Herkku-puhelin
Annen ja Tiinan ilta
Anne

Oli kesä ja viikonloppu. Illaksi ei ollut mitään suunnitelmia. Tuumattiin kaverini kanssa, josko lähdettäisiin vähän irroittelemaan kaupungin yöhön. Oltiin upea kroppaisia tytön hupakkoja vailla huolta ja ikää oli vasta hiukan päälle 20v. Mulle oli iskenyt kiima päälle. Halusin hiukan rohkeasti paljastella ja katsoa mitä ilta sitten tuo tullessaan. Kaverini oli hiukan varautuvaisempi, mutta pikkuhiljaa hänkin innostui.

Mulle oli kertynyt kaikenlaisia eroottisimpiakin asuja ja siitä sitten kaverin kanssa valkattiin vaatteita. Päätettiin, että voitaisiin laittaa jotain sangen läpikuultavaa tai avoinaista päälle ja tietysti hyvin lyhyellä helmalla. Alle stringit, jotka hiukan voisivat kuultaa läpi ja kertoa, että alla on vain stringit.

Ennen sitä kuitenkin piti parturoida alapäämme siistiksi. Ja se tarkoitti kaikki pois parturointia. Teimme sen toisillemme, jotta saimme tarkasti kaiken pois. Ensin minä siistin kaverini karvat pois. Hänellä on aika turpea klitoris ja se turposi silmin nähden työni aikana. Lopuksi päädyinkin imemään klitorista, kieli leikin kera, mutta muutamien huokailujen jälkeen sanoin, että minun vuoro. Ja tuumasta toimeen. Hän teki tarkkaa työtä ja lopulta hänkin nuolaisi vakoani, ensiksi varovaisesti, mutta sitten jo voimakkaasti ja syvältä. Ah, hänellä oli ihana kieli. Hän maisteli alapäätäni ja kehui kiimaista makua. Annoin hänen nuolla ja voi että se teki hyvää. Otin hän päästään kiinni painoin häntä itseeni ja hän nuoli ja nuoli syvältä. Lopulta laukesin raukeana.

Meni hetken ennen kuin taas olimme sovittelemassa vaatteita ja lopulta päädyimme aika rohkeisiin asuihin. Minä laitoin vaalean mekon, joka oli selästä avoin ja edessä oli rintojen yli löysähköt kaistaleet. Kaula aukko jatkui lähes napaan saakka. Alaosa oli hyvin lyhyt helmainen. Selästä avoin tarkoitti, että selkä oli avoin aina pakaroille saakka. Stringieni olemassa olo vilahteli tämän tästä. Vaan stringit oli siten erikoiset, että haaroista ne oli avoimet. Kangasta oli sitten vain ylempänä.

Kaverini valitsi valitsi erittäin lyhyen vaalean mekon, joka oli sangen läpi kuultava. Hänen nännit näkyi asusta läpi hienoisesti. Asu oli vartalon myötäinen. Hänen mustat stringit, jotka olivat varustettu pienellä taka kolmiolla ja hyvin kapealla etuosalla kuulsi myös hienoisesti läpi.

Ja sitten korkeat korkkarit jalkaan ja ei kun kaupungille. Taxi hiukan ihmetteli rohkeaa asuamme, mutta päädyimme kaupungin yhteen suosituimmista discoista, jossa kaiken ikäiset viihtyivät.

No päädyimme suoraan baaritiskille tilaamaan juotavia. Emme kerinneet vielä tilata mitään kun vanhempi herrasmies huomasi meidät ja asumme. Hän tarjoituu maksamaan juomamme. Pikaisesti emme keksineet mitään muuta kuin kuivat omppusiiderit, jotka siis itsekin olimme ajatelleet tilata. Kiitimme ja lähdimme katsastamaan millaista väkeä on paikalla.

Istahdimme sitten vapaaseen pöytään, joimme juomat ja tilasimme toiset ! Joimme ne ja vessan kautta sitten tanssi lattialle. Lavalla oli porukkaa jo paljon, mutta ahtauduimme mukaan. Tanssimme keskenämme. Jokunen kundi yritti mukaan. Herätimme huomiota selvästi moneen kollin mielessä.

Ja sitten päädyimme taas baaritiskille. Samainen herra, joka tarjosi aiemmin juomamme, halusi tarjota taas. Puhuimme jälleen siideristä, mutta hän tilasi meille siiderit ja aika vahvat shotit. Ja kun shotit oli juotu, niin eteemme ilmestyi uudet. Shotteja oli helppo ja nopea juoda. Olimmekin hetken päästä aika lailla humaltuneet.

Siirryimme istumaan aivan tanssilattian viereen. Istuimme vierekkäin katselimme tanssilattian menoa. Olimme aivan ihanan lähekkäin ja tuo eroottisten asujen ja läheisyyden tuoma vire aiheutti sen, että suutelimme siinä istuessamme toisiamme. Se ei ollut mikään lyhyt pusu vaan pitkään kestävä kielisuudelma. Hyväilimme samalla toisiamme. Kaverini käsi oli hakeutunut paljaalle rinnalleni ja minä taas kaverini nänniä kankaan läpi puristelin.

Silloin alkoi hitaat. Lähdimme kahdestaan tanssimaan. Tanssimme aivan kiinni toisissamme toisiamme suudellen. Kätemme vaelisivat ympäri toisiamme. Puristelimme toisiamme pakaroista.
Päätin kääntyä toisinpäin, jolloin kaverini oli selässäni kiinni ja kädet edessäni. Tanssin lumossa levitin jalkojani ja vein kaverin kädet mekon helmalle ja sen alle koskettelemaan pyhimpääni. Lopulta hän hieroi vittuani häpeilemättä siinä tanssin kestäessä. Olin aivan märkä. Ja märkyyden sain välillä maistaa suussani.

Siirryimme taas istumaan ja meille oli tuotu siiderit ja shotit. Ihmettelimme hetken, mutta tilanne selvisi kun tuo herrasmies oli edelleen baaritiskillä ja kohotti maljan meille meidän hänet huomatessamme hänet.

Siemailimme juomiamme, katselimme millainen oli tarjonta miesten osalta. Mutta meitä kiihoitti toisetemme eroottiset asut ja eipä aikaakaan kun kaverini sormet karkasivat siinä vierekkäin istuessamme haaroväliini. Hän sormetti avointen stringieni läpi minua samalla suudellen minua. Olin aivan kiimassa. Runsas määrä alkoholia teki minut varsin vapautuneeksi ja rohkeaksi. Levitin haarojani kaverilleni enempi ja enempi. Tanssi lattialta näki suoraan haaroihini, jossa kaverini sormet olivat. Tulin entistä kiimaisemmaksi, tanssilattialla olevat miehet vilkuilivat tämän tästä suuntaani. Joku nainen vei miehensä pois tanssilattialta, kun tajusivat tilanteen. Jotkut eivät välittäneet ja filttailu tanssilattielle jatkui jalkojani yhä enemmän levittäen.

Ja jälleen meidän piti käydä vessassa. Huomasin heti takaisin tullessa, että kaverini oli riisunut stringinsä - ne ei enään läpikuultanut mekosta. Jäimme tanssimaan kahden. Hän olikin jo varsin villillä tuulella ja antoi kaikkensa tanssilattialla. Liikeet nostivat hänen vartalon myötäisin mekon ylemmäs ja ylemmäs. Pakarat olivat jo puoleen väliin paljaita. Edestäkin näkyi, että alla ei ollut mitään ja hän antoi kaiken näkyä. Hän keinui villisti. Sitten tuli taas hitaiden aika ja jatkoimme tanssia toisissamme kiinni. Hän ei vieläkään korjannut mekkoaan vaan pyöritti takamustaan edelleen. Tartuin paljaisiin pakaroihin kiinni, puristelin niitä. Suutelin häntä suulle ja kuiskailin, että olet ihanan porno helma korkealla paljastaen kaiken. Hän kuiskaili, että hieroisin häntä tässä ja nyt. Hän kääntyi ympäri ja työnsin pari sormeani hänen pilluunsa siinä tanssilattialla. Hän oli aivan märkä. Hän suorastaan valui märkyyttä. Sitten hän hiukan kääntyi ja sanoi, että työnnä liukkaat sormet persereikään nyt.. Vaihdoin käsiä ja jo liukastetut sormet liukuivat pakaroille ja sieltä persereikää kohti samalla kun toinen käsi oli etupuolella. Suutelimme samalla kun työnsin kaksi sormeaan hänen persereikäänsä. Tanssi jatkui kiemurrellen sormien painuessa syvemmällä ja lopulta ne liikkuivat ulos ja sisään tanssin tahtiin. Lopulta kaverin tärisi ja huokaili. Hän sai orgasmin siinä tanssilattialla. Sitten hän irrottautui otteestani - korjaile mekkoaan sivistyneemmäksi ja siirryimme kumpikin vessaan siistiytymään hieman.

Palasimme paikallemme. Ja aioimme tilata juomaa, mutta taasen saimme ne ennen kuin ehdimme tilaamaan. Tällä kertaa mukana oli pieni lappunen, jossa oli teksti - "Kiitos mahtavasti lavashowsta, jos haluatte tulla jatkoille luokseni leluarsenaalini kanssa, niin olette tervetulleita. Talossani on kellari, jossa on studio leikkejä varten. Tarjolla on juotavaa ja syötävää tarpeen mukaan sekä muuta rekvisiittaa". Ja tuo aiemmin juomaa tarjonnut nosti maljan meille kun ihmettelemimme kuka kumma nyt taas meille juotavaa pöytään lapun kera oli toimittanut.

Juomia juoden vahvistui ajatus, että haluamme mennä katsomaan tuon studion.

Hänellä oli vaimokin mukana ravintolassa - tosin he eivät illan aikana olleet yhdessä olleet siellä, mutta vaimo tuli mukaan. Menimme neljästään taxilla. Vaimo tuli väliimme taakse istumaan ja kertoi myös nauttineensa meidän kiimastamme. He olivat n. 40 vuotiaita molemmat. Vaimo oli oikein hyvän näköinen mekossaan. Hänen istuessaan hänen mekkonsa toisen jalan edessä sivuhalkio avautui aika avonaiseksi - tästä näki, että hänelläkään ei ollut pikkuhousuja - ja parturointi oli suoritettu huolellisesti. Taksi matkan aikana hän kuiskaili minulle, että haluaisinko koettaa häntä haaroista ? Tähän toki suostuin. Hän levitti jalkojaan enempi ja enempi. Kaverinikin huomasi tuon. Ja hetken päästä me molemmat sormeilimme hänen alapäätään. Hetken päästä tajusin, että hänen perseessään oli anaalitappi, jossa oli säädin. Kun hän tajusi, että tajusin, hän kuiskasi - "säädä se täysille". Alkoi kuuluumaan pienoinnen surina ja tuo tappi tärisi hänen persereiässään. Nainen sulki silmänsä ja alkoi huokailemaan hiljaa. Hieroin hänen klitoristaan samalla.

Touhumme loppui kun saavuimme perille. Siirryimme sisälle ja kellariin. Talossa ei ollut muita. Alhaalla mies teki meille juotavat baaritiskillä. Nainen oli sivuhuonessa vaihtamassa sopivampaa ylle. Sieltä hän tuli korkeissa koroissa, verkkosukissa ja nahkakorsetilla varustettuna tappi edelleen perseessä suristen. Mies sanoi, että tutustukaa vain välineisiin rauhassa. Hänen pitää hetken hoitaa vaimoaan. Vaimo meni nahkasängylle - kontalleen, perse pystyyn. Mies riisui pois omat vaatteensa. Hänen kalunsa vaikutti nyt vielä veltosti roikkuessaan jättimäiseltä. Hän irroitti vaimoltaan plugin kovakouraisesti nykäisten. Vaimo vingahti. Mies otti jotain läpikuultavaa rasvaa ja pursotti sitä vaimonsa perseelle. Sitten hän alkoi sormeilemaan vaimon persettä ja lopulta miehen käsi vatkasi rannetta myöden naisen perseessä. Nainen valui kiimasta. Lopulta hän tärisi orgasmin voimasta. Hän taisi kustakin toimituksen päättymisen aikaan. Sen verran nesteitä oli kertynyt nahalle ja siitä edelleen lattialle. Mies nuoli vielä naisen pillua lopuksi. Hänelle seisoi nyt ja hänellä oli iso, kiimaisen iso kalu. Olimme kaverimme kanssa jämähteneet katselemaan, kunnes mies kysyi, joko ehditte tutustumaan laitteisiin.

Katselimme toisiamme hölmänä ja totesimme, että "hups" ja lähdimme tutustumaan. Mies tarjoili meille lisää siideriä ja nappasimme aina välillä muutaman huikan sitä baaritiskiltä. Oli kapeaa nahkapenkkiä, pienempi penkki dildolla, seinällä sidonta lenkkejä, gynenkologin pöytä ja tuli jossa oli keskellä iso reikä. Pienemmillä pöydillä oli erilaisia dildoja ja liukkaria. Oli myös sidontavälineitä, silmät peittäviä huppuja..
Sanoin kaverilleni, että haluatko leikkiä gynekologia ja asettauduin pöydälle ne avonaiset pikkarit pois ottaen ja jalat koukkuihin asettaen. Ja kaverini asettui jakkaralle jalkoväliini. Hän aloitti homman nuolemalla minua syvästi aina persettä myöden. Sain liukkaria peppuuni sormilla. Ja sormia tuli aukkoihini yhä enemmän. Vaimo tuli kaverini viereen hyväillen häntä hellästi ja lopulta suudellen. Sitten hän osallistui sormi leikkiin myös. Hän työnteli sormia aukkoihin ja oikein näyttävästi nuoli sormensa välillä. Sitten jo aukkoihini soviteltiin dildoja, näillä sama meno jatkui. Vaimo nuoli dildoja aina välillä ja työnti ne sitten takaisin minuun. Kaverini ei nyt tiennyt miten tuossa oikein mukana olisi. Vaan vaimo ehdotti hänelle, että menisi tuolle kapealle penkille mahalleen, peppu päädyssä tyrkyllä ja jalat mahdollisimman edessä. Hän meni siihen ja vaimo siirtyi nuolemaan häntä suoraan persereiästä ensimmäiseksi ja aika voimallisesti. Sieltä kuului, että ihanaa pepun makua ja nuolminen jatkui. Välillä sisään meni sormia syvällekin ja sitten hän nuoli sormensa ja totesi uudestaan pepun ihanasta mausta. Vaimo huusi, että tätä peppua Topinkin pitäisi panna, jotta saisi maistella makua kotoisalta kullilta. Vaimo venytti kaverini peppua määrätietoisesti ja lopulta Vaimon mukaan tavara oli valmis. Topi tuli ja nuoletti kalunsa märäksi vaimollaan ja sitten porautui vaimon avittamana syvälle suoleen. Vaimo oli aina välissä nuolemassa maistellen ja kullia märäksi kun Topi otti kulliaan ulommaksi.
Kaverini selvästi nautti tilanteesta. Hetken päästä vaimo sanoi minulle, että rasvaa kätesi ja fistaa häntä perseeseen, aivan kun se olisi mailman luonnollisin asia... No en voinut muuta kuin totella. Rasvasin sormeni rannetta myöten ja painoin sormeni hänen pyllistävään perseeseen. Sanoisinko ne meni helposti. Tavaraa oli selvästi venytelty joskus. Ja niin kävikin, että käsky kävi toisenkin käden rasvaamisesta ja sitten alkoi olemaan jo ahdasta kun perseessä oli kaksi pientä kättäni.

Vaan tuo siiderin nautiskelu alkoi pissittämään ja kyselin jo missä on vessa. Ohjeeksti tuli mieheni hoitaa homman. Hetken olin ymmälläni, mutta sitten minut ohjastettiin tuon reiällisen penkin päällä, minkä alle mies asettui. Hänen naamaansa oli lähestulkoon istuimen "lauteiden" tasossa. En ollut todellakaan varma halusinko tällä tavalla pissiä, mutta hätä oli suuri, niin kuin kiimakin. Istuin tälle istuimelle. Miehen kieli alkoi välittömästi nuolemaan alapäätäni persereiästä syvällä pilluun. En ollut ihan pissimis tuulella, mutta hätä vaan kuin kasvoi. Kännisin ajatuksin ajattelin, että tästä se hätä voi vain helpottua, joten koitin rentoutua. Ja jo hetken rentoutumisen jälkeen pystyin tiristämään suihkun. Kaikki meni miehen suuhun ja altani kuului hyväksyvää muminaa. Sitten nuolenta jatkui. En osannut rentoutua ja pissimisestä tuli katkonaista pinnistelyä. Mutta ainakin Topi tuntui tykkäävän. Kaverini siirtyi myös tuohon pissille. Hänelle tämä näytti olevan luontevampaa ja hän pissasi valtoimena suihkuna kaiken Topin suuhun. Tämän jälkeen vaimo vielä teki omat tarpeensa topin suuhun... lopuksi kuului vielä vaimon sanomana, että "Ei Topi nyt kaviaaria, suoleni on tyhjä."

Tämä ei ollut oikein minun ja kaverini juttu, joten lähdimme vaivihkaa talosta pois... Menimme tien varteen liftaamaan, kello oli jo paljon ja väsytti vietävästi ja muuta vaihtoehtoa ei nyt ollut kotiin pääsemiseksi. Saimme kyydin, mutta myös ihanan ison kullin, joka on vielä tänäkin päivänä meidän kummankin hyvä ystävä kulleineen :)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute