Currahee

Ilta-aurinko viskoo viimeisiä säteitään vielä yli Helsingin kantakaupungin kattojen. Horisontin keltaisen loisteen himmetessä myös asuntomme isommat itään antavat ikkunat menettevät valaisuvoimansa ja alan kääntää lisää valoa kattoasuntomme yhdestä katkaisijasta. Työviikko painaa vielä mielessä ja ajatukset harhautuvat yhä uudestaan tämänpäiväiseen konsernimme johtoryhmän kokoukseen. Lopeta, mietin, keskity alkavaan viikonloppuun ja niihin hyviin asioihin joita se on tuomassa tullessaan: yhteinen mökkiretki avopuolisoni kanssa ja leppoisa brunssi sunnuntai-iltapäivänä. Olen tämän ansainnut - kaiken työn ja aamuisin tai myöhään illalla tehdyn urheilun seurauksena - ja avaan paremmasta päästä olevan viskin. Paukku ei ole pieni ja lämmin olo täyttää ensin suuta ja sitten kehoa. Ajatukset kääntyvät kultaani joka on ollut koko viikon työmatkalla ja stressitaso oletettavasti ainakin samalla tasolla kuin minulla. No, olemme ainakin ansainneet yhteisen viikonloppumme.

Katselen kattoon ja hymähdän siinä roikkuvalle aika raskaalle antiikkisen näköiselle koukulle. Toivottavasti puna ei loistanut kasvoillani kovin kirkkaana kun dinner-vieraamme oli parisen viikkoa takaperin jälkiruuan aikaan keksinyt kysyä, että olemmeko siihen hankkimassa valaisinta. Puoliskoni ehti sentään pelastamaan että Stockmannilla olemme taas kierrelleet, mutta ihan napakymppiä ei ole löytynyt vielä. Puuh. En ole ainakaan itse laskenut montako kertaa olen jo ollut kiinni kytkettynä tuohon koukkuun kettingillä tai hihnalla täysin avuttomaksi. Samalla dinnerillä nauroin hiljaa mielessäni myös kun tuli puhetta ”50 Shades of Grey”-kirjasta ja siitä miten outoja taipumuksia ihmisillä oli ja siitä ruokkiiko tällainen kirjallisuus ihmisissä sadomasokistisia piileviä piirteitä. En tosiaan maininnut, että ei siihen kirjaa välttämättä ainakaan tarvitse. Kyllä sen voi tietää muutenkin jos syvimmät nautintosi räjähtävät toisen ihanan ihmisen vapaaehtoisesta pakottamisesta tai oman kehon (ja mielen) hallinnan luovuttamisesta.

Huomaan ajatuksieni siirtyneen taas nautinnollisempiin asioihin. Ennen kuin mielikuvitukseni alkaa ravata täysillä havahdun avaimen kääntymiseen ulko-ovemme lukossa. Viimeinkin. Perjantai ja kello 19. Aika vaikka avata yksi viinipullo ja kerrata mitä viikko on kummallekin tuonut. Huolimatta lentokenttäelämästä näytät taas tyrmäävältä: tiukkaa kaunista kehoasi korostava hyvin leikattu tumma jakku, eleettömän elegantit korut ja housujen alta hieman vartta näyttävät mustat laadukkaat nahkasaappaat. Täydellistä.

Riisut saappaasi, katsoa minua hetken silmiin - pieni pilkahdus havaittavissa hymyssäsi. Asettelet nahkasalkun pöydälle ja avaat matkalaukun josta otat tumman ison muovikassin jonka lasket pöydälle. ”Tuliaisia Lontoosta, muru, ei saa katsoa”, sanot hieman kohtuuttomankin käskevästi. Äänenpaino jonka olen kuullut monasti ennenkin ja tunnen miten kehoni läpi alkaa virrata kylmiä hyvänolonväreitä. ”Suosittelen, että riisuudut. Enkä suosittele, että annat sen kestää pitkään. Vakiopaikka, ja asento.” Auktoriteettisi. Miten alaisesi siihen mahtavat suhtautua töissä. Itse tiedän nyt että illasta tulee ihan muuta kuin leppoista tv:n katselua. Nopeasti (ainakin omasta mielestäni) olen alasti nojaamassa raskasta keittiöpöytäämme vasten niin että rintalihakseni ottavat puuta vasten ja käteni ovat valmiiksi selkäni takana. Tunnen jo nyt alemmuuden tunteen ja samaan aikaan tunnen myös miten seksuaalinen kiihko leviää mieleeni ja kehooni. Nautit kuulemma aivan erityisesti siitä että olen näin visuaalisesti kaunis ja helposti heti kontrolloitavissa. Kuulen, että kävelet pois avokeittiöstämme, todennäköisesti vaatekaapillesi. Mutta kokemus on opettanut että tässä tilanteessa pidän katseeni vain ja ainoastaan arvopuussa enkä etenkään sano mitään. Pitkä hevosten koulutusraippasi on viimeistään saanut nämä opit sisäistettyä minuun.

Lopulta kuulen tutun äänen lähestyvän kun saappaittesi korot iskevät parkettiamme vasten. Et puhu mitään. Tunnen miten tartut ranteisiini, väännät käsiäni vielä tiukemmin yhteen ja metalli kiristyy ihoani vasten. Tuskin poliisitkaan ovat yhtä käteviä käsirautojen kanssa. Edelleen äänettä tunnen miten painaudut selkäni päälle. Tuoksusi ja kosketuksesi saavat minut jo viimeistään unohtamaan koko muun viikon. Olen vain tässä. Tekisi mieli katsoa miltä näytät ja miten olet pukeutunut, mutta osaan malttaa mieleni. Käsiisi olet vetänyt pitkät pehmeät nahkasormikkaasi joiden peittämät sormesi alkavat tottunein ottein kiristää paksua kaulapantaa kaulani ympärille. Ei löydetty hauvaliikkeistä sopivaa joten tämä on tilattu käsityönä kauempaa. Todennäköisesti tarkoituksella kiristät pannan normaaliakin tiukemmalle ja oloni tukaloituu entisestään. Tiedän jo että seuraavaksi yksi ehdottomista suosikkileluistasi, paksusta valjasnahasta valmistettu talutushihna, naksahtaa kiinni kaulapantaani. Aivan oikein. Nykäisy siitä on myös odotettu, mutta niin voimakas että pelkään henkeni salpautuvan.

Viimeinkin näen Sinut edessäni. Sormikkaiden lisäksi päälläsi on vain nahkainen korsettisi ja ratsastussaappaasi (tai eivät ne ole ikinä oikeilla hevostalleilla käyneetkään) joiden pitkät varret ovat minun huolenpitoni johdosta pysyneet edelleen kauniin mustan kiiltävinä. Tunnen miten paine alkaa pakottaa alapäässäni. Huomaat ja tiedät tämän, mutta olet kommentoimatta tai noteeraamatta asiaa mitenkään. Toisaalta nopeutunut hengityksesti ei varmasti johdu enää portaiden kävelystä ylös vaan jostain aivan muusta. Pyöräytät talutushihnaa enemmän kätesi ympärille. ”Olet ollut suorittamatta velvollisuuksia viikkoon, tästä hyvästä otat ensin vastaan ansaitsemasi rangaistuksen jonka jälkeen tuotat minulle tyydytystä kaiken tämän ajan edestä.” Vastustamattomasti kiskaiset minut perässäsi keskemmälle olohuonettamme, tottuneesti otat vierastuolimme allesi ja nouset katonrajaan sitomaan hihnan kiinni kattokoukkuun. Et jätä senttiäkään löysää hihnaan vaan joudun olemaan tasan paikallani jotta hengitykseni kulkisi edes liki normaalisti. Ahdinkoani hetken arvioituasi käännyt koroillasi ja avaat huoneen kulmassa olevan puisen arkun. Siirrät muuta epäolennaista ensin pois ja alta paljastuu leluvarastomme joka on laajenutunut merkittävästi sittemmin kun ensimmäisen kerran tapasimme.

En uskalla katsoa silmiisi kun tulet kohti, mutta näen miten olet ottanut käteesi lukuisia nahkahihnoja. Yksi kerrallaan alat kiristämään niitä jalkojeni ympärille. Et ole hellä tänään ja tunnen miten hihna kerrallaan nahka pureutuu ensin reisiäni ja sitten pohkeitteni ihoa vasten. Puolisen tusinaa hihnaa myöhemmin näytät tyytyväiseltä lopputulokseen enkä pysty liikuttamaan jalkojani milliäkään irti toisistaan. Veri pakkautuu alapäähäni. Kätesi tulee suuni eteen, tunnen pehmeän nahan tuoksun. Nauttiminen jää kuitenkin vähemmälle kun puristat voimakkaasti leukojani pakottaen suuni auki. Toinen kätesi tuo samalla suukapulan ison pallon suuni eteen ja nopealla liikkeellä työnnät sen väkisin avoimeen suuhuni. Remmit kiristyvät niskani taakse ja kieleni suun alaosaan painava pallo estää kaiken puhumisen ja sanavarastoni supistuu yhteen ilmaisuun joka on jossain puhinan ja voimakkaan hengitysäänen välimaastossa.

”Nyt näyttää paremmalta”, toteat ilkikurisesti ja mukamas puolivahingossa koskettelet nivusseutuani. ”Mutta jotain puuttuu, aika Lontoon tuliaisteni esittelyn.” Kuola valuu suustani ja katselen herkullista takapuoltasi kun kaivat matkalaukkusi sisältöä esiin. Hämmästykseni ei ole ihan pieni kun nostat esiin nahkaisen pakkopaidan. ”Tämä on todella kätevä, pitää kätesi varmasti paikoillaan eikä ole mitään huolta että veri alkaisi pakkautua liikaa kuten on asia esimerkiksi noiden rautojen kanssa”, toteat ja kävellessäsi minua kohti jatkat: ”itseasiassa olenkin miettinyt myös pidempiaikaisia leikkejä, sellaisia yli yön yli tai toisenkin päivän kestäviä - joten sinuna koettaisin kovasti tottua tähän uuteen vaatekappaleeseesi. Palauttaa en sitä aio ja tämä koko on varmasti sinulle juuri sopiva.”



________________

(asiallinen palaute / kommentointi aina tervetullutta - tarinan jatko myös mahdollinen... ;)