hyvä kirjoittaja, rakastan sinua

- Haluatko sä lähteä? kysyin hiljaa. Katselin unisia kasvoja, uupumuksen väsyttämiä silmiä, jotka avautuivat ja katsoivat häpeillen minuun.

- Jos haluat, niin sä saat mennä. En mä estä, sanoin. Haluaisin kyllä, ajattelin, mutten sanonut ääneen.

- Myöhemmin en enää päästä, jatkoin. Milla ei vastannut. Sormeni siirtyivät käsivarrelta jälleen kaulalle, alas paljaalle rinnalle. Kiusasivat herkkää nänniä, nipistivät, kiertyivät rinnan ympärille omistavasti.

- No? kannustin vastaamaan. Milla avasi kyllä suunsa, muttei ehtinyt sanoa mitään ennen kuin olin jo imaissut kiihottavan nännin suuhuni. Sen jälkeen suusta tulevista sanoista en saanut mitään selvää. Puristin hetkeksi hampaani nännin ympärille ja sain aikaiseksi kiihottavan värähdyksen. Irrotin otteeni, annoin muutaman suukon rinnalle ja nostin pääni. Milla näytti suloiselta; posket punaisina, silmät suurina kuin lautaset ja äärimmäisen typertynyt ilme kasvoillaan. Mutta nopeasti neiti veti perusilmeen hämmennyksen tilalle ja muuttui omaksi itsekseen.

- Tuo nyt ei ainakaan oo sopivaa käytöstä... Ja miksi mä olen sun sängyssä? Milla kysyi ja kiskoi peittoa ylleen. Minä selitin, samalla kun neiti kompuroi ylös peitto suojanaan ja keräsi vaatteita kainaloonsa. Hän jähmettyi paikalleen vasta kun tajusi, että minä olin edelleen sängyssä – alasti.

- Älä turhaan anna mun häiritä. Mähän sanoin, että oot vapaa lähtemään, sanoin muka vakavana, vaikka oli todella vaikea olla nauramatta. Milla ei tuntunut tietävän, mihin olisi katsonut. Nousin sängystä ja kiedoin tuolille heittämäni pyyhkeen uudelleen ympärilleni.

- Mä ihan jo luulin, että tuo häveliäisyys olisi jo ollutta ja mennyttä. Ei siihen enää mitään syytä ole, sanoin ja jätin Millan yksinään makuuhuoneeseen, kun itse lähdin keittiöön päin. Pientä yöpalaa. Hääräsin kaikessa rauhassa keittiössä, kuuntelin paljaiden jalkojen hiljaista ääntä lattiaa vasten, peiton kahinaa.

- Onko nälkä? kysyin Millalta, mutta hän ei vastannut. Tein joka tapauksessa pientä purtavaa myös Millalle, keitin teetä, nostin jääkaapista mehua pöydälle. Olin siis kaikin puolin hyvä isäntä. Milla tuli vähin äänin pöydän ääreen, kun minä hänet sinne pyysin, edelleen vaatteitaan sylissään puristaen. Katseli eksynein silmin pöydän tummaa pintaa, vältteli minun katsettani. Näytti niin pieneltä peiton sisällä, liian pieneltä siihen tilanteeseen. Otin vaatemytyn Millan käsistä, eikä hän pistänyt hanttiin. Näytti miettivän, mitä tekisi tyhjillä käsillään, puristi lopulta sormensa peiton reunaan ja kietoi peiton tiukemmin ympärilleen. Laskin vaatteet keittiön jakkaralle, menin takaisin pöydän luo. Katselin Millaa, joka näytti täysin eksyneeltä. Meitä oli siinä kaksi, mutta hän tuntui olevan aivan yksinään jossain muualla. Kiersin pöydän toiselle puolelle. Kaadoin pieneen lasiin appelsiinimehua, kohotin Millan kasvoja sormillani, nostin lasin hänen huulilleen. Juotin. Ja Milla joi. Söi kun syötin. Olisi varmasti leikkinyt kuollutta, jos olisin käskenyt. Joskus aikaa sitten olin satunnaisten seksileikkien lomassa miettinyt, miten elämä toimisi, jos siihen kuuluisi muutakin kuin suoritus. Toisen kokonaisvaltainen riippuvuus. Jatkuva seksinnälkä ja halu totella ja miellyttää. Valta ja vastuu. Hetken tunsin huonoa omaatuntoa Millan sen hetkisestä olotilasta. Mutta tunne meni nopeasti ohi. Ehkä olin loppujen lopuksi vain niin itsekäs, ettei toisen hauraalla mielellä ollut minulle mitään merkitystä.

Laskin lasin pöydälle ja katselin, kun Milla nuolaisi mehutipan alahuuleltaan. Pieni liike oli äärettömän kiihottava. Aterimet, ruoat ja juomat lojuivat pitkin pöytää, odottivat korjaajaa. Mutta minä keskityin Millaan. Halusin keskittyä vain häneen. Siirsin pörröiset hiukset pois kasvoilta korvan taakse, molemmin puolin. Huolellisesti.

- Lähdetkö vai jäätkö? kysyin. Milla ei vastannut. Ehkä ei osannut.

- Haluatko lähteä? kysyin uudelleen. Milla oli pitkään hiljaa, mietti ehkä, mitä kysymys todellisuudessa tarkoitti.

- En, vastasi sitten. Hiljaa, todella hiljaa. Pakotin itseni pysymään vakavana, vaikka tekikin mieli hymyillä – ja leveästi.

- Mee sänkyyn, sanoin. Millan ilmeestä päätellen sanani kuulostivat käskyltä, vaikkeivät sitä olleetkaan.

- Siis tarkoitin, että mee nukkumaan, hymyilin. Millan näytti pettyneeltä, muttei sanonut mitään. Astui empien hieman kauemmas, katseli hetken ympärilleen huoneessa, sitten minuun ja lopulta kipitti nopeasti takaisin makuuhuoneeseen.

Siistin keittiön kuunnellen samalla vaimeita ääniä viereisestä huoneesta. Milla kuului edelleen pyörivän pitkin sänkyä. En kovin pitkään jaksanut kiusata itseäni, vaan menin perässä makuuhuoneeseen, heti kun olin saanut jälkemme siivottua.

Milla makasi vatsallaan, lähes kokonaan peiton alle piiloutuneena. Suloiset varpaat heiluivat epäsäännölliseen tahtiin. Toinen käsi oli piilossa tyynyn alla, kasvot käännetty ikkunaan päin. Avoimesta ikkunasta näkyi salamat taivaalla, jossain kaukana. Jyrinä kuului heikosti, ei onnistunut rikkomaan hiljaisuutta. Riisuin pyyhkeeni, menin sänkyyn Millan viereen. Tällä kertaa hän ei tuntunut häiriintyvän läheisyydestäni. Katselin hetken vaaleita kiharoita, jotka levittäytyivät tyynylle, muutama kiehkura niskan paljaalla iholla. Vedin peiton pois Millan päältä, eikä neiti vieläkään reagoinut. Makasi edelleen aloillaan, rauhallisesti hengittäen. Selän iho hohti vaaleana huoneen hämärässä valossa, jalat sievästi ristissä nilkkojen kohdalta. Milla oli riisunut alushousunsa tullessaan vuoteeseen, sen tajusin nyt vasta. Enkä oikeastaan tiennyt, mitä siitä olisi pitänyt ajatella. Oliko se selkeä kutsu vai ainoastaan osoitus aavistuksenomaisesta rohkaistumisesta? Laskin käteni yläselän pehmeälle iholle, lapaluiden väliin. Liu'utin sormiani alemmas. Hitaasti, hyväillen. Milla värähti heikosti, kun eksyin kyljen herkälle iholle. Lantiolla painoin koko kämmenen ihoa vasten, puristin aavistuksen turhan kovaa. Jatkoin matkaani pehmeälle pakaralle, reiden pyöreydelle. Seurasin sormilla reisien sisäpintaa, ylös, houkuttelevaan rakoon pakaroiden välissä. Takaisin ylös, niskaan asti. Hiusten sekaan kääntäen nuoret kasvot ylemmäs.

Ilman kehotusta Milla kääntyi kyljelleen, kiinni minuun. Sovitti kehonsa vasten omaani. Jokainen mutka soljui luonnostaan paikalleen, tiiviisti. Eleettömän halukkaana, viattoman kiihottavana. Oli vain siinä. Liikkumatta, oli ja hengitti samaa ilmaa kuin minäkin. Vartalo kosketuksia kaivaten, iho hyväilyille alttiina. Milla käänsi kasvojaan minuun päin, ruskeat silmät olivat auki. Katselivat avoinna, ilman häpeää. Lämpimät sormet tarttuivat käteeni, vetivät sen kiinni pehmeään ihoon. Ohjasivat sormeni paljaalle rinnalle, yli kiihottuneen nännin. Sitten toiselle. Kohottauduin kyynärpääni varaan, annoin käteni liukua toisen ohjaamana. Rinnalta kyljelle, sormet riipivät vaaleaa auringolta suojattua ihoa. Ohittivat navan, laskeutuivat alemmas, tunsivat aavistuksen liukasta kosketusta. Eikä katse väistänyt hetkeksikään. Ei edes silloin, kun sormet ohjasivat omani tiukemmin ihoa vasten, hitain pyörivin liikkein. Ei, vaikka huulilta karkasi kuriton huokaus. Heti perään toinen. Hiljaista, ihanaa valitusta. Ääni kaivautui jonnekin pääni sisään, kulki niskaa pitkin alemmas, tunki läpi selkärangan. Sai oman kehoni reagoimaan turhankin innokkaana.