Tatteilija

Raamatussa kerrotaan, kuinka seitsemäntenä päivänä, kun Jumala oli luonut maailman valmiiksi, hän lepäsi kaikesta työstänsä. Se ei tarkkaan ottaen pidä paikkaansa. Luoja lähti sieneen.

– Otapa kori käsivarrellesi, Luoja sanoi Eevalle. – Mennään hieman käyskentelemään tuonne taivaanvahvuuden alle.

Eeva suki hiuksensa ja häpykarvansa, otti korin ja seurasi kuuliaisena luojaansa. Milloin meni Jumala edellä ja Eeva perässä, milloin toisin päin. Jumala siristeli silmiään ja tiiraili luomustaan. Pitäisi ehkä pikkuisen laajentaa nännipihoja, hän mietti.

Myös metsän sienet olivat vielä kesken. Se tässä oli huolena, ja siksi Eeva oli otettu mukaan avuksi. Pitäisi saada sienistä sen näköisiä, että emännät niitä kehtaisivat poimia.

Päästiin kedolta puiden katveeseen ja alettiin töihin. Tuota pikaa oli muotissaan mustatorvisieni. Luoja samalla lisäsi pikkuisen pigmenttiä Eevaankin. Limanuljaska ei tuottanut ongelmia, sillä Eevan piti tuon tuosta jo pyyhkäistä voikukan lehdellä.

Rouskut saatiin järjestykseen suit sait.

Luoja katseli, kuinka Eeva kyykisteli ja poimi maan antimia. Luoja oli näkemäänsä tyytyväinen, ja Eevakin sen huomasi, hymyili takaisin. Siitäpä Luoja keksi tuikata hymykuopat poskiin. Ja kas, ne sopivat pakaroihinkin. Luomus alkoi olla kuosissaan, ja sienetkin sen kuin paranivat.

Kun tultiin tatteihin, Eeva sai entistä vapaammat kädet. Muutama naisellinen sipaisu, korjaus savimalliin, Luojan sormien napsautus, ja niin oli tattien heimo valmis.

Kori oli jo täynnä, ja käännyttiin takaisin. Milloin kulki Luoja edellä, milloin Eeva lanteitaan keinutellen. Hyvin sattuivat hymykuopat kohdalleen, Luoja totesi.

Kotiportilla Eeva kääntyi kainosti Luojan puoleen.

– Voisikohan sitä Aatamin kohtaa vielä pikkuisen harkita, hän sanoi sanansa huolekkaasti asetellen.

– Mitä kohtaa Eeva tarkoittaa, Luoja kysyi hieman ymmällään. Eeva osoitti korin päälle nostamaansa tomeraa punikkitattia, joka oli vähän vasemmalle väärällään. Hän sanoi sen tuntuvan mukavalta käteen.

– Eikö sille voisi keksiä muutakin käyttöä, Eeva jatkoi ja punastui herttaisesti. – Mehupilli raavaan miehen varusteena tuntuu jotenkin heiveröiseltä.

Luoja harkitsi ehdotusta ja huomasi Eevan olevan oikeassa. Vielä samana iltana ideaa testattiin, ja Luoja totesi luomistyön tulleen päätökseen.

Sitä Luoja jälkeenpäin kummasteli, mistä kumpusi se naisen nauru, jonka hän silloin tällöin sai ihmetteleviin korviinsa. Sitä hän ei muistanut luoneensa. Se oli vain jotenkin lipsahtanut mukaan. Mutta hyväksyi Luoja senkin.

Pyykkirannassa sitä naurua on myöhemmin kuultu, ja työpaikan naisten saunailloissa, mutta ei se ihan jokaiseen Eevaan tunnu tarttuneen.

Luomisen lievä keskeneräisyys näkyy siinäkin, että jotkut Eevat tuppaavat yhä imemään Aatamiaan ikään kuin tällä olisi edelleen se sama vanha mehupilli.