vaietun Rakkauden oli Anna tajunnut että hänellä on vahvoja tunteita
minua kohtaan, sanoitus oli iskenyt alitajuntaan ja mielensyövereihin kuin sata salamaa.
Viimeaikainen sähköpostien vaihto on vaan lisännyt bensaa liekkeihin, aiheuttanut
lemmenpalon sydämessä jota on vaikea sammuttaa. Samassa veneessä olemme, totean Annalle.
Pidämme kädestä kiinni, hiplaamme toistemme sormia toisiimme katsoen. Siinä on jotain hellää
ja herkkää jonka ymmärtää vain samanlaisessa tilanteessa ollut. Annalla ei ole paljoa aikaa
mutta kaavailtu vartin pikatapaaminen venyy kuitenkin kuin varkain tunnin mittaiseksi. Marko
odottaa jo kotona ja saattaa alkaa kysellä Annaa soitoin kohta. Maanantaiset pallopelitreenit
alkavat kuudelta. Sovitaan uusintatapaaminen huomiselle. Halaamme vielä ennen lähtöä
pitkään. Silitän hänen hiuksiaan, sipaisen hellästi poskea ja katson silmiin tuota naista. Naista
isolla N:llä. En malttaisi millään päästää häntä pois syleilystä. Katson haikeana perään kun Anna
starttaa maantielle ja takavalot häviävät orastavaan pimeyteen. Ikävä on läsnä välittömästi.
Tapaaminen on kaiken kaikkiaan herkkä kahden ihmisen tunteita sisältävä kohtaaminen jossa
heidän elämänsä on nivoutumassa yhteen jollain salaperäisellä tavalla. Se on kuin lupaus
tulevasta.

Saavun kotiin sekavin tuntein. Koen tietynlaista mielihyvää sisälläni ja samaan aikaan olen
ulkoapäin kuin kiristynyt viulunkieli. Katjan kanssa jutteleminen on hyvin niukkaa, tuntuu ettei
ole oikein mitään sanottavaa hänelle. Ja puoli tuntia sitten olin suoltanut tekstiä Annan
seurassa kuin Runeberg. Haluan olla yksin, menen tietokoneelle ja kirjaudun erään kilpa-autosivuston
keskustelufoorumille. Enemmän kiinnostaa juuri nyt virtuaalikeskustelu kuin
kihlattuni johon en ole koskenut viikkoihin.
Katja huikkaa jossain vaiheessa ovelta että sauna on
lämmin, hän menee jo edeltä. Pistän netin kiinni ja suuntaan kylmän oluttölkin kera lauteille.
Lapset ovat jo peseytyneet. Katja heittää löylyä ja ottaa päälle huikat siideristään. Katson
kihlattuani hetken, huomaan että hän on edelleenkin melko viehättävä nainen: Tummat
olkapäille ulottuvat suorat hiukset, ruskeat silmät, D-kupin rinnat jotka ovat vielä kahden lapsen
imettämisen jälkeenkin melko kiinteät, keskivartalossa muutaman kilo raskaudenjälkeistä
äidillistä pehmeyttä. Kosteus valuu rintoja pitkin nänneihin ja tippuu reisille. Pian Katjalle riittää
löylynotto ja hän siirtyy pesuhuoneen puolelle. Ajattelen kuinka hän saippuoi itseään siellä,
vaahtoavat kädet vaeltavat pitkin alastonta vartaloa saavuttaen kehon jokaisen
neliösenttimetrin. Mieleeni palaa mitä ajattelin aamulla suihkussa Annasta. Siirryn
pesuhuoneeseen seuraamaan Katjan peseytymistä. Aamuiset eroottiset ajatukset Annasta ja
edessäni oleva alaston Katja yhdistettynä muutaman viikon seksittömyyteen pamauttaa elimeni
sellaiseen erektioon jota en ole kokenut hetkeen! Kullini on kuin pätkä rautakankea kun katson
Katjan saippuoivan tumman karvan peitossa olevaa pilluaan oikealla kädellä. Ei vittu, nyt on
pakko toimia! Otan suihkupään Katjan vasemmasta kädestä ja alan pestä tuota kiihottavaa
vittua, ensin hellästi päältä silittäen ja kohta sormi soljuen hänen häpyhuuliensa välissä.
Etusormi pujahtaa sisään, Katjan pillu valuu mahlaa ja pian hän alkaa ynähdellä silmät
suljettuina kun runkkaan häntä valuvan veden alla. Tartun Katjaa hartioista ja painan hänet
selkä seinää vasten, yhdellä ronskilla survaisulla työnnän kivikovan kyrpäni hänen vittuun.
Aloitan oikein eläimellisen nainnin josta ei rajuutta ja raakuutta puutu! Ajattelen naivani Annaa.
Nussin kuin mielipuoli pumpaten kyrpääni tummaan vakoon, irstaat ajatukset Annasta
sinkoilevat mielessäni. Katja alkaa vavahdella ja kiljahtelee orgasmin kourissa joka on itselle
liikaa, nyt jumalauta tulee!! Olen menettää tajuntani kun laukean, kullini sylkee spermaa kuin
narua viikkojen patoutumien aiheuttamana Katjan vittuun, korisen kuin kohtauksen saanut.
Katja tärisee vieläkin, suutelee minua voimakkaasti kädet kaulan ympärillä, elimet edelleen
sisäkkäin. Suihkuvesi on kääntynyt temmeltämisemme johdosta epähuomiossa kuumalle,
pesuhuone on höyryn peitossa. Väriä vaihtava suihkupää näyttää punaista väriä, tunnelma on
kuin suoraan 90-luvun panofilmeistä.

”Vittu sinä nussit kuin eläin minua!” Katja saa soperrettua haparoiden samalla siiderinloppuaan
hyllyltä suuhunsa. Hymyilen hänelle, halaan suukon kanssa ja alan pestä itseäni. Kyrpä on
vittuliman ja sperman peitossa, edelleen kovana. Tuntuu että stondis ei ota loppuakseen. Syy
eläimellisyyteen oli eroottinen kiima Annaa kohtaan, tajuan sen todeksi viimeinkin. Anna sai
minut eroottisten fantasioitten kautta hulluksi. Nainen jonka vaatteeton vartalonkaari on
minulle vielä tuiki tuntematon! Toivon totisesti että senkin tutustumisen aika vielä koittaa.

Tapaan Annan seuraavana päivänä samassa paikassa samaan aikaan, tällä kertaa istumme
autossani. Juttelu soljuu eiliseen tahtiin, molemmilla on paljon asiaa toiselle. Anna paljastaa
muun muassa kuinka hänen isosiskonsa Merja oli jo meidän kouluaikaan kiusannut häntä
minusta. Kai se oli ollut sellaista leikkimielistä mutta tuskinpa kukaan osasi arvata että kohtalo
saattaisi tehdä yhdistäviä liikkeitä myöhemmin näiden kahden sielun välille. Käsi hakeutuu
käteen jo hyvin alkuvaiheessa vaistomaisesti, kiinnostus on molemminpuolista. Nyt Annalla on
aikaa keskustella, tälle päivälle ei ole mitään erityistä ohjelmassa eikä sen vuoksi kiirettä kotiin.
Olen juuri halaamassa Annaa kun hänen puhelin alkaa piristä. ”Oota vähän, älä sano mitään”
Anna sanoo puoleeni vilkaisten ja painaa vihreää luurinkuvaa. ”MISSÄ SÄ OOT?” kuuluu puhelun
läpi miesääni. Ääni kuuluu Markolle jonka äänensävyssä tuntuu olevan ripaus raivoa. Vittu mikä
mulkku, kyttää perkele kuin lasta, ajattelen mutta pidän itseni neutraalina. ”Mä poikkeen isän
luona kun se on tässä matkan varrella, oon kotona reilun puolen tunnin päästä. Hei.” Anna
vastaa ja sulkee puhelimen katsoen sen jälkeen minua sanomatta sanaakaan. Seuraa
muutaman sekunnin hiljaisuus, mitä ei ollut tapaamisiemme aikana tapahtunut
aiemmin. ”Holhoaako se oikeesti sinua tuolla lailla?”, kysyn. Puoli sekuntia myöhemmin
huomaan töksäyttäväni tilanteeseen ehkä liiankin henkilökohtaisen kysymyksen ja sanon
pahoitellen ettei tarvitse vastata. ”Kyllä, sitä se on ollu meidän suhteen alusta asti.
Se oli ihan helvetin mustasukkanen sun takia sillon luokkakokouksessa, muistatko, ja sen takia
mun piti lähtee sieltä kesken kaiken. Sillon kyllä vitutti tosi paljon.” Anna avautuu katsoen
alaspäin. Kaappaan Annan pään omaani vasten silittäen samalla hänen hiuksiaan, tunnen
olevani todella pahoillani hänen puolestaan. ”Sä ansaitset paljon parempaa. Ei sun oo mikää
pakko katella tuommosta. Mä oon käyttäny kaikkien kanssa keskustellessani sellasta
ohjenuoraa että jokaisella ihmisellä on oikeus olla onnellinen. Niin on sullakin oikeus onnelliseen
ja turvalliseen elämään.” sanon ja rutistan oikein kunnolla. Jutellaan aiheesta ja parista
muustakin ajankohtaisesta kunnes Anna arvelee että on parempi lähteä ennen kuin Marko
soittaa taas. Kysyn puolitosissani voisinko saada hyvänyön suukon. Hymynvirne huulillaan Anna
epäröi että uskaltaakohan. Sitten huulemme kohtaavat elämämme ensimmäistä kertaa.
Huomaan kuinka pulssi kiihtyy kun suukottelen tuota unelmieni kohdetta hellästi mutta
päättäväisesti, Anna nauttii myös hetkestä koko rahalla. Sensuellit huulet on kuin luotu
suutelemaan, Annan kieli seikkailee suussani kun hän pääsee suudelmoinnissa oikein kunnolla
vauhtiin. Veri alkaa pakkautua keskivartaloon ja pian Levisten vasemmanpuoleisen etutaskun
kohdalla pingottaa kova kohouma. ”Tämän sinä sait aikaan, hani!” kuiskaan Annan korvaan ja
vien samalla hänen vasemman kätensä kohouman päälle. Anna silittelee paisunutta kullia
farkkujen läpi etusormella ja keskarilla ilman minkäänlaista kiirettä, oikein kiusoittelee minua
jutellen jotain lähtemisen pakosta ja tilanteen viehättävyydestä. Viimein on pakko päättää
tapaaminen, halaaminen ulkona auton vieressä ja suukot ennen kuin tiemme erkanevat jälleen.
Kotiin päästyä laitan Annalle viestiä kysyen millaisilla fiiliksillä hän oli lähtenyt
tapaamisestamme. Hän vastaa yhdellä ainoalla sanalla: ”PANETTI.”
OHO, on ensimmäinen reaktioni. Tuossa kouluajoilta tuntemassani jollain tavalla pidättyväisen
ja korrektin oloisessa naisessa on sellaisia yllättäviä piirteitä joita en osannut arvatakaan. Sanoo
suoraan että panetti, en odottanut tuota mutten ole todellakaan pettynyt asiasta, päinvastoin.
Primäärireaktio on sama kuin silittäisi härkää sarvien välistä, kyrpäni herää uudestaan täyteen
teräänsä ja olen haaveissani valmis seivästämään Annan milloin tahansa.

Alkaa viestien, tapaamisten ja sähköpostien rumba. Vajaan kahden viikon aikana ehdimme
keskustella kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Monesti jutustelumme ajautuu
seksiin ja seksuaalisuuteen. Päivittäinen tekstarisaldo saattaa olla parikin kymmentä, siihen
päälle sähköpostit ja satunnainen tapaaminen silloin kun molemmille tuntuu sopivan. Tallissa
Sear 7-kilpa-auton varustelu edistyy ensi kauden katuajoihin todella vauhdilla, eikä haittaa
pätkääkään vaikka Annan yhteydenotto keskeyttää kriittisessä vaiheessa olevan öljypohjan
liimaamisen, naureskelen vaan ja teen homman alusta uudestaan. Tunnen olevani taas
elinvoimainen. Samaan aikaan muu kotielämä on hyvin tasapaksua, vuorovaikutus on verraten
pintapuolista ja jäykähköä, Katjan kanssa hätäisiä panoja silloin tällöin. Toisin on Annan kanssa,
kiinnymme toisiimme nopeasti ja vahvasti. Olemme kuin vastarakastuneet, hellyyttä ja
kosketusta kaipaavat. Tilanne on omalla tavallaan kuin lumipalloefekti; kun se alkaa rullata, se
kasvaa ja kasvaa saaden koko ajan suuremmat mittasuhteet. Olemme riippuvaisia toisistamme,
otamme ikään kuin menetettyä 20 vuoden aikaa vauhdilla kiinni. Mihinhän tämä vielä johtaa?
Eräs keskiviikkomyöhäisilta muuttaa asian vakavammalle pohjalle.

”Huomenna olen pakulla liikkeellä. Make lupas viedä Niinan hammasoikojalle mun autolla.
Arvaa olenko mulkoillu mun puhelinta hela tiden, tää on kuin pakko-oire,” laittaa Anna tekstaria
tiistai-iltana tapaamista suunnitellessamme. Pakko-oire totta tosiaan, tunne on tuttu täälläkin
päässä. Minuutin välein tapahtuva puhelimen kyttääminen on luettava pakkomielteiseksi.
Anna pääsee illalla töistä yhdeksältä ja ehdottaa paikaksi niinkin eksoottista kohdetta kuin
hautausmaa. Mikä romantikko, hymähdän naurahtaen. Paikka on kahden tien risteyksen
kulmauksessa sijaitseva hautausmaan parkkipaikka joka on ilta-aikaan sopivan hämyisä ja
toisaalta muutaman kilometrin päässä Annan kotoa, jotta hän ehtii tarpeen tullen kotiin
minuuteissa mutta toisaalta sopivan kaukana kotoa. Ja valikoitu myös siten ettei Marko
välttämättä löydä meitä. Siis lähes täydellinen rikossuunnitelma paikan valinnan suhteen. Anna
oli siis ajatellut asian viimeisen päälle realistisesti. Tosin, rikossuunnitelma lienee väärä termi
sillä eipä sitä etukäteen tiennyt että jotain edellisistä näkemisistä poikkeavaa tulisi
tapahtumaan. Vai tiesikö?

Starttaan Mersun yhdeksältä ja ohjastan kohteeseen ollen siellä hivenen etuajassa. Ajan auton
perä edellä hautausmaan porttien eteen ja käyn odottamaan Annaa. Kiduttavan pitkiä
minuutteja.. Onko sattunut jotain kun kello on 21.40 eikä pakettiautoa näy? Soittaakaan ei
oikein voi jos Anna on kotona. Siitä se vasta sota syttyisi ja haluan Annalle vain pelkkää hyvää.
Pelkkää hyvää, joo. Avionrikkojako hyväntekijä?? En tunne olevani tilanteen pyhimys mutten
toisaalta halua Annalle mitään pahaa. Kaikki asiat tapahtukoon yhteisesti sovitun kautta.
Viimein mäen laelta paistaa ajovalot jotka kääntyvät auraamattoman hautausmaan
parkkipaikalle. En näe ajajaa, perkele jos se onkin Marko? Hänen läsnäoloaan tässä vähiten
kaivataan! Naamaanlyöntikilpailut tai kilpa-ajo, punnitsen jo vaihtoehtoja. Hetken epävarmuus
häipyy kun pakettiauto pyyhkäisee autoni keulan ohi Annan vilkuttaessa iloisesti ja
parkkeeraten autonsa omani viereen. Hyppäämme autoistamme ja suutelemme, ehdotan
siirtymistä autoni takapenkille jossa on tummennetut ikkunat. Satunnaisten kulkijoitten silmissä
näyttäisi siltä kuin autot olisivat vain parkissa siellä, ei ketään näkyvissä. Pian istummekin
nahkapenkeillä katseilta suojattuna. Vain yksin me kaksi. Suutelemme taas. Siinä on rutkasti
tunnetta mukana, kielet miekkailevat toistemme suussa, kädet tapailevat vartaloa. Avaan
Annan takin ja heitän sen pois hänen avustuksellaan. Kourin rintoja paidan päältä ja olen jo
ujuttamassa kohmeisia käsiä paidan alle. ”Hrrr”, Anna jännittää selkänsä kaarelle mutta lämmin
vatsanpeite saa kädet nopeasti lämpimiksi. Huomaan käden farkkujen vetoketjun kohdalla, joka
liikkuu edestakaisin silitellen heräämäisillään olevaa munaani. Kulli alkaakin paisua Annan
käden alla ja pian koko etumus pingottaa tiukkana, parilla sormenpäällä alkanut silittely
muuttuu koko kädellä tapahtuvaksi kourimiseksi mikä ei ole ainakaan latistamassa
himokkuuttani. Nostan Annan hiuksia kaulan edestä siirtyen suutelemaan hänen korvanlehtiään,
kaaritukien alta rintoihin tiensä saavuttaneet kädet tekevät havainnon kovettuneista nänneistä.
Vittu että tuo nainen on kuuma! Niin kuvaannollisesti kuin kirjaimellisestikin, ehkäpä kovaa
vauhtia lämpiävät käteni tuntuvat välittävän Annan intensiivisen ihonlämmön korostuneen
korkeana mutta yhtä kaikki, käsissä on niin hotti pakkaus että nyt ei pidättele yhtään mikään.
Kaikki raja-aidat ovat murtuneet, tästä ei ole paluuta enää takaisin.

”Mä oon muuten aina valmis” Anna sanoo. Olen hetken ”hoo moilasena” mistä on kysymys.
Sitten Anna tarkentaa asiaa: ”Mulla oli pillu kosteena jo sillon viimeks kun pussailtiin ja silittelin
sun kullia farkkujen päältä. Ja niin on nyttenkin. Kokeile vaikka.” Ei helvetti, Anna laukoo mulle
päin naamaa sellaisia avainsanoja että kiihotun jo niistä aivan jumalattomasti. Käsi vapauttaa
kaarituen takaisin rinnan alapuolta vasten ja haparoi Annan housujen vetoketjua auki. Pian
sormet tavoittavat alushousujen reunan ja pujahtaa sisään, karhea ja tuuhea karvoitus tuntuu
alempaa kosteana. JES, tämä tyttö ei seuraa trendiä pillukarvojen ajelemisen suhteen, hurraan
mielessäni. Ja faktaa oli Annan lausuma, pillu tuntuu erittäin kostealta ja kuumalta! Pieni
nappula nannareiän yläreunassa toimii taika-avaimena kun sivelen Annan pillua, suljetuin silmin
hän suutelee minua ja nauttii kun tyydytän häntä. Anna avaa myös itseltäni napit ja käsi löytää
kullin joka on repeämäisillään kiimasta ja alkaa runkata minua hitaasti. Nyt löytyy tapa joka
näyttää miellyttävän Annaa todenteolla, sormea sisään ja ulos, klitoriksen stimulointia kevyesti
painaen ja pyörittäen, litinä oikein lisää tilanteen kiihottavuutta. Pitkään ei Anna kestä, lantio
alkaa tehdä pakkoliikkeitä painaakseen kättä tiukemmin pillua vasten ja Anna laukeaa syvään
huokaisten käteeni. Puna kasvoilla tuo ihana on tyydytyksen huipulla. Suukotan muutaman
kuuman suukon hänen kaulaansa, korvanlehtiinsä ja niskaansa käden ollessa edelleen hänen
pillullaan. Hetki on niin emotionaalinen että mieli huutaa sisälläni sanaa RAKKAUS!
”Oot ihana!” puen tilanteen Annalle sanoiksi. ”Tuntu niin hyvältä ettei oo tuntunu pitkään aikaan” kujertaa
Anna kyrpä kädessään ja jatkaa kulliin katsahtaen: ”Ei tuota voi tuolleen jättää.” Kerron etten
ole kovin helposti laukeavaa sorttia etenkään käsihommissa johon Anna tuumaa että eiköhän se
ole sama naidakin kun ollaan jo tälle tielle lähdettykin. Annan suorapuheisuus asiassa jysähtää
päähän kuin pommi ja kuin ohjelmoituna alan repiä jo puolireisissä olevia housuja
nimettömineen hänen jalastaan kun Anna on ensin heittänyt kenkänsä kuskin penkin jalkotilaan.
Heti perään lähtee oma alapää paljaaksi ja kulli hoippuu Annan silmien edessä kun alan asetella
häntä takapenkillä asentoon jossa nussiminen voidaan aloittaa. Apukuskin penkki niin eteen
kuin mahdollista, Annan pää vasemman takaoven puoleisella penkin selkänojalla ja alaruumis
istuinosalla päätämme yhtyä. Kyrpä sukeltaa märkään pilluun kuin kuuma veitsi voihin, olemme
yhtä nyt kirjaimellisesti. Annan pillu tuntuu tiukalta synnytystenkin jälkeen. Alan naida oikein
kiihkeästi, pitkiä vetoja ja työntöjä niin syvälle kuin vartta riittää. Tuo asento mahdollistaa kullin
uppoamisen niin syvälle että tunnen Annan kierukan tai oikeammin sen poistolangat. Tämän
havainnon olin tehnyt Katjankin kanssa, pienimuotoinen piston tunne munan päässä
yhdyntöjen aikana pakotti kihlattuni lääkärin pakeille kahteenkin kertaan, lankojen lyhennys
operaationa. Nyt ei haittaa tuo tunne mitään, nain rakastamaani naista Mersun takapenkillä
naapuripitäjän hautausmaan portilla helmikuisena iltana pakkaslumen tuprutellessa hitaasti
hiutaleita auton ikkunoihin. Tilanne on kuin romanttisesta elokuvasta sillä erotuksella että
yleensä niissä ei naida. Rakastamaani, aivan, nyt siitä tunteesta ei ole epäilystäkään. Annan
läheisyys ja hänen selässäni ja niskassa seikkailevat kädet tuntuvat äärettömän hyvältä. Anna
tietää mistä mies tykkää ja välittää taitonsa estotta minuun, joka heijastuu itsestäni vahvana
tunteena häneen takaisin. Otan Annan pään käsieni väliin, sivelen ohimoita ja takaraivoa kun
alapäämme työskentelevät tiiviisti toisissaan. Anna tekee myös samoin, sormet askartelevat
takaraivolla ja niskassa jolloin huomaan että laukeaminen ei ole enää kaukana. Ikkunat
huurussa ja auto hytkyen täytän Annan alavartaloa kuin kiitospäivän kalkkunaa. Mitähän jonkun
ohikulkevan jalankulkijan mielessä saattaisi pyöriä kun näkisi asetelman ulkoapäin? Puhelimen
pirinä kuuluu jostain, Annan nokialainen pärisee Markon yrittäessä soittaa siihen. Vittu. ”Nai
minua!” Anna sanoo tomerasti jättäen puhelimen soimaan ja vetää minua tiukemmin itseensä
kiinni. Nain nopeammin ja kulli kovettuu entisestään. Kiihdytän nussimisen sellaiseen tahtiin
ettei kestä pitkään kun pusseista purkautuu miljoonia siimahäntiä Annan pillun perukoille.
Orgasmi sumentaa hetkeksi tajunnan ja jostain syystä hekuman huippu on jollain tavalla
erityisen pitkä, tuntuu aivan saatanan hyvältä! Kyrpä sykkii ja sykkii Annan pillussa kuin loppua
ei tulisikaan, pään sisällä suhisee kuin käärmeen joutuessa kusiaispesään. Makaamme Annan
kanssa muutaman minuutin päällekkäin, hetki on jotenkin epätodellisen tuntuinen mutta
todellisuudessa hellyydessään vertaansa vailla. ”Rakastan sinua”, sanon Annalle silmiin katsoen,
nenämme koskettaen toisiaan. ”Niin minäkin sinua”, vastaa Anna. Viimein saan nostettua itseni
Annan päältä ja etsiskelen keskikonsolista vessapaperia. Ojennan Annalle rullan kun olen ensin
ottanut pätkän ja pyyhkinyt eritteet elimestä. Annan pillusta valuu tavaraa, pariin eri kertaan
Anna siivoaa häpyään ennen kuin alkaa silmäillä alkkareita ympäriltään.

”Make varmaan tappais meidän molemmat jos tietäis” tuumaa Anna yksitotisesti vetäessään
nimettömiä jalkaansa. ”Nyt olis ainakin lyhyt matka haudattavaksi” heitän Annalle hymyillen.
Räjähdämme molemmat nauruun. Löydän vaatemytystä itsellekin vaatteita ja pukeudun. Ovi
auki ja vessapaperit autosta pihalle. Siihen ne jää hautausmaan porttien eteen. Mitähän joku
mahtaa tuumata kun kävelee pyhävaatteissa portista sisään ja mustiin talvikenkiin tarttuu
toisten naimisen jäljiltä eritteiset paperit..
Autossa tuoksuu rietas naimisen haju. Kyrpä on edelleen kovana, oikein kivistää tiukkojen
farkkujen alla. Jälkikiima on voimakas.
Täräytän auton käyntiin ja pistän lämmityspuhaltimen täysille. ”On varmaan parempi ajaa
kotiin ikkunat auki, muuten saattaa Katja haistaa mitä on puuhattu autossa” sanoo Anna ja
suoristaa hiuksiaan. Näin on varmaan tehtävä. Halaamme ja suukottelemme hetken ennen kuin
Anna sanoo että hänen on pakko mennä nyt. Marko vaatii varmaan selitystä miksi on tullut
myöhempään kotiin eikä ole vastannut puhelimeen ja kaksostyttöjen hiukset pitäisi laittaa
ennen nukkumaanmenoa. Viimeiset suukot ja sanat, ei haluaisi millään tämän tapaamisen
päättyvän. Anna kääntää pakettiauton tielle ja lähtee kotimatkalle. Mersun ikkunat alkavat
kirkastua huurusta, hetki vielä ja pääsen liikenteeseen. Olen rakastunut, ajattelen.