Mies 36 v

Tämä tapaus sattui minulle ollessani parikymppinen opiskelijapoika. Olin muuttanut yksin toiselle paikkakunnalle, ja asuin ensimmäistä kertaa poissa kotoa. Vanhat ystävät jäivät toiselle puolella Suomea, ja muutama heistä kävi silloin tällöin minua moikkaamassa opiskelukaupungissani. Eräs vanhoista ystävistäni oli itseäni vajaa vuoden vanhempi tyttö, Hanna-Leena. Olimme hänen kanssaan varsin läheisiä, mutta emme koskaan romanttisella, saati sitten seksuaalisella tavalla. Enemmänkin pidin häntä kuin siskonani. Saatoimme joskus jopa nukkua yön samassa sängyssä, jutella kaikenlaista, nauraa ja kiusoitella toisiamme, jopa leikisti vähän painia mutta tämä kaikki oli täysin viatonta ystävyyttä. Olimme todellakin kuin sisko ja veli.

Olimme tutustuneet jo vuosia aiemmin, ja aluksi en pitänyt Hanna-Leenaa edes mitenkään erityisen hyvännäköisenä, mutta kyllähän hän teinivuosien jälkeen muuttui ihan kauniiksi ja muodokkaaksikin pakkaukseksi. Kyllä minä sen huomasin, en nyt sentään puusta ole mieheksi tehty vaikka olinkin tuolloin vielä kokematon naisten parissa ja meidän suhteemme oli tosiaan täysin "platoninen", niin kuin sanotaan.

No, Hanna-Leena sitten tuli minua tapaamaan opiskelukaupunkiini. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa, kävimme syömässä ja vietimme iltaa opiskelija-asunnossani. Alkoholiakin illan aikana pikkuisen kului, muttei humalaan asti. Asuin tuolloin kolmen hengen solussa, kämppikseni olivat sinä iltana poissa mutta toinen heistä oli luvannut että ystävättäreni saa nukkua hänen sängyssään, johon oli vaihtanut puhtaat lakanat. Kun alkoi olla aika käydä yöpuulle, aloin tuttuun tyyliini valmistella omaa punkkaani omassa huoneessani itselleni. Silloin kuulin Hanna-Leenan kysyvän kämppikseni huoneen ovelta hieman pettyneen kuuloisena:

"Pitääks mun nukkua yksin tää yö?"

En siitä sen kummemmin häkeltynyt, sillä olimmehan aiemminkin nukkuneet samassa sängyssä ilman mitään vaivaantuneisuutta tai häiritseviä jännitteitä. Pysähdyin toimissani ja katsoin Hanna-Leenaa.

"No... ei kai välttämättä, jos et halua", vastasin.

"Niin. Tänne mahtuis kyllä", hymyili Hanna-Leena ja viittasi kämppikseni leveähköön jenkkisänkyyn. "Ei mua ihan vielä nukuta, olis kiva vielä jutella".

Niinpä sitten raahasinkin peittoni ja tyynyni kämppikseni petiin, jossa Hanna-Leena jo loikoili puoliksi peiton alla. Hänellä oli päällään valkoinen t-paita ja vaaleansiniset pyjamahousut. Tajusin että siitä oli jo jonkun aikaa kun olimme viimeksi olleet yhdessä yötä jossakin; en nimittäin ollut aiemmin huomannut että Hanna-Leenalla oli itse asiassa aika kivannäköinen kroppa. Hänkin taisi huomata että katseeni viivähti hänen vartalossaan hieman pitempään kuin oli tarkoitus, ja ensimmäistä kertaa tunsin hieman häkeltyväni tilanteesta. Mutta se meni pian ohi; vanha ystävänihän siinä oli, mitäs tässä hermoilemaan.

Jonkun aikaa siinä sitten juttelimme. Usein ne myöhäisillan keskustelut Hanna-Leenan kanssa tahtoivat mennä henkilökohtaisemmille alueille, ja yleensä hän oli se, joka esitti enemmän kysymyksiä. Niin tälläkin kertaa. Hanna-Leenaa kiinnosti miten opiskeluni oli alkanut sujua ja miten viihdyin kaupungissa. Ennen pitkää hän jo kiusasi naisasioilla tivaamalla että eikös täältä nyt ole ketään kivaa tyttöä sulle löytynyt. Kenen tahansa muun kanssa keskustellessa se ei todellakaan olisi ollut lempiaiheeni, mutta Hanna-Leenan kanssa juttelu tuntui aina tosi luontevalta enkä nolostellut kertoillessani joistakin satunnaisista ihastuksista, ja miksi niistä ei sitten koskaan tullut mitään sen kummempaa... taisin olla vaan niihin aikoihin vielä turhan ujo ja arka tekemään lähempää tuttavuutta opiskelijatyttöjen kanssa, vaikka heitä runsaasti tuttavapiirissä jo olikin.

Jutustelu pyöri hetken tällä alueella, ja taisipa ohimennen sivuta seksielämääkin, josta niin ikään pystyimme juttelemaan luontevasti; tosin ennemminkin yleisellä kuin henkilökohtaisella tasolla, koska itse olin vielä kokematon enkä kehdannut kysyä Hanna-Leenalta kuinka asian laita oli hänen kohdallaan. Silloin Hanna-Leena yhtäkkiä tirskahti ja sanoi:

"Tuli mieleen yks juttu jonka mun kaveri sano, mutta se on niin kauhee etten mä voi sitä sulle kertoa".

Yllätyin vähän tästä hieman teinimäisestä purkauksesta, ja ajattelin että taas on joku kiusoittelu mielessä tytöllä.

"Kerrohan nyt kun kerran rupesit", tivasin leikilläni.

"Ei, en mä voi. Se on liian noloa", vastasi Hanna-Leena.

Aloin hieman kiinnostua, koska yleensä meillä ei niin noloja asioita ollutkaan joista ei olisi voinut puhua.

"Toi jää nyt mua vaivaamaan, kyllä sun täytyy kertoa", yritin vielä.

Mutta ei. Pari kertaa vielä jankutimme samaa, mutta en jaksanut leikkiä tätä loputtomiin, joten lopulta totesin:

"No, älä sitten. Ei sun tarvi kertoa jos et halua".

Tunsin kuinka uni alkoi painaa silmiä ja käänsin hieman kylkeäni ajatellen että eiköhän tässä joutaisi jo nukkumaan. En tiedä luuliko Hanna-Leena minun suutahtaneen vai annoinko hänen mielestään kinaamisessa liian aikaisin periksi, mutta pienen hiljaisuuden jälkeen kuulin selkäni takaa hänen hiljaisen äänensä:

"No voin mä sen kertoa jos kerran haluut kuulla. Mut sun täytyy luvata ettet naura tai suutu."

Käännyin kohti Hanna-Leenaa ja katsoin häntä jo hieman kummissani.

"No?" kysyin.

"Lupaa", hän toisti.

"Joo joo. Mitä?"

Taas Hanna-Leena oli hetken hiljaa. Sitten hän nousi istumaan, ja antoi tulla yhdellä ryöpyllä:

"No kun Laura, se mun koulukaveri jonka säkin tiedät, sano kun me juteltiin tyttöjen juttuja että hänestä siinä ei oo mitään pahaa jos jonkun kaverin, tai niinkun hyvän ystävän kanssa... kokeilee".

"Kokeilee mitä?", kysyin. Hanna-Leena selvästi tuskastui kun en heti tajunnut.

"No seksiä!"

Nyt oli mun vuoro olla vähän aikaa hiljaa. Yritin miettiä miten tuo informaatio nyt pitäisi käsitellä. Ensimmäinen ajatukseni oli varsin naiivi; ihmettelin ääneen, että miksi ihmeessä minä nyt tuolle nauraisin tai suuttuisin, jos se kerran oli hänen ystävättärensä mielipide. Vastaus ei kuitenkaan tuntunut kelpaavan Hanna-Leenalle, joka tuijotti minua samalla intensiivisellä, jännittyneellä ja jopa vähän pelonsekaisella katseella joka hänellä oli ollut siitä asti kun sai sanottavansa sanottua. Hetken ihmettelini tuota ilmettä, mutta silloin, sillä hetkellä se iskeytyi tajuntaani.

Syy, miksi Hanna-Leena ei halunnut nukkua yksin. Syy, miksi hän alkoi kikatella asiasta jota ei voi muka minulle kertoa. Ja syy, miksi hänellä oli nyt tuo jännittyneen odottava ilme. Mitä hän tällä kaikella yritti kertoa. Päässäni meinasi sumeta, ja pulssini hakkasi hurjana. Hetkeen en saanut sanaakaan suustani, taisinpa jähmetttyä paikalleni suu auki tuijottamaan seinää. Yritin peitellä reaktiotani, mutta tuskinpa se jäi huomaamatta Hanna-Leenaltakaan. Yritin koota itseni ja keksiä jotain sanottavaa, koska Hanna-Leena ei selvästikään aikonut olla se, joka puhuisi seuraavaksi.

"Öö... no... mitäs mieltä sä siitä sitten oot?" sain kysyttyä mutta takeltelin ja nieleskelin, mistä Hanna-Leena taisi lopullisesti tajuta että olin ymmärtänyt vihdoin hänen tarkoituksensa. Hänen pokerinaamansa petti, ja hän peitti kasvonsa käsiinsä.

"Voi kauheeta, kehtaankohan mä puhua sulle huomenna enää yhtään mitään..." hän vaikersi naama edelleen käsien peitossa. "Mitähän sä musta ajattelet?"

Oli todella yllättävää nähdä pitkäaikainen ystäväni ensimmäistä kertaa näin häkeltyneenä ja haavoittuvana minun seurassani. Tunsin samanaikaisesti niin ystävänrakkautta kuin myötätuntoakin siitä olotilasta, jonka Hanna-Leena oli puheenaiheella itselleen aiheuttanut, ja vaistomaisena reaktiona laitoin toisen käteni hänen ympärilleen, kuin lohduttaakseni.

"Hanski. Kyllä kehtaat puhua. Ja mä ajattelen sua tosi hyvänä ystävänä, niin kuin tähänkin asti", sanoin ja hymyilin. Tai ainakin yritin. Hän laski kätensä ja katsoi minua silmiin kysyvästi.

"Varmastiko?"

Puristin hieman häntä kainalossani.

"Sori, mä vaan vähän yllätyin. Se oli... siis... ei kai siinä munkaan mielestä mitään pahaa ole", jatkoin jo hieman rauhoittuneena.

"Eikö?" kysyi Hanna-Leena.

"No siis... jos luottamus ja kaikki on kunnossa ja molemmat on sitä mieltä, niin miksei... on kai se ainakin turvallisempaa kuin joku satunnainen... tuttavuus jostakin".

Hanna-Leenakin jo hieman rauhoittui, ja pohti kuulemaansa.

"Mutta... miten sen ystävyyden käy..? Eikse mee pilalle?"

Tuntui vähän hassusti siltä kuin Hanna-Leena olisi nyt yrittänyt kaivaa minulta vastaukset kaikkiin häntä askarruttaviin aiheeseen liittyviin kysymyksiin, ja saamaan ikään kuin minun hyväksyntäni siinä samalla. Tilanne tuntui jollakin tavalla miellyttävältä, ja mitä enemmän mietin itse vastauksia, joita yritin Hanna-Leenan kysymyksiin keksiä, sitä voimakkaammaksi alkoi jossain sisälläni nousta tunne siitä että olisi itse asiassa ihan valtavan hienoa harrastaa seksiä Hanna-Leenan kanssa. Yllättävä puheenaihe ja sen aiheuttamat vielä yllättävämmät reaktiot olivat nyt saaneet aikaan sen, että suoraan sanoen aloin aivan yllättäen haluta tätä kainalooni nojaavaa naista.

"Ei kai sen ystävyyden tarvi siitä miksikään muuttua... jos on sen verran vahva ystävyys että se kestää sellaisen", yritin filosofoida siinä kaikella kaksikymppisen elämänviisaudella.

Tiesin että meidän ystävyytemme on vahva, ja alkoi tuntua siltä että keskustelua ei käydä enää hypoteettisella tasolla. En kuitenkaan uskaltanut suoraan viitata meihin vastaillessani kysymyksiin. Lopulta Hanna-Leenan kysymykset kuitenkin loppuivat, ja tuli jälleen pieni mutta paljonpuhuva hiljaisuus. Tiesin että kysymys jonka aioin itse esittää oli riskaabeli, mutta kysymättä sitä tilanne ei olisi nytkähtänyt eteenpäin. Ja saattoi jopa olla, että Hanna-Leena odotti minun kysyvän sitä ensin, jottei hänen tarvitsisi. Hän oli ottanut jo riittävästi aloitteita tässä asiassa.

"Hal... haluisitko sä... kokeilla... sitä?" kuulin ääneni kysyvän.

Mielestäni tunsin ystäväni riittävän hyvin ollakseni melko varma siitä, ettei hän olisi ottanut alun perin koko asiaa puheeksi ellei haluaisi ainakin vähän, mutta silti jännitti ihan hemmetisti miten Hanna-Leena suhtautuisi kysymykseen. Hän kääntyi minuun päin, muttei kehdannut nostaa katsettaan ihan silmiini asti.

"Haluisitko sä..?" hän sai viimein kysyttyä.

Yritin olla kuulostamatta liian innokkaalta vastatessani:

"Valehtelisin jos sanoisin etten haluis".

Vakuuttaakseni Hanna-Leenan asiasta silitin hellästi hänen poskeaan.

"Sä oot kaunis. En oo tainnu sitä koskaan sanoa", naurahdin.

Hanna-Leena vetäytyi hieman irti kainalostani päästäkseen kääntymään kunnolla minuun päin, ja katsoi nyt suoraan silmiini. Hän aloitti vakavalla äänellä, mutta lauseesta tuli varsin sekava:

"Mut tää ei saa... siis... sovitaan... sovitaanhan, että tästä ei tuu sitten mitään... eikä kerrota, siis se on ihan täysin meidän välinen asia! Et kersku joillekin kavereilles..."

"Hanski. Eiköhän me olla niin hyviä ystäviä että voidaan luottaa toisiimme. Eiks niin? Ollaanko?" kysyin hymyillen ja silitin hänen käsivarttaan.

Vihdoin Hanna-Leenankin huulet kääntyivät vienoon hymyyn.

"No ollaan. Mä vaan... eiks tää oo susta outoo? Tai mitään... me on niin kauan tunnettu..." hän vielä sopersi.

"Sehän on vaan hyvä että ollaan tunnettu. Voidaan luottaa. Kokeilla kaikessa rauhassa. Sanoa... mitä haluaa. Tai mistä tykkää. Ja niinkuin mä sanoin, sä oot tosi kaunis", puhuin rauhallisella äänellä. "Ja seksikäs", uskaltauduin vielä lisäämään, pienellä riskilläkin.

Hanna-Leena punastui, käänsi katseensa alas ja naurahti hieman hämillään mutta selvästi mielissään kuulemastaan. Olin saanut ystäväni punastumaan ja hymyilemään, ja mikä tärkeintä, rauhoittumaan ja luottamaan siihen että minäkin halusin sitä mitä hänkin. Minusta alkoi tuntua hyvin vahvasti siltä, että ilta saisi todella mukavan päätöksen. Nostin Hanna-Leenan kasvoja varovasti ja silitin jälleen hänen poskeaan. Hän hymyili vieläkin, katsoi minua silmiin ja nyt hänen katseensa oli jälleen odottava, mutta ei enää pelokkaalla vaan ennemminkin toiveikkaalla, ehkä jopa hieman halukkaalla tavalla. Hän oli todella suloinen näky. Aloin tuntea vastustamatonta halua suudella häntä, ja silitin varovasti hänen huuliaan.

...

Haluatteko jatkoa..? Parhaat palat vasta tulossa... ;-)