Matti E.

Vaimo oli hiukan hämillään sinä iltana. Pellonmäki, uusi vuokraisäntämme, oli kehunut häntä päivällä, ohi mennen. Sanonut koreaksi ja jotain muutakin. Se oli kohteliasta, mutta hieman tunkeilevaa. Emme olleet sellaiseen tottuneet. Mies oli maalannut aidan, toteuttanut aikomansa urakan. Vaimo kertoi hiukan punehtuen, että mies oli maalaillut ilman paitaa.

Muistin eilisen saunomisen elävästi mielessäni. Nyt vaimokin oli nähnyt, mitä rotua Pellonmäki oli. Yltäpäältä mustassa karvassa, eläimellinen. Kuin luolaihminen, metsäläinen. Tai Venäjänmaan kasakka. Kyllä sellainen hämmentää, jää elävästi mieleen, palaa aina ajatuksiin. Luulenpa, että sitä Pellonmäki oli toivonutkin. Mies esitteli itseään, minullekin, toiselle miehelle. Oli tuttavallinen, jopa isällisen neuvova, leikkisä, mutta kuitenkin toinen lajitoveri, koiras, kilpailija. Sukuelimet oli saunassa nähty ja näytetty puolin ja toisin. Todettu, kummalla oli komeampi ja mitä lajia, mistä kotoisin. Minulle oli näytetty paikkani tässä uudessa yhteisössä. Poikainen pippuli, niinhän Pellonmäki asian oli röyhkeästi ilmaissut.

Sauna lämpeni sinäkin iltana, taisi olla torstai. Vaimo meni naisten vuorolla, eilen se oli jäänyt häneltä muutossa väliin. Naapuruston naiset olivat olleet siellä joukolla, pikkulapset mukanaan. Myös Pellonmäen uhkea rouva oli ollut, heittänyt miehensä tavoin löylyä. Rintojen oli täytynyt roikkua kunnolla, liiveistä vapaina. Vaimo oli iloissaan, kun hänetkin hyväksyttiin joukkoon, uutena naapurina. Arvatenkin naistenvuorolla jutusteltiin paljon harmittomampia, huolettomia, kuin mitä Pellonmäki eilen minulle oli jutellut. Niitä sakeita ja syvällisiä.

Minä menin miestenvuorolla. Nyt meitä oli viisi aikuista sekä Pellonmäen omat nuoret pojat ja pari naapurin tenavaa. Pellonmäki päästeli suustaan kaksimielisiä, nauratti muita äijiä. Kuitenkin sen verran hienotunteisesti ja kiertoteitse, etteivät nuorimmat niistä mitään ymmärtäneet. Nyt oli sen verran tungosta, ettei edellisiltaista tunnelmaa saavutettu, ei voinut vapautua liiaksi. Vähän se minua harmitti. Pukuhuoneessa Pellonmäki tuli viereeni istumaan, kuivaili mustavillaisia kainaloitaan. Näytti julkealta. No, teitkö osaltasi, mitä eilen sovittiin, hän minulta kysäisi, muilta huomaamatta. Nyt uskalsin katsoa miehen tummiin, uteliaisiin silmiin. Vastasin tehneeni, oikein kahdesti. Tunsin ylpeyttä, vaikka varautunut olinkin. Pellonmäen suu oli leveässä hymyssä, melkein korvasta korvaan. Äijä iski silmää ja kuiskasi, että niin hänkin teki, paineli menemään, rouva oli sillä tuulella. Sitten hän lisäsi vakavoituen, että nykyään hänen rouvansa oli alkanut olla liian harvoin suostuvainen. Eikä sellainen sopinut hänelle, terveelle, miehiselle miehelle. Osasin vain nyökätä ymmärtäväisenä.

Perjantaina ei sauna lämmennyt, ei sentään ihan joka ilta. Mutta lauantaiksi oli rouva Pellonmäki antanut meille oman perhesaunavuoron. Niin oli talossa tapana. Aviopareilla ja perheillä täytyi olla myös yhteinen aikansa, saunarauhansa. Talossa asui kuusi perhettä, joten yksi ilta viikossa riitti sellaiseen. Olimme alkaneet kotiutua mukavasti. Lisäksi olin tyytyväinen uuteen virkaani, vaikkei se suuripalkkainen ollutkaan, riittävä kuitenkin. Vaimokin oli niin innoissaan, että aikoi saada gradunsa valmiiksi syksyyn mennessä. Olin hänestä ylpeä, kyllä hän siihen pystyisi.

Lauantai-iltana istuimme vaimon kanssa pihasaunan lauteilla. Löylykauha oli minulla. Pelästyimme, kun ovi kävi. Sen piti olla lukossa, joku tuli röyhkeästi avaimella. Pesuhuoneesta huuteli tuttu ääni, itse Pellonmäki. Minä se täällä, sopii kai sitä tulla sisälle, mies kyseli. Katsoimme vaimon kanssa hämillämme toisiamme. Vastausta odottamatta äijä jo avasi löylyhuoneen oven, ilkialastomana, aataminasussa. Vaimo säpsähti, veti kiireesti jalat koukkuun, koetti suojautua tulijalta. Minäkin säikähdin, kauha putosi kädestäni. Siinä mies tosiaan seisoi, ilman vaatteita, karvaisena tunkeilijana. Tumma kärsä raskaine punnuksineen täysin näkyvillä, röyhkeänä, korskeasti esillä. Tuskin vaimoni sinne uskalsi pidempään katsoa. Minä tulin katsoneeksi, useamman kerran. Hirvitti.

Vähääkään häpeämättä Pellonmäki alkoi kavuta lauteille, änkesi meidän väliimme. Vaimo yritti vilkuilla pelokkaana minua, minä häntä. Mies ähkäisi istuutuessaan, tuli keskeemme. Sitten vasta hän oli huomaavinaan säikähdyksemme, katsoi vuoron perään kumpaakin, naurahti. Tämähän on luonnollista, perinteikästä, hän sanoi huolettomasti. Hän oli kuulemma kiinteistön omistajana saunonut jokaisen perheen ja pariskunnan kanssa, se oli talon tapa. Suomessahan tässä ollaan, saunan kotimaassa, Pellonmäki julisti hilpeänä. Mies otti pudottamani kauhan kouraansa, valtikka kuului nyt isännälle. Sitten hän heitti löylyä kolmesti ja sai meidät vaimon kanssa kyyryyn.

Vaimo aikoi kohta pujahtaa ujosti pesuhuoneen puolelle, suihkuun. Pellonmäki ei päästänyt häntä, otti ranteesta kiinni, kun vaimo oli menossa. Mitähän se yrittää, hämmästyin, valpastuin entisestäni. Onkos nuorta rouvaa koskaan hytkitty, mies kysäisi. Kauhistuin. Mitä mies tarkoitti, aikoiko se ehdottaa jotakin sopimatonta. Kupattu, Pellonmäki selvensi sitten yleiskielellä. Ei toki, emmehän me maalta olleet kotoisin kumpikaan. Pellonmäki sanoi, että hän voisi kupata, jos saa luvan. Hänen muorinsa oli kuulemma ollut suuren kyläkunnan kuppari siellä kotopuolessa. Se sama komea emäntä, jonka nuoruudesta sinulle kerroin, Pellonmäki virnisti minulle. Hän oli ollut muorin opissa, pikkunaskalista lähtien, oppinut kupparintyön. Pellonmäki piteli vaimoa edelleen ranteesta, kyseli, sopisiko. Se kuulemma rentouttaisi, tekisi olon kevyemmäksi, pääsisi paha veri pois, muuttostressissä sakkautunut.

Kyllä vaimo kai luvan antoi. Olin niin ajatuksissani, etten tajunnut. Kun havahduin, oli vaimo jo laitettu pesuhuoneen penkille vatsalleen. Pellonmäki oli hakenut pukuhuoneen kaapista työkalut, sarvet sun muut. Vähällä oli, etten kieltänyt koko touhua, mutta arvelin miehen kuitenkin osaavan asiansa. Se puhui niin varmasti, huokui luotettavuutta, esiintyi osaavasti. Siinä sivussa minä seurasin, miten Pellonmäki sivalteli taitavasti vaimoni selkään pieniä haavoja, imi sitten sarvet kiinni. Vehkeet heilahtelivat luonnostaan, kun mies liikehti. Vaimon kasvojen edessäkin touhusi, tahallaan vei miesvarustuksensa näytille, melkein kasvoihin kiinni. Kuitenkin oli olevinaan työnsä lumoissa, kuin huomaamattaan antoi vaimon silmille näytöksen. Mies jutusteli välillä jotakin, hyräili, esiintyi lämpimästi ja varmasti. Sai minulla taas melkein seisomaan. Siksi rupesin vesiämpäriä täyttämään, jottei olisi hevonen karannut.

Kun vaimoni oli kupattu, veret juosseet ja tyrehtyneet, lattiat huuhdeltu huolellisesti, käski Pellonmäki hänet penkille selälleen. Etupuolta ei koskaan pidä unohtaa, mies sanoi muka tärkeänä. Muorikin oli kuulemma aina suorittanut etupuolelle rituaalinsa, niin miehille kuin naisille, ketä kulloinkin kuppasi. Mies asetti suuret kätensä vaimoni rintojen ylle. Näytti siltä kuin tarraisi kiinni. Hengitin varmasti yhtä kiivaasti kuin vaimokin, silmät selällään. Mutta Pellonmäki lähti kuljettamaan käsiään ilmassa, vaimon vartalon myötäisesti. Huomasin, miten mies katseli vaimoni nuorta häpyä kiinnostuneesti, silmät palaen. Kuuluiko tämäkin rituaaliin.

Sitten Pellonmäki kosketti. Vaimo sävähti, minä sävähdin. Mies itsekin sävähti, jörtikkä heilui, värisi. Minullakin värisi. Mies hieroi, oikeastaan silitteli, molemmilla kämmenillä vaimoni vatsaa. Teki pyörittävää liikettä, hiveli hitaasti. Sitten hän siirtyi ylemmäs, sormenpäät kävivät rintojen alla. Vaimon nännit olivat kiihottuneet, nöpöttivät. Mies esiintyi asiantuntevasti, muka kupparina, siirtyi jälleen alaspäin. Tällä kertaa se meni häpykarvoille asti. Mieleeni nousi jo kauhistunut ajatus, että kohta se menee raolle, työntää sormenpäänsä sinne. Mutta ei sentään. Kädet jäivät hiomaan navan alle, häpykummulla ne kuitenkin kävivät, tunnustelivat vaimon viehkeät, ruskeat karvatkin, pörröttivät.

Yhtäkkiä Pellonmäki suoristi leveän selkänsä, sanoi riittävän. Hän oli vakavan ja tärkeän oloinen. Mutta samassa suu jo levisi hymyyn, iski silmää minulle. Nyt oli rituaalit suoritettu ja suihkun vuoro. Vaimo kiitti kainosti, pujahti suihkuun ja pukuhuoneeseen. Pellonmäki huuteli perään, kyseli, kevenikö olo pahasta verestä. Vaimo myönsi, että kevyemmältä tuntuu, virkeämmältä. Samassa Pellonmäki veti jälleen julkeasti esinahan kullinnuijansa taakse, meistä piittaamatta, tahallaan. Vaimon täytyi nähdä pukuhuoneeseen, ovi oli auki. Silmille se ihan tulee, kenen tahansa, kun mies paljastaa karkeasti molttinsa nahan alta. Se on aina karmaisevaa, esittelynhalua. Minulla on tuota korvusta, kasakan peruja, pitoa löytyy, kehaisi Pellonmäki. Mitä pitoa mies nyt mahtoi tarkoittaa, nieleskelin mielessäni. Vanttera äijä katseli kiilusilmin minun jalkoväliini, jota parhaillaan pesin suihkun alla. Sieltä ei korvusta löytynyt, nahka ei pysynyt takana, karkasi heti takaisin tuppeen. Harmitti, hävettikin.

Sitten Pellonmäki suhahti minulle, että mene kiireesti nuorikkosi perään, nainen on kiimassa. Katsoin häntä säikähtäneenä, mahdoin näyttää yllätetyltä. Niin, niin, se niihin aina iskee kuppauksen ja hiomisen jälkeen, sanoi Pellonmäki matalasti ja hymyili. Kuulehan, sinun täytyy nyt nussia hänet tyytyväiseksi, minä tein alkutyöt, mies myhäili, pukki kylkeen, yhytti menemään. Ja minä siirryin kuivaamaan, enkä yhtään liian aikaisin. Mies oli tehnyt sen taas, saanut vereni juoksemaan, pakkautumaan. Kaluni alkoi paisua. Toivoin, ettei sitä ikkunoista kukaan huomaisi, kun saunatakissa kiiruhdin asuntoomme, vaimoni perässä.

Vaimollakin veri kohisi, halut olivat pinnassa. Minua naitatti niin rajusti, että vein vaimon suoraa päätä makuuhuoneeseen, kaadoin sänkyyn, kävin päälle. Asetin kumin, työnnyin, aloin naida. Valmistella ei tarvinnut, vaimo valui kosteuttaan, Pellonmäen aikaansaannosta. Painoin menemään kuin kaniini, niin kiihottunut olin. Tein sen, mitä minulta odotettiin, vaimon puolesta. Ja Pellonmäen. Kiihko kasvoi kasvamistaan, kunnes tuli voimallinen laukeaminen, syöksähdykset. Vaimokin syöpsähteli, huohotti, antoi pillunsa sykkiä laukeamista. Kumi piti. Lapsia emme vielä olleet ajatelleet yrittää hankkia. Tovin kuluttua nain vaimoa uudestaan, kahdessa eri asennossa.

Elämä hymyili. Mutta seuraavalla viikolla Pellonmäki rupesi valittelemaan, ettei hän ole yhtä tyytyväinen elämäänsä. Meidän kasvoistamme onni kuulemma kukoisti, näki, mitä kumpikin oli saanut. Saunassa, sopivan tilaisuuden tullen, Pellonmäki pääsi naapureilta kuiskaamaan, että hän ei ollut saanut tarpeeksi. Rouva ei antanut kuin kerran tai kaksi viikossa. Se ei riittänyt hänelle, Pellonmäelle. Aivan suoraan, röyhkeästi, mies kertoili, miten hänellä jo joka aamu seisoi jäykästi, mutta rouva käski kusta sen pois. Oli sanonut nuorten miesten vaivaksi, eikä sellainen sopinut tuonikäiselle ukolle. Ukko tuhahti harmissaan. Pellonmäki oli mielestäni ihmeellinen, taituri, mutta omaan rouvaan hänen konstinsa ja temppunsa eivät ilmeisestikään tehonneet.

Siitäkin se johtuu, Pellonmäki paljasti, kun hänellä on niin tuntuva, liialti mittaa ja korvusta, niitä kasakan peruja. Rouva on siinä iässä, jossa nainen kuivahtaa, ja muutenkin halut vähenevät. Joskus valittaa, että kyrpä tuntuu liikaa, hankaa liian ankarasti sieltä, hiertää ja tekee kipeäksi. Kuuntelin tätä kaikkea posket kuumottaen, kauhulla. Mutta Pellonmäki oli tosissaan, uskoutui, selosti vakavalla äänellä. Halusi minun ymmärtävän. Hän tarvitsi naista, nuorempaa pillua kuin omalla rouvalla. Sellaista naukeaa, joka kestäisi nussia hyvin, antaumuksella. Pelkäsin koko ajan, että kohta mies ehdottaa suoraan, tapansa mukaan. Mutta sitä ei tullut. Välillä hässittää niin, että meinaa kyrpä irrota, mies ärähti karkeasti ja jätti sillä kertaa asian sikseen.

Pellonmäki muisti kuitenkin aina kehua vaimoani, nuorta rouvaa. Kaikesta näki, että miestä halutti, himotti, hässitti. Mutta niin julkea hän ei sentään ollut, että olisi väkisin pyrkinyt päälle. Hänellä oli makua. Tai ehkä hän pehmitteli, sulatti meitä, houkutteli, johdatteli. Sen Pellonmäki juuri osasi. Taitavasti hän osasi ottaa ihmiset omakseen, tuli tykö, kosiskeli. Enää emme seuraavana lauantaina pelästyneet yhtä paljon, kun mies työntyi taas kanssamme saunan lauteille. Olihan hän vuokraisäntämme, talonmies, omistaja. Ja olimme vaimon kanssa suunnattoman innostuneita Pellonmäen taioista, läsnäolosta, kiihottavasta voimasta.

Edellisenä iltana naidessamme olin yhtäkkiä kysynyt sitä vaimolta. Hämmästyin itsekin jälkeenpäin. Pellonmäen suoruus oli tarttunut minuun. Kun olin oikein mahdissani, kulli suorana vaimoni sisässä, jytyytin kumilla ja hallitsin, silloin minä kysyin: Mitä, jos Pellonmäkikin nussisi sinua pilluun? Tänne, lisäsin ja survoin menemään pari rajua työntöä. Vaimoni oli kiihotuksesta hikinen, ilme hämmästynyt, ei osannut vastata. Annetaanko miehen tehdä se, sitä se kuitenkin koko ajan haluaa, minä ähisin, poljin samalla pojan takapuolellani. Annetaan, vaimo henkäisi hurmiossa ja sai sen jälkeen erittäin voimakkaan orgasmin.