Unelma

Siinä minä ainakin jo haksahdin, että viattomasti, hölmöyksissäni yritin ottaa asian puheeksi mieheni kanssa. Yleensä olen aina voinut kertoa avoimesti huolistani ja joskus jopa haluistani.

Kauan minä sitä kumminkin mietin. Ilta oli jo pitkällä, tunnelma rauhoittunut ja mieheni katsoi televisiosta jalkapalloa. Eihän se ollut oikea hetki, onneksi.

“Joo, joo“, mieheni sanoi, ja siinä oli jo pikkuisen ärtymyksen sävyä. Ei hän tainnut kuunnella, kun niin laveasti aloitin. Barcelona oli häviöllä, vai oliko se Inter Milan, ja mies jupisi jotain paitsioista.

Kyllä minä heti tajusin, että virheen olin tehnyt. Mutta lupana minä sen mieheni vastauksen otin. Kai minä hieman mielessäni myös loukkaannuin. Ja sen verran minä itseäni tunnen, että jos minä jostain loukkaannun, mitä tapahtuu äärimmäisen harvoin, saatan olla vaarallinen itselleni ja muille.

Niin tapahtui nytkin.

Mikkoon, josta tässä kerron, tutustuimme viime kesänä, kun hän autteli meitä kesämökkimme remontissa. Siihen tarvittiin apumiestä, ja mieheni oli keksinyt tämän Mikon, lukiolaispojan, jonka vanhempien mökki sijaitsee lahden toisella rannalla.

Olinko minä liian ystävällinen ja avoin, niin kuin yleensä olen, ja herätin vääriä toiveita.

Syksyllä Mikko puhdisti ystävällisesti kuolleet lehdet ränneistä. Uudenvuoden juhlissa tapasimme uudelleen. Hän ei lähtenyt ikäistensä kanssa kaupungille vaan lyöttäytyi meidän aikuisten seuraan. Ja sitten tammikuussa, kun oli tullut tämä kunnon talvi, poika otti minuun yhteyttä ja uskoutui hyvin henkilökohtaisessa asiassa.

Se oli pojalta hyppy tuntemattomaan, ja täytyihän siihen jotenkin mennä mukaan. Sellaisen asian torjumisella voisi olla kohtalokkaat seuraukset. Minä menin hämilleni, täysin pois tolaltani, vaikka en sitä näyttänytkään ulospäin.

Poika tunnusti minulle luottamuksellisesti, kahden kesken, että hän ei ole onnistunut olemaan tytön kanssa yhdessä. Jännitys, alitajuinen suoriutumisen pakko ja pelko pilaa kaiken. Surullisen tarinan Mikko kertoi. Eikä tyttökään ole osannut auttaa, tietenkään, vaan menee kokemattomuuttaan lukkoon. Luulee ressukka, että vika on hänessä.

Niinhän se menee, voi hyvin kuvitella. Poika katsoi minuun suurilla, ruskeilla, vetoavilla silmillään ja toivoi, että auttaisin.

Minä, naimisissa oleva nainen. Kahden kouluikäisen pojan äiti.

Voidaanhan me puhua asiasta, ja pitkään puhuttiinkin. Kun ei vaan menisi ylioppilaskirjoitukset pieleen, poika tuskaili ja väänteli käsiään. Häneltä oli katkeamassa hermot. Hän ei uskalla edes ajatella yrittämistä uudelleen.

Pojalle oli tullut kauhu kondomia kohtaan, minä arvasin. Siihen se ongelma usein kiteytyy. Jo valmiiksi epävarma erektio lopahtaa. Tytön pitäisi hankkia pillerit.

Mutta tukalaan asemaan poika minut saattoi. Hän purki huoltaan kuin äidilleen, vaikka eihän poika näistä voi äidilleen puhua. Eikä parhaallekaan kaverille. Hyvä oli, että minä olin siinä.

Niin, minä olin siinä. Enkö minä voisi auttaa, poika kysyi, ja nielaisi. Hän haluaisi myönteisen kokemuksen, päästä pulmastaan eroon myös käytännössä, ei pelkästään puhumalla.

Nyt täytyy sanoa, että minäkään en enää hallinnut tunteitani. Poika oli tarttunut minua käsistä ja minä puristin vastaan. En saanut sanaa suustani. En vaikka kuinka yritin. En löytänyt sanoja. Olin myyty.

Noloa tunnustaa, mutta minulla taisi jo sillä hetkellä olla itämässä suunnitelma. Mikko on fiksu, kohtelias, hyväkäytöksinen poika. Ja ulkonäkö, niin. Sellaisia nuoria poikia ei tällainen kypsempi nainen uskalla oikein katsoakaan.

Mieheni käy poikiemme kanssa viikonloppuisin ongella, näin talvisin pilkillä, tai muuten vaan hiihtelemässä. Tehdään nuotio, paistetaan makkaraa, kiikaroidaan lintuja. Mummola, mieheni kotitalo maalla on hyvä tukikohta sellaiseen retkeilyyn.

Siinä olisi mahdollisuus. Minun sydämeni löi niin että arvelen pojankin sen kuulevan.

Menen suoraan asiaan ja tunnustan, että sen mahdollisuuden myös toteutimme. Vaikka kyllä minä heti yksin jäätyäni syvästi kaduin, järkytyin suorastaan. Olinko minä tosiaan luvannut pojalle? Sopinut vielä tapaamisemme tarkemmasta menettelystä? Kyllä.

Mutta ajattelin, että uhrautuisin. Olisihan huonompiakin ratkaisuja, joita ei viitsi edes ajatella. Tuli mieleen Ellen, ystävättäreni, itsellinen nainen, joka varsin suorasukaisesti kertoo valloituksistaan. Minä koen ne puheet nöyryyttävinä, seksuaalisena häirintänä.

Haa, nyt kostan.

Sitten minuun iski kauhu. Minä en tiennyt Mikon tarkkaa ikää. Se ajatus oli kuitenkin torjuttava, sillä viikonvaihde lähestyi. Mieheni seurasi jo säätiedotuksia ja suunnitteli retkeä. Hän ei enää kysynyt, uhrannut ajatustakaan sille, miten minä viihtyisin kotona sillä aikaa. Mutta toisaalta olin tyytyväinen, että sain tällaista omaa aikaa. Pitkiä puheluja, jos sellaisia tulisi, ei kukaan ulkopuolinen olisi häiritsemässä. Ellen aina kysyy, onko joku siinä lähellä kuulemassa.

Pitkään mietin, mitä pukisin päälleni. Ei kovin juhlavaa tietenkään, mutta ei arkistakaan. Pojalla voi olla valkoinen paita, solmio, suorat housut. Niin kuin olikin.

Täytyy minun tunnustaa, että hieman kumpuani siistin, ja reisien juuret, jotta kolmio olisi siisti ja puhdaslinjainen. Pistin korvanapit, ja kultaisen ketjun kaulalle.

Minä olin juuri soittamassa mummolaan, anopille, kysynyt, mikä on siellä tilanne. Siitä tuli taas puhelu niistä ja näistä, ja Mikko ilmestyi sovitusti oven taakse. Siihen saattoi puhelun kumminkin luontevasti lopettaa, sanoa, että joku soittaa ovikelloa. Niin kuin soittikin. Sydän oli pysähtyä.

Halattiin kevyesti. Kovin kainolta vaikutti Mikko, ja se jotenkin hykerrytti, helpotti oloani.

“Olethan sinä meillä käynyt“, sanoin huolettomasti ja johdatin poikaa peremmälle. Lastenhuoneen ovi oli kiinni ja olohuoneessa oli tuoreita, pestyjä viinirypäleitä. Tarjosin niitä Mikolle.

Mietin kaataisinko meille mieheni kaapista pienet konjakit, mutta se ehkä korostaisi, että olen naimisissa. Pikku filosofinahan minä Mikkoa pidän. Muistin kuinka viisaasti hän oli jutellut mieheni kanssa uutena vuotena.

Niinpä tyydyin siihen mehuun. Aurinko paistoi häikäisevänä ikkunasta sisään.

“Kuule, eikö siirrytä siihen, mistä sovittiin“, sanoin kaikkien luonnollisimmalla äänelläni. Poika värähti, siirsi painoaan jalalta toiselle.

“Jospa sinä riisuutuisit täällä olohuoneessa“, sanoin. “Enimmistä ainakin. Minä menen makuuhuoneeseen odottamaan.“

Hymyilin pojalle ja poistuin. Niin olin sen suunnitellut. Tämän piti olla selkeä, puhdashenkinen, siveä kokemus. Makuuhuone oli himmennetty, vuodevaatteet vaihdettu raikkaisiin. Riisuin mekkoni, ripustin sen kaappiin ja livahdin lakanoitten väliin. Pikkuhousut jätin jalkaani. Sekin oli tarkkaan punnittu. Halusin olla estoton mutta samalla häveliäs.

Aika pitkään poika viipyi, vai tuntuiko se vaan siltä. Sitten hän ilmestyi oviaukolle, ilkialastomana, ja jäi siihen puolivaloon seisomaan.

Herra jumala, kuinka se poika oli kaunis. Vaalean kuulas iho ja tummat, tuuheat häpykarvat. Komea elin.

Hän ei nähnyt hämärään huoneeseen, tai muuten vain epäröi kynnyksellä. Minulle se kuitenkin sopi. Valokuvasin häntä häpeämättä muistiini myöhempää herkuttelua varten.

“Tule tänne peiton alle”, sanoin ja avasin vuodetta. Poika tuli, kävi selälleen viereeni, peitto kainaloihin asti vedettynä. Vähään aikaan ei puhuttu mitään.

Sitten nousin istumaan ja näytin pojalle rintani. Aikuisten kesken ei alastomuudessa ole mielestäni mitään vikaa ja häpeämistä. Mutta ikäero toi siihen tilanteeseen ylimääräistä jännitettä, hieman kielletynkin makua.

Sitä en vielä tiennyt, että ihan ennen näkemätöntä en pojalle paljastanut. Hän kertoi, että heidän rannaltaan on minun kesäistä auringonottoani ahkerasti tiirailtu. Eikä poikakaan ollut välttänyt kiusausta salaa lainata isänsä kiikareita.

Sen sain tietää vasta myöhemmin. Nyt sipaisin housut jalastani ja heitin ne teatraalisen leikkisästi viereiselle tuolille. Poikakin potkaisi peiton yltään. Painaudun pojan kylkeen. Hän makasi siinä liikkumatta, silmät selällään. Riipaiseva näky.

Pojalla oli tumma tukka, tummat kulmakarvat. Iho tuoksui hyvältä. Vein käteni pojan sydämen päälle ja hymyilin. ”Eihän sinua jännitä”, sanoin. ”Ei tarvitse.”

Painoin pojan poskelle kevyen pusun. Se sai pojan käden liikkeelle, ja ohjasin sen rintoihini. Puristelu tuntui kivalta, samoin lämpimästi leviävä kosteus alapäässäni.

Vein omaa kättäni pojan litteälle vatsalle. Vaalea ihoa vasten tumma, kihara karvoitus suorastaan kirkui. Tai minunko se teki mieli huutaa. Pojan kikkeli kasvoi jyrkkää kaarta vinoon.

Pakko siihen oli varovasti sormenpäillä koskea, tunnustella terskan herkkää muotoa. Se oli paisunut ja luja, oikein mallikas.

Erektiossa ei ole mitään vikaa, totesin huojentuneena. Vaikka kyllä minä sen jo ennalta arvasin.

”Sinun ei tarvitse sitten varoa”, sanoin pojalle ja katsoin häntä silmiin. ”Minulla on ehkäisy”, kuiskasin.

Se toi poikaan eloa. Käsi hakeutui oitis hävylleni, jolle sitä jo odotin. Äännähdin vienosti merkiksi siitä, että oikealla reitillä oltiin.

Olin varannut öljypullon yöpöydän laatikkoon, mutta totesin, että sitä ei tarvita. Pojan terska oli märkä, liukas esilimasta. Kurkotin pyyhkeen, levitin sen allemme ja iskin pojalle silmää. Näin me aikuiset naiset toimimme, ennakoimme asioita.

Pojan kikkeli oli miltei navassa kiinni. Isot kivekset olivat paljastuneet sen alta. Miten ne niin isot olivatkin.

Ojentauduin pyyhkeelle ja levitin haarani. Se yksi asia oli hyvä saattaa pois päiväjärjestyksestä. Poika suurine, seisovine silmineen nousi kömpelösti nelinkontin päälleni, jäi siihen.

”Tule vaan rohkeasti”, sanoin ja sain kiinni kikkelistä. ”Autetaan se sisälle.”

Sinnehän se solahti, kun oikea kulma löytyi. Pojan silmät tuijottivat mitään näkemättä, kaulavaltimo tykytti. Helakka puna oli levinnyt kaulasta pitkälle alas rintaan.

“Minulta tulee“, poika voihkaisi ja silmät rävähtivät ammolleen.

“Anna tulla, mitä tulee“, sanoin ja nostin jalkojani, päästin pojan niin syvään kuin ulottui. Sitten puristin. Tunsin kuinka sukuelin jännittyi ja alkoi pontevasti heittää siementä.

Pojan suusta purkautui ääntä, jonka vieläkin kuulen korvissani. Se oli sekoitus riemua, kauhua ja oli siinä kai ripaus suruakin.

Annoin pojan rauhassa purkautua ja rauhoittua. Hän tuijotti minua kuin aavetta, hämmentynein ilmein.

”Hehehe”, minulta pääsi nauru, ei voinut mitään. Kietaisin käteni pojan kaulaan ja kuiskasin kaikkein hunajaisimmalla äänelläni, että ”se tuntui ihanalta”.

Olen aina pitänyt siitä, kun mies ei hallitse itseään. Koen sen osoituksena naisen vallasta ja vastustamattomuudesta, ja toisaalta miehen tunteen syvyydestä ja herkkyydestä.

Olisin voinut sanoa sen siinä pojallekin. Nyt silitin hänen tukkaansa. Olimme onnistuneet. Poika oli lauennut siellä missä miehen pitääkin, naisen emättimessä.

”Sinä olet nyt mies”, sanoin ja poika hymyili lähes onnellisena. Ei se tainnut katastrofi ollakaan. Ei missään nimessä.

Poika hyväili kömpelösti rintojani. ”Sinulla on kauniit rinnat”, poika sanoi yhtä kömpelösti.

”Kiva että pidät niistä”, sanoin. Oli minulla ennen komeat tissit, on ehkä vieläkin.

Poika kysyi, varovasti sanansa asettaen, olinko minäkin äsken lauennut. Todenmukaisesti vastasin, että varsinaisesti en. Minähän olen lukenut Collettea, ihan omin päin löytänyt ja ahminut hänen kirjojaan. En minä sitä kiellä. Collette kirjoitti nuoresta rakastajastaan, opasti samalla ystävätärtään, että sellaisessa suhteessa nainen ei varsinaisesti antaudu, vaan pikemminkin auttaa poikaa laukeamaan.

Sitä mitä nyt oli tapahtunut, voisin tuskin koskaan paljastaa Ellenille. Hänellä ei mikään pysy salassa. Vannotin poikaakin, että tämä olisi meidän suuri kahdenkeskinen salaisuutemme.

Poika sanoi ymmärtävänsä, että kyse oli nimenomaan minun maineeni ja säädyllisyyteni suojelemisestani. Hän ottaisi sen vakavasti.

Olin minäkin asiaa pohtinut. En ole varma, jos hieman rohkeammalta kannalta katson, miten mieheni tähän suhtautuisi, jos saisi tietoonsa. Jotenkin olen aavistanut, että ainakaan tiettyyn pisteeseen saakka hän ei ole minusta kovin omistushaluinen. Silloinkin kun Mikko oli meillä remontissa auttamassa, mieheni oli kiusoitellut ja houkutellut minua riisumaan bikinini.

”Olisit niin kuin tavallisesti”, hän sanoi, ja vielä pojan kuullen. Vaikka minä alastomuutta aikuisten kesken pidän terveenä ja virkistävän leikkisänä, siinä tilanteessa se olisi ollut sopimatonta.

Mutta jotenkin se jäi mieleen se mieheni ehdotus.

Hyväiltiin siinä toisiamme. Olin aikamoisessa lätäkössä, täynnä rakkauden nesteitä.

”Sinä sait aikamoista tuhoa aikaan”, sanoin ja muikistin suutani. Poikaa nauratti. Olihan se todiste kyvystä. Poika liikutti elintään minussa, ja panin merkille, että se oli pysynyt jäykkänä. Kivekset tuntuivat pehmeinä ja märkinä pakaroitani vasten.

“Voitaisiinko olla vielä uudestaan“, poika ehdotti, ja minä kysyin, halusiko hän. Poika halusi.

”Totta kai voidaan”, sanoin ja nostin jalat pojan kupeille. Haettiin rauhallisesti yhteistä rytmiä. Välillä poika piti taukoa, ja katselimme toisiamme silmiin.

Olisimme varmaan näky, ajattelin. Minulla on leveä takamus, pojalla kapea ja kiinteä. Hyväilin sitä niin pitkälle kuin kädet ylettyivät, ja näin että poika tykkäsi. Vedin kynsiäni ihoa pitkin, tein kylmiä väreitä.

Poika halusi suudella suulle, ja suutelustahan minäkin pidän.

Hengähdettiin taas. Poika oli saanut takaisin luottamuksen itseensä. Hänellä oli ehkä ollut liian romanttinen, ruusuisen ihanteellinen käsitys naisesta. Niistä ujoista tytöistä luotu. Voidakseen yhtyä, saadakseen erektion, miehen on tunnettava himoa.

“Naidessaan jokainen mies on tyranni“, sanoin, ja hieman säikähdin, kun sellainen lause minulta pääsi. Minähän esiinnyin lainahöyhenissä. Elleniltä olin sen lauseen kuullut, ja se oli markiisi de Sadea. Ellen oli kertonut.

”Ihanko totta”, poika riemastui ja sanoi koettavansa sijoittaa lauseen ylioppilasaineeseensa. ”Sinulta oppii koko ajan uutta.”

”Älä missään tapauksessa”, varoitin. Näin sieluni silmillä pojan siteeraavan lausetta kavereilleen, tai opettajalle et-tunnilla.

”Kuule”, poika katsoi ilkikurisesti silmiini. ”Nai minua niin kuin miestäsi, oikein hekumallisesti.”

”Hehehe”, minua nauratti, nauratti niin, että poika oli luiskahtaa sisältäni. ”Mikäs siinä”, sanoin. Jos siitä pojan into nousee, ei minulla ole mitään sitä vastaan. On hyvä, että nuori mies pääsee makuun. Ensimmäinen kokemus on tärkeä. Se vaikuttaa sukuonneen, koko loppuelämään.

Vaikka oli minulla ristiriitaiset tunteet. Ulkona paistoi aurinko, valo tulvi oviaukosta. Minä olen jo ollut monessa mukana. Mutta vietellä viaton koulupoika, antaa sen laueta vapaasti sisäänsä, naimisissa olevaan naiseen. Se voi leimata, tehdä pojasta varattujen naisten saalistajan. Vaikka sitähän miehet ovat luonnostaan, voin vakuuttaa. Nimimerkki Kokemusta on.

”Ai-jai-jai”, minulta pääsi. Kuinka raikkaasti, vapautuneesti poika hymyilikään kauniilla valkoisilla hampaillaan. Annoin pojalle vallat. ”Ai-ai-ai!”

Teki mieli sanoa, huutaa pojalle, että sinulla on ihana kyrpä.

Niin minä antauduin Mikolle. Se oli kaikkien sääntöjen vastaista, mutta jäisi meidän kahdenväliseksi salaisuudeksi. Poika tuntui jo mieheltä. Niinpä nostin lantiota ja levitin reisiäni, että isku osuisi juuri siihen mihin piti.

Läskit lätisivät, mutta en antanut sen häiritä. Simpukka oli herkimmillään, meren aalto otti valtaansa ja musta lonkero työntyi. Mikko täytti minut, oli yhtä luja ja vaativa kuin aikamieskin. Ja minä olin yhtä värisevää, sykkivää lihaa. Huusin häpeämättä, kun poika uudelleen omisti minut tarmokkailla, terävillä, lämpimillä suihkuillaan.

Teinkö virheen?

Siinä jälkihuumassa, vastuuttomuuden tilassa, peseytyessämme sovimme, että tämän vielä uusisimme. Harjoitus tekee mestarin, niinhän sitä sanotaan. Kunhan ylioppilaskirjoitukset olisivat ohitse.

Sitä tavallaan jäin odottamaan, vaikka kadutti, pelottikin. Toisen kerran voisimme ehkä tavata, emme enää kolmatta kertaa. Se lisäisi kiinni jäämisen riskiä. Kunnes eräänä päivänä Kauppakeskuksen edessä, aivan yllättäen, törmäsin Mikkoon. Eikä hän ollut yksin, vaan esitteli minulle Jennin.