Herkku-puhelin
Eturauhastutkimus
Allu67

Olin jo pitkään työskennellyt sairaanhoitajana miesten urologisella osastolla ja tutkimusyksikössä. Työtoimenkuvaani kuului erilaisissa tutkimuksissa avustaminen, mutta keskeinen osa sitä oli miesten eturauhasen toiminnan tarkistaminen. Toimenpide eteni erilaisin vaihein siihen, että lopuksi mies jätti spermanäytteensä purkkiin. Yleensä potilaat olivat iältään vanhempia miehiä, joilla oli iän tuomia ongelmia. Kokemuksena toimenpide oli miehille usein hävettävä ja he ilmaisivat sen usein ääneenkin. Minulle toimenpiteen tekeminen oli puhtaasti työtä muiden töiden joukossa. Toisinaan kuitenkin ajattelin, että saisinpa joskus asiakkaaksi nuoren miehen, jota voisin vähän orjuuttaa. Eräänä päivänä ajatus toteutui.

Kutsuin hänet sisään vastaanottohuoneeseen nimellä. Kättelin häntä ja esittelin itseni katsoen häntä lämpimästi silmiin. Olin oppinut, että tässä kohtaa kannattaa edetä rauhallisesti ja jopa humoristisesti, jotta asiakkaan jännitys laukeaisi. Pyysin hänet istumaan tuolille, joka oli minua vastapäätä. Aloitin tutkimukseen liittyvät esihaastattelut hyvin perinteisesti tarkistamalla nimen ja syntymäajan, ja edeten siitä sitten ongelmiin, jonka vuoksi hän oli vastaanottoajan tilannut. Keskustelu oli leppoisaa ja huomasin hänen jännityksen jo hieman lauenneen. Kerroin hänelle lyhyesti tutkimukseen liittyvät pääkohdat. Esittelin hänelle myös gynekologisen sängyn, johon hänen tulisi asettautua makaamaan selälleen. Tällöin hänen kasvoilleen ilmestyi uudelleen pelonsekaista ilmettä, joka puolestaan aiheutti minun selkäpiitä pitkin hienoiset väreet. Ajattelin, että kyllä hänen jännitykset kohta laukeavat.

Pyysin häntä riisuutumaan siihen varatussa huoneessa. Huoneen seinään on kiinnitelty erilaisia kuvia niille miehille, jotka haluavat ottaa näytteen purkkiin itsenäisesti. Tarjolla on myös aiheeseen liittyviä lehtiä. Hän asteli riisuutumishuoneesta ulos alapää paljaana ja t-paita päällä. Pidin katseeni tiukasti hänen kasvoissa ja silmissä. Kehotin nousemaan esittelemääni sänkyyn selälleen makaamaan. Hän toimi ohjeideni mukaisesti. Pyysin häntä siirtämään takamuksen ihan sängyn reunaan siten, että hän saa nostettua jalkansa gynen jalkatelineille. Hän totesi asennon olevan naisille tuttu, mutta hänelle ensimmäinen kerta. Vastasin myöntävästi. Sidoin hänen jalat tiukasti rautaisin jalkatelineisiin. Tätä en yleensä tee, vaan luotan siihen, että tutkimuksen aikana miehet pystyvät jalkansa pitämään telineissä. Nyt halusin olla varma siitä, ettei potilaani karkaa kesken toimenpiteen. Asento näytti hyvältä. Olin valmis aloittamaan tutkimuksen.

Olin koonnut sivupöydälle tutkimukseen tarvittavat välineet. Siinä oli myös lomake, johon täytin samalla tietoja toimenpiteestä ja tilanteesta. Aloitan toimenpiteen aina kivesten tunnustelemisella. Niin nytkin. Asettauduin hänen oikealle puolelle, ihan sängyn viereen. Katsoin häntä silmiin ja samalla hamuilin vasemmalla kädellä hänen kiveksiään. Kerroin ääneen, rauhallisesti ja hiljaa, että kivekset ovat pyöreät, samankokoiset ja hyvin laskeutuneet. Hän nyökkäsi. Aikani niitä tunnusteltuani, siirryin kirjaamaan tekemäni havainnot lomakkeeseen. Otin pöydältä samalla mitan. Kerroin ääneen, selkä häneen päin, että seuraavaksi otan hieman mittoja hänestä. Tarkoituksenani on ottaa nimenomaan lepomitta. Kävellessäni kohti häntä, huomasin, että lepomitta taitaa jäädä saamatta, sillä ilmeisesti äskeinen kivesten tunnusteleminen oli saanut aikaan jotain sellaista, mitä vanhemmilla miehillä ei ainakaan tutkimuspöydällä usein tapahdu. Miehen elin oli nousussa. En ollut huomaavinani asiaa. Otin mitan esiin ja asetin sen hänen elimensä juuresta päähän arvioiden samalla mittaa ääneen. Kysyin häneltä, että onko sinun mielestäsi tämä vastaava lepomitta kuin kotonasi olet havainnut. Hän vastasi mitan olevan hieman suurempi. Pyysin häntä ajattelevan hetken vaikka maailmansotaa, jotta saisin oikean mitan ylös. Tämä kiihotti häntä lisää ja ilmeisesti myös kosketukseni, jota väistämättä tein samalla. Hymyilin hänelle ja totesin tilanteen olevan ihan luonnollinen. Ajattelin siirtyä tutkimuksessa seuraavaan vaiheeseen ja ottaa lepomitan sitten, kun toimenpide on suoritettu.

Otin hänen kalunsa käteen ja tutkin sitä hieman tarkemmin. Katsoin ensimmäisen kerran miltä se näytti. Iho on siisti, ei punotuksia. Liikuttelin esinahkaa edestakaisin (jo mielettömään kokoon paisuneen kalun päältä) ja totesin sen liikkuvan hyvin. Sain vastaukseksi huokailuja ja toteamuksen siitä, että toimenpide on ihana näin syksyisenä päivänä. Nikkasin silmää hänelle ja ajattelin samalla, että saatat vielä todeta toisin. Kävin kirjaamassa havaintoni ylös lomakkeeseen, myös sen, että kiimatipat olivat valuneet hänen kyrvän päästä sitä kosketellessani. Seuraavassa kohdassa lomaketta kysyttiin eritteiden näköä ja makua, joka minulta jäi vielä testaamatta. Kävelin edelleen hänen sänkynsä viereen ja tarkastelin hänen elintänsä, erityisesti siitä päästä. Työnsin sormeani hieman virtsaputken päästä sisään ja kyselin häneltä samalla mahdollisista virtsaamisvaikeuksista. Niitä ei ollut. Liikuttelin edelleen esinahkaa edestakaisin, sillä tavoitteenani oli saada uudelleen kirkas kiimatippa hänen elimensä päähän. Juttelin rauhallisella äänellä, mutta huomasin itse, että äänessäni oli myös kiihotusta. Ajattelin, että nyt on tauon paikka, jotta ammatillisuuteni pysyy. On väärin kiihottua tilanteesta, joka on vain työtäni. Myöhäistä silti. Tunsin kosteutta ja tuoksua valkoisen mekkoni alta. Tuskin häneltäkään se oli jäänyt huomaamatta. Takaisin työhön siis. Ihanasti pieni tippa alkoi työntyä ulos. Hieroin sitä etusormellani hänen elimen päähän. Totesin kiiman olevan kirkasta, hyvin levittäytyvää. Mutta maku, hmmm laskeuduin lähemmäksi häntä katsoen tiukasti hänen kiihottuneisiin silmiin. Ihan kuin hän olisi arvannut, mitä tuleman pitää. Tuoksutin hänen kiimaansa, todeten sen olevan normaalin tuoksuista (minun teki mieli sanoa ihan muuta). Sen jälkeen ujutin kieltäni kohti hänen elimen päätä, kohti kiimatippoja, ja pyörittelin kielen kärkeä hitaasti siinä. Maisten välillä niin, että hän todella ymmärtää tämän olevan osa tutkimusta. Totesin maun olevan normaali, ja vahingossa ilmaisin sen olevan myös miellyttävä. Halusin maistella vähän lisää, ihan vain varmistaakseni edellisen. Jatkoin kielen kärjen pyörittelyä hitaasti ja hellästi hänen terskan päässä. Hän äänteli kiihottavasti jokaisen kierroksen jälkeen. Lopuksi ujutin huuleni hänen terskan päälle aina esinahkaan asti. Tällöin kuulin äänen joka vaati tekemään sitä lisää. Totesin ammatillisesti, että tämä ei ole porttola, vaan tutkimusyksikkö.

Kävin kirjaamassa ylös tekemäni havainnot. Jostain syystä mielessäni jyskytti ajatus, että olisi hyvä varmistaa se, että toimenpidehuoneen ovet ovat lukitut. Kävin sulkemassa ne. Huomasin seuraavan asiakkaan jo odottavan vuoroa, mutta päätin hoitaa pöydällä makaavan miehen rauhassa loppuun. Jatkoin tutkimusta ohjelman mukaan. Vedin käteeni tiukat silikonihanskat ja kostutin niitä öljyllä. Olin selkä häneen päin, mutta kuulin kuinka mies käytti käsiään tasaiseen tahtiin kyrvän juuressa. Kerroin hänelle kyynisellä äänellä, että aine on saatava talteen ja siksi tuollainen ei ole nyt soveliasta. Myöhemmin kyllä.

Kävelin kohti sänkyä tiukka katse silmissäni. Halusin luoda hänelle pelonsekaisia tunteita siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kerroin ääneen, että asettaudun sinun haarojesi väliin seisomaan siten, että sinun persereikäsi on minun kasvojeni tasolla. Nostin sähköllä toimivaa sänkyä siis melko ylös. Hän sopersi, että laukeaa heti, mikäli koskettelen hänen anuksen seutua. Kerroin sen kuuluvan toimenpiteeseen ja muistutin vielä siitä, että myös näyte on saatava purkkiin. Hänen jalkansa olivat hyvin sidotut, oikein levällään. Tarkastelin ensin silmin hänen anuksen seutuaan. Shaiveria oli käytetty. Ehkä myös tätä edessä avautuvaa reikääkin, ajattelin. Tunnustelin hänen peräaukon seutua hellästi sormenpäälläni ja sain aikaan kiihotusta. Hän kiemurteli edessäni, huohotti ja lupasi jopa kostaa tilanteen, kun pääsee irti telineistä. Pyysin rauhoittumaan. Nämä eivät ole sallittuja. Tämä on toimenpide, totesin. Annoin öljyn kostutella hänen peräaukon seutua rauhassa ja hieroin sitä myös siihen. Ujutin öljyä vähän sisäpuolellekin, koska paikan pitää olla vastaanottavainen ja pehmeä. Otin toisella kädellä kiinni hänen kovettuneesta ja miltei sinipunaisesta kyrvästä. Kerroin hänelle toimivani niin, koska haluan olla varma, että saan spermaa purkkiin. Oikealla kädellä hivelin edelleen hellästi hänen peräaukon seutua. Kuulin kiroilua, huohotusta ja ääntelyä. Nautin tilanteesta. Edessäni oli mies täysin minun armoilla. Voisin laskea ja nostaa tuota sänkyä mieleni mukaan. Kuvittelin kuinka voisin imeä, istua (etu ja takaperin) hänen päällensä ja raiskata hänet.

Jatkoin näissä mietteissä peräaukon hellimistä sormin. Tunnustelin sitä myös varovasti kielenpäällä, sillä halusin vain varmistua, että seutu oli pehmeää. Tässä kohtaa hän alkoi äännellä jo niin valtavasti, että pelkäsin toimenpiteen johtavan ennenaikaiseen erektioon. Enhän ollut kiusannut häntä vasta kun tunnin verran ja vielä toimenpide oli kesken. Ujutin etusormeani hänen persereiästä sisään varovasti. Käänsin sen niin, että sain sormenpäällä kosketeltua hänen eturauhasta. Varoin kuitenkin koskettelemasta sitä vielä, sillä kokemuksenani oli, että joskus tilanne laukeaa saman tien siihen. Kerroin hänelle, että nyt haen sinun eturauhasen ja teen tutkimuksen sen koosta ja toimivuudesta. Pyörittelin hellästi sormeani sisällä ja ujutin sinne myös toisen sormen. Varmistin, että asiakkaani voi hyvin. Ei epäilystäkään. Kerroin jatkuvasti ääneen, että olen löytänyt eturauhasesi ja nyt tunnustelen sitä. Tämä saattaa tuntua hyvältä (huomasinhan sen, mutta halusin kiusata). Koko tuntuu normaalilta. Reagointi on hyvä ja normaalia. Sain vastauksen, jota olin jo ehtinyt odottaa. Se oli ”JATKA”. Ujutin kasvoni hänen jalkojen välistä kohti terskaa. Asetin sen tiiviisti huulieni väliin, sillä olin unohtanut ottaa tutkimuspöydän viereen spermapurkin. Tarkoituksellako? Annoin koko kalun uppoutua suuhuni siten, että sen pää kosketti nieluani. Samalla jatkoin eturauhasen hellää hierontaa, joka muuttui sormilla naimiseksi siten, että niiden päät koskettivat eturauhasta. En pystynyt puhumaan mitään, sillä tunsin nielussani kosteaa maitomaista eritettä. Puristin suuni kiinni, jotta saisin näytteen talteen. Sängyltä kuuluin eläimellistä huutoa, joka kuului asiaan....

Toimenpide oli suoritettu onnistuneesti. Sovimme seuranta-ajan hänen ongelmiensa vuoksi, jotka jäivät nyt toteamatta. Aloin suunnitella seuraavaa käyntiä jo mielessäni.....josko silloin toteuttaisin omia tarpeitani enemmän.....

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute