Kevätaamun lauantai käynnistyi erinomaisesti, aurinkon säteet valaisivat keittiön ja tuore kahvi keittimessä tuoksui pöytään asti. Tänään on se päivä viikosta jolloin on aikaa lukea Hesari kannesta kanteen saunatakissa. Ei ole tarvetta laittaa pukua päälle ja kravattia kaulaan. Nojasin keittiötuolin puista selkänojaa vasten ja etsin urheilusivut eteeni. Selänne on taas palaamassa jäälle ja HIFK nöyryytti narreja perjantai-illan pelissä. Olin yhtä hymyä urheilusivuja lukiessa kunnes lukuhetken katkaisi ovikellon pimpotus. Kuka helvetti on ovella ennen yhdeksää lauantai-aamuna. Nousin kiroillen ylös puiselta tuolilta ja lähes laahustin ulko-ovelle kylpytakissa lehti vasemmassa kädessä. Erotin hahmon huurrelasin takana. Käänsin vääntönuppia ja työnsin oven auki. Krista seisoi edessäni mustassa polvipituisessa juhlamekossa punaiset hiukset avoimena olkapäille asti, meikki oli hieman levinnyt mutta hän näytti silti kauniilta tai paremminkin pantavalta. Nainen taitaa olla parhaimmillaan parinkympin iässä, ulkonäöllisesti. Tuijotin Kristaa ja jäin odottamaan mitä asiaa hänellä on.
- "Mä...niin...", Krista kakisteli, "Eilinen vähä veny pitkäksi ja en oikein haluis mennä vielä kotiin kuuntelemaan saarnaa. En keksinyt muuta paikkaa missä voisin oottaa kunnes vanhemmat lähtevät asioille. Voisinko mä tulla sisään?"
- "Jaa-a", totesin ja jatkoin "Kotona asuessa eletään kodin säännöillä mutta tule nyt sitten hetkeksi.". Lähinnä huvitutti ajatus jossa Krista saa nuhteita menoistaan välillä turhankin ankaralta isältään.
- "Tule nyt kuitenkin sisään kylmästä"
Tein Kristalle tilaa eteisessä ja hän käveli ohitseni vaniljan tuoksuessa nenääni. Taisi olla muutama siiderikin nautittu muista ilmassa leijailevista aromeista päätellen. Ohjasin hänet keittiön pöydän äären ja pyysin istumaan jakkaralle pöydän päätyyn.
- "Ota kahvia jos haluat. Aion lukea nyt lehden loppuun"
- "Emmä taida haluta kahvia nyt. Ei vaan maistu"
Otin uudestaan hyvän asennon tuolilla ja jatkoin lehteni lukemista. Vilkuilin satunnaisesti lehden reunan yli Kristaa. Hän pyöri levottomasti jakkaralla käsien näprätessä punaisten hiusten latvoja.
- "Hermostuttaako sua jokin?", utelin
- "Ei tai joo, emmä tiiä. Oli vähän rankka ilta eilen. Muistaksä sen pojan, jonka kanssa olin täällä sillon saunassa? Meillä oli eilen taas riitaa. Ei oo oikein homma toiminu sen jälkeen kun ajoit hänet ulos" Krista sanoo syyttävästi.
- "Sellasta sattuu. Mut hei, saihan se kolli melkein kaiken silloin saunassa"
Puna levisi Kristan kasvoille. Hymyilin.
- "Muistaakseni tykkäsit kaikesta mitä saunassa tapahtui?"
- "En! Taino joo. Olihan se...erilaista", Krista sopersi vaikeana
- "Tänään ei onneksi ole kiire minnekään. Sopiva aamu uusille leikeille, vai mitä?"
En jäänyt odottamaan Kristan vastausta. Laitoin lehden eteeni pöydälle, nousin ylös ja kävelin Kristan taakse. Laskin käteni hänen vasemmalle olkapäälle koskettaen juhlamekon ohutta olkainta sormenpäillä. Sivelin hänen hiuksiaan samalla kun vaihdoin kosketuksen toiselle olkapäälle kietoen olkaimen sormieni ympärille. Kumarruin, painon huulet korvalehdelle ja kuiskasin kuinka pantavalta hän näytti laittautuneena juhlakuntoon. Krista säpsähti muttei sanonut mitään. Sipaisin hänen hiuksiaan syrjään ja painon huuleni niskan ja hartian yhtymäkohtaan. Näykin niskaa edeten hitaasti ylöspäin saavuttaen jälleen korvalehden. Imaisen nipukan huulieni väliin ja komennan Kristaa käheällä äänelläni
- "Nouse ylös ja nojaa pöytää vasten"
Krista aristeli mutta nousi kuitenkin seisomaan jakkaran ja pöydän väliin. Painoin kämmenen hänen yläselkäänsä ja autoin ylävartaloa taipumaan kohti pöydän pintaa. Kristan pyöreät rinnat painautuivat pöytälevyä vasten ja hänen peppunsa oli edessäni mustaan kankaaseen verhoiltuna. Painoin toisenkin käteni hänen yläselkään ja hieroin paljasta ihoa kevyesti edeten ylemmäs kohti hartioita. Siirsin mekon oikeanpuoleisen olkaimen roikkumaan käsivarteen paljastaen hiukan pitsistä rintaliiviä. Annoin käsieni jatkaa vaeltamista Kristan kylkiä pitkin alemmas. Hän kiemurteli kosketuksesta mutta pysähtyi liikkumattomaksi käsieni saapuessa lantiolle. Käteni jatkoivat matkaa alemmas pakaroita pitkin. Otin sormillani kiinni juhlamekon kankaasta ja lähdin rullamaan mekon helmaa ylemmäs kohti lantiota. Kristalla oli mustat stay-up sukat ja hetken päästä paljastuivat mustat samettiset hotpants-pikkuhousut. Murahdin tyytyväisenä seksikkääseen näkyyn. Kumarruin Kristan ylle koskematta hänen peppuaan omalla vartalollani, samalla vieden käteni takaapäin hänen jalkoväliinsä. Painoin kämmenen häpyä vasten pikkuhousujen kankaan päältä ja sanoin Kristalle hänen olevan minun tänä aamuna. Krista vinkaisi. Pyöritin hetken aikaa kättäni kevyesti hänen jalkovälissään. Krista kostui selvästi sillä mustien pikkuhousujen kangas vetäytyi häpyhuulia vasten. Kosteuden tuntu kämmentä vasten sai kaluni kovettumaan. Nostin ylävartaloni pois Kristan päältä ja istuin jakkaralle hänen taakseen. Krista oli edelleen 90 asteen kulmassa pöytää vasten. Katselin hänen kaunista peppuaan ja sivelin käsilläni reisien sisäpintaa stayup-sukkien sauman kohdalta.
- "Levitä jalkojasi"
Jotain Krista oli oppinut viime kerrasta sillä hän ei laittanut vastaan, levitti ainoastaan jalkojaan enemmän haara-asentoon. Kumarruin eteenpäin jakkaralla. Painoin huuleni vasten pikkuhousujen kangasta ja tartuin samalla käsilläni Kristan reisistä kiinni. Puhalsin hitaasti lämmintä ilmaa häpyä vasten ja imaisin heti perään. Krista ynähti. Käteni nousivat ylöspäin reisiä sivelle lähemmäs pakaroita. Nuolaisin kankaan päältä, Kristan pillu tuntui lämpimältä. Hän värähti. Nuolaisin uudestaan ja puristelin kämmenillä pyöreitä, mutta sopivan kiinteitä, pakaroita. Nuolin ja imin vuoronperään Kristan häpyä pikkuhousujen päältä. Hän otti käsillään tukea pöytälevyn molemmista reunoista ja painoi lantiotaan kasvojani vasten. Käytin enemmän painetta nuollessani Kristaa. Hän selvästi piti tästä.
- "Pikkulutka tykkää tästä"
- "Mmm, joo, jatka..."
- "Hah, maistetaan sitten miltä nartun pillu maistuu"
Vedin vasemmalla kädellä hotpantsien reunaa kohti toista. Krista oli ajanut itsensä posliiniksi viime kerran jälkeen. Lämpimät huuleni painautuivat Kristan kimaltelevaa pillua vasten, nuolaisin hitaasti ja pitkään. Krista ynähti. Painoin kielen kärkeä Kristan sisään. Uudestaan. Vedin kielen pois ja etsin sillä klitoriksen. Puristin Kristaa vaativammin pakaroista ja annoin kielen kärjen pyöriä klitoriksen päällä. Kristan ylävartalo nousi pöydän pinnasta raskaan hengityksen mukana. Rullasin pudonnutta mekon helmaa pois tieltä ja jatkoin klitoriksen hyväilyä. Krista vääntelehti edessäni. Liu'tin vasemman käden sormet auttamaan pillun hyväilyssä työntämällä hitaasti kahta yhteenpuristettua sormea Kristan kiimaiseen pimppiin. Liikutin sormia sisällä samaan tahtiin kuin kieltä klitoriksella. Krista painoi lantiotaan alemmas ja peppu nousi hieman ylemmäs. Siirsin hotpantseja vielä enemmän syrjään ja jatkoin kiimaisen nartun kiusaamista. Krista ynisi ja voihki nautinnosta, toivoi etten lopettaisi kun tuntuu niin hyvältä.
- "Vai tuntuu hyvältä? Varokkin tulemasta kasvojani vasten. Aion käyttää sinua panopuuna ja tulet vain jos saat luvan"
Krista inisi vastaukseksi. Painoin sormet tyveä myöten Kristan sisään ja pysäytin liikkeen.
- "Ymmärsitkö?"
- "En voi...nnnn"
Vedin sormeni pois ja pyöritin kieleni kärkeä hitaammin ja hitaammin Kristan klitoriksella, kunnes lopetin kokonaan hyväilyn. Nousin seisomaan hänen takanaan ja painoin etumukseni Kristan peppua vasten. Krista tunsi varmasti kovana sykkivän kyrpäni paljasta ihoaan vasten. Krista huohotti raskaasti. Painoin vasemman käden sormet Kristan suulle ja käskin hänen maistaa miltä lutkan kiimainen pillu maistuu. Kristasta oli tullut yllättävä totteleva, hän imaisi sormeni suuhunsa ja maistoi.
- "Hyvä tyttö, nyt annat pillua"
Avasin saunatakin vyötä odottamatta sanooko Krista mitään, laskin boxereitani alemmas reisien päälle ja tartuin kovana seisovan kaluni varteen oikealla kädelläni. Krista oli edessäni peppu pystyssä antautuneena. Muistelin viime kertaa ja tiesin että kohta tuntuu hyvältä, todella hyvältä. Vein terskan Kristan märän pillun luokse työntämättä kyrpää kuitenkaan hänen sisäänsä. Hieroin kyrpää häpyä vasten ja kuuntelin Kristan hengitystä. Tuntui ettei hän juurikaan hengitä vaan odottaa vartalo jännittyneenä mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Painoin kyrvän päätä hiukan sisään. Pienen tauon jälkeen vapautin otteeni kalun varresta ja survaisin kyrvän syvälle Kristan märkään pilluun. Hän voihkaisi todella kuuluvasti. Vetäydyin ja toistin saman uudestaan. Tuntui todella ahtaalta ja kostealta. Krista värisi edessäni, hänen ylävartalonsa nousi pöydän pinnasta selän kaareutuessa notkolle. Krista puristi rystyset valkoisena pöytälevyä. Mustan mekon helma valahti vartaloidemme väliin mutta en antanut sen haitata liikkeitäni. Pyöräytin lantiotani muutaman kerran ja Kristan voihke vain kasvoi entisestään. Mekon toinenkin olkain valahti Kristan käsivarsille paljastaen rintaliiveihin verhoillut rinnat kokonaan.
- "Olet todella tiukka", lähinnä kähisin sillä puristus tuntui uskomattoman hyvältä. Hapuilin Kristan pyöreät rinnat kämmenieni sisään ja tunnustelin rintaliivien pitsisaumaa sormillani. Vetäydyin lähes kokonaan ulos pimpistä kunnes painoin uudestaan lantiotani voimalla eteenpäin. En tiedä yrittikö Krista sanoa jotain mutta voihkinnan seasta en saanut selvää. Hän sykki paksun varteni ympärillä ja niska taipui taaksepäin. Puristin molempia rintoja ja tein muutaman nopean edestakaisen liikkeen vartalollani. Kristan hengitys oli katkonaista ja tiesin hänen tulleen. Nojasin hänen ylävartalonsa päälle vetäen kevyesti punaisista kutreista Kristan päätä lähemmäksi. Jatkoin kaiken aikaa Kristan panemista takaapäin vaativin voimakkain työnnöin.
- "Sanoinko ettet tulet ilman lupaa, sanoinko?", kähisin Kristan korvaan. Hän ei pystynyt vastaamaan voimakkaan hengästymisen takia
- "Tulen tiukkaan pilluusi, opit ensi kerralla kuuntelemaan"
- "mmm, ei...joo....", Krista mutisi vastaukseksi voihkimisen välistä.
Vapautin Kristan hiukset ja hain hyvän otteen hänen naisellisesta lantiosta. Kerin mekkoa jälleen ylemmäs lantiolle paljastaen enemmän peppua. Muutama vaativa työntö kuumassa ja ahtaassa pillussa ja tiesin laukeavani. Katselin alaspäin kuinka kyrpä liukui sisään ja ulos nuoren naisen kiimaa valuvasta pillusta. Näky oli viimeinen piste, räjähdin voimalla Kristan pilluun. Hidastin työntöjen tahtia sillä tuntui liian hyvältä. Leikin kuitenkin vielä Kristalla vetäen kalua ulos ja taas työntäen hitaasti sisään. Spermaa valui jokaisen ulosvedon myötä Kristasta. Irstasta.
Vetäydyin lopulta kokonaan ulos ja painauduin Kristan selän päälle. Hän oli nyt painutunut kokonaan pöytälevyn päälle. näykin muutaman kerran kaulaa kuin merkiksi.
- "Nyt aamupesulle, pääset maistamaan uudestaan kiimaista makuasi"