seuralainen

Kiirehdin juoksujalkaa oopperatähtien konserttiin maailman suurimpaan puukirkkoon. Hengästyneenä puuskutin ovimiehille onko seuralaistani näkynyt. Kukaan ei tiennyt.

Palasin ulos ja huomasin tyylikkään rouvan tulevan ripeästi jalkakäytävää. - Kelloni oli kymmenen minuuttia väärässä ajassa.

Astelimme nopeasti kirkkoon. Kaverini olivat pitäneet paikkaa aivan kirkon etuosassa. Istuuduimme ahtaalle puupenkille ja miltei heti kuuluisa basso aloitti totisen veisuun. Konsertti oli raskasta kuultavaa ja niinpä ajattelin kokeilla tyylikkään seuralaiseni joustavuutta.

Pujotin käteni hänen selkänsä takaa. Nainen siirtyi muutaman sentin eteenpäin niin, että sain käteni kunnolla hänen pepulleen. Merikannon sävelet kaikuivat kirkon holvissa väkevinä kun painoin käteni tyylikkään rouvan pepun alle. Annoin sormieni tehdä työtä ahtaassa puristuksessa, vilkaisin sivusilmällä rouvaa, joka pyyhki vaivihkaa hikeä otsaltaan. Hänen rintansa kohoilivat kiihkeästi ja kasvot helottivat punaisina.

Rouvan katse oli nauliintuneena solistiin, kun tunsin hänen peppunsa sykkivän. Seuraavan solistin aloittaessa vedin puutuneen käteni pois hänen peppunsa alta.

Konsertin päätyttyä lähdimme hänen upealla autollaan. Parin kilometrin ajon jälkeen rouva totesi: - Sinulla oli vähän levottomat kädet kirkossa.

- Sellaista sattuu, naurahdin.