Herkku-puhelin
"Tyttöni"
Urabas

Eräänä yönä vietin iltaa chattaillen eräässä suomalaisessa gay-chatissa. Kuten tavallista, siellä oli useita tv-merkkisiä nimimerkkejä, joista monet muistinkin. Yhden "tytön" kanssa pääsin mukavasti juttuun.

Kutsun tässä tarinassa häntä Mirjaksi. Hän tuntui rehelliseltä ja vaikka alussa sanoi, ettei halua heti seksiseuraa, jatkoin ehkä siksi kun olin sellainen kuin hän halusikin - vanhempi top mies. Olen yli viisikymppinen ja hän reilu 25. Hän tuntui estottomalta alistuvalta - sanoi että kaikkea saa ehdottaa. Hän kertoi olevansa pitkä tyttö, täysin pukeutuva, posliini ja asuvansa yksin. Pyysin häntä lähettämään kuvansa, minkä hän sitten tekikin. Lähetyksestä sain hänen sähköpostiosoitteensa. Kysyin jos voisin soittaa, mutta hän sanoi ei, kuten myös toiveelleni tulla kylään.

Seuraavalla viikolla katselin uudestaan hänen kuviaan. Yhdessä hän oli takaapäin viininpunaisessa tangabodyssa, minkä alla oli paksuhkot mustat sukkahousut. Hänellä oli selvästi pyöreähkö ja muodokaspeppu ja hänellä oli tummat pitkähköt hiukset. Toisessa kuvassa hän oli lyhyehkössä sinisessä mekossa, mistä näkyi selvästi hänen sileät säärensä ihonväristen sukkien läpi. Hän oli kertonut olevansa hieman sääri-, sukka- ja sukkahousu fetissi, mikä näkyi kaikista hänen kuvistaan. Missään kuvassa ei ollut hänen kasvojaan. Edestä kuvatuista yhdestä näki vain punatun suun.

Vastasin hänelle missä pyysin häntä kirjoittamaan. Hän vastasi pian ja pyysi tulemaan illalla uudestaan samaiseen chattiin.

Illalla menin chattiin ja keskustelimme. Hän oli samanlainen kuin viime kerralla. Hän tuntui olevan juuri sellainen tuhma "tyttö" kuin mitä haluaisin kouluttaa ja käyttää. Hän ei sanonut "ei" mihinkään pervoihin ehdotuksiini. Hän sanoi, että on ensikertalainen ja ehdottamani jutut on hänelle uutta, mutta kiinnostavaa ja kiihottavaa. Kysyin, voisiko hänelle soittaa, mihin hän sanoi ei. Kysyin, että haluaisiko hän soittaa, mihin hän sanoi ei. Hetken päästä kirjoitin puhelinnumeroni ja sanoin että soita, jos haluat.

Meni minuutteja kunnes puhelin soi. Puhelimeni ei tuntenut soittajan numeroa. Siellä hän oli. Äänestä kävi selväksi että hän oli tosi jännittynyt. Juteltuamme noin vartin ja hän sanoi että tulee kalliiksi puhua kännykällä, mihin vastasin voivani soittaa. Hän antoi numeronsa ja soitin hänelle ja nyt minulla oli hänen numeronsa. Juttelimme noin tunnin. Puhuimme seksistä. Ehdotin hänelle että hän tulisi luokseni, mutta hän lopulta päätyi että tulisin hänen luokseen, jolloin hän olisi valmiina pukeissa odottamassa. Sanoin ottavani nahkakahleet mukaan, mihin hän ei sanonut mitään. Sanoin että olen siellä noin tunnin kuluttua.

Kello oli noin 23 yöllä kun saavuin hänen osoitteeseen. Hän asui kerrostalossa, pihalta soitin hänelle varmistaakseni että hän on vielä mukana. Tunsin hieman jännitystä, mutta samalla olin hyvin kiihottunut.

Menin hissillä ylös ja painoin ovikelloa. Kuulin kopinaa, ja ovi avautui hitaasti. Edessäni oli todella pitkä hoikka "tyttö" - Mirja. Hänen kasvonsa olivat kauniit ja kauniisti meikatut. Hänellä oli sama lyhyt sininen samettimekko, kuin yhdessä kuvista, mustat hiukset ja hänen sääriään peitti mustat sukkahousut tai sukat. Hänen jalkineensa olivat mustat korkeakorkoiset remmikorkokengät. Hän sanoin "moi" värisevällä korkealle korostetulla äänellä.

Menin sisään sulkien oven ja sanoin että hän oli kaunis, minkä jälkeen halasin hellästi ja samalla puristin hänen peppuaan. Tuntui että hänellä ei ollut mitään mekon alla. Hän tärisi hieman ja halatessani inahti hieman. Nuuhkaisin hänen kaulaansa ja nenääni tunkeutui sensuelli hajuveden tuoksu. Tunsin kiihko valtaavan kehoani enkä voinut pidättää itseäni vaan suutelin hänen kaulaansa.

Jatkoin, ja annoin käden kiertää hänen selkäänsä pitkin, suutelin hänen kaulaansa ja kuulin hänen huokaavan. En voinut vastustella ja siirryin suutelemaan häntä suulle ja kielemme kohtasivat. Samalla annoin käteni liukua alaspäin hänen pepultaan reiden takaosaan, nostin kättäni mekon sisällä ja tunsin sukkien ylälaidan ja siirryin puristelemaan hänen peppuaan - hänellä ei ollut mitään mekon alla. Hänen kätensä olivat kietoutuneet ympärilleni ja vaistosin hänen suuren hermostuneisuuden, sillä hän ihan tärisi. Sanoin - "Taidat odottaa jotain, mennääs peremmälle täältä eteisestä."

Laitoin takkini naulaan. Kumarruin ja tartuin hänen reisien takapinnasta ja nostin hänet olalle, hän vähän kirkaisi. Sanoin - "mennääs katsomaan asuntoasi". Kannoin hänen olohuoneeseen. Kantaessani hyväilin hänen sileitä jalkojaan. Laskin hänet olohuoneen lattialle seisomaan. Suutelin häntä suulle ja samalla vein vasemman käteni hänen reiden sisäpintaansa, mihin hän reagoi levittämällä jalkojaan. Nostin kättäni reiden sisävartta ylöspäin ja tunsin kädessäni sileän kivespussin ja pehmeän peniksen. Siirsin oikean käden hänen taakse ja avasin mekon vetoketjun. Pudotin mekon lattialle.

Siinä hän oli. Hän oli melkein alasti, vain siniset rintaliivit ja mustat ohuet sukat ylettyivät ihan reiden yläreunaan. Hän oli kauniin karvaton. Poistin häneltä vielä rintaliivit ja työnsin hänet istumaan sohvalle. Hän oli vieläkin vähän hermostunut ja tärisi, mutta ei pannut lainkaan vastaan. Istuin hänen viereensä ja työnsin käteni hänen jalkoväliin ja hyväilin ja samalla suutelin häntä suulle. Annoin käteni kiertää hänen sileää jalkoväliään. Hän pallinsa olivat hieman sisään vetäytyneet ja penis vain hieman kasvanut. Hyväilin palleja ja reisien sisäpintoja samalla, kun suutelin häntä suulle. Annoin käden kiertää ympäri hänen karvatonta kehoaan ja samalla suutelin syvällisesti hänen punattuja huuliaan. Huulilta siirryin kaulalle ja hyväilin kasvoillani hänen kaunista vartaloaan suudellen. Suutelin nännejä ja vetäydyin alas, kunnes viimein otin hänen kauniin punoittavan pienen terskan suihin ja annoin kielen kiertää sen ympäri.

Sanoin hänelle - "Haluan käyttää sinua ilman vastusteluja eli sidottuna. Jos menen liian pitkälle, niin turvasana on sukkahousut" Vastaukseksi hän vikisi samanlaisella hieman korotetulla äänellään: "sido minut". Olimme tästä jo jutelleet chatissa ja puhelimessa, joten tämä ei tullut yllätyksenä.

Kahlitsin hänen jalkansa ja kätensä nahkakahleilla yhteen. Kahleista laitoin narun sohvan yli ja kiinnitin sen sohvan jalkoihin. Siinä hän oli irstaassa levittävässä asennossa kiimaisena. Hän on notkea, mutta asento ei antanut hänelle juuri liikkumisvaraa. Hänen karvaton peppunsa ylettyi hieman sohvan reunan yli ja kädet ja jalat olivat kiinni selkänojan oikeassa ja vasemmassa reunassa. Hänellä oli täysi erektio - vihdoin. Sanoi että - "Pikku huora taitaa tykätä, vai ei et saa sitä ylös".

Rupesin hyväilemään hänen sääriään, ne olivat ihanat sukkien piettämät ja huolellisesti ajellut. Hänen peppunsa oli sileä ja karvaton. Hyväilin hänen sääriä siirtyen kohti jalkoväliä ja annoin samalla käteni vaeltaa hänen vatsalla ja nänneillä. Siirryin hänen jalkoväliinsä ja tunsin hänen kauniit kiveksensä ja peniksensä, tunnustelin niitä kasvoillani. Hieroin niitä kasvoihini. Olin aivan hirveässä kiimassa koko kehoni oli aivan kihelmöivä. Otin hänen kauniin peniksen suuhun ja suutelin leikitellen sen kanssa. Mirja voihki, yritti vähän liikkua, mutta paketti piti. Siirryin peniksestä hänen pepulleen ja työnsin kielen sisään, jolloin hän huudahti ja sätkähti.

Palasin hyväilemään hänen ihanaa vartaloaan. Suutelin nännejä ja hyväilin säärien sisäpintoja. Otin liukastepurkin ja levitin sitä kädelleni ja samalla kun otin peniksen suuhun työnsin sormen hänen anukseensa. Imin hänen peniksellään ja annoin kielen kiertää terskan ympäri samalla sormeillen hänen anustaan. Mirja huohotti äänekkäästi ja jännitti vartaloaan, mutta ei päässyt mihinkään. Sitten hän vikisi - "saan kohta orgasmin". Minä en sanonut mitään vaan tiesin että nyt imen ja otan tuon ihanan lämpimän jugurtin suuhuni. Työnsin toisen sormen anukseen ja jatkoin kiihkeästi hänen peniksensä imemistä hän vartalonsa jännittyi ja hänen peniksensä rupesi sykkimään ja sylkemään ihana jugurttia suuhuni. Häneltä tuli sitä paljon, mutta sain lähes kaikki nieltyä. En kuitenkaan lopettanut tähän vaan jatkoin imemistä. Hän rupesi anelemaan "Että tuntuu liikaa" ja samalla sätki kahleissaan mutta minä jatkoin vielä tovin.

Tuon jälkeen hän huohotti ja oli väsyneen oloinen. Siirryin suutelemaan spermaisella suullani häntä, ja asetin peniksen hänen pepulleen ja työnsin varmasti sisään ja hän sanoi - "Aih.. iso .. varovasti .. ei mahdu .. sattuu". Jatkoin työntämistä vahvasti ja aloitin edestakaisen liikkeen ja hän uikutti kovaan ääneen "ai ai ai sattuu, sattuu". Minua kiihotti tuo ja jatkoin voimakkaammin, kunnes rupesin tuntemaan että on minun vuoro ja voimakkaasti nussien. Mirja piti meteliä ja mietin, että mitenköhän naapurit, kuuluuko tuo. Hän oli selvästikin saamassa ensimmäistä panoaan. Tunsin kihelmöinnin palleissani ja vartaloni jäykistyi, sain taivaallisen orkun ja annoin tulla hänen suoleensa. Väsähdin hänen päälleen ja suutelin häntä suulle. Hänellä oli vedet silmissä, tiesin että olin nussinut häntä aika rajusti.

Vedin peniksen ulos. Noustessani katsoin häntä. Hän oli todella kiihottavan näköinen ja nussittu. Pienten pierahdusten saattelemina sperma valui hänen pepustaan lattialle. Sanoin - "Lainaan suihkuasi. Saat olla siinä (sidottuna) kunnes palaan."

Suihkun jälkeen imetin vielä vähän munaani ja päästin Mirjan pois siteistä ja jäin hänelle yöksi ja aamulla ennen lähtöäni otin hänet vielä uudestaan.

Tämä oli meidän ensimmäinen kertamme, nykyään Mirja on nyt oma tottelevainen palvelijani, joka on oppinut paljon uusia pervoja temppuja isäntänsä mieliksi.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute