Pelimies

Kaikkihan sen tietävät, että vieraissa käyminen piristää kummasti. Joillakin - kuten minulla - se lienee suorastaan harrastus; niinpä lienee paikallaan valottaa omalta osaltani tätä jaloa harrastusta. Itsestäni voinen todeta sen, että olen kaikin puolin tunnollisen ja kiltin miehen prototyyppi, josta ei nyt tämmöistä harrastusta heti uskoisi. Olen hieman päälle kolmekymppinen, ulkonäöltäni ehken puolikomea, mutta tyylikäs, käytökseltäni hyvin miellyttävä - näin luulen. Edellytykset menestyksekkääseen harrastukseen ovat varsin hyvät noin ulkoisten avujen puolesta.

Koska olen vankasti varattu, minulla ei ole mahdollisuuksia - eikä haluakaan - vongata yökerhoissa yökausia, vaan olen pakotettu käyttämään muita menetelmiä. Käytännössä olen vakituinen vieras useammalla deittipalstalla, joissa seuran- ja miehenkipeät naiset ilmoittelevat. Viime syksynä sain vastauksen vastaukseeni itseäni hieman nuoremmalta naiselta, jossa ilmoitustekstin mukaan oli sähäkkyyttä ja seksikkyyttä samassa paketissa. Kirjeenvaihtomme ei ollut kovin tiuhaa, mutta reilussa viikossa vakuutuimme toisistamme siinä määrin, että sain treffiehdotukseni helposti läpi. Tähän mennessä taktiikkani oli siis toiminut kuten pitikin. Alkuvaiheen meilittelyssä oli nimittäin oltava hyvin tarkkana; mitään puolivillaisia latteuksia ei tullut suustaan päästää eikä vaikuttaa liian innokkaalta, mikäli treffien huipennukseksi oli tarkoitus päästä harrastamaan syntisiä lihan iloja - kuten minulla aina on.

Onnistuin sopimaan treffimme siten, että jouduin työverukkeilla olemaan illan poissa. Sekään ei hidastanut, että tämä nainen asui pitkälti Helsingin ulkopuolella, jonne jouduin menemään junalla. Sovimme treffit erääseen baariin. Tässä kohtaa taktiikkani sisälsi pienen riskin: entäpä jos treffeille tulija tekee oharit. Näin ei minulle kymmenien treffien kokemuksella ole käynyt kertaakaan, vaikkemme nytkään edes puhelinnumeroita vaihtaneet. Toisaalta ajattelin paikalla siemaista sitten joka tapauksessa muutaman drinkin ja palailla junalla vähin äänin Helsinkiin, jos näin kävisi. Mitään en siis häviäisi nytkään!

Hyppäsin paikallisjunaan, joka alkoi kohista matkaansa pitkin päärataa. Myöhäiset töistäpalaajat katselivat esikaupunkien mustaa, katuvalojen valaisemaa marraskuun iltaa. Minulla kihelmöi. Koskaan ei edeltä tiennyt, millaista luvassa oli, vai jäisikö pelimiehen kouraan mustapekka pakkien muodossa ja vähemmän kihelmöivä paluumatka. Tätä tunnetta minä pelimiehenä kaipasin, aina uudelleen.

Juna oli perillä ajallaan. Olin etukäteen varannut riittävästi aikaa treffipaikan löytämiseen. Myöhästyminen olisi alokasmainen virhe, enkä siihen syyllistyisi nytkään. Oli myös mukava hieman istua ja pohtia vaihtoehtoisia strategioita, jos tulija vaikuttaisi potentiaaliselta uudelta hyvältä ystävältä. Tähän mennessä kaikki oli mennyt nappiin, mietiskelin terästetty glögi edessäni. Paikka oli täydellinen. Puolityhjää, vain muutama iltakaljaa lipittävä kaverus, jotka eivät kiinnittäneet minuun mitään huomiota. Istuin katse naulittuna ovelle ja kello matoi kohti sovittua iltayhdeksää. Paria minuuttia vaille ovesta tuli sisään yksinäinen nainen, joka loi minuun silmäyksen ja käveli tiskille. Bingo, ajattelin mielessäni. Nainen täsmäsi aiemmin lähettämäänsä valokuvaan.

Nainen sai juomansa ja käveli pöytääni, herrasmiehenä nousin seisomaan. ”Moi, sä oot varmaan Riku”, nainen aloitti. Vahvistin näin olevan ja istuimme pöytään. Totesin, että onnistumisen edellytykset olivat omissa käsissäni, nyt vain riippuisi, milloin iskisin korttini pöytään.

Jutustelimme niitä näitä, pikkupuhetta ja smalltalkia. Hanne - se hänen nimensä oli - kertoi itsestään ja minä itsestäni. Huomasimme, että meillä oli yhteisiä harrastuksiakin. Ajatuksissani väreili, että kohta meillä on toivottavasti yksi eräs todella yhteinen harrastus. Mutta miten saada Hanne harrastamaan kanssani, siinäpä kivi käännettäväksi. Päätin lopulta kokeilla suoraa iskua.

”Onks täällä mitään muita paikkoja, mitkä olis auki”, kysäisin samalla teennäisesti kelloani vilkaisten. ”Ei täällä oikein taida tähän aikaan viikosta olla mitään”, Hanne vastasi. Nyt oli suden hetki. ”Pitäiskö meidän lähteä sun luo?”. Ilmekään ei värähtänyt naamallani kysyessäni, pelimiehen pokka piti täydellisesti. Hanne hymyili vienosti. ”Voitashan me lähteä”, hän vastasi.

Tarkkaan mietitty taktiikkani ja pelikirjani hiotut kuviot meinasivat pettää, koska aloin tehdä selvää lopusta juomastani sitä vauhtia, että Hannekin sai aiheen hymyillen huomauttaa asiasta. ”Sulle taisi tulla kiire”. Tosin kyllä Hannekin pukeutui siihen malliin nopeasti, että tuskin hän minulle pelkkää teetä luonaan aikoi keittää. Suoriudumme ulos ja Hannen autolle, hän oli tullut suoraan töistä. Hanne asui muutaman kilometrin päässä keskustasta, tuiki tavallista kerrostaloaluetta. Nousimme hissillä viidenteen kerrokseen ja olimme perillä. Eteisessä riisuimme kengät ja päällysvaatteet..ja kävimme ahnaasti saman tien toistemme kimppuun.

Suutelimme toisiamme, kielemme tutkivat kieliämme, välillä puristelin Hannen kiinteitä tissejä paidan läpi sekä treenattuja pakaroita. Hanne ynähteli mielihyvästä. Taisipa tehdä aika hyvää jo nyt. Toisiimme kiinni kietoutuneina kompuroimme makuuhuoneeseen vaatteitamme vähentäen. Heitin taskussa valmiudessa olleet varmuusvälineet sängylle, eipähän niitä tarvitsisi etsiskellä. Huone oli pimeänä, mutta tottunein käsin avasin liivien hakaset ja nuo kaksi herkullista puolipalloa olivat huulien ulottuvilla hyväiltävinä ja näykittävinä. Pian potkimme loputkin vaatteet päältämme ja olimme valmiit finaaliin.

Halusin todella tuota kiimaista naista. Miehuuteni oli hoitanut itsensä täyteen juhlakuntoon. Katselin, miten tuo naaraspantteri puki kaluni juhlapukuun ja kampesi päälleni. Mielihyvästä hyristen tunsin, miten lihani avasi tiensä Hannen lihaan. Olimme yhtä. Hanne ratsasti ja voihkeesta päätellen pohjaan porautuva kaluni teki hänelle täydellisen hyvää. Lopulta pääsin seivästämään Hannea lempiasennossani lähetyssaarnaajassa. Ei kukaan, ei koskaan ollut osannut käyttää pimppinsä lihaksia näin taidokkaasti kuin hän. Joka työnnöllä kullini joutui kairautumaan Hannen vastatyöntöjen läpi.

Hanne laukesi nautinnosta huutaen painaen punatut kyntensä selkääni saaden aikaan päiväkausia näkyneet verestävät naarmut. ”Mulla tulee ihan kohta”, huohotin puskiessani Hannen supistelevaa liukasta lihaa hien valuessa lihaksikasta selkääni pitkin. ”Anna tulla vaan”, Hanne voihki vastaan. Vetäisin itseni ulos tuosta taivaallisen hyvää tekevästä pimperosta ja nopsalla ranneliikkeellä heitin lemmenmahloistamme liukkaan kortsun pois. Karjaisten laukesin Hannen alavatsalle ja häpykarvoitukselle. Pitkähkön paaston jälkeen orgasmini oli aivan holtiton, eikä purkauksestani ollut tullut loppua. Spermaani lensi Hannen rinnoille ja lakanoille. Raukeana ja tyydytettynä kierähdin jälkihehkuvan Hannen kainaloon. Mitään emme puhuneet, meillä oli hyvä olla siinä.

Lopulta - ties miten pitkän ajan kuluttua - ravistauduimme takaisin olevaan todellisuuteen. Tajusimme, että oli marraskuinen arki-ilta, kello miltei puoliyössä ja huomenna työt odottivat meitä kumpaakin pienen hetken varastaneita. Hanne lähti saattamaan minua asemalle. Suutelimme hyvästiksi, ja lupasimme, ettemme unohda. Seisoin lopulta yksin kolealla asemalaiturilla ja totesin viimeisen junan menneen ajat sitten. Hannekin oli jo mennyt. Niinhän laulussakin sanottiin, ettei poliisia, naista tai taksia koskaan saanut kun on tarvis. Poliisia en nyt juuri tähän hätään kaivannut, Hannea kyllä ja tuolla näkyikin yön ainoa valopilkku taksin katolla. Suloinen lämpö kietoi minut takapenkillä taksin huristessa sysimustaa moottoritietä ja tunsin kelluvani kuin pumpulissa ja vajosin pois tästä tietoisuudesta…

”Hei pelimies, oltais niinku Helsingissä”, heräsin taksirengin sanoihin. ”Se olis satakakskymppiä sitten.”