hyvä kirjoittaja, rakastan sinua

Hieraisin silmiäni ja vilkaisin isoa seinäkelloa: puoli kaksitoista. Olin koko illan lukenut esseitä, tarkistanut ja korjannut, nauranut ja nauranut vielä enemmän, ja taas tarkistanut ja korjannut. Moni oppilaista oli tajunnut idean; sisällöllä ei niinkään ollut merkitystä. Kunhan essee oli tehty, tuli hyväksytty arvosana. Oli toisaalta surullista huomata, miten vähän oppilaitani kiinnosti koulumenestys, sillä useimmat menivät siitä, mistä aita oli matalin eivätkä enää huomioineet itse tehtävää lainkaan. Tyhjää sanahelinää sivusta toiseen ilman minkäänlaista ajatusta.

Laitoin paperit suoraan pinoon ja työpöytäni ylälaatikkoon. Pikkuhiljaa olisi aika mennä yöpuulle ja aamulla matkata kohti kaupunkia lomanviettoon. Nojasin reilusti työtuolini selkänojaan ja nostin jalkani pöydän reunalle. Taas yksi antoisa kouluvuosi takana, lukuun ottamatta erästä pientä viivytystä. Vilkaisin seinäkelloa uudestaan; menee tiukille, ajattelin. Samalla ovelta kuului hiljainen koputus ja raskas puinen ovi työntyi auki. Milla vilkuili huonetta, kunnes hänen silmänsä osuivat minuun. Hän pysähtyi ja näin, miten ote paperipinosta kiristyi aavistuksen.

- Tule sisään, kehotin ja laskin jalkani alas. Nojasin kyynärvarsillani työpöytään ja katsoin, kun Milla asteli arasti sisemmälle huoneeseen. Peloissaan?

- Luin moneen kertaan, mutta saattaa olla kirjoitusvirheitä. Silmiä särki, hän sanoi ja ojensi paperit minulle. Kun en ottanut niitä vastaan, Milla laski esseensä pöydälle ja kääntyi lähteäkseen. Nousin nopeasti ylös ja keskeytin Millan lähdön.

- Lue se, sanoin itsekseni hymyillen. Liike pysähtyi ja haituvat heilahtivat ilmassa, kun neiti pyörähti ympäri ja kohdisti vihaisen katseensa minuun.

- Lue se? Nyt? Tähän aikaan? En taatusti lue. Ei muidenkaan tarvinnut, Milla sanoi itsensä hilliten.

- Ei niin, mutta muut tekivätkin sen ajallaan ja täysin ilman niskurointia. Pitäähän sun jokin rangaistus saada, totesin mielestäni täysin asiallisesti, mutta Millan posket punastuivat äkisti aivan kuin olisin sanonut jotain kovinkin härskiä.

- Käsittääkseni sulla on muuten aika puhdas kiitettävien linja, joten olisi harmi, jos tämä nyt aiheuttaisi jotain hämminkiä, jatkoin ja katselin uhmakasta olentoa, joka varmasti taisteli itsehillintänsä rippein kiukkua vastaan.

Milla ei ikinä ollut lähtenyt luokkakavereidensa pelleilyihin mukaan, vaan oli tyytynyt sivustakatsojan rooliin. Olin monesti miettinyt, oliko se hänen roolinsa muutoinkin elämässä; hiljainen mutta vahva, eikä silti saanut suutaan auki. Itseään Milla kyllä puolusti ja omia toimiaan viimeiseen asti. Mutta miten paljon hän kärsi omasta selkeästi kehittyneemmästä olemuksestaan ikäistensä seurassa?

- Onko kiristys yhtäkkiä hyväksytty opetusmuodoksi? Milla kysyi. Hymyilin ja menin lähemmäs. Otin paperit pöydältä ja ojensin ne Millalle.

- Lue. Sä olet todistetusti suullisesti hyvinkin lahjakas, joten en usko, että osien vaihto aiheuttaa ongelmia. Luennoi sinä nyt minua, sanoin.

Milla tuijotti ensin minua, sitten papereita ja sitten taas minua. Sitten hän otti paperit kädestäni ja huokaisi syvään. Hymyilin itsekseni. Ensimmäinen askel kohti nöyryyttä, vilahti mielessäni.

Ääni oli melko vaisu Millan aloittaessa, joten rohkaisin luovaan äänenkäyttöön. Monotoninen puhe oli varma fiiliksentappaja, oli tilanne mikä tahansa. Hetken kuunneltuani kävelin ovelle ja työnsin sen kiinni. Hiljainen naksahdus ei vaikuttanut Millan puheeseen; joko hän oli todella keskittynyt tai sitten oli vain päättänyt puurtaa homman läpi mahdollisimman nopeasti häiriötekijöistä välittämättä. Se sopi minulle oikein hyvin...

Milla oli selkä minuun päin, kasvot pitelemiinsä papereihin kohdistettuina. Kuuntelin äänen soljuvaa kulkua, sitä miten tarkasti ja huolellisesti Milla artikuloi sitä itse edes huomaamatta. Selkä oli suora, ryhti loistava. Kävelin lähemmäs. Katselin neidin voimakasta olemusta. Tummanvaaleat, villin sekaiset hiukset oli koottu muutamalla hiusneulalla niskaan sykerölle, mustan neuletakin Milla oli kietaissut ilmeisen hätäisesti ympärilleen. Jalassaan hänellä oli niin ikään mustat fleece-housut sekä hellyyttävän lapselliset, kirkuvan keltaiset villasukat. Astuin vielä askeleen lähemmäs. Melkein kosketin Millan selkää. Hän ilmeisesti aisti, mitä selkänsä takana tapahtui, sillä hän kohotti päätään ja aikoi ilmeisesti sanoa jotain.

- Lue, käskin tylysti. Millan hengitys ei ollut enää yhtä kevyttä, ei yhtä vapaata, kun hän jälleen painoi päänsä ja jatkoi lukemista. Ääni ei enää soljunut. Se oli hiljaisempaa, puhe jollain lailla epätasaisempaa. Olin melkein pettynyt siitä, ettei Milla antanut kipakkaa palautetta muuttuneesta tilanteesta. Mutta vain melkein. Toisinaan mieleni oli eksynyt täysin väärille poluille kesken luentojen, koulun ruokasalissa tai kesken viikkopalaverin. Olin miettinyt, mitä tuossa salatussa, kiehtovassa mielessä kyti.

Milla jatkoi tunnollisesti esseensä lukemista, hengitti jonkin verran raskaammin. Tuntui, että koko keho huojui hengityksen tahtiin. Vai oliko se oma vartaloni, joka hetkittäin ojentautui lähemmäs? Haistoin puhtaiden hiusten tuoksun, ja suljin silmäni hetkellisen hulluuteni tajuttuani. Ei tämän näin pitänyt mennä, ajattelin. Toki oli ollut tarkoitus antaa pieni näpäytys, ja ehkä laittaa Millakin ymmärtämään, ettei hän ollut arvoasteikollani sen ylempänä kuin muutkaan siksi, että sattui olemaan koko porukan ainoa potentiaalia omaava. Mitään tällaista en kuitenkaan ollut tarkoituksellisesti suunnitellut. Millakin tuntui tajunneen, mihin suuntaan tilanne oli menossa, muttei tehnyt elettäkään estääkseen. Jatkoi kiltisti lukemista, kylläkin jokseenkin vaikean oloisena.

Vedin hiusneulat hiuspehkosta yksi kerrallaan, kunnes kiharat lepäsivät täydellisessä epäjärjestyksessä Millan hartioilla ja pitkällä lapaluiden yli. Ääni katkesi hetkeksi, mutten ehtinyt kuin avata suuni, niin Milla jatkoi lukemista. En tiedä, oliko peloissaan, lamaantunut vai jäänyt vain odottamaan jatkoa. Laskin päätäni lähemmäs Millan kaulan syrjää, samalla kun avasin toisella kädelläni neuletakin vyön, joka oli sidottu somaanrusettiin Millan kyljelle. Takki valahti auki ja antoi pientä osviittaa alta paljastuvasta ihosta sekä sitä edelleen peittävästä valkoisesta, jo kauhtuneesta topista. Kasvoni olivat lähes kiinni Millan ihossa. Näin, että poskilla oli jälleen se sama puna, joka oli ihoa koristanut hiukan aikaisemmin. Ruskeat silmät tapittivat pakonomaisesti paperia, ja suu suolsi sanoja täysin ilman rytmitystä. Opittua tekstiä, ajattelin. Laskin käteni olkapäille ja valutin neuletakkia alemmas. Se jäi roikkumaan elottomasti Millan kyynärtaipeiden varaan ja paljasti ainoastaan pyöreät olkapäät ja olkavarret, joissa iho oli noussut kananlihalle. Koskettelin ihoa, samalla kun painoin kevyen suukon Millan korvan alapuolelle. Sana jäi kesken ja suusta pääsi vain kireä pihahdus. Millan koko keho jännittyi, ja hän oli varmasti jo valmis juoksemaan ulos sudenluolasta.

- Lue, kuiskasin hiljaa korvalehteä vasten ja liu'utin käteni olkapäiden yli hartioille ja sieltä alas kohti kylkiä. Milla pysyi täysin hiljaa. Ei edes hengittänyt.

- Lue, sanoin kovempaa, nyt jo käskevästi. Sanoja alkoi tippua huulien välistä. Yksi kerrallaan, irrallisina äännähdyksinä ilman kosketusta toisiinsa. Enemmän kuin Millan tuoksusta tai hänen ihonsa tunnusta nautin tietäessäni, miten nöyryytetyksi neiti koki olonsa. Kukaan tuskin oli ennen millään lailla pakottanut Millaa vasten tahtoaan tekemään mitään. Aina oli ollut keino paeta tilannetta. Nyt ei ollut. En olisi päästänyt Millaa lähtemään, vaikka hän olisi yrittänyt. Vaativa puoli nosti päätään, enkä enää edes yrittänyt selittää itselleni, miksi se, mitä olin tekemässä, oli väärin, vastuutonta ja täysin kiellettyä. Sormeni työntyivät jo neuletakin alle, valkoisen puuvillakankaan alle, vasten lämmintä ihoa. Milla älähti suloisesti, mutta jatkoi epävarmoin ääntein lukemista. Olin toki kuunnellut hänen puhettaan tyytyväisenä siihen, että ainakin joku oli panostanut annettuun tehtävään. Tilanne oli itse asiassa aika huvittava: samalla kun Milla luki paatoksellista tekstiään itsenäisyydestään ja vallastaan omassa elämässään, oli hän täysin avuton ja lähes puolustuskyvytön minun edessäni.