Kahden vaiheilla

Olen nelikymppinen nainen tai oikeastaan tarkemmin juuri täyttänyt 41 vuotta. Pitkäaikainen lapseton liittoni päättyi kolmisen vuotta sitten ja asuminen samassa kaupungissa ex-mieheni kanssa tuntui ahdistavalta. Sain hyvän työpaikan pienestä kaupungista eteläisestä Suomesta ja muutin työn perässä paikkakunnalla reilu vuosi sitten nelikymmenvuotispäiväni jälkeen.

Asunto järjestyi työnantajan hyvällä avustuksella, uusi työpaikka tuntui hyvältä ja elämästä ei puuttunut oikeastaan muuta kuin läheisyyttä ja seksiä. Uusi työ kuitenkin työnsi nuo ajatukset aina taka-alalle ja olin oikeastaan tyytyväinen, että sain olla uudessa kodissani aivan omissa oloissani.

Eräänä päivänä sain postissa sain kaksi kirjettä paikalliselta terveyskeskukselta. Toisessa kirjeessä minut toivotettiin tervetulleeksi maksuttomaan mammografiaan ja toisessa vastaavasti irtosolukokeeseen. Olinhan tuolloin juuri täyttänyt maagisen 40-vuoden iän.

Olin jo laittamassa papereita roskiin kun mieleeni juolahti, että miksen voisi käyttää yhteiskunnan palveluja, koska maksoinkin ne veroina. Toisaalta olin tähän saakka käynyt aina yksityisellä lääkäriasemalla, mutta nyt uuden kodin hankintojen takia budjetti oli aika tiukilla joten katsoin kirjeitä tarkemmin.

Minulle varatut ajat olivat parin viikon päästä ja peräkkäisinä päivinä. Mietin voisinko olla työpaikalta pois niiden takia. Soitin seuraavana päivänä terveyskeskukseen ja esitin ongelmani. Ystävällinen puhelinpäivystäjä siirsi näppärästi kummankin toimenpiteen samalle päivälle kello kolmeen. Hän totesi, että siihen aikaan terveyskeskus on jo lähes tyhjä, sillä pahin ruuhka on aina aamulla. Töissä oltiin kuitenkin neljään saakka ja ovet pistettiin kiinni vartin yli kolme. Hän toivotti minut tervetulleeksi ja kertoi, että minun tarvitsi vain ilmoittautua päivystykseen. Käytännössä tarvitsin vapaata työpaikalta vain runsaan tunnin.

Pistin asiasta muistutuksen puhelimeen ja sen jälkeen käytännössä unohdin asian. Pari viikkoa meni kuin siivillä ja havahduin paniikkiin, kun puhelimeni hälytti, että minun pitäisi olla terveyskeskuksessa puolen tunnin päästä. Matkaa työpaikalta terkkariin oli kolmisen kilometriä ja olin aamulla lähtenyt töihin polkupyörällä kun loppukesän lämmin keli suosi työmatkaliikuntaa.

Pistin tietokoneen kiinni ja pyytelin anteeksi esimieheltäni, että minun on lähdettävä käymään terveyskeskuksessa. Kun hyppäsin pyörän selkään, aikaa oli enää varttitunti. Poljin niin kovaa kuin pääsin ja olin minuuttia vaille kolme terveyskeskuksessa kun huohotin nimeni päivystykseen.

”Teidät kutsutaan sisään aivan kohta”, lupasi päivystyksen hoitaja.

Nyt alkoi hiki pukata pintaan ja tunsin aivan pisaroivani. Olin juuri astumassa vessaan pestäkseni ainakin alapääni kun eräältä ovelta kurkisti tukevahko terveydenhoitaja ja kuulutti nimeäni. Vessassa käynti jäi sikseen ja menin hänen luokseen.

Hän totesi nimeni toistamiseen ohjaten minut pukuhuoneeseen ja pyysi riisumaan ylävartalon paljaaksi mammografiaa varten ja tulemaan sitten seuraavaan huoneeseen.

Hän odotti mammografialaitteen vieressä ja pyysi astumaan lähemmäksi aivan kiinni koneeseen, jotta rinnat saadaan levyjen väliin. Rintani olivat hiestä nihkeät ja tuntui, että ne tarttuvat levyihin kiinni ja puristus ei tuntunut todellakaan mukavalta. Nostaessani käsivarttani ylös, kainalostani tulvahti ilmiselvä hien tuoksu ja samalla tajusin, etten ollut ajellut kainaloitani ainakaan kuukauteen. Sentin mittainen karvoitus vilkutti iloisesti kainalostani. Punastuin kun minua nolotti ja hävetti niin paljon. Koetin tyynnytellä itseäni sillä, että kyllä hoitajat ovat tottuneet ihmisten tuoksuihin, niin hyviin kuin pahoihinkin. Kuten arvata saattaa, sama tuoksahdus toistui myös toista rintaa kuvattaessa.

Kun röntgenkuvat saatiin otettua, pyysi hoitaja minua takaisin pukuhuoneeseen ja riisumaan myös alapääni paljaaksi. Sain mukaani aamutakin ja se päälläni minut ohjattiin sitten käytävän kautta seuraavaan tutkimushuoneeseen.

Se oli tavallinen gynekologin vastaanotto. Kun tarvittavat tiedot oli otettu ylös, nousin pyynnöstä nurkassa olevalle tutkimuspöydälle ja hoitaja auttoi jalkani ylös tukiin ja pyysi vielä tuomaan pyllyni likipitäen tyhjän päälle aivan pedin reunalle.

Hän sääti jalkatuet hieman leveämmälle ja tunsin kuinka häpyhuuleni avautuivat verkkaisesti. Samalla moitin itseäni jo toiseen kertaan, sillä vauhdikas polkupyörällä ajo ja päivän istuminen toimistossa pistävät kenen tahansa aikuisen naisen alapään tuoksahtamaan hieman. Niinpä toinen naisellinen tuoksuni kainalohien lisäksi alkoi täyttää tätäkin huonetta.

Kuulin kuinka hoitaja kolisteli välineitä ja räpsäytti kumihansikkaat käteensä. Huomasin jännittäväni vaikka yritinkin keskittyä huoneen kattolevyjen kuvioihin. Tunsin kuinka häpyhuuliani levitettiin ja emättimeeni alettiin työntää jotain kylmää. Säpsähdin vaistomaisesti ja melkein löin polveni yhteen.

”No mutta pikkurouva, rentoudutaan nyt hieman. Onhan teitä tutkittu varmasti aiemminkin”, leperteli hoitajatantta minulle. Sen jälkeen hän totesi, että on ehkä kummankin turvallisuuden kannalta parasta, jos hän kiinnittää jalkatukien remmit paikalleen.

En osannut sanoa mitään ja niinpä huomasin olevani sidottu jaloistani liikkumattomaksi. Vaistomaisesti koetin kädelläni häpyhuuliani ja sekös taas aiheutti liikettä hoitajassa.

”On varmasti paras pistää ne kädetkin lepositeisiin, niin voimme keskittyä tähän aivan rauhassa”, marmatti täti. Ja lukitsi käteni pään päälle parilla tukevalla ja leveällä tarranauhalla. Enkä saanut suutani auki keskeyttääkseni koko tilannetta.

Käytännössä tilanne karkasi käsissä jo siinä vaiheessa kun huomasin olevani myöhässä ja täysin valmistautumaton riisuutumaan vieraiden ihmisten edessä. Minut vain imaistiin tapahtumien kulkuun mukaan.

Tilanne oli minulle outo, hävettävä, alistava ja nolo samalla aikaa. Mutta siinä oli myös jotain kiihottavaa vaikkei irtosolunäytteen otossa ole mitään seksikästä. Ehkä se, että minut oli sidottu liikkumattomaksi ja olin täysin alaston, aiheutti sen.

Pyysin, että hän käyttäisi mahdollisimman pieniä tutkimusvälineitä, mutta nähtävästi pyyntöni kaikui kuuroille korville. Kuulema välinehuolto tuo instrumentit aamulla ja nyt kaikki pienemmät koot spekuloista ovat jo päässeet loppumaan tältä päivältä.

Se mitä työnnettiin sisääni oli kylmä, kova ja ainakin minun mielestäni liian iso. Kun se avattiin, tunsin olevani täynnä jotain metallista työkalua. Mielestäni yksityisvastaanotoilla minua oli aikaisemmin tongittu muovisilla kertakäyttövälineillä, mutta täällä nähtävästi oli tällainen tapa.

Samassa soi puhelin. Hoitaja vastasi ja alkoi väittää vastaan, että asiasta ei ollut sovittu mitään etukäteen ja sen takia hän joutuisi jäämään ylitöihin. Hän pisti puhelimen kiinni, tuhahti ja hävisi ovesta jonnekin.

Minä jäin makaamaan pöydälle jalat ylhäällä, levitininstrumentti emättimessä ammollaan ja vielä siistimättömät kainaloni näkyvissä kun käteni olivat kiinni pääni yläpuolella.

Kun tuollaiseen tilanteeseen jää yksin, niin mielikuvitus alkaa vaeltaa sillä punaisella minuutilla. Olin ollut puutteessa jo puolen vuoden ajan, sillä ravintolatansseista mukaani lähtenee kännipanot eivät korvanneet kunnon seksiä. Huomasin yhtäkkiä ajattelevani, että jos saisi joskus noin isoa kalua joka on parhaillaan alapäässäni. Sellaista joka täyttäisi minut kokonaan. Tunsin, että punastuin entisestään ja emättimeni tuntui kostuvan siitäkin huolimatta, että se oli avattu levittimellä.

Välillä pelkäsin, että joku asiaton tulee huoneeseen sisään, sillä alapääni osoitti lähes suoraan ovea kohti kun suojaava sermi oli siirretty sivuun.

En tiedä kauanko aikaa kului kun hoitaja palasi kolmen opiskelijan kanssa. Kaksi tyttöä ja yksi poika. Hän esitteli heidät terveydenhoitajaoppilaiksi ja heidän kuuluisi opetella papakoe. Heidän harjoitusjaksollaan juuri minä olin viimeinen mahdollisuus siihen, sillä he palaisivat huomenna takaisin koulun penkille teorian pariin.

Kävisikö rouvalle, että koe otettaisiin neljään kertaan. En voinut kuin myöntyä, sillä kohtauksen nostaminen tässä tilanteessa ei ehkä olisi auttanut ja olihan alapääni jo valmiina toimenpiteeseen.

Nähtävästi vain luulin niin.

Hoitaja veti levittimen pois emättimestäni ja näytti kuinka se asetetaan paikalleen kiertoliikkeellä ja levitettään niin suureksi, että kaapimilla pystytään tekemään vaadittava homma naisen alapäässä.

Tunsin kuinka kohdunnapukkaani nipisti ja hoitaja piti pienen luennon oppilaille miten näytteet asetetaan joillekin levyille. Vasta sen jälkeen hän hoksasi vetää levittimen pois emättimestäni.

Nyt tuli toinen tytöistä vuoroon. Hän ei meinannut löytää emättimen aukkoa ja joutui etsimään sitä sormin. Käytössä oli taas uusi ja kylmä levitin, miksi samaa ei voinut käyttää uudestaan, olinhan jo ajan kanssa lämmittänyt sen ruumiinlämpöiseksi.

Selvästi hermostunut tyttö tökki alapäätäni ja sai kuin saikin työnsä tehtyä. Toisen opiskelijan ote oli jo varmempi, mutta kohdunnapukka alkoi olla varmasti jo vereslihalla, sillä näytteen otto sattui inhottavasti. Huomasin ajattelevani, että olipa hyvä kun jalkani olivat kiinni, sillä nyt olisin potkaissut.

Nuori miesopiskelija teki kaiken hitaasti ja kiirehtimättä. Hän ehkä levitti alapäätäni hieman enemmän kuin muut, sillä miehellä ei ole sitä naisellista kokemusta mitä pimppi kestää. Näytteen otto kirpaisi taas ja voihkaisin ääneen.

Hoitaja hätisti opiskelijat pois ja pyyteli anteeksi minulta tätä aiheutettua häiriötä. Samaan syssyyn hän kiitteli ymmärtäväisyyttäni ja totesi, että ilman opiskelumahdollisuuksia tähän maahan ei tulisi uusia hoitajia kun hänen ikäisensä siirtyvät eläkkeelle toinen toisensa jälkeen.

Minulla oli ristiriitainen olo. Tunsin itseni hyväksikäytetyksi, melkeinpä raiskatuksi. Mutten voisi valittaakaan asiasta, sillä olin neljän todistajan läsnä ollessa antanut luvan harjoitella minun kropallani.

Kun kipusin alas pöydältä, huomasin, että jalkani vapisevat hieman. Alapäästäni oli valahtanut paperilakanalle hieman valkovuotoa ja sekin vielä harmitti hieman.

Puin päälleni vaatteet ja alusvaatteet olivat vielä hiestä märät kun olin jättänyt ne kiireissäni yhteen myttyyn pukuhuoneen penkille. Kotimatkaa terveyskeskuksesta minulla oli parin kilometrin verran, mutta päätin työntää pyörää. Alapääni oli sen verran käytetyn oloinen ettei ajatus kovahkosta retkisatulasta tuntunut houkuttelevalta.

Ajatukseni ovat usein palanneet tuohon runsaan vuoden takaiseen tapahtumaan. Välillä minua hävettää ja nolottaa, välillä taas huomaan jalkovälini kostuneen.

Olen tavannut kivan ja hellän miehen. Kerran uskalsin ehdottaa hänelle sitomisleikkejä, sillä mieleni sopukoissa taisi kangastella terkkarikokemukseni. Jalat ja kädet sidottuina sain elämäni orgasmin ja uskon, että tätä polkua seurataan yhdessä vielä hieman pidemmälle sillä noissa sessioissa hänkin tuntuu kovemmalta, pidemmältä ja ennen kaikkea paksummalta.