sklavin

Herään säpsähtäen. Minulla on tunne kuin tukehtuisin. Ja samantien muistan uneni. Olin sidottu hyvin tiukasti ja päässäni oli se huppu vai mikä lie... Mutta Breath play oli meininki. Hu-hu... Nousen sängyn reunalle istumaan ja tasaan hengitystäni. Huomaan olevani hengästymisen lisäksi myös kiihottunut. Olipas todentuntuinen uni. Hymyilen itsekseni ja mietin näinköhän Isäntäni suostuisi joskus tuota julmaa leikkiä oikeasti kanssani kokeilemaan.

Yht'äkkiä tajuan hiljaisuuden. Mitä ihmettä? Sitten levollisuus laskeutuu mieleeni. Pojathan lähtivät eilen illalla isänsä luo vkl:a viettämään. Minulla on huomiseen iltaan asti aikaa vain itselleni! Harvinaista herkkua. Nousen ylös ja suuntaan keittiöön. Kissa ilmaantuu ja alkaa kyöhnäämään jaloissani. Sekin aamupalaa halajaa. " Mirri, mitäs keksittäisiin? Ollaan kaksin huomiseen iltaan asti. " Höpöttelen kissalle laittaessani sille ruokaa ja itselleni kahvia tippumaan. Voisin soittaa ystävälleni ja ehdottaa leffailtaa. Syömässäkin voitaisiin käydä. Amarillossa on kiva tunnelma ja ihan hyvä ruokaakin sieltä saa. Kohtuu hintaankin. Kaverin poikaystävä jos sattuisi olemaan töissä, niin saisi juomat ilmaiseksi... Tai voisinhan käydä jonkun romanttisen leffan illaksi katsottavaksi ja huokailtavaksi. Pitkän kaavan mukaan saunassa kävisin. Hakisi kaupasta jotain naposteltavaa. Ostaisinko kasviksia ja hyvää dippiä. Terveellisempää kuin iänikuiset sipsit ja suklaat. Hymyilen. Onpa mukavaa, kun voi suunnitella vapaasti tekemisiään. Tai, no, olla vaikka suunnittelematta. Hetkeksi hieman harmistun, Isäntäni ei saanut järjestettyä itselleen vapaata. Oltaisiin voitu keksiä Hänen kanssaan jotain mukavaa. Naurahdan, vai mukavaa... Paremminkin epämukavaa, nöyryyttävää, kivuliasta. Nuo adjektiivit sopivat paremmin. Mutta silti niin kiihottavaa. Huokaan... Noh, kyllä meille aika vielä löytyy, ajattelen.

Kaadan itselleni kupin kahvia ja lähden hakemaan aamun lehteä oven välistä. Vilkaisen kelloa, vasta hieman yli yhdeksän. Hymähdän, ei sitä osaa nukkua pitkään vaikka mahdollisuus olisi. Juuri, kun olen avaamassa väliovea, ovikello soi. Ei mitenkään hiljaisesti vaan sanoisin jopa määräävästi. Kuka kumma tähän aikaa lauantaiaamuna?! Katson ovisilmästä, mutta en näe kuin mustaa. Se joku kumma peittää näkyvyyden. Noh, pimputtaja selviää oven avaisulla. Kuinka hämmästynkään, Isäntäni! Kerkeän siinä muutamassa sekunnissa miettimään miltä näytän, meikittä ja tukka sekaisin. Hyvin naismaista. Marssit sisään vetäen oven kiinni perässäsi. Peruuttelen eteiseen edestäsi. Olen juuri kysymässä miksi/miten Sinä täällä. " Hiljaa, narttu. Polvistu!" Sanot määrävällä äänellä. Olen hyvin hämmästynyt ja en osaa kuin tuijottaa Sinua. Samantien tunnen kipeän iskun reidelläni. Ähkäisen! Sinulla on hevosraippa kädessäsi. Ymmärrän polvistua eteesi. Hiljaisuus laskeutuu yllemme. Kuulen vain oman kiihtyneen hengitykseni. Siirryt taakseni, et puhu mitään. Tuijotan eteeni, päässäni pyörii monta kysymystä. "Mitä.." aloitan ja samantien tunnen piiskan sivalluksen selässäni. Kiljaisen, se sattui. "Sanoin, hiljaa. Oliko siinä jotain epäselvää?" Sanot vähän ivallisella, mutta lähes hunajaisella äänellä. Otat tukastani kiinni ja nostat pääni ylös. "Katso minua." Arasti avaan silmäni ja katson Sinua. Sinä hymyilet minulle. Huomaat kuinka yksinäinen kyynel karkaa poskelleni. "No?" kysyt. Pyöritän päätäni, ymmärrän olla hiljaa. Pyyhkäiset hellästi kyyneleen poskeltani ja lasket irti hiuksistani. Sinä suuntaat askeleesi sisään. Kuulen kuinka kolistelet keittiössä. Lasket vettä hanasta. Taisit napsauttaa kahvinkeittimen kiinni. Menet huoneeseeni, kuulen kuinka tongit sekaisessa vaatehuoneessani. Olen aivan sekaisin. Mitä nyt tapahtuu? Eihän Isäntäni täällä pitäisi voida olla? Mitä Hänellä on mielessä? Kysymykset risteilevät. Reidessä ja selässä tuntuvat piiskan iskut ja käytöksesi kyllä lupaavat jotain olevan tekeillä.

Huomaan innostuvani, nytkö tulee lähtö, tänäänkö koittaa alistumiseni. Innostus laimentuu yhtä nopeasti kuin nousi, kun pelko hiipii mieleeni. Mitä oikeasti tulee tapahtumaan?! Olemmehan Isäntäni kanssa paljon puhuneet ja suunnitelleet tulevaa ensimmäistä sessiota. Ajankohta vaan on ollut auki. Muistaakohan Isäntä nyt varmasti kaiken ja... Mietintäni keskeytyy, kun kylmää ketjua asetellaan kaulalleni. Olin niin uppoutunut ajatuksiini etten kuullut tuloasi. Nyt selvisi mitä olit vaatehuoneessani tonkinut. Lukitset raskaan ketjun kaulaani. "Kädet taakse" ,et komenna vaan lähinnä pyydät. Mutta sävyllä joka ei anna valinnanvaraa. Ei tullut kyllä mieleenikään vastustella, olit laittanut piiskan lattialle viereeni niin, että varmasti näen sen. Laitan käteni selkäni taakse ja alat asettelemaan kilon painoisia rautoja ranteisiini. Lukot napsahtavat kiinni. Tulet eteeni ja vedät riimusta niin, että minun on pakko nostaa päätäni. Katson Sinuun. Ilmeesi on lempeä. Silität hiuksiani, poskeani. Huokaan... "Nyt on aika, matkasi pimeälle puolelle alkaa", äänesi on rauhallinen, mutta päättäväinen. Pääni on aivan sekaisin. Jännitys, innostus, kiihko, huoli ja pelko risteilevät. Mitä joudun/saan kestää, kuka/keitä, kuinka jaksan... Sidot silmäni. Pimeys... Inhottava olo, kun ei näe mitään. Jätät minut siihen eteiseen polvilleni. Paksu painava riimu kaulassa, kädet raudoitettuna selän takana ja silmät sidottuna. Parvekkeen ovi käy. Taisit mennä tupakalle. Voi, minullekin maistuisi. En ole kerennyt aamusavuillakaan käymään. Vääntelen käsiäni, mutta kokemuksesta tiedän, se on turhaa. Pääni tuntuu kumman tyhjältä. Pelottaa, mutta luotan Isäntään. Tulee Hänen sanansa mieleeni: " Aivan mitä tahansa (tapahtuukin), kunhan se nyt suurin piirtein yhtenä kappaleena säilyy." Minua alkaa naurattamaan. Tässä tilanteessa on kierolla tavalla jotain huvittavaa. Noh, nauruni on enemmänkin hermostunutta ja hieman hysteeristä. Rauta painaa kaulaani. Oloni ei ole kovinkaan ylpeä. Hankala edes päätäni liikuttaa saati nostaa. Liikuttaessani päätä tunnen nipistystä kaulallani. Iho jää välillä kahleitten väliin. Hetkinen, olemme varmaankin lähdössä johonkin. Ja minulla ei ole muuta kuin pikkuhousuni ja pitkä T-paita päälläni. Saankohan pukeutua, epäilen. Toivottavasti Isäntä laittaa edes toppatakin päälleni. Pakkasta ainakin 15 astetta ulkona. Se on sen verran iso, että vetoketju menisi varmasti kiinni vaikka käteni ovat selän takana raudoissa. Alan kuulostella. Joku tulee juuri käytävään, jatkaa matkaansa rappusiin. Auto taitaa pysähtyä oven eteen. Naapurini varmaankin, hänellä huono tapa seisottaa autoaan rapun edessä. Voi ei!! Jos joku naapureista näkee, kun lähdemme... Ei Isäntä sitä riskiä ottaisi. Huoahdan. Kyllä minä jotain vaatetta päälleni saan.

Tulet sisään. Kuulen kuinka sanot: " Hyvä, tulemme ihan kohta. Avaa jo ovet valmiiksi." Mitä?! Kenelle Hän puhui ja mitkä ovet?! Hermostun kovin. Haluttaisi kysyä, mutta en uskalla. Raipan iskut tuntuvat vielä ja tiedän, että kyseleminen olisi turhaa. Jotain vielä asunnossani teet. Kävelet taakseni. "Suu auki." Teen niin ja tunget jotain kangasta suuhuni. Suuni tulee ihan täyteen, liian täyteen jopa. Alat pyörittämään teippiä pääni ympärille. Muutama kierros ja näin on suuni tukittu hyvin. Mietin jo kuinka teipin pois otto sattuu.... Hetkellinen kauhu iskee. En meinaa heti ymmärtää, että nenän kautta pitää hengittää. Silittelet hiuksiani, poskeani. "Rauhoitu" sanot. Saan tasattua oloni. Vedät kaulakahleestani, käskien minut seisomaan. Otat rinnastani, toisestakin takaapäin kiinni. Puristelet niitä aina vain kovemmin. Ynisen hiljaa. Tuntuu hyvältä, pusken takapuoltani Sinua vasten. Otat tiukan otteen nänneistäni ja puristat kovaa samalla vetäen ja vääntäen. Sattuu!! Valitan, mutta mitään ei juuri kuulu. Kangas tehokkaasti hiljentää minut. Lopetat ja siirryt ovelle. Kuulen kuinka avaat oven, kylmä ilma puhaltaa jalkoihini. Ulko-ovi taitaa olla auki. Sanot jollekin Ok. Kenelle?! Samantien tulet taakseni, tartut käsirautoihin. "Nyt mennään." Ja tönäiset minut liikkeelle. En kerkeä vastustella tai edes ajatella mitään. Kaikki tapahtuu niin nopeasti. Yht'äkkiä olen auton, pakostikin pakettiauton, takaosassa. Olet siellä kanssani. Auto lähtee liikkeelle, mutta pysähtyy pian. "Turvataanpas hieman sinua matkan ajaksi" ja ohjaat minua. Polvillaan "kävely" ei ole helppoa ja tasapainoni varmasti pettäisi jollet Sinä tukisi minua kahleesta. Ohjastat minut kääntymään ja painat istumaan. Lukitset käsirautani johonkin. Olen kiinni auton seinässä, oletan. Silität hellästi hiuksiani, saan suukon otsalleni. Sanomatta sanaakaan poistut. Kuulen kuinka siirryt etupenkille istumaan. Puhut jonkun kanssa, en todellakaan tiedä kenen, mutta toinen mies siellä on. Mitään selvää en puheesta saa. Lähdemme liikkeelle...... Minua kylmää...