Luxuria

Musiikki keinui uinuvasti edestakaisin, sakean savupilven takaa saattoi erottaa pubin harmaahapsiset kanta-asiakkaat ja heidän seuraansa eksyneet motoristimimmit. Tämä oli viimeinen paikka, jonne 19-vuotias, aikuisuuden kynnyksellä rämpivä nuori nainen saattoi eksyä. Mutta siinä hän seisoi, baaritiskin ääressä, punniten istuako vaiko eikö. Manna oli kyllästynyt ja tylsistynyt. Vietettiin kesäkuun ensimmäistä viikonloppua, yökerhot- ja klubit pursusivat porukkaa, eikä hän mahtunut ajatuksineen mukaan. Manna istuutui, veti mekkoaan polviensa suojaksi ja raaputti tiskin pintaa kynnellään. Hän ei vain jaksanut, häntä ei vain huvittanut. Yletön kännääminen ja pikapano bussipysäkin takana ei kiinnostanut. Sen sijaan hän oli lähtenyt kävelemään ohuissa ballerinoissa kaupungin toiseen päähän ja pistäytynyt lämmittelemään hiljaiselta vaikuttaneeseen pubiin. Baarimikko kysyi häneltä toiseen kertaan juomatoiveita, mutta tyttö ei ollut lotkauttavinaan korviaan. Hän vain istui ja katsoi, kun kynsi seurasi puun lakattuja syitä.

Pubin ovi kävi ja metelistä päätellen kyseessä oli liikemiesporukka. Manna säpsähti äkillisiin ääniin, hän oli viettänyt saman tiskin äärellä jo lähes tunnin. Baarimikko korjasi muutaman tyhjenneen lasin tytön edestä ja siirtyi palvelemaan riehakkaasti nauravaa porukkaa. Manna katseli miehiä syrjäsilmällä. Kolmissakymmenissä liikuskelevat miehet riisuivat kevyitä takkejaan, osa oli lähtenyt juhlimaan pelkkä kauluspaita päällä. Kenties kyseessä oli firman päättäjäiset. Charmantteja, älykkään ja varakkaan oloisia herrasmiehiä partoineen ja ilman. Kihloissa, naimisissa. Manna nojasi olkapäähänsä ja päästi pitkän huokaisun.

”Missäs lakkisi on?”
Manna räpytteli hetken silmiään ja kääntyi katsomaan viereensä istuutunutta liikemiestä. Tämä väläytti veikeän hymyn.
”Ai mikä”, Manna sopersi hämillään.
”Lakkisi, ylioppilaslakki tai vastaava?” mies kysyi uudelleen ja nyökäytti tytön otsan ohi. ”Eikös tänään ole se päivä?”
”Ai näytänkö mä niin nuorelta?” Manna puuskahti hymyillen ja nojasi tiskiin. Toki hänen juhlistaan oli kulunut vasta vuosi, mutta tylsät työpätkät olivat venyttäneet välivuotta sietämättömän pitkäksi.
”No jos totta puhutaan niin... kyllä”, mies sanoi ja levitteli käsiään. ”Ylioppilas?”
Manna nyökkäsi hetken miettimisen jälkeen. Tämä mies näytti kokonaan unohtaneen seurueensa. Toisaalta tällaisen huomion saaminen tuntui pitkästä aikaa erittäin tervetulleelta. Mies piti hetken tauon, joi hörpyn juomastaan ja palasi takaisin tutkiskelemaan Mannan silmiä.
”Näytit varmasti yhtä upealta silloin”, mies sanoi ”Valkoinen kirsikka koko komeuden päällä.”
Manna nauroi ehkä liiankin pitkään, muttei voinut hyvänlaatuiselle kiusaantumiselleen mitään. Hän kääntyi, jotta hänen polvensa lähes koskettivat miehen jalkoja.

Pubi alkoi täyttyä pikkuhiljaa, onnekseen Manna oli jo alun alkaen valinnut paikakseen tiskin nurkan, joten hän sai keskittyä muukalaiseen melko rauhassa. Tai oikeastaan asia oli toisinpäin. Mies, Johannes nimeltään, tuntui imevän tytön jokaisen sanan sisäänsä. Välillä miehen työkaverit kävivät repimässä tätä pöytäänsä tai tervehtimässä Mannaa, muuten he saivat keskustella kahdestaan. Johanneksen ulkomuoto oli kaikkea muuta kuin perisuomalainen. Hänen leukaperänsä olivat vahvat ja kulmikkaat, poskipäät vetivät posket lommoille kun hän nauroi. Hiukset olivat korville ulottuvat, mutta sivujakaukselle kammatut ja siistit. Hän paljasti työpaikakseen konsultti- ja edustusfirman, joten siisti ulkonäkö kuului toimenkuvaan. Toisaalta Johanneksen ryhdistä päätellen hän ei tainnut muutenkaan tainnut kuulua törkyiseen sakkiin. Manna joi loppuun kolmannen juomansa, hän oli edennyt hyvin hitaasti, Johanneskin oli tyytynyt muutamiin drinkkeihin. Heidän keskustelunsa taukosi hetkeksi kuin luonnostaan ja Manna päätti antaa miehelle mahdollisuuden ihailla häntä rauhassa. Tyttö oli katselevinaan ulos ilta-aurinkoon ja riisui vihdoin kevyen takkinsa paljastaen mustavalkoisen, tyköistuvan mekkonsa. Kimalteet kulkivat pitkin V-aukkoista yläaosaa, joka päättyi mustaan, polviin ulottuvaan helmaan. Manna tähyili kaukaisuuteen ja tunsi kuumotusta vatsassaan. Mies katsoi, Johannes katsoi häntä! Kenties vain sivusilmällä ja vaivihkaa, mutta hänen nuori vartalonsa sai vihdoin huomiota. Ei Manna ruma ollut, tummanruskeat puolipitkät hiukset hän oli kihartanut ja meikkiäkin laittanut vaihteen vuoksi. Ikätoverit eivät vain miellyttäneet häntä.

”Huh huh, onpas tullut istuttua”, Manna sanoi pirteästi ja hypähti baarijakkaralta alas. Hän korjasi mekkonsa asentoa ja nojasi tiskiin. Johannes hymyili salaperäisesti ja kohotti toista kulmakarvaansa. Pubi oli nyt tupaten täynnä porukkaa, he pysyivät oman nurkkansa varjoissa välittämättä kenestäkään. Puheensorina soi heille turvaa.
”Kaverisi eivät ole kaivanneet sua vähään aikaan”, Manna huomautti ja nyökäytti leukaansa tiskin yli. Johannes ei katsonut sinne päinkään, vaan seurasi Mannan liikkeitä kädet polviin rennosti nojaten.
”Ehkä he vihdoin tajusivat jättää kaltaisesi saaliin rauhaan”, mies sanoi kuin ohimennen saaden Mannan hengähtämään. Joku olisi voinut tulkita tuon hengähdyksen naurahdukseksi, mutta Johannes luki tilanteen juuri oikein. Juuri sopivasti eräs baarin asiakkaista tunki väkisin Mannan selän taakse tilatakseen tiskiltä, joten tytön oli otettava muutama kriittinen väistöliike miehen suuntaan.
”Vai saaliin?” Manna kihersi ja kosketti hiuksiaan. ”Oletkos sinä arvoiseni saalistaja?”
”Sen päätät sinä”, Johannes sanoi matalalla äänellä ja kuin vaivihkaa kosketti Mannan reiden ulkosyrjää. Tyttö jähmettyi niille sijoilleen ja vilkuili ympärilleen. Nousuhumala oli saanut juhlijoista otteen, kukaan ei keskittynyt heihin.
”Olet hurmaava nuori nainen, Manna”, Johannes lausui ja vei kätensä tällä kertaa pysyvästi tytön reidelle. ”Tahdon hurmata sinut myös.”
”Mutta sinähän olet jo hurmannut!” Mannan olisi tehnyt mieli kiljaista, mutta hän hillitsi itsensä ja hivuttautui miehen käden rohkaisemana vielä lähemmäksi. Heidän jalkansa koskettivat toisiaan. Johanneksen käsi lipui verkkaisesti hänen paljasta jalkaansa pitkin, polven lomitse, sisäreiden kautta takaisin ulkosyrjälle. Manna tunsi jalkojensa lihasten värisevän. Hän upposi Johanneksen katseeseen.
”Miten sitten a-ajattelit hurmata minut?” Manna sanoi ääni katkeillen ja oli pökertyä tuntiessaan toisen käden siirtyvän tukemaan häntä mekon helman kohdalta. Johannes mutristi huuliaan ja hivutti oikean käden sormiaan tiskin varjossa kohti helman reunaa.
”Minä tekisin jotain, mitä kukaan ei ole vielä sinulle tehnyt”, mies sanoi ja hieraisi tytön sisäreittä sormenpäillään. Manna tunsi herkimpien alueidensa sykkivän hallitsemattomasti. Hän vain toivoi pikkuhousujensa pitävän kosteuden sisällään.
”Saisin sinut kokemaan nautintoa.”

Manna tuijotti tiiviisti Johanneksen kasvoja. Hän tunsi hikipisaroiden muodostuvan ohimoille. Tytön hengitys muuttui katkonaiseksi, kun Johannes painoi kämmenensä hänen pikkuhousujaan vasten. Manna yritti säilyttää ryhtinsä, mutta hänen jokainen liikkeensä sai miehen sormet koskettamaan entistä herkempiä paikkoja.
”Koskettaisin sinua oikein”, Johannes sanoi matalalla äänellä ja kuin todisteena toi kaksi sormeaan sen kaikkein herkimmän kohdalle. Manna pidätti huokaustaan ja tunsi turvonneen lemmennappulansa miehen etu-ja keskisormen välissä. Hänen hytkähtelynsä sai sähköiskut kulkemaan sisäreisiä pitkin. Johannes virnisti leikkisästi ja pyöritteli sormia muutaman kerran kankaan päällä.
”Koskettaisin sinua oikeista kohdista”, mies lausui ja kuljetti vahvoja sormiaan pidemmälle painaen kangasta. Manna huomasi punastuvansa. Johannes katsoi vaivihkaa alas ja palasi sitten tytön silmiin. Hän virnisti. Hän oli voitolla. Märkyys tihkui tytön pikkuhousujen lävitse, miehen sormet saivat maiskuvaa ääntä aikaan. Mannan onneksi pubin melutaso oli sangen korkea. Johannes siirsi vasemman kätensä tytön alaselälle ja veti tätä puoleensa. Samalla hän siirsi peukalonsa klitoriksen kohdalle ja aloitti rytmikkään pumppauksen. Manna henkäili avuttomana ja yritti näyttää mahdollisimman luontevalta. Johannes esti toisella kädellään hameen helman nousun ylöspäin ja toisella kädellään sai tytön vatsan kieppumaan ja rinnan kuumenemaan. Manna puri huultaan ja otti tukea baaritiskistä. Johannes kiinnitti hänen katseensa jälleen.
”Koskettaisin sinua niin, ettet sinä koskaan saisi siitä kylliksi.”
Johannes siirsi nyt keskisormensa ja nimettömänsä tytön pyhimmän etupuolelle ja aloitti huomaamattoman, mutta mielettömän tehokkaan vispaamisen. Manna tunsi pikkuhousujensa hankaavan klitorista ja kitkan aiheuttama nautinto sai hänet haukkomaan henkeään. Hänen kostuneet häpyhuulensa maiskuivat toisiaan vasten, kun Johanneksen sormet veivasivat namunappulaa. Johanneksen vakavoituneet, kiimaiset kasvot vetivät tyttöä puoleensa ja niinpä hän siirsi kätensä tiskiltä miehen hartialle. Manna hengitti raskaasti, hänen hartiansa nousivat ja laskivat, mahla puski tietään pikkuhousujen läpi reisille. Manna tunsi ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin sähköisten kouristusten kutittelevan vatsanpohjaa. Hyvän olon aallot keinuttivat hänen sisuksiaan edestakaisin. Hänen silmänsä leimahtivat liekkeihin ja Johannes kiihdytti tahtiaan. Kumpaakaan ei vaivannut kiinnijäämisen pelko, sen oli sivuuttanut eläimellinen, nuori himo. Manna painoi huulensa yhteen, kun Johannes puristi hänen takapuoltaan. Manna antoi itsensä pois. Kuuma orgasmin aalto ravisutti hänen jalkojaan, kalisuttaen korkokenkiä puulattiaa vasten. Hänen sisimmästään pääsi sarja katkonaisia huoahduksia. Sähköiskut pakottivat tytön painumaan kumaraan, sormet jatkoivat liikettään läpi koko hekuman. Johannes ei antanut armoa. Hän pakotti tytön orgasmin läpi orgasmin jälkimaininkien ja kuunteli tämän vapisevaa huokailua. Vasta kun tyttö veti muutaman kerran syvään henkeä veti Johannes sormensa pois helman alta. Kaikki jatkui niin kuin ennen, pubin meno ei hiljentynyt, kukaan ei keskittynyt heihin. Manna selvitteli päätään ja huomasi puristaneensa Johanneksen olkapäätä aivan liian lujaa. Miehen paitaan oli painautunut hänen kätensä jälki.
”Anteeksi kauheasti”, tyttö sopersi ja perääntyi hiukan. Hänen haaravälinsä sykki edelleen, kuin se olisi jäänyt jotain vaille. Johannes oikoi kauluspaitaansa ja katseli ohimennen kostuneita sormiaan.
”Eipä tuo mitään. Voit hyvittää sen jotenkin.”