Paju

Mia kietaisi hameen bikinihousujensa peitoksi ja veti hellepaidan ylleen. Aamupäivän viileys oli muuttumassa keskipäivän armottomaksi paahteeksi, joten hän katsoi parhaaksi lähteä uimarannalta takaisin kohti kylää ja uutta kotiaan.

Lähtöön oli toinenkin syy, mutta sen hän tajusi vasta puolittain: hän oli katsellut rannalla koko aamun paikallisia nuoria miehiä, joista jotkut olivat aivan heikottavan komeita. Pitkiä ja hoikkia, lihaksikkaita ja leveäharteisia, tummia ja kauniskasvoisia. Hän oli seurannut syrjästä, kun heitä oli kävellyt rannalla milloin yksittäin, milloin käsi ylpeän tyttöystävän lanteilla, ja kuvitellut miten sellainen mies veisi hänet uimakoppiin ja ottaisi haluamansa, riisuisi kireät pullottavat uimahousunsa ja pakottaisi...

Niin, kun Mia pääsisi puolen tunnin päästä kotiin, hän ei menisi suoraan suihkuun vaan katselisi ensin alastonta vartaloaan makuuhuoneen peilistä ja työntäisi sormet sisäänsä.

Oikopolku metsän läpi. Aluskasvillisuus ja ikivanhat tammet ritisivät kuivuuttaan. Rannalla oli sentään tuullut, mutta täällä siimeksessä paita ja hame kostuivat nopeasti. Hän ei ollut aivan varma, kävelikö hän samaa polkua kuin edellispäivänä, sillä maasto alkoi kohota enemmän kuin hän muisteli. Hän tiesi kulkeneensa harhaan siinä vaiheessa, kun metsä loppui kuin seinään ja hän tuli suurelle aukealle, jonka vasemmassa laidassa oli pitkä valkoinen kaksikerroksinen talo. Aukean perällä kohosi jyrkkä kalliorinne, ja tiheä metsä jatkui oikealla. Kaukana talon edustalla näkyi pari valkoasuista hahmoa, ja aivan aukeaman keskellä seisoi valkoiseen mekkoon pukeutunut huivipäinen nainen. Hän kääntyi Miaan päin, heilautti kättään ja viittoi tulemaan luokseen.

Lähemmäs tullessaan Mia näki, että nainen oli raskaana, ja upea. Välimerellisen näköinen, pitkä ja ylväs, isot painavat rinnat olivat paisuneet entisestään. Hän avasi suunsa hymyyn ja tervehdykseen.

”Hei! Tulitko rannalta?”

”Tulin, mä taisin eksyä.”

”Tänne päätyy väkeä silloin tällöin, kun metsäpolut ovat niin epämääräisiä. Oletko turisti?”

”En, kun muutin tänne maanantaina.”

”Ihanko totta? Mitä tekemään?”

”Mä valmistuin kuukausi sitten kampaajaksi, ja täällä oli töitä.”

”Sehän on hienoa! Taidat olla aika nuori?”

”Kahdeksantoista.”

Nainen katseli tulijaa ja piti näkemästään. Mia oli kaunis tyttö, hoikka ja viehkeä. Suuret harmaat surusilmät, pehmeät huulet ja nykerönenä. Pitkät ruskeat hiukset, jotka pysyivät kurissa hiuspannalla. Nuorten rintojen puolipallot erottuivat selvästi hellepaidan ja bikinien alta, ja ryhdistä ja lantiosta näki, että tyttö oli nopea juoksija. Kuulas iho kertoi terveydestä, mutta tärkeintä oli, että...

”Tule niin näytän sinulle tien kylään”, nainen sanoi ja ohjasi Mian kääntymään koskettamalla häntä kevyesti alavatsaan. Tyttö häkeltyi, sähköistyi, mutta totteli kehotusta ja lähti seuraamaan naista, joka asteli keinuvasti hänen edellään – ja nyökkäsi hymyillen, mutta sitä Mia ei nähnyt.

He kulkivat aukeaa pitkin viistosti oikealle, sinne missä kalliojyrkänne kohtasi metsänreunan ja madaltui vähitellen puunlatvojen taa. Silmänurkastaan Mia katseli vasemmalle ja näki, että yksi valkopukuisista hahmoista seisoi talon edustalla ison ruukun ääressä ja kallisteli jotakin, ehkä kastelukannua.

”Meillä on täällä tällainen yhteisö”, nainen sanoi katsettaan kääntämättä. Mia ei tiennyt mitä vastata, joten hän pysyi vaiti.

Kun he lähestyivät kallioseinämän ja metsänreunan kulmausta, Mia kiinnitti huomionsa kalliossa olevaan korkeaan halkeamaan. Pian hän näki, että se oli ainakin osaksi ihmiskätten työtä; ylhäältä se oli epätasainen ja rosoreunainen, mutta alempaa se oli muotoiltu pyöreämmäksi ja tasaisemmaksi. Auringonvalo väreili ja laineili sen seinillä – siellä oli lähde.

”Mikä tuo on?” hän kysyi.

”Sitä sanotaan Ukonlähteeksi. Se on ikivanha, kukaan ei tiedä milloin se on louhittu.”

”Saanko käydä katsomassa?”

”Käydään vain.”

He pysähtyivät lähteen eteen. Paljaalta peruskalliolta oli reilun metrin pystysuora pudotus veteen. Syvennykseen viistosti lankeava varjo näytti leikkaavan veden kahtia: etualalla oli kirkasta kimaltelevaa vettä, taempana lähteen pinta näytti melkein mustalta.

”Onko tuo syvä?”

”Kuulemma hirveän syvä.”

Silloin Mia huomasi viimein, että lähteen takana olevasta kallioseinästä törrötti jonkinlainen pitkä ja kapea kivipaasi. Se oli ihmisenmittainen mutta niin hahmottomaksi kulunut, että oli mahdoton sanoa varmasti, oliko se ihmisen tekemä.

”Tuo on se ’ukko’”, nainen sanoi Mian katsetta seuraten.

”Onko se patsas vai vaan joku murikka?”

”Me täällä ainakin uskomme, että se on patsas”, nainen sanoi myhäillen.

Mia unohtui tuijottamaan valon leikkiä peilikirkkaassa vedessä, kallioissa ja varjoista työntyvän paaden kärjessä. Jostakin syystä hän tunsi miellyttävää kihelmöintiä ja raukeutta niin kuin voima olisi valunut hänen ruumiistaan ja tilalle olisi virrannut auringon välkettä. Aukealla heidän selkiensä takana heräsi tuulenviri, joka heilautti helmoja ja hiveli jalkoja. Lähteen varjot huokuivat suloista viileyttä.

”Sanotaan että lähteen vesi on varjossa niin tummaa, että siitä voi nähdä kuun ja tähdet päivälläkin.”

Naisen sanat havahduttivat Mian. ”Eikä.”

”Käy kurkistamassa, ties vaikka näkisit.”

Mia kääntyi katsomaan naista ja heläytti naurun, oikeastaan vain siksi, että hänellä oli hyvä olla. Sitten hän astui lähemmäs reunaa ja kurottui katsomaan hämärää vettä.

”Näetkö?”

Mia ei vastannut vaan laski kassinsa ja kurkotti kaulaansa vielä kauemmas. Silloin hän tunsi alaselällään kädet, kevyen sysäyksen, ja jalat irtosivat maasta. Mahanpohjasta sieppasi rajusti. Kiljahdus.

Putoaminen tuntui kestävän pienen ikuisuuden, ja iskeytyminen säkenöivään veteen salpasi hengen. Hän vajosi pää edellä niin syvälle, että tunsi veden jo viilenevän. Hame sotkeutui säärien ympärille ja vaikeutti potkimista, ja toinen sandaali karkasi jalasta. Merkillinen hämmästyksen, kiukun ja häpeän sekainen tunne valtasi hänet.

Hän nousi pärskähtäen takaisin pintaan ja ehti nähdä hiustensa lomasta, että nainen ei ollut enää lähteen reunalla. ”Hei, mitä...” hän alkoi huutaa, mutta silloin hän koki täydellisen kauhunhetken. Jokin, ehkä pyörre, imaisi hänet pinnan alle ja kiskaisi hänet alas kohti kylmiä syvyyksiä. Hän huusi kuplia suustaan ja tajusi kuolevansa. Kaikki musteni. Hän vajosi hirvittävää vauhtia. Hän oli jo kadottanut suunnantajunsa, tuntui kuin häntä olisi vedetty sivuttain tai ylöspäin, mitä tämä oikein... hän puhkaisi vedenpinnan jalat edellä ja sätki sinne tänne, kunnes sai päänsä pinnalle. Hän veti henkeä epätoivon vimmalla, keuhkojen täydeltä.

Hän oli veden täyttämässä luolassa, jossa oli melkein pimeää. Ainoa valonlähde näkyi edempänä, luolan katossa oli aukko. Ja aukolle näytti johtavan... jonkinlainen luiska. Hän ui muutamalla väsyneellä vedolla luiskan alapäähän. Hän ponnisteli kostealle kivelle ja lähti konttaamaan vettä valuvana kohti valoa.

Ylhäällä häntä odotti maanpäällinen luonto, tai ainakin sinnepäin. Hän saapui valtavaan pyöreään kalliokuoppaan, jonka pystysuorat seinät olivat paksun sammalen peitossa. Kolmen neljän metrin korkeudella näkyi isoja toisiinsa kietoutuneita puunjuuria ja niiden lomasta työntyvää aluskasvillisuutta. Yhdessä ne muodostivat kuopalle katon ja tekivät siitä ikään kuin luolan. Päivänpaiste siilautui katon läpi niin, että luola himersi vihreän ja ruskean sävyissä ja varjot läikähtelivät uneliaasti. Oli lämmintä, mutta ei niin paahtavan kuumaa kuin ylhäällä metsässä. Jossakin soljui vesi.

Luolan perällä oli vesiallas, ja aivan luolan keskellä oli iso ja paksu sammalmätäs. Hän lähti sitä kohti, ja kivilattia tuntui sileältä ja kuivalta hänen paljaiden jalkojensa alla. Paljaiden... toinenkin sandaali oli pudonnut veteen. Ja hiuspanta... hän pyyhkäisi litimärkiä hiuksia kasvoiltaan, ja se laukaisi jotakin hänen sisällään. Hän vaipui täristen istualleen ja alkoi itkeä hiljaa. Itku ei ottanut loppuakseen.

Kun hän viimein lakkasi nyyhkyttämästä, hän henkäisi syvään, ja vähitellen hänet valtasi halu tehdä tilanteelleen jotakin. Kun hän nousi pystyyn, hänet valtasi huimaavan kevyt olo. Hän ei ollut kuollut, hän eli. Hän katseli, mistä lähtisi kiipeämään.

Ensin piti päästä eroon vettyneistä vaatteista, jotka haittasivat liikkumista. Hän avasi solmun vyötäröltään ja kuori kietaisuhameen pakaroidensa ja reisiensä päältä. Se putosi lätsähtäen lattialle. Sitten hän heilautti tukkansa taakse ja alkoi avata nopeasti paitansa nappeja. Juuri kun hän oli tiputtanut paidan maahan, hän oli kuulevinaan takaansa ääntä.

Oliko se laulua? Se voimistui, ja sitten se lakkasi.

Hän käännähti ja ehti parahiksi näkemään, kun luolaan nousi luiskaa pitkin nainen. Ja perässä toinen, ja kolmas, neljäs... naisista ensimmäinen pysähtyi parin askeleen päähän, ja Mia näki hänen takanaan kuusi muuta, jotka levittyivät suoraan riviin.

Tulijat olivat nuoria, tai ainakin heillä oli nuoret kiinteät vartalot... jotakin outoa heissä oli. Kasvot olivat virheettömät ja juhlallisen ilmeettömät, niin kuin he olisivat olleet mukana jossakin seremoniassa. Luolan häilähtelevässä valossa oli vaikea päästä selvyyteen heidän ihonväristään, mutta ainakin se vivahti ruskeaan. Palmikoidut hiukset olivat hiekanväriset, mutta näytti kuin niissä olisi ollut häivähdys... hopeaa? Silmät ainakin olivat sinistäkin sinisemmät, niin kirkkaat ja teräväkatseiset, että vaikutelma oli melkein epätodellinen. Useimmilla oli käsissään saviruukut, ja...

Naiset olivat liikkuneet niin sulavasti ja luontevasti, että vasta aivan viimeksi Mia tajusi heidän olevan alastomia.

”Mitä...?” Mia aloitti, mutta samassa etummainen nainen astui niiasi syvään, kädet levällään ja kämmenet kohti taivasta. Hänen toverinsa tekivät perässä. Mia ei tajunnut mistään mitään, hänen järkensä alkoi periksi ja hän alkoi vain seurata tapahtumia.

Nainen astui vielä askeleen lähemmäs ja kumartui hitaasti suutelemaan Mian otsaa. Mia sulki henkäisten silmänsä ja tunsi huulten kosketuksen myös poskillaan. Häntä tartuttiin kevyesti kädestä ja lähdettiin johdattamaan jonnekin. Avatessaan silmänsä hän näki, että nainen vei häntä kohti luolan perällä olevaa allasta. Kun he pääsivät sen viereen, muut naiset tulivat heidän luokseen, ympäröivät hänet ja kävivät nopeasti työhön – ottivat luolan keskellä olevasta mättäästä sammaltukkoja, kastoivat niitä lähteeseen ja ruukkuihin ja painoivat ne hänen iholleen.

Mia säpsähti. ”Hei, mitä te oikein teette?” hän sai viimein sanotuksi, mutta vastaukseksi naiset vain puhkesivat jälleen laulamaan. Laulussa ei ollut melodiaa, se oli hiljaista hyminää, jonka seassa kuului silloin tällöin jokin korkea sävel tai liverrys – lintuja ja puiden huminaa.

Pehmeät sammalet levittivät Mian vartalolle jotakin liukasta ja vaahtoavaa; häntä pestiin. Outojen vieraiden naisten piirittämä tyttö ei uskaltanut liikahtaakaan, kun häntä hangattiin kevyesti joka puolelta: selästä, hartioista, käsivarsista. Reisistä, vatsasta... lanteilta... alavatsasta... ruukusta otettiin pesuvoidetta suoraan kouraan, ja sitä hierottiin paksulti hänen hiuksiinsa ja levitettiin sormenpäillä poskille. Kaulaan, korvien taakse... kädet peittivät hänen kasvonsa, ja sulkiessaan silmänsä hän haistoi voiteen tuoksun. Merta ja sateen jälkeistä metsää.

Häntä taivutettiin hellävaroin selästä eteenpäin, ja hänen hiuksiinsa kaadettiin ruukusta viileänlämmintä vettä. Kumartuessaan hän tunsi, kuinka kädet levittivät vaahtoa hänen pakaroilleen. Sormet hivelivät bikiniliivien alta pilkottavia kaaria. Pian hänen ihollaan oli niin monta käsiparia, ettei hän pystynyt enää pitämään lukua pyyhkäisyistä ja sipaisuista vaan aisti vain yhden kaikenkattavan kosketuksen, joka aaltoili pitkin hänen vartaloaan.

”Mmh...” hän ynähti ja raotti huuliaan, joilta kuului hiljainen maiskahdus.

Hänen hiuksistaan rutisteltiin vettä ja hänet taivutettiin takaisin pystyyn, ja sitten hän tunsi niskassaan ja selässään, että kädet vetelivät naruista: somat rinnat vapautuivat märästä bikinikankaasta, ja lämpimät vaahtoisat kämmenet sulkivat ne sisäänsä ja tunnustelivat niiden pehmeyttä. Mia hätkähti, mutta samassa hänen ruumiinsa läpi kävi vavistus, joka alkoi hyväillyistä jaloista ja nousi hiveltyä selkäpiitä pitkin päänahkaan asti. Hänen selkänsä ja hartiansa kaartuivat tahattomaan nautinnolliseen venytykseen, ja hän työnsi pyllyään taakse.

Hänen vartalonsakin huuhdeltiin vedellä, ja jostakin loihdittiin esiin iso ja pehmeäkarvainen talja, johon hänet kuivattiin. Hän aisti selkäpuolellaan, että useat kädet alkoivat solmia hänen hiuksiaan, ja yksi naisista polvistui hänen eteensä. Nainen pani etusormeensa jonkinlaisen turkistupen, kuin karvaisen sormustimen, ja kastoi sen kaikista pienimpään ruukkuun. Kun hän veti sen pois, siinä oli tummanpunaista väriä, jota hän levitti Mian alavatsalle, aivan housujen rajaan. Tyttö yritti perääntyä, mutta sinisten silmien kohotettu katse naulitsi hänet paikoilleen. Sivuilla seisovat naiset laskivat kätensä rauhoittavasti hänen uumalleen ja silittivät hänen selkäänsä.

Naisten hiljaista hyräilyä, veden ääntä, häilyvää valoa, ihmeellistä kiihtynyttä levollisuutta. Mia tunsi katseli melkein hypnoosissa, kuinka polvillaan oleva nainen maalasi varmoin vedoin hänen napansa alapuolelle kolme spiraalia, kaksi rinnakkain ja yhden niiden päälle kuin kolmioksi, ja yhdisti ne keskeltä toisiinsa kaarevin viivoin. Vatsalla kulkeva karvatuppi nostatti kutinaa hänen sisällään. Kun kuvio oli valmis, nainen pyöräytti vielä pienet yksittäiset spiraalit hänen kämmeniinsä ja rintojen väliin, sydämen korkeudelle. Maali tuntui imeytyvän ja kuivuvan hetkessä.

Samalla kun hän tutki käsiään, hänen rinnalleen laskettiin selän takaa upea, sinisin kukin koristeltu palmikko, joka oli punottu kolmesta pienemmästä kalanruotoletistä. Hänen vielä ihaillessaan sitä maalarinainen puhui hänelle jollakin käsittämättömällä kielellä ja katsoi häntä haltioitunut hymy kasvoillaan.

”Mä en ymmärrä. Mitä te oikein haluatte musta?”

Nainen ei vastannut vaan työnsi kätensä syvälle kaikkein isoimpaan ruukkuun, siihen johon ei ollut vielä koskettu. Kun hän veti ne pois, ne kiiltelivät öljyisinä. Hän toi ne Mian kasvojen eteen. Hunajan ja hedelmien tuoksua. Hän sipaisi leikkisästi Mian nenänpäätä, hieraisi poskea, alkoi levittää öljyä hänen kaulaansa ja niskaansa. Tuntui hyvältä. Lämpimältä ja liukkaalta. Naiset kävivät kastamassa kätensä ruukkuun kukin vuorollaan. Kämmenet laskeutuivat hänen selälleen. Hartioilleen. Vatsalleen. Rinnoilleen.

”Ummhhh...”

Litinää. Hypnoottista laulunhyrinää. Helliä käsiä. Miaa hierottiin rennoksi ja raukeaksi, ja kädet hyväilivät hänen naisenkaariaan, ensin varovasti mutta sitten yhä avoimemmin. Hänen rintojaan hellittiin, hänen reisiensä sisäpintoja siveltiin, pakarat ja housujen etumus kosketeltiin öljystä kiiltäviksi, sormet hivelivät hänen nivusiaan pimpin sivuilta. Naiset puhelivat hänelle hiljaa ja hipoivat sormillaan hänen kaulaansa ja korvantauksiaan.

Mia aisti naiselliset ulottuvuutensa selvemmin kuin koskaan. Hänellä oli rinnat, kaarevat reidet, selkänotko ja sen alla pyöreät pakarat, hänellä oli lantio joka leveni kauniisti, hänellä oli koviksi paisuneet nännit, joista maito... Laulunhyminän keskellä Mian mieleen kohosi kuva naisesta, jonka hän oli nähnyt lähteen luona. Pitkä ylväs nainen odotti vahvaa kaunista lasta, koska hän oli himossaan alistunut levittämään reitensä miehelle, joka oli riisunut hänen huivinsa ja pitkät mustat hiukset olivat valahtaneet vapaiksi, nainen oli kaadettu ja hän oli voihkinut tulevaa orgasmiaan jo silloin, kun hänen valkea mekkonsa oli kiskottu pään yli ja alta oli paljastunut alaston pikkuhousuton vartalo...

Kiihottuneisuus, joka oli vaaninut Miaa syvissä vesissä koko viikon, kohosi vääjäämättömästi pintaan. Häpyhuulet avautuivat ja turposivat bikinihousujen kangasta vasten, ja hän tunsi kuinka sitkeä lima valui. Jalkoväli sykki vaativasti, ihana lämmin tunne levisi vatsaan, rintaan ja huuliin asti. Hän huokaili hiljaa, kiemurteli sulokkaasti, hymyili hämillään silmät kiinni. Kutina hänen sisällään yltyi. Häneltä alkoi unohtua, kuka hän oli ja mistä hän oli tullut. ”Te kiihotatte mua”, hän kuiskasi viimein naisille.

Kuin vastaukseksi yksi heistä, kurvikas olento jolla oli lapsenkasvot ja rako etuhampaidensa välissä, sipaisi hänen huuliaan. Mia nuolaisi makeaa öljyä. Sormi laskeutui uudelleen hänen huulilleen ja jäi siihen. Mia odotti hetken, toisen, ja nuolaisi sitten sormea. Se alkoi piirtää hänen huultensa ääriviivoja. Nainen tuli lähemmäs, ja kiinteänraskaat tissit painautuivat Mian nännejä vasten.

Suppusuu antoi suukon Mian helottavalle poskelle. Toiselle poskelle, ja sitten suljetuille silmäluomille. Mia inahti. Kiihkeämpää ja painavampaa suukottelua. Mia raotti huuliaan. Huulet painautuivat niille – sähköisku – ja pieni kieli työntyi hänen hampaitaan vasten. Parin märänkuuman suudelman jälkeen Mian viimeinenkin pidäke murtui, ja hän antoi luvan kaikkeen koskettamalla kielellään naisen kieltä.

Hänen lanteillaan olevista naruista vedettiin, ja bikinipöksyt, jotka olivat olleet liian kauan hänen pillunsa peittona, kuorittiin pois pehmeän kiiltelevän karvakolmion päältä. Pesusammalet alkoivat hieroa hänen tussuaan ja pyllyään, ja ähkäistyään käheällä äänellä hän alkoi liikutella lantiotaan niitä vasten. Häpeä oli jäänyt jonnekin maan päälle, täällä luolassa oli vain nuoren naisen luonnolliset tarpeet.

Kun Mia oli hieronut itseään sammaliin hetken, ne otettiin pois ja hänen jalkovälinsä huuhdeltiin vedellä. Kurvikas nainen katsoi häntä samein silmin ja painoi kämmenensä hänen vatsaansa maalatulle kuviolle. Sitten nainen liu’utti hitaasti kättään alaspäin, karvatupsulle, halukkaalle vaolle, antoi etusormensa painua makeasti Mian sisälle ja kosketti peukalolla häpykieltä.

”Voi jeesus...” Mia henkäisi salaman lyödessä hänen lävitseen.

Nainen hieroi peukalollaan klitorista ja kaivoi samalla etusormellaan hänen pimppinsä etuseinää. Se tuntui niin mielettömän hyvältä, että hellivien naisten ympäröimä tyttö lähti hetkessä nousemaan kohti jotakin suurta. Hän ei vastustellut, kun häntä kallistettiin taaksepäin käsien varaan niin, että hänen jaloillaan ei ollut painoa. Naiset kaatoivat hunajaista öljyä hänen hiuksiinsa suoraan ruukusta. Mia levitti jalkojaan tarjotakseen itseään paremmin. Häntä suukoteltiin kaulaan ja korvan taakse, hänelle kuiskuteltiin jotakin, hän tunsi ympärillään pelkkää kuumaa rakkautta, hänen sormettajansa katsoi häntä kiihottuneena, orgasmi joka oli rakentunut hänessä koko päivän väreili jo vatsanpohjassa, hän tajusi saavansa lesbo-orkun, ja vielä viimeinen vavahdus ennen kuin aalto alkaa lyödä yli, ja ihana ihana...

Muutamaa hipaisua ennen laukeamista käsi vetäytyi pois. Mia alkoi melkein itkeä, niin sekaisin hän oli himosta ja pettymyksestä. Halu teki kipeää, mutta naiset eivät enää hyväilleet häntä. Mia kurotti kättään kohti lähimmän naisen lannetta, mutta ennen kuin hän ehti sanoa mitään, tapahtui jotakin kauheaa ja mahdotonta.

Hän kuuli yläpuoleltaan kahinaa ja rytinää, ja kohottaessaan katseensa hän näki ison hahmon tunkeutuvan juurten ja aluskasvillisuuden välistä luolaan ja pudottautuvan ketterästi kivilattialle. Hahmo suoristautui, ja Mia jähmettyi. Tunkeutuja oli valtavan pitkä mies, Miaa päätä pitempi. Punaruskea iho, tuuheat kiharat hiukset ja lyhyt musta parta. Hartiat olivat leveät kuin uimarilla ja vyötärö herkullisen kapea, ja jokainen sentti uhkui sitkeää suonikasta lihaksikkuutta. Mia tuijotti kireää vatsaa ja hauiksia, jotka olivat melkein yhtä paksut kuin hänen omat reitensä. Mies. Rannalla nähdyt nuorukaiset olivat hänen rinnallaan pikkupoikia.

Tulija kohotti heikottavan kauniit kasvonsa ja katsoi Miaa suurilla pikimustilla silmillään. Tyttö aisti, että mies tarkkaili hänen jokaista elettään valmiina toimimaan, niin kuin Mia olisi ollut eläin joka ei pääse pakoon. Mies puhkesi leveään valkohampaiseen hymyyn, ja hänen katseestaan paistoi hurja ilo. Mia tunsi itsensä hyvin nuoreksi mutta jotenkin oudosti ikuiseksi.

Naiset vetäytyivät kauemmas Mian luota ja muodostivat piirin hänen ja miehen ympärille. Kaikki paitsi lapsenkasvoinen sorminussija, joka käveli lanteet hekumallisesti keinuen miehen luo, ojensi viettelevästi kätensä, ja... mies maistoi sormia. Pillumahla alkoi valua pitkin Mian reisiä, hän ei ollut ikinä ollut näin märkä.

Nainen laski öljystä liukkaan kätensä ja kosketti miehen, alastoman miehen, jalkoväliä – Mia näki, että kalu oli paksu, suora ja rajusti pystyssä, sen paljas terska kiilui luolan hämärässä valossa. Tyttö henkäisi, mahanpohjassa tuntui kouraisu.

Nainen poistui toveriensa luo, ja Mia ja mies jäivät seisomaan piirin keskelle kasvotusten, parin askeleen päähän toisistaan. Mies katsoi tyttöä, joka seisoi hänen edessään vartalo öljystä kiillellen, paksu palmikko kohoilevalla povella, toinen polvi toisen edessä, posket rusottavina, ilme aran totisena, silmäterät suurenneina. Kiimanhaju sekoittui voiteiden tuoksuun. Suloinen nuori naaras, joka oli maalattu sen merkiksi, että aika oli oikea.

Naisista pisin levitti kätensä, työnsi lantiotaan aavistuksen eteenpäin ja käänsi kämmenensä ulospäin. Muut naiset tekivät perässä. Mia oli hetken liikkumatta, kunnes nainen osoitti eleillään, että hänen tuli tehdä samoin. Tahmea pelonsekainen onnentunne hulvahti Miaan, sillä hän aavisti osansa. Hän katsoi miestä rohkeasti mustiin silmiin, työnsi lantiotaan eteen, levitti kätensä ja... käänsi maalatut kämmenensä hitaasti miestä kohti.

Mies tuli hänen luokseen yhdellä harppauksella ja otti hänet haltuunsa laskemalla pitkät kätensä hänen pakaroilleen. Väkevä metsän tuoksu ympäröi Mian, ja hän säpsähti, kun luunkova siitin painui hänen pehmeää vatsaansa vasten. ”Älä tee mulle pahaa”, hän henkäisi kun hänen kasvonsa koskettivat lämmintä sileää rintaa.

Vastaukseksi mies puristi hänet tiukemmin itseään vasten ja kumartui suutelemaan häntä rusentavasti. Mia maistoi vahvaa kuumaa miestä pitkän suudelman ajan, ja kankea parta hankasi hänen kasvojaan. Mies otti Mian herkän tissin kouraansa ja puristeli. Tyttö päästi suustaan tahattoman puuskahduksen. ”Mä en oo... tai siis mullei oo...” hän kuiskasi, mutta mies ei kuunnellut vaan laski kätensä jalkoväliin ja työnsi kaksi isoa sormea suoraan hänen vittuunsa. Ne upposivat kuin imaistuina. Mia parahti, tarttui vaistomaisesti kivikovaan kaluun ja alkoi runkata sitä sirolla kädellään.

Hetken kourittuaan mies veti sormet hänen sisältään ja työnsi ne hänen suuhunsa. Mia maistoi oman paksun pillulimansa; pakahduttava nussimisenhalu veti hänet niin veteläksi, että polvet olivat pettää, mutta silloin mies poimi hänet yhdellä kädellä perseen alta syliinsä kuin juuri kypsyneen hedelmän ja kantoi hänet parilla askeleella sammaleista seinää vasten. Pehmeän sammalen ja karvaisen alavatsan väliin jäänyt Mia ei voinut kuin inistä, kun mies nosti hänet molemmille käsivarsilleen kuin graniittihyllylle, levitti hänen jalkansa ja painoi terskansa suojattoman, upottavan vaon suulle. Kiitollisen hurmion vallassa Mia katseli, kuinka kalu tunkeu– ”...A-AHH.”

Paksu, periksiantamaton ja törkeä kyrpä täytti hänen liukkaan ontelonsa täydellisesti ja hieroi sen seinämiä painuessaan syvemmälle. Täyttymisen tunne oli ihanampaa kuin mikään. Hidas vetäytyminen, ja sitten mies painoi kalunsa pillunpohjukkaan asti. Mia oli niin alkukantaisen kiihottunut, että kaikki oli pelkkää naisen nautintoa. Hänen vartalonsa oli täysin valmis, hänet oli luotu ottamaan sisäänsä tätä vartta juuri nyt.

Kolmannella seivästyksellä tytön reidet alkoivat vapista, ja mies kiihdytti rajuihin ottaviin työntöihin, jotka hieroivat uikuttavan Mian häpyhuulia ja klittaa ja naisten kiihotus oli liikaa, vieras mies oli liikaa, muna pillussa oli liikaa, hämärä valo ja veden solina ja sammal selkää vasten oli liikaa kaikki on liikaa vittu se nussii nussii mua ja sitten ”m-mma-MMÄÄÄH” nopea nytkyvä orgasmi ja Mia palkitsi katkonaisella valituksella kaikki, jotka olivat houkutelleet hänestä tämän nautinnon esiin.

Mies laski hänet hellästi luolan keskellä olevalle mättäälle ja vajosi maahan vetämättä kalua hänen sisältään. Hän huiskautti häntäänsä ja työntyi entistä syvemmälle voihkivan naisen uumeniin, paikkaan johon hän laskisi pian kuuman siittävän siemenensä.



Jälkeenpäin Mia nukkui ja näki unta kuusta ja tähdistä; hän makasi sammalmättäällä vatsallaan, selkä paljaana ja talja pyllyn peittona. Muut olivat jo lähteneet, mutta naisista pisin polvistui vielä silittelemään Mian hiuksia, selkää ja spermansotkemia reisiä. Hän hymyili suopeasti. Tyttö oli antanut itseään todella kauniisti jo tällä kerroista ensimmäisellä.