Uhkuri

Kun nuori blondinhupakko hankkii silikonirinnat, pidetään häntä bimbona ja tyrkkynä. Miten pitäisi suhtautua siihen, kun 44-vuotias nainen haluaa silikonirinnat? Minun naiseni halusi. Hänen sopusuhtaiseen vartaloonsa kuului rinnat, jotka hänen mielestään olivat rumat. Hänen ex-miehensä pikku pelillään siittämän kolmen lapsen jälkeen ne kieltämättä muistuttivat märkiä lapasia. Se ei minua haitannut. Meidän monipuolisissa leikeisämme rinnat eivät olleet pääosassa. Mutta hän halusi näyttää naiselta, vaikka liiveihin rullattuina rinnat naisellisilta näyttivätkin.

Lopulta minun osakseni lankesi hankinnan rahoitus suurimmaksi osaksi. Olin maksamassa jotain, mitä en tarvinnut. Kun naiseni paineli Tallinnanlauttaan, oletin hänen palaavan takaisin lievästi ryhdistetyin rinnoin. Kukaan ei huomaisi mitään, mutta itsetunto olisi naisellisella tasolla.

Kun naiseni palasi, oli tapahtunut jotain muuta. Hänen eteensä oli ilmestynyt kaksi suurta mollukkaa. Alkuun likaisilta vesi-ilmapalloilta näyttäneet pallerot asettuivat hiljalleen kahdeksi epäluonnollisen puolipyöreäksi rinnaksi. Kuppikoko oli kasvanut useamman aakkosen, uusien liivien sileässä lapussa oli kirjain F. Mutta ei Etelävaltion kirurgi täydellisyyteen päässyt. Harppimainen pyöreys alkoi muuttumaan soikioksi, toisessa ehkä neliöksi. Rinnat sijaitsivat siellä missä edellisetkin, alhaalla, nyt ne vain olivat kovat mokkulat, jotka eivät hievahtaneetkaan naiseni ratsastaessa kullini pillussa ja dildo perseessä.

Naiseni nautti uudesta elämästään täysin rinnoin. Puutarhajuhlissa hän esittäytyi itsevarmana mekossa ilman rintaliivejä, sen myös kaikki pystyivät havaitsemaan. Eikä tarvinnut olla ruudinkesksijä, että oivalsi varustuksen koostuvan muustakin kuin maitorauhasista ja lihaksista.

Naiseni lapset olivat käymässä hänen luonaan. Aamiaispöydässä naiseni rinnat näkyivät liian selvästi yöpaidan alta. Mitähän hän kertoi edellisenä iltana saunassa teini-ikäiselle tyttärelle naisellisuudesta? Vastapäätä naista istuivat varhaismurkkupojat, jotka ovat toivottavasti tervehenkisiä ja aloittavat peitonaluskokeilut ajattelemalla jotain muuta kuin äitiään. Lusikkani kalahti lautaseen. Ruokahalut meni.

Erään kerran haluan lähteä lenkille. Haluan naiseni mukaan, tai ehkä vain kävelemme. Haluan hänen laittavan valkeat tiukat urheilushortsit. Pienen epäröinnin jälkeen hän suostuu. Alkaa perusrumba. Vessassa alushousuihin sujahtaa pieni siivellinen terveysside, vaikka punakuu ei olekaan. Sitten eteisessä hän vetää shortsit jalkaan, alushousujen rajojen jäädessä näkyviin ja jopa kuosin voi havaita. Mutta se ei häntä haitaa, ennemmin niin, kuin stringit, kuulemma. Koska on lämmin ja vain kävelemme, naiseni nauttii uudesta rintaliivittömyydestä ja sujauttaa päälleen vain löysähkön paidan.

Naiseni peppua on mukava katsella hänen kulkiessa edelläni. Kun metsäinen lenkkipolku hiljenee, pysähdymme. Haluan naiseni riisuvan pikkuhousunsa. Tuttu kaava toistuu. Ensin ihmetys, sitten kieltäminen ja sitten suostuminen. Hän on kokeilun- ja seikkailunhaluinen. Naiseni riisuu shortsinsa ja pujottautuu pois alushousuista. Otan ne ja käsken vetää shortsit takaisin jalkaan. Eihän kukaan voi keskellä lenkkipolkua alaosattomissa olla. Ripustan pikkuhousut siteineen polun varren pajunoksaan. Naistani hävettää. Mutta ei tämäkään metkuni saa häntä yllättymään.

Käännymme pienemmälle polulle. Se nousee pitkin kallioista rinnettä. Naiseni menee edellä. Suurempia kivirappuja joutuu kiipeämään. Alkaa tapahtua se mitä arvelin. Hänen jalkoväliin alkaa muodostumaan tumma läikkä. Se on virtsaa. Kun joutuu ponnistelemaan, käy näin. Kiitos kuuluu ex-miehen siitoksille, jotka ulos tullessaan tärvelivät naiseni ureajärjestelmää.

Pääsemme mäen päälle. Naiseni katsoo jalkoväliinsä häpeissään. Hän näkee myhäilevän ilmeeni. Tämä oli hänen osansa. Pyydän riisumaan vettyneet shortsit. Täällä ei kukaan nää. Ja ei meitä haittaisi, vaikka näkisikin. Pyydän riisumaan myös paidan. Naiseni seisoo lenkkareissaan keskellä luonnollisen karua kalliokkoa muovilollot ojossa.

Haen kalliokoloon piilottamani mustan muovinaamarin sekä käsiraudat. Kiinnitän naiseni käsiraudoilla puuhun kädet selän takana. Asetan kovamuovimaskin päähän, se suojaa mahdollisilta harhaosumilta. Vaikka naiseni oli äsken häpeissään pissat housussa, uskon hänen hiljalleen kiihottuvan. Sellainen hän on. Perheenäiti, joka on puuhun sidottuna nöyryyttävä naamio päässä ja kenties siitä pillu märkänä.

Haen isommasta kallionkolosta aseen. Se on värikuulapyssy. Tuttu kapistus naisellenikin. Ammun ilmaan. Naiseni ei näe, mutta varmasti tietää, mikä ääni se oli. Ja hän on fiksu, hän tietää mitä aion tehdä. Reilun kymmenen metrin päästä kuuluu syvä, mutta jännittynyt huokaus.

Tähtään ensimmäisen. Se osuu muovipallojen väliin. Se taisi sattua. Seuraava napsahtaa vasemman puoleiseen. Kuulan kuoret singahtavat sen hajotessa kumimöykkyn nännin viereen. Sitten seuraava. Ja seuraava. Kimmoisat rinnat eivät säpsähdäkään kuulien osumista. Naiseeni sattuu. Mutta hän ei huuda. Hän ehkä nauttii, todennäköisemmin ei. Jatkan tarkkaa tulittamista. Naiseni tietää osansa. Nyt häntä rangaistaan. Pari harhaluotia osuu jännittyneeseen vatsaan. Tähtään ja osun harvakarvaiselle häpykummulle. Se sattui. En näe, laskiko naiseni allensa. Se on hänen kohdallaan mahdollista. Virtsa saattaa juosta ohuena norona reisiä pitkin.

Lopetan ammuskelun. Istahdan kalliolle ja katson, kuinka puna-keltainen naiseni elehtii puuta vasten. Rintoihin alkaa nousemaan mustelmia. Vieri viereen. Jos polttaisin, nyt varmaan kaivaisin askin taskustani. Huilaan hetken. Sitten otan shortsit ja pyyhin niihin naiseni rinnuksen. Jos ei jo ennenstään, niin nyt shortsit ovat pesukoneen tarpeessa. Muovimäet ovat arat. Et puhu, ei sinun tarvisekaan. Et myöskään itke. Taitan koivunvesan. Puolitoistametrisen, paksun ja jäntevän. Revin pikkuoksat pois, jäljelle jää piiskaukseen sopiva luonnonväline.

Iskut alkavat viuhua. Vitsan pää napsahtaa soikiolle ja neliölle. Viuh, viuh ja viuh. Vaikka naiseni rinnat ovat tummentuneet, erottuu niistä nopeasti nousevat punaiset juovat. Jatkan. Tätä naiseni on saanut ennenkin, mutta ei näin rajusti eikä edestä päin. Nautin tästä. en todellakaan halua lopettaa. Kahdeskymmenes. Viuh viuh ja viuh. Olisiko kolmekymmentä.

Mustan naamion alta kuuluu ähinää ja ininää. Ehkä naiseni pelkää uusien ystäviensä turmeltuvan. Mitä väliä, minun rahoillahan ne on hankittu. Jatkan vielä. Juovia ilmestyy vieri viereen. Jotkut niistä tummenevat ja tummenevat. Viuh ja viuh. Iho alkaa rakoilla. Veri pyrkii muovin päältä ulkoilmaan. Päätän lopettaa. Nyt voisi jälleen polttaa savukkeen, jos polttaisin.

Ilmassa kuuluu nyyhkytystä, tuulen tuiverruksen seassa. Rinnat näyttävät silhuetissa edelleen sellaisilta, joita naiseni kutsuu rinnoiksi. Tummaksi mustuneina ja punaisiksi raidottuina ne näyttävät minustakin kauniilta. Mutta ehkä viikon tai kahden päästä tilanne palautuu ennalleen ja naiseni saa taas hyvällä itsetunnolla esitellä niitä ystäviensä saunailloissa. Saa nähdä.

Avaan käsiraudat ja poistan naamion. Se on sisäpuolelta hiestä märkä. Annan naiseni palautua. Kohta hän alkanee repiä likaisia shortseja jalkaansa. Mutta ensin hän istuu paljaalla pepullaan kivelle. Tahdon mennä omia polkujani. Sanon kiertäväni Puolukkamäen lenkin. Kapuan alas polkua. Huomaan muovisuojattujen pikkuhousujen kadonneen oksalta. Mitähän runkkareita täällä oikein lenkkeilee. Adrenaliini virtaa minussa kun ryntään mäkeä ylös.

Naiseni kertoo illalla jääneensä palatessaan suustaan kiinni naapurin Elsan ja Ripan kanssa. Mietin, miltä naiseni on mahtanut näyttää. Tai tarkkaan nenään tuoksua. Naiseni tekee pitsaa ja hyräilee iloista iskelmää. Siinä vasta nainen. Hän tietää osansa ja asian olevan käsitelty. On hän kerran iloisena halannut lapsiaankin, vaikka on viisi minuuttia aikaisemmin huohottanut kurkku perseessä ja melkein tullut miehensä kanssa jälkeläistensä yllättämäksi. Minä en tiedä, riittikö tämä vielä itselleni kertomaan, mitä mieltä olen silikonirinnoista.