Uusi vuosi 2011-2012 eli eilen.... (1.1.2012)
Olimme vaimoni kanssa luvanneet mennä uuden vuoden juhliin erään nuoremman ystäväni luokse (tuntenut kaverin 8kk) ja hän oli luvannut lämmitellä siinä illan mittaan saunan ja järjestää syötävää ja oli sovittu, että juomat jokainen tuo itse mukanaan.
Vaimoni Minna on 48v, hyvässä kuosissa oleva isorintainen ja kohtalaisen muodokkaan perseen omistava brunetti. Usein olen huomannut, kuinka nuoremmat miehet tuijottelevat hänen peräänsä ja kuulemma kesäisin on jopa vihellelty..... Vaimo ei myönnä, mutta kaverit kertoi.
Vaimoni pukeutuu välillä vapaa-aikana aika nuorekkaasti ja käyttää jopa yli polven ylettyviä saappaita, joissa hän näyttää todella naitavalle.
No kuulin Markulta, joka oli juhlien järjestäjä, että tulossa on muitakin, yhteensä kymmenkunta ihmistä ja en sitten sen tarkemmin kysellyt ketä.
Tulimme paikalle melkein ensimmäisenä ja saimme heti tukevat siivut juotavaa. Takassa paloi tuli ja poppi soi kohtuu volyymilla. Itsellä oli ollut edellisenä päivänä 16 tunnin työpäivä ja hieman havaitsin sen painavan luomia.
Väki lisääntyi ja mukaan tuli toinenkin pariskunta, mutta muuten oli kovin mies valtaista ja noin 40 vuoden molemmin puolin olevaa väkeä.
Ilta meni mukavasti syödessä, jutellessa ja osa lauloi karaokea toisessa huoneessa, tunnelman ollessa rento ja vapautunut.
Saunassa käytiin ja vaimoni meni Niinan kanssa ja me miehet kävimme porukassa ja istuskelimme saunan jälkeen vain pyyhkeet ympärillä ja siinä humalan jossain vaiheessa huomasin, että poikien pyyhkeet tipahtelivat ja valuivat milloin mitenkin peittämättä kalleuksia, ja samalla huomasin että vaimoni posket hehkuivat kohtalaisesta juoman määrästä ja kiihkeästä sukukalleuksien tuijottelusta. Vaimoni katse viipyi aika pitkään Markun elimessä, joka olikin aika kunnioitusta herättävä. Reilusti yli 20 cm, noin 6 sentin paksuinen. Ei sillä että olisin mitannut, mutta Markku asiasta saunassa mainitsi, kun oli aika hönössä.
Samoin Pena oli kohtuu hyvin eväin varustettu. Pituutta vähemmän, mutta paksuutta taas enemmän. Mietinkin että täytyy aika reppu olla sillä naisella, joka tuon juurta myöten itseensä ottaa.... siis paikkojen repeämättä ...
Ilta kului ja Niina joutui poistumaan kun oli lapsi oksentanut mummolassa ja hän päätti ottaa taksin ja hakea lapset kotiin. Hänen miehensä Mikko taas sai luvan jäädä jatkamaan juhlia.
Paikalla olivat enää minä, Minna, Mikko, Markku, Pena, Reijo ja Niko .
Niko istuskeli viimeksi tulleena ja saunoneena saunan pukuhuoneessa ja huokaili mennyttä vuotta ja kertoi eronneensa kesällä ja ei kuulemma sen jälkeen ole naistakaan ymmärtänyt etsiä ja kuulemma nyt panettas armottomasti... No siihen Markku että: ”Kysys tolta Kimmon vaimolta, jos se vaikka antas. On se sen verran uhkea tamma, että varmasti kyyti olisi kylmää.”
Siihen totesin, että aika harvassa vaan nykyään se kyyti.. Äijät katteli hitaasti ja totesivat että ei ulkomuodosta uskoisi... No otettiin taas molemmille jaloille + muutama tölkki olutta ja snapseja ja aloin jo olemaan valmista kauraa unille, kun Markku hihkaisee että: ”Äijät ulos saunasta, että Minna haluaa vielä saunaan.” Normaalisti olisin hieman oudoksunut asiaa kun Minna jo kerran kävi, mutta ilmeisesti Markku oli Minnan saanut houkuteltua uudestaan saunaan jollain konstilla.
Sen verran muistan, että Markku antoi Minnalle valkoisen, ilmeisesti satiini tai silkki aamutakin, ettei tarvii päällensä heti pukea.
Tässä välin taisin ottaa pienet unet ja kun heräsin huomasin olevani yläkerrassa sängyssä, melkein pimeässä huoneessa. Kuuntelin musiikkia ja muistin missä olin. Uni oli tehnyt hyvää ja olin taas juhla tuulella.
Avasin huoneen oven ja astuin ulos ja kuuntelin kun pojat jututtivat vaimoani. Kyselivät aika intiimiä kysymyksiä minkä johdosta meninkin varovasti portaiden yläpäähän, mistä pystyi katselemaan alas sen verran huomaamattomasti, kun siellä ei ollut valaistus päällä.
Näin vaimoni istumassa tosi seksikkäässä asussa kulmasohvalla. Markku oli vaimoni vasemmalla ja Pena oikealla puolen. Vaimoni silmät kertoivat, että aika monta viinilasia on jo kumottu. Olin juuri hihkaisemassa, että jatketaas juhlia, kun kuulin Penan sanovan että: ”Kuules Minna. Ollaan poikien kanssa mietitty, että laitettas suhun uutta virtaa kun Kimmo sanoi, että seksi on kortilla nykyään .” Mietin mielessäni, että voi sen kai tietysti noinkin ilmaista. Samalla huomasin Penan käden menevän vaimoni reidelle ja ihme kyllä vaimoni antoi sen siihen jäädä.
Markku kysyi heti perään että: ”Mikäs Minna sun kuppikokos on, kun noi rinnat on vielä noin pystyt ja silti isot? Ei nuoremmillakaan ole noin komeita. Saiskos noita hieman koittaa”, ja samassa käsi jo tarttui Minnan vasempaan rintaan, ottaen sen kämmeneen ja alkaen hieroa kunnon ottein. Minna sopersi että: ”Eläs nyt”, mutta ei estänyt käden liikettä.
Huomasin kun Mikko Reijo ja Niko tulivat lähemmäksi katsomaan miten tilanne etenee. Minna nappasi siideriä tölkistään ja Penan toinen käsi oli korkealla reidellä vaatteen sisäpuolella, melkein jo pillun porteilla ja toinen käsi availi aamutakin nyöriä siinä helposti onnistuenkin. Penan vasen käsi sukelsi vaimoni haaroihin ja oikea meni vatsalle nousten kohti rintoja, samalla kehuen että: ”Sinäpäs olet hyvässä kuosissa. Ei juurikaan ylimääräistä vaan juuri sopivan pehmeä muttei läskiä” ja kun käsi saavutti rinnan niin kuulin huokaisun että: ”Ompa ihanat rinnat...”
Samalla vaimon päällä ollut aamutakki luiskautettiin harteilta ja siinä vaimoni nojasi takakenossa rinnat, vatsa ja muotoon ajeltu pillu näkyvissä, ilmeisen päihtyneessä tilassa kun ei asiasta välittänyt.
Portaat laskutuvat suoraan eteiseen ilman että olohuoneesta näkee, joten nyt katsoin että on aika käväistä alhaalla. Menin varovasti alas ja nappasin Ixus kameran kassista ja palasin yläkerran asema paikkaan.
Tullessani takaisin huomasin, että vaimoni oli kaadettu selälleen ja pojat olivat pyyhkeet pudottaneet lattialle ja Reijo oli kyykistynyt vaimoni jalkojen väliin, samalla kun Pena ja Markku avasivat Minnan jalkoja leveämmälle ja nostivat hieman koholleenkin pillun avautuessa Reijon eteen siistinä ja ajeltuna ..... nuolenpää osoitteen näyttäen.
Huomasin Markun kuiskaavan Nikolle jotain ja Niko poistui palaten hetken päästä kädet täynnä tavaraa. Ainakin jonkunlaisen pullon näin ja vallan hervottoman pitkä tekopenis oli tarttunut Markun makuuhuoneesta matkaan .
No homma jatkui, kun Reijo totesi että: ”Tehdääs isännälle palvelus.” Näin kuinka käsi hieroi pillua ja klitorista hissun kissun. Samalla sormi livahti huulten välistä sisään, hieman sorminaintia ja totesi että: ”Täällähän on jo täysi höyry, liukasta kuin jäärata ajoissa.”
Minnan kasvoilla ehkä hieman epäuskoinenkin ilme, mutta nautinto silti näkyi vaikka silmät oli suljettuna. Hymy kareili huulilla.
Huomasin Reijon samalla ajelevan vaimoni loppu karvoitusta aivan paljaaksi ja toinen käsi teki esileikkiään pillussa ja klittalla. Vaimoni oli silmät kiinni ja Pena ohjasi vaimoni käden kyrpänsä varteen ja kun vaimo siihen tarttui kuului pieni huokaisu, kun ei käsi ylttänyt ympäri. Markku ohjasi Minnan toisen käden omalle kyrvälle ja huokaisu toistui ja lisäksi kuului että: ”Ompa ne isoja.”
Reijo sai parturoinnin valmiiksi, näkyi levittävän jotain pillun ympärille ja näkyi painavan jopa sisäänkin samalla, sormin levittäen joten kaikki valahti pillun syvyyksiin.
Niko oli käynyt tankkaamassa paukkunsa ja kiersi sohvan taakse ja heitti selkänojatyynyn pois ja konttasi vaimoni pääpuolelle ottaen lasista ryypyn, saaden jääpalan suuhunsa... Samalla hän sai ahaa elämyksen ja otti palan käteensä .
Reijolla oli kädessä se hemmetin iso dildo ja samalla kun hän nuoli klitorista, dildo hieroi häpyhuulia pysähtyen pillun suulle ja kuin kokeillen painoi hieman ja kun oli vastusta niin uudestaan sivelyä ja suulle ja painetta ja jo meni hieman sisään ja samaa jatkui aina uudestaan ja uudestaan.
Niko hieroi rintoja ja Minna huokaili suu hieman avoinna, silmät suljettuna Nikon näyttäessä Reijolle että lisää vauhtia ....
Reijo työnsi nyt dildon pilluun muutaman sentin ja veti ulos ja painoi aina joka työnnollä hieman syvemmälle ja kiihdytti liikettä, samalla kun Minnan lantio alkoi herätä ja vastata liikkeeseen hetki hetkeltä enemmän. Minnan vartalolla vaelsi käsiä kuin muurahaisia muurahaispesässä ja Minna alkoikin jo huokailla äänekkäästi. Niko käsitteli rintoja. Huomasin että hän oli ottanut pari jääpalaa ja ojensi toisen Reijolle ja toisen piti itsellään..
Minnan hengitys pätki kuin happi loppuisi. Niko näytti Reijolle jotain ja kun dildo sukelsi pilluun ja Minna huusi, painoi Reijo jääpalan turvonneelle klitorikselle ja Niko pyöräytti jäällä nännien ympäri ja samalla näin Minnan saavan kovimman orgasmin mitä olen kenenkään nähnyt, saati kuullut saavan. Minna tärisi sohvalla aivan kuin horkassa ja äijät tuijottivat tyytyväisinä.
Niko tuuppasi seisovan kyrvän Minnan huulien väliin ja Reijo vaihtoi dildon oikeaan ja alkoi hitaasti naimaan, sillä edellinen näytös oli varmaan vienyt kiihkon lähelle laukeamista.
Reijon pumppu painoi menemään viitisen minuuttia ja Minnakin alkoi juuri heräilemään ja myötäilemään kun Reijon lanteet alkoi nykimään ja hän nykäisi kyrvän pillusta ruiskien vaimoni vatsalle lastin.
Mikko pyyhkäisi vatsalta spermat keittiöpaperiin ja asettui pillulle tuupaten kyrvän sisään yhdellä työnnöllä, Minnan nyyhkästessä jotain, mistä en saanut selvää.. Taas alkoi rytkytys oikein tosissaan, kun nuoremmat orit saivat kunnon tammaa, joka oli himokas ja liukas....
No jännitys kai teki tehtävänsä, sillä Mikko kesti alle kolme minuuttia kun nykäisi kyrvän ulos ja laukesi vatsalle ja Minna ei saanut vaan jäi välille. Minnan kädet runkkasivat kahta ja suussa Nikon kyrpä, joten muminalta ei kuullut pyysikö Minna lisää vai yrittikö päästä tilanteesta.
Nyt Niko kiersi vaimon jalkojen väliin nostaen vaimoni lantion tyynyn päälle, Penan ja Markun avustuksella, ylös ja työntyi syvälle pilluun aloittaen nainnin hieman erikoisessa asennossa sillä molemmat jalat olivat sohvalla ikään kuin kyykyssä. Pani vaimoani ja asento oli ilmeisen tehokas, koska vaimoni kasvoista näki, että tekee hyvää ja pää alkoi viskomaan puolelta toiselle.
Niko panee Minnaa hien valuessa selkää myöten ainakin viisi minuuttia, karjaisten sitten pumppasi sitten mällin syvälle pilluun... Pena ja Markku alkoivat moittimaan, että eikös ole sovittu ettei lasketa sisälle, kun menee liian liukkaaksi, ettekö nyt perkele muista. Nyt sitten ei taas lopuilla tunnu missään, kun on mälliä paikat täynnä.
Kuuntelin hieman hölmönä ja tajusin että homma onkin joka vuotinen hupi ja sillä muut naisihmiset juhlista puuttuivatkin, kun piti päästä valittua uhria painamaan.
Niko pyyteli anteeksi ja sanoi että: ”On vaan niin eläväinen pillu, ettei voinut mitään kun puristelee niin sika hienosti ja lypsää”, samalla pillua pyyhkien hieman erikoisella tyylillä, eli dildo pohjaan ja ulos. Pyyhkäisy keittiöpaperilla ja uudestaan sisään, ulos ja pyyhkäisy, Minnan huokaillessa aina dildon upotessa.
Markku ja Reijo imeskelivät nännejä. Mikko siveli vatsaa ja klitorista ja Minna piti huolen henkäilystä vartalon hikoillessa.
Olin ottanut koko ajan kuvia ja videopätkää, jotta olisi vaimolle esiteltävää kun päästään kotiin. Olin samalla mustasukkainen ja kiihottunut, sillä tämä oli parempaa kuin netin pornopätkät... Olihan pääosassa tuttu vartalo... tuttu nainen.
Taas alkoi tapahtumaan. Markku siirtyi Minnan jalkoväliin, asettelee kyrpäänsä rauhassa huulille ja näen Minnan kasvoista pientä epätoivoa, sillä onhan tuo Markun elin varmasti suurin elin. Voisi jopa sanoa ainoa kunnon kyrpä sanan todellisessa merkityksessä, joka pilluun on pyrkinyt. Markku painaa hitaasti sisään ja hokee Minnalle että: ”Älä jännitä, kyllä se siihen tottuu”. Samalla "jorma" menee aina vaan syvemmälle ja syvemmälle milli kerrallaan. Minnan kasvoilla on jopa hieman tuskainen ilme... Markku nykäisee kyrvän ulos ja ottaa pienen pullon käteen ja painaa siitä reilusti pilluun ja painaa kyrpää taas hitaasti perään ja kyrpä liukuukin helpommin. Markku puristaa öljyä vielä kyrvän varteen ja alkaa upottamaan moloa sisään, muiden seuratessa vieressä kuin menossa olisi parempikin urheilu suoritus...
Kuuluu Penan kommentti että: ”Hyvin menee anna jo palaa.” Minnan silmät on kiinni ja Niko totee että: ”Taitaa siltä lähteä taju, kato miten silmät pyörii luomien alla” ja siltä se näyttikin jo kauempaakin... Markku alkaa hitaasti liikkumaan edestakaisin. Minna näkyy vapisevan ja huokailevan. Tissit sojottaa kuin Gomorran kukkulat tosin kuin maan järistyksessä heiluen.
Markku hihkuu että: ”Vittu että onkin kunnon pillu. Sopii kuin hansikas, ihanaa” ja samalla painaa jo täyttä tikkausta kovemmalla vauhdilla kuin kukaan vielä, mutta selvästi kyrvän mennessä pohjaan jää useampi sentti vielä näkyviinkin ja pelkäsinkin että Minnan pillu joutuu liian koville, jos Markku menettää kontrollinsa kuinka syvään voi painaa. Minnan kädet oli tosin painamassa vastaan, että ei pääse pohjaan aivan helpolla.
Tämä oli jo liikaa Minnalle sillä nyt huomaan, että ei enää ole juuri muulla väliä kunhan tuo kyrpä vaan jatkaa naimista. Samassa Markku tempaisee kyrvän ulos ja kysyy Minnalta että: ”Jos haluut lisää niin pyydä, muuten en jatka”, aika yllättävää ja itseriittoista.
Minna ei sano mitään ja Markku alkaa nousta pois jolloin Minna sanoo hiljaa että: "Laita se sisään..." Markku kiusaa että: ”Ei kuulu mitä sanoit... huuda että NUSSI MUA... tai meen.”
En ikinä olisi uskonut mutta siveä vaimoni karjaisee että: ”VITTU NUSSI MUA...” ja ennen kuin huuto loppuu uppoaa aisa jälleen Minnan syvyyksiin, hänen huokaillessa ja vetäessä Markkua itseään vasten vartalon täristessä, pään viskoessa, jalat vetäen Markkua itseään vasten, suusta alkoi kuulua kummallista jollotusta kuin itkua... ja orgasmi tärisyttää Minnaa ja Markku painaa vaan menemään ja orgasmi jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.... muiden sivellessä ja puristellessa Minnaa kuin maailmassa ei muuta olisikaan...
Jatkoa ???