noro coli

Kirjoittajan huomio: Fiktio, jossa piilee tositapahtuman siemen. Tarkoitettu pissafetisteille ja kosteista jutuista pitäville. Kirjoitettu niin, että lukija voi samaistua kertojaan naisena, miksei miehenäkin ;)

Toimittajanurani aikana olin tutustunut Anneen, nyt jo huippu-urheilijana uransa lopettaneeseen suunnistajaan. Kun minut kutsuttiin selostamaan televisioon Venlojen ja Jukolan viestejä ja sain valita itselleni asiantuntijat seurakseni, kysyin ensimmäisenä kaunista, välitöntä ja sanavalmista Annea. Hän suostui mielellään, koska oli muutenkin tulossa paikalle. Hän kuljettaisi joka tapauksessa paikalle valmentamansa tyttötiimin jäseniä ja osallistuisi itse myöhemmin iltayöstä Jukolaan harrastelijaporukan avaajana.

Odottelin kuumeisesti parkkipaikkana toimivien peltoalueiden ja kisakeskuksen välisellä tiellä infotaulun edessä. Olimme valinneet paikan tapaamispisteeksi aiemmin puhelimessa. Potkin kiviä hermostuneena, kun satoja ihmisiä vaelsi lämpimänä kesäpäivänä ohitseni jatkuvana virtana. Mietin pitäisikö vielä soittaa Annelle. Lähetys oli alkamassa jo muutamien minuuttien kuluttua. Siinä vaiheessa minulla ei ollut aavistustakaan siitä, että iltapäivästä tulisi yksi erikoisimmista hetkistäni urheilutoimittajana.

Ennen kuin ehdin valita numeroita puhelimestani ihmisvirrasta erottui kirkkaaseen turkoosiin naisten t-paitaan pukeutunut solakka nainen, jolla oli hymyilevät ja tutun oloiset kasvot. Kirkkaansinisissä silmissä paloi edelleen sama läpitunkeva katse. Pitkät vaaleat kutrit olivat vaihtuneet puolipitkiin pinnillä sidottuihin laineileviin ruskeisiin hiuksiin. Otsalla ne kaartuivat toisen silmän päälle. Kroppa oli edelleen kunnossa. Tiukat ihonmyötäiset farkut toivat hyvin esiin hänen treenatut pohkeensa ja pakaransa. Vain hymyillessä tummiksi meikattujen silmien ympärille syntyvät naurunrypyt muistuttivat Annen todellisista ikävuosista lähellä neljääkymmentä. Kuin samasta muotista näyttivät olevan kolme puolet häntä nuorempaa hoikkaa tyttöä reppuineen mustissa suunnistustrikoissa ja seuran verryttelypuseroissa hänen seurassaan. Kaikilla kolmella oli pitkät vaaleat hiukset letillä tai poninhännällä takana heiluen, kuten heidän valmentajallaan oli uransa aikana ollut.

"Sori!" Aloitti Anne. "Maija oli taas myöhässä ja jouduttiin ajaan läpi puolen Suomen ilman kahvitaukoakaan. Aloittaja tuli onneks tänne jo aiemmin omalla kyydillä." Anne jatkoi ja nyökkäsi urheilujuomaa pulloistaan hörppiviin tyttöihin päin. Yksi tytöistä näytti punastuvan hieman. Kaikki tytöt liikkuivat rauhattoman näköisinä paikallaan ja vilkuilivat ympärilleen hermostuneina. "Missä täällon vessat?" Oli rauhattomimmin tanssahtelevan kahdeksantoistakesäisen tytön kysymys. Se ei tullut yllätyksenä. Viittasin bajamajojen suuntaan. Jonot olivat pitkät, koska tankkaaminen oli ollut muidenkin suunnitelmissa. Kisan jatkuessa ne vain pahenisivat. Venlojen juostessa vessoilla oli alikapasiteettia. Huokaisten tyttö lähti kahden muun blondin seuratessa kohti vessajonoja. Anne katsoi kaihoisasti tyttöjen perään ja huuteli heille hyvän onnen toivotukset kisaan. "Mä en taida ehtiäkään enää. On kai jo mentävä studiota kohti?" Kysyi Anne epäröiden ja vilkaisi puhelimestaan kellonaikaa. Vastasin myöntävästi ja suuntasimme kohti hirsistä rakennettua grillikatoksen muotoista sivuilta auki olevaa huvimajaa.

Kuvaussihteeri puuteroi pikaisesti kasvojamme, kiinnitti mikit ja toi pöytään termarillisen kahvia. Huomasin Annen käyttäytymisessä samoja oireita kuin hänen valmennettavillaan hetkeä aiemmin. Puuteroidessa hän ei tahtonut seistä paikallaan, vaan steppaili epävarman oloisena muuttaen painoaan jalalta toiselle. Tajusin kyllä mistä kenkä puristi. Toimittajana olin oppinut lukemaan ihmisten ilmeitä ja ruumiinkieltä. Pissahädän saatoin kyllä vaistota ilman tuota pitkällistä ihmiskokemustakin. Kerroin urheilujuomansa tyttöjen tapaan pullostaan nauttineelle Annelle, että kuvaussihteerillä olisi avain tv-ryhmän omaan toilettiin. Sitä saattoi vapaasti käyttää, kun kuva ohjattaisiin pidemmäksi ajaksi maastoon. Anne vastasi kestävänsä muutaman tunnin lähetyksen ilmankin, mutta kiitteli kuitenkin tiedosta. Anne tuntui silminnähden rentoutuvan ja kaatoi itselleen ja minulle mustaa kahvia termarista. "Kiva nähdä lähtö taas." Hän sanoi.

Olimme spekuloineet joukkueiden voimasuhteita, reittiä ja mahdollisia ratkaisukohtia maastossa. Anne oli elementissään, enkä tahtonut aina saada suunvuoroa. Hänen kommentointinsa oli soljuvaa, terävää ja sujuvaa. Lähtö tapahtui ja lähetystä oli kestänyt jo noin tunnin verran, kun lähetys ensimmäistä kertaa siirtyi pidemmäksi aikaa maastoon rasteille. Saimme pienen tauon ja keskustellessamme seurasin tiiviisti Annea. "Jännittää kuin tytöillä menee." Hän sanoi. Urheilutossujen kantapäät iskivät tiheään tahtiin maahan. Kädet kävivät välillä hänen reisiensä välissä samalla, kun polvet hakeutuivat istuessa yhä tiiviimmin toisiaan vasten. Nainen oli käynyt edellisen kerran pissalla kotona ennen heidän ajomatkaansa aikaisin aamulla. Nyt kello oli jo yli kaksi iltapäivällä. Hän oli sentään juonut ison urheilujuomapullonsa tyhjäksi, tankannut kahvia ja vettäkin ulkoilmastudiossamme jo useamman kupillisen. Aikoiko hän todella vetää lähetyksen loppuun käymättä lainkaan helpotuksella?

Toiselle tauolle tuli vieraaksemme ratamestari. Anne keskusteli hänen kanssaan innostuneena ja kiivaasti. Välillä hän seurasi netistä oman seuransa aloittajan osuusaikoja hihkuen onnesta. "Tää tuntuu menevän suoraan läpi." Sanoi Anne yhtäkkiä ja osoitti termospulloa pöydällä. Samalla näin hänen vavahtavan kuin vilunväreistä, vaikka oli lämmin kesäinen ilma. Hän kumartui eteenpäin ja hänen oikea kätensä hakeutui taas jalkoväliin niin kuin se olisi estänyt vuodon. Säpsähtäen hän liikahti penkiltä ylöspäin, mutta istahti sitten saman tien huokaisten takaisin, kun ohjaaja ilmoitti korviimme lähetyksen tulevan takaisin studioon.

Seuraavan osuuden seuraaminen oli Annelle selvästi hankalaa. Hän alkoi hermoilla. Sanat sotkeutuivat ja ajatus alkoi pätkiä. Huomasin hänen oireidensa pahenevan. Jalat kävivät ristissä toistensa päällä. Vuoroin oikea vasemman ja vasen oikean päällä. Kantapäät ja varpaat koskettivat vuorotellen ulkoilmastudiomme betonilattiaa, kun hänen istuma-asentonsa välillä oli "normaali" ja polvet yhdessä. Anne oli alkanut pitää toista kättään alavatsalla. Aloin jo miettiä pitikö aikuiselle ihmiselle ehdottaa vessassa käyntiä. Kolmannen tauon alkaessa Anne sitten lähtikin kuin ohjus penkiltä. Hän huikkasi käyvänsä tauolla vähän jaloittelemassa. Kas kun ei puuteroimassa nenää, ajattelin huvittuneena. Näin Annen ravaamassa levottomana edes takaisin huvimajamme takana, kunnes nainen hävisi näkyvistäni.

Kun lähetys oli siirtymässä takaisin, kysyin kuvaussihteeriltä oliko Anne jo palannut vessasta. Hän ei tiennyt naisesta mitään. Kuvaussihteeri sanoi olleensa pikaisesti kuvausryhmän teltalla varusteita hakemassa, eikä Annea ollut näkynyt. Kuva siirtyi takaisin minuun ja aloitin ilman sievää asiantuntijaani. Useamman minuutin jälkeen Anne ilmestyi taas näkökenttääni. Hän käveli totisena kohti huvimajaamme pysähtyen aivan kameramiehen taa. Oli vaikea pitää pokkaa. Jo kaukaa olin nähnyt hänen sinisten pillifarkkujensa tummuneen sisäreisistä aina alas tossuihin asti. Ihan kuin en muuten olisi nähnyt mitä hänelle oli tapahtunut, hän käänsi takapuolensa minuun päin ja osoitti etusormellaan märkää housujen takamustaan. Kiiltävä läntti levisi polvien takana niin, ettei sillä korkeudella lahkeissa juuri kuivaa kohtaa näkynyt. Kiinteiden pohkeiden päällä oli pisaroiden tekemiä pienempiä jälkiä. Suullaan hän teki äänettömästi liikkeitä, joista saatoin lukea sanat "En mä näin voi sinne tulla".

Anne nosteli hetken olkapäitään kysyvästi ja katseli anovasti minuun jatkaen suunliikkeillään "Mitä mä teen?". Kuvaussihteeri toimi nopeasti. Hän kääri Annen vyötärölle kylmempää säätä ja yötä varten varatun huovan. Anne talutettiin tauolla takaisin viereeni studioon. Viimeisen session kärjen maaliin saapumisineen hän veti taas kuin vanha tv-alan ammattilainen. Aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jotkut katselijoista saattoivat ihmetellä, miksi Annen alavartalo oli käärittynä huopaan. Olihan lämmin iltapäivä kääntymässä illaksi keskellä kesää. Kun kilpailu oli ohi ja spekuloinnit spekuloitu, uskalsin kysyä Annelta mitä hän aikoi seuraavaksi tehdä. Anne sanoi urheilutrikoidensa olevan vielä autossa ja avaimet olivat hänellä. Anne soitti pitkän aikaa sitten maaliin päässeelle Maijalle, joka oli ehtinyt suihkuun ja vaatteensa vaihtamaan. Maija saisi nyt korvata viivyttelynsä aamulla ja hakea häneltä avaimet ja Annen repun autosta.

Maijan tuodessa reppua punasteleva ja huopaan kääritty Anne joutui keksimään valkoisia valheita kahvin kaatumisesta syliin. Annen mielestä oli parasta, jos tytöt eivät kuulisi hänen vahingostaan. Hänen uskottavuutensa ja auktoriteettinsa takia niin olisi parempi. Valmennettavat lähtivät aloitusosuuden juosseen tytön kyydillä illaksi kotia kohti. Maijan ilmeistä päätellen tytöillä riittäisi puhuttavaa valmentajansa töppäyksestä. Huopa kun ei täysin peittänyt aromeja, jotka levisivät lämpimässä kesäillassa. Uskottelin Annelle, että hän saattoi olla rauhassa ja pysyä toivossaan tyttöjen tietämättömyydestä. Ohjasin hänet varusteteltalle vaihtamaan vaatteita. Ongelmana oli vielä kuivien housujen löytäminen tilalle yöksi, kun Annen juoksutrikoot menisivät kisatessa rapaisiksi ja hikisiksi. Farkut eivät ehtisi kuivua ennen aamua, vaikka hän ne pääsisi pesemäänkin.

Kerroin Annelle vertaistueksi ettei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun todistin pissavahinkoa. "Ai." Kiinnostui nolostunut Anne ja vilkaisi minuun kysyvästi. Ajattelin lohduttaa ja jatkoin: "Näin kerran n.13-kesäisen tytön lähikaupan edessä pikkupakkasessa odottavan hakijaansa. Ylä-aste oli lähellä ja tytöllä olkalaukku, joten ilmeisesti hän oli hengaillut jossain siellä ja odottanut koko koulun jälkeisen ajan työstä tulevaa vanhempaansa hakemaan. Tyttö oli ravannut liikuntarajoitteisten luiskaa edes takaisin kauhistunut paniikinomainen ilme kasvoillaan. Luulin vielä silloin tytön lähinnä palelevan. Kun tulin ostoksieni kanssa ulos lähikaukaupasta, oli hän peitellyt laukulla takapuoltaan. Hytisi vain kaupan edessä veikkauksen mainoskyltin takana. Luiskan betonille oli muodostunut lammikko ja vaalean harmaat collegeleggarit olivat märät. Onneksi huoltajan auto oli tullut samalla pihaan ja koukkasi tytön mukaansa!". Anne jatkoi murjottamistaan. "Joo, mutta että vielä tässä iässä pitää..." Aloitti Anne mutisten ja istui teltan pressulattialle pyöritellen suuria silmiään. Näin aina niin itsevarman naisen vapisevan ja hänen alahuulensa värisevän. Ilmeisesti hän alkoi vasta sillä hetkellä kunnolla ymmärtää, mitä juuri oli tapahtunut.

Anne alkoi riisua tiukkoja märkiä housujaan lattialla istuen. Iho oli tahmean kostea ja homma ei käynyt leikiten. Autoin repimään noita makkarankuoria muistuttavia denimfarkkuja hänen päältään. Lopulta sain ne irti ja Anne nousi ylös. Halasin seisomaan noussutta paljasjalkaista Annea, joka yllättäen vastasi halaukseeni voimakkaasti puristaen. Käteni alkoivat liukua alaselästä kohti kiinteitä pyllynposkia ja hänen märkiä turkoosin värisiä hipstereitään. Liu´utin niitä alemmas ja tunsin niiden märkyyden. Voimakas kuivuvan virtsan tuoksu levisi sieraamiini. Pikkareidensa pudotessa varpailleen Anne ähki silmät kiinni itkunsekaisella äänellä jotain sekavaa tekstiä lohduttamisesta ja kostumisesta. Siirryin alemmas polvilleni. Tungin nenälläni pikkareiden väristä urheilumallista tiukkaa naisten t-paitaa ylöspäin ja nuolaisin hänen napaansa. Anne voihki nyt kovemmin ja sanoi värisevällä äänellä pissaa tulevan vieläkin. Pääsin juuri kielelläni koskettamaan hänen vaaleanpunaista pyhintään, kun muutama tippa roiskahti ulos. Suolainen maku kielelläni tuntui hyvältä ja nuolin lisää. Kultainen suihku kasteli kasvojani ja nyyhkivä Anne kietoi kätensä pääni ympärille painaen sitä tiiviimmin omaa vartaloaan vasten. Jatkoimme pitkään polvillamme vastakkain, kunnes molemmat olivat saaneet nautintonsa suudellen, kosketellen toisiamme ja välillä itseämme.

Luovutin Annelle omista varusteistani yhdet housut yöksi ja vaihdoin itsellenikin kuivia ja lämpimämpiä vaihtovaatteita iltaa ja yötä varten. Pöksyni olivat hiukan suuret pienelle Annelle, mutta eipä tarvinnut käydä ostamassa uusia. Jättäessämme teltan, vihreään lattiapressuun jäi kostea kuva takapuolesta ja epämääräisiä märkiä roiskeita. Lähdimme erillemme heittäen hyvästit teltan suuaukolla. Myöhemmin ruokalateltassa kuulin naapuripöydässä kauhisteltavan noloa tapausta kisan aikana. Joku turkoosipaitainen nainen oli odottanut tuskissaan jonossa juuri pahimpien ruuhkien aikaan pääsyä bajamajoille. Tämä urheilullinen nainen oli anonut päästä edelle jonossa. Hän oli tanssahdellut, kiemurrellut ja hytkynyt kädet kasvoillaan useamman minuutin. Nainen ei ollut aivan ehtinyt vuoroon, kun farkut olivat alkaneet kastua. Pissaa oli tullut ropisten kankaan läpi maahan pitkän aikaa ja housut olivat kastuneet oikein huolella.

Hymyilin kertojalle, muistelin kosteaa Annea ja melkein kiihotuin uudelleen kuunnellessani tuota hämmästelevää turinointia. Onneksi ainakaan kaikki jonossa eivät olleet tunnistaneet Annea, lajinsa huipputekijää. Seuraavana vuonna valitsisin jälleen Annen seurakseni.