Herkku-puhelin
Rakkautta vain
Miranda

Se alkoi netistä. Minulla oli tapana selailla eri nettisivuilla huvikseni, kun olin tylsistynyt, enkä keksinyt mitään tekemistä, ja eräällä foorumilla sitten sattumoisin törmäsin ikäiseeni 18-vuotiaaseen tyttöön, jonka kanssa aloin juttelemaan niitä näitä uuden ystävän toiveessa. Olin niin kyllästynyt entisiin kavereihini, että halusin etsiä uusia, mutten ikinä olisi edes villeimmissä kuvitelmissanikaan uskonut, että siinä kävisikin niin kuten kävi.

Aluksi luulin Kristiä pojaksi, sillä hän ei kertonut sukupuoltaan, ja käyttäytyi ja puhui kuin mikäkin poikapahainen. Sillä ajatuksella juttelin hänelle puolisen vuotta, kunnes hän hieman häpeissään tunnusti olevansa tyttö.

Kristin paljastus ei liiemmin hätkähdyttänyt minua, en osannut reagoida siihen oikein mitenkään, ja jatkoin aivan normaalisti hänen kanssaan juttelemista, ja näin kului toinen puoli vuodesta.

Tiesimme toisistamme jo lähes kaiken. Luonteen, perheenjäsenet, asuinpaikan, parhaat ystävät ja harrastukset.. melkein jopa kaikki pikkuasiatkin. Ainoastaan toistemme ulkonäköä emme tienneet, mutta siitä välittämättä se kaikki tieto johti siihen pisteeseen, että aloimme suunnitella tapaamista.

Halusin palavasti nähdä Kristin livenä, halusin tietää, miltä hän näytti, miltä hänen äänensä kuulosti, miltä hän tuoksui. Ja ennen kuin tajusinkaan, huomasin ajattelevani Kristiä jatkuvasti.

Kului taas puolet vuodesta, kunnes viimein se pitkään suunniteltu päivä koitti - nousin aikaisin aamulla kello 7.30 lähtevään junaan ja matkustin 500 kilometriä etelään, Kristin luokse. Koko matkan minulla lepatti perhoset vatsassa, ja hyvä kun maltoin edes pysyä paikallani junassa. Matka tuntui kestävän loputtoman pitkään, ja koitin kuluttaa sen mahdollisimman hyvin puhumalla vierustoverini kanssa, lukemalla kirjaa ja kuuntelemalla musiikkia. Lopulta kuitenkin pääsin viimeiselle asemalle, ja suoriuduin ulos junasta melkoisella pikavauhdilla.

Olimme sopineet tapaavamme aseman vieressä olevan Hesburgerin edessä, mutta en edes ehtinyt Heselle asti, kun Kristi jo juoksi minua vastaan (olin lähettänyt Kristille ennen lähtöä kuvani, ja hän puolestaan kertonut hyvin tarkkaan omasta ulkonäöstään).

Se tunne, mikä minussa silloin syttyi, oli jotenkin hätkähdyttävä. Sormiani alkoi kihelmöimään, sydämeni hakkasi tarpeettoman kovaa, ja olin vain yhtä hymyä koko päivän siitä asti, kun sain halia Kristiä. Odotin malttamattomana, että pääsisimme heille asti, että saisimme olla kahden. Mutten alkujaan tajunnut, miksi edes ajattelin niin.

Pikaisten alkutervehdysten ja kuulumisien vaihdon jälkeen suunnistimme lähimmälle bussipysäkille, mistä jatkoimme parikilometriä kaupungin laitamille Kristin kotiin. Hän asui vielä vanhempiensa luona, mutta isä oli häipynyt perheen mökille Kristin pikkuveljen kanssa, mutta hänen äitinsä otti minut sitäkin lämpimämmin vastaan.

Kristi esitteli minulle perheensä talon, ja jätti minut sitten hetkeksi asettautumaan aloilleni vierashuoneeseen. Minun oli tarkoitus viipyä heidän luoneen neljä päivää.

Ensimmäinen päivä kului Kristin kotipaikkakuntaa kierrellessä, toisena päivänä kävimme läheisessä huvipuistossa, ja kolmantena lähdimme shoppailemaan. Kolme päivää kului niin nopeasti, että aloin miettimään, olinko oikeasti ollut Kristin luona jo niin pitkään, koska minusta tuntui jatkuvasti, että olisin ollut juna-asemalla vasta hetki sitten.

Ja mitä pidemmälle kolmas päivä eteni, sitä enemmän sisintäni särki. Miksi?

- Haaaaah.. Olen ihan kuitti! Kristi valitti kun viimein astuimme hänen kotinsa ulkokynnyksen yli sisälle. Kello oli jo lähemmäs kahdeksaa illalla, ja olimme kävelleet koko päivän.

- Jalkoja särkee, on kuuma, minua janottaa, haluan istumaan ja litran kylmää vettä, luettelin samalla kun viskasin ostoskassini yläkerran porrasnurkkaan ja suunnistin muitta mutkitta keittiöön.

Kristi teki samoin ja tuli perästäni, ja istuimme keittiön pöydän ääressä pitkään vettä juomassa.

Kristin äiti oli jättänyt pienen lapun pöydälle, missä hän kertoi lähteneensä ystävänsä kanssa leffaan ja syömään, tulisivat vasta myöhään takaisin.

Ajatus kihelmöi. Saisin olla koko illan kahden Krsitin kanssa.

Juotuamme litran vesikannun tyhjäksi minä kävin suihkussa pesemässä päivän aikana kertyneet hiet ja liat pois, ja kun pääsin yläkertaan, Kristi puolestaan lähti suihkuun.

Sillä aikaa minä aloin käydä jo melkoisen kuumana. En jostain syystä saanut ajatuksiani pois suihkussa olevasta Krististä, ja koitin jatkuvasti kuvitella hänen siron ja hoikan vartalonsa alastomana edessäni.

Pudistelin typertyneenä päätäni - miksi ihmeessä minä sellaisia mietin?

Koittaessani saada ajatukseni muualle, puin päälleni mustat stringit ja ohuen topin, joka peitti kiinteän peppuni. Rintaliivit jätin kokonaan pois, ja kun tarkastelin itseäni peilistä, huomasin nännieni nöpöttävän kovina paitani alla.

Kuullessani suihkun sammuvan, ja hetkenpäästä Kristin nousevan yläkerranportaita ylös, melkein hyppäsin pystyyn vierashuoneessa.

Koitin rauhoittua ja keskittyä lukemaan matkalle varaamaani kirjaa sillä aikaa, kun Kristi kävi huoneessaan pukemassa päälleen. Mutta kun hän sitten tuli minun huoneeni puolelle, minun oli vaikea pysyä paikoillani. Poskiani kuumotti, ja käsiäni kihelmöi. Kaiken huipuksi tunsin, miten paljaaksi ajeltu pilluni sykähteli.

Voi helvetti.

Kristi tuli istumaan viereeni, hänen ruskeat hiuksensa olivat vielä märät ja hieman sekaisin - Kristi ei ollut viitsinyt harjata niitä.

Lyhyt, mutta leveä hameenhelma hieman kohosi, kun Kristi istahti sängylle, ja minun poskiani kuumotti vain enemmän. Vähän väliä katseeni siirtyi hiuksieni takaa Kristin hoikista jaloista hänen hameelleen, siitä ylös pienille rinnoille.

- Mitäs tekisimme, ruvetaanko katsomaan mekin leffaa, Kristi kysyi huolettomana samalla kun minun pääni sekoili.

Käännyin katsomaan Kristin hymyileviä kasvoja, enkä yllättäen saanut silmiäni irti hänestä. Suihkun jäljiltä hänen poskillaan oli hento puna, joka korosti kauniisti hänen muuten kalpeahkoja kasvojaan, ja sinisiä silmiään.

Katseeni nauliintui Kristin huulille, ja hämmästytin jopa itsenikin, kun yllättäen olin tarttunut tytön kasvoista.

Kristi säpsähti, kun suutelin häntä. Tyttö yritti työntää minua kauemmas itsestään, mutta hänen käsissään ei ollut riittävästi voimaa - tai sitten hän ei vain halunnut työntää minua pois. Hänen huuliltaan karkasi hätkähdyksen ja mielihyvän sekainen huokaus.

Kiedoin käteni Krsitin niskan taakse, suutelin hänen pehmeitä huuliaan ensin varovasti, sitten rajummin, siirryin lähemmäksi painautuen tytön siroa vartaloa vasten, nostanen hänet samalla syliini.

Kristi värisi. Hän huokaili tämän tästä huuliani vasten, kiemurteli sylissäni, värähteli kosketuksistani. Hän koitti väistellä niitä, hän koetti paeta sylistäni, muttei löytänyt siihen tarpeeksi voimia, eikä halua.

Minä olin vähän vankempi, en niin siroluinen kuin hän, ja voimakkaampi, vaikken todellakaan mikään lihaksikas. Aina olin toki pysynyt melko kurvikkaana, ja nyt minusta oli jopa hauskaa käyttää voimavarojani Kristiin.

Vedin Kristiä vain lähemmäs itseäni, vaikka hän olikin jo ihan kiinni minussa. Raotin suutani, löysin Kristin kielen ja vaikka tyttö aluksi arkaili, hän vastasi kielisuudelmaan melkein yhtä palavan intohimoisesti kuin minä.

Kristi huohotti. Ja värisi edelleen - vai olisiko pitänyt sanoa, että hän tärisi.

Kristi tuijotti minua hämmentyneenä silmiin, puristi toisella kädellään toppini olkainta, piti toista olkapäälläni.

- Mi.. Miksi.. Enhän.. Eihän.. Miten sinä.., Kristi änkytti ääni väristen, koettaessaan saada tolkkua tilanteesta.

Laskin katseeni hetkeksi Kristin sinisistä silmistä, hymähdin.

- Anteeksi. En voinut sille mitään, vastasin hieman väkinäisesti naurahtaen, ja kohotin taas katseeni Kristiin.

- Tiedätkö.. Taidan rakastaa sinua, täräytin ja Kristi säpsähti taas. Hänen silmänsä laajenivat hämmästyksen ja järkytyksen sekaisista tunteista, kunnes hänen kasvoilleen kohosi puna ja hän käänsi katseensa pois.

- M-mutta.. Missä välissä..? Miten.., hän sopersi punastuen entisestään, ja minun suuni vääntyi väkisinkin hymyyn.

Kristi oli mielestäni niin suloisen näköinen, että mieleni olisi tehnyt syödä hänet. Halusin hänet itselleni, kokonaan.

Ymmärsin hyvin Kristin epäröinnin ja kysymykset. Hän oli monta kertaa sanonut minulle ennen tapaamistamme, että hän oli mitättömän näköinen, lähes ruma ja näytti pojalta - mutta minusta se ei ollut niin.

Sillä hetkellä minusta hän oli kaikkea muuta kuin poika. Kristi oli nainen, ja hyvin kaunis. Aistikas.

Tartuin lempeästi Kristin kasvoihin, ja vaikka hän hieman vastusteli, käänsin hänet katsomaan taas itseäni.

- Olet söötti, sanoin lempeästi, ja suutelin häntä uudelleen.

Kristi säpsähti jälleen, koetti karata sylistäni, mutta hänen selkänsä taakse kiertynyt käteni esti häntä pakenemasta.

Suutelin häntä pitkään. Aluksi taas lempeästi, pikkuhiljaa vaativammin. Suudelman jälkeen vetäydyin Krististä kauemmaksi, ja tartuin hänen paidan helmaan. Vedin sitä vähän kerrallaan ylöspäin, sillä Kristi näytti epäröivän melko lailla.

En ollut ikinä harrastanut mitään miehen kanssa, saatikka sitten naisen. Olin vain lukenut toisten kirjoittamia tarinoita seksistä, kuunnellut kavereiden juttuja, kuvitellut ja testannut itse, mikä tuntui hyvältä. Ja tiesin, ettei Kristilläkään ollut minkäänlaista kokemusta edes seurustelusta, saati sitten seksistä.

Mutta siitä kaikesta huolimatta olin itsevarma. Tiesin mitä itse halusin, ja halusin tehdä Kristin olon hyväksi.

Varoen vedin Kristin topin hänen päänsä ylitse, ja heti Kristin saatua kätensä vapaiksi, hän kietoi ne ympärilleen kuin olisi palellut.

Syvän punan koristaessa hän kasvojaan, sivelin hänen pehmeää ihoaan, suutelin suupieliä ja kaulaa.

Kristi hengitti katkonaisesti, värähteli suudelmieni välissä ja koetti paeta taas käsiäni, jotka eksyivät hänen selkänsä taakse. Näpräsin tytön rintaliivien hakaset auki, ja Kristi painautui väristen minua vasten.

Lempeästi kiersin hänen kätensä auki, vaikka hän koittikin laittaa vähän hanttiin. Hivutin rintaliivien olkaimet alas, ja hitaasti vedin liivit pois Kristin päältä.

Rintaliivit tippuivat huoneen lattialle minun poimittaessa suudelmia Kristin kaulalle.

- Annan kun katson, kuiskasin lempeästi hänen korvaansa, ja työnsin häntä hieman kauemmas minusta.

Punastellen Kristi piti katseensa tiiviisti poissa silmistäni, ja hänen kätensä olivat lukkiutuneet rintojen eteen.

Kristin pieneksi hätkähdykseksi kaadoin hänet sängylle, ja kumarruin suutelemaan hänen vatsaansa. Hiljalleen kohosin ylemmäs Kristin väristessä allani, tartuin hänet toiseen käteensä ja siirsin sen syrjään.

Nyt Kristi ei vastustellut, ja sain kohottauduin taas istumaan jotta näkisin hänet kunnolla.

Kristin rinnat olivat pienehköt, mutta ne sopivat hyvin hänen siroon vartaloon. Kauniin punaiset nännit nöpöttivät kovina pystyssä, ja minä huokasin hiljaa ääneen.

- Olet kaunis, sanoin hymyillen, ja kumarruin taas Kristin ylle.

Tyttö suorastaan säpsähti, kun nappasin hänen toisen nänninsä suuhuni ja nuolin sitä hetken.

Kristi ynähti ja jännittyi allani, värisi entisestään, ja sekös sai minut villiintymään lisää.

Imin ja nuolin hänen nänniään Kristin ynistessä mielihyvästä, ja pian nappasin hänen toisen nänninsä sormieni väliin.

Kristin käsi eksyi hiuksieni sekaan, hän kiemurteli allani ja koitti pitää huokaukset sisällään, muttei mitenkään voinut täysin pysyä hiljaa.

Kun viimein maltoin lopettaa, kohottauduin hieman jotta näkisin Kristin kasvot. Hän hengitti raskaasti, ja punaposkisena kääntyi katsomaan minua - mutta käänsi katseensa melkein saman tien pois.

- Se.., hän aloitti hiljaa, jäi epäröimään.

- Niin? Rohkaisin häntä jatkamaan, ja kuin härnätäkseni häntä, hipaisin sormellani toista nänniä. Kristi voihkaisi.

- Tuntui.. hyvältä, hän sanoi niin hiljaa, että tuskin edes kuulin, mutta ne sanat saivat sydämeni laukkaamaan.

Tunsin kostuneeni. Omat kiimamehuni tihkuivat stringeille, kastelivat ne, ja vaivihkaa kosketin itseäni.

Klitoris oli hieman paisunut, se oli arka ja mieleni teki saada pikaisesti jotain, mikä tuottaisi minulle mielihyvää.

Mutta sen aika ei ollut vielä, olin liian kiihkoissani Kristin kiihkosta, jotta olisin voinut keskittyä itseeni.

Kohottauduin istumaan, vedin mitään varoitusta antamatta Kristin hameen pois hänen päältään, saaden tytön hätkähtämään.

Ennen kuin hän kuitenkaan ehti estellä, kumarruin hänen ylleen, ja suutelin häntä samalla, kun toinen käteni sujahti hänen pikkuhousujensa sisään.

Kristin hätääntynyt ja mielihyvän sekainen kiljaus tukahtui huuliani vasten, ja hänen minua vastaan tappelevat kätensä rauhoittuivat sitä mukaa, mitä enemmän hieroin Kristin klitorista.

Hänen karvapehkonsa oli vielä tallella, ja sen läpi tunsin, miten märkä tyttö jo oli. Pikkuhousut olivat kastuneet jo melkoisen pahasti.

Hetken hyväiltyäni ja Kristin avatessa yhteen puristuneita jalkojaan hieman, aloin kiskomaan pikkuhousujakin pois hänen jaloista.

Tyttö laittoi taas vähän hanttiin, ja koitti peittää pyhimpäänsä, mutta kun aloin taas hyväilemään häntä, Kristi levitti jalkojaan ja voihkaisujen lomasta jopa työnsi lantiotaan sormiani vasten.

Kristi säpsähti, kun pari sormeni sujahti hänen märkään vakoonsa, mutta enää hän ei alkanut kiljumaan.

Nousin istumaan, ja kiskaisin Kristinkin ylös sängyn pohjalta, hänen katsoessa minua hieman hämmentyneenä.

- Mitä sinä nyt, hän kysyi hämillään, ja virnistin hänelle hieman ilkikurisesti.

- Teen olosi hyväksi.

Kristi punastui ja käänsi katseensa pois minusta. Pyysin häntä nousemaan ylös sängyltä, mikä tuotti tytölle hitusen vaikeuksia, sillä hän tuntui olevan jo melkoisen heikkona hyväilyistäni.

Asetun selälleni sängylle, ja pyysin Kristiä asettumaan kasvojeni päälle.

Kristi tuijotti minua hetken vähän typertyneen näköisenä, mutta kun pyysin tarpeeksi monta kertaa, hän edelleen punastellen nousi päälleni.

Painoin kasvoni Kristin häpykumpua vasten, nuuhkaisin. Hän tuoksui vahvasti, mutta oli vielä suihkunraikas.

Siirsin käsilläni karvoja kieleni tieltä, ja vedin pitkän vedon kielelläni Kristin lämpimässä vaossa.

Kristi veti terävästi henkeä ja jännittyi sillä sekunnilla, kun kieleni osui hänen pilluunsa. Jäin maistelemaan hänen makuaan. Se oli kitkerä, muttei paha. Nuolaisin uudestaan.

Kristi voihkaisi, sai minut innostumaan, ja kiersin käteni tytön jalkojen ympärille, lukiten hänet tiukalla otteellani kasvojeni päälle.

Kristi yritti hieman hätääntyneenä pyristellä pois, mutta kun kieleni eksyi takaisin hänen vakoonsa, hän tyrkytti itse itseään minulle.

Nuolin ja suutelin hänen häpyhuuliaan, klitorista, ja upotin kieltäni välillä niin syvälle hänen vakoonsa kuin vain pystyin.

Kristin voihkaisut ja vaikerrukset täyttivät huoneen, hän otti tukea seinästä ja hetkellisesti mielessäni ehti käydä, että olipa hyvä ettei hänen vanhemmat olleet kotona, tai ettei heillä ollut seinänaapureita.

Imin Kristin klitorista, vapautin toisen käteni ja työnsin kaksi sormea hänen pilluunsa.

Kristi kiljaisi, mutta alkoi nopeasti vastaamaan sormieni työntöihin painamalla lantiotaan minua vasten, ja sitten nostamalla sitä hieman.

Nuolin ja nuolin häntä, jouduin suorastaan hörppimään hänen kiimamehujaan, kunnes viimein Kristi laukesi huutaen, pillunsa sykkien aineitaan suuhuni.

Kristi rojahti täristen ja velttona sängylle, hädin tuskin ehdin hänen altaan pois. Pyyhin Kristin mehuista kiiltelevät suupieleni käteeni, ja painauduin sitten pitkälleni sängylle Kristiä vasten.

Kristi hengitti raskaasti, hän piti silmiään kiinni, kunnes jonkin ajan kuluttua aukaisi ne ja katsoi suoraa minuun.

Ei tarvittu sanoja. Enkä edes kaivannut niitä. Minulle riitti ne Kristin silmät, jotka kertoivat siitä mielihyvästä, jota hänelle olin tuottanut, siitä kaipuusta ja rakkaudesta, jota hän nyt minua kohtaan tunsi.

Olin niin tyytyväinen, etten halunnut itselleni mitään. En vaatinut Krsitiä tuottamaan minulle mielihyvää, en kiihottanut itse itseäni orgasmiin asti, sillä olin niin onnellinen, koska Kristillä oli hyvä olla.

Illan päätteeksi vein Kristin suihkuun ja pesin hänet, sillä hän itse ei oikein pystynyt, koska oli tunninkin sängyllä makoilun jälkeen niin veltto - ja toisaalta myös vähän shokissa. Yhdelle iltaa hänelle oli paljastunut ja tapahtunut niin paljon, etten ihmetellytkään sitä.

Suihkussa en pystynyt hillitsemään itseäni, vaan kiihotin Kristille uudelleen orgasmin, ja tällä kertaa myös itselleni.

Sain melkein kantaa Kristin yläkertaan, ja pukea hänelle vaatteet päälle, kun hän itse ei siihen väsymykseltään kyennyt.

Seuraava päivä kului haikeissa merkeissä, sillä viimein koitti minun lähtöpäiväni. Kiitin ja hyvästelin Kristin äidin, joka toivotti minut tervetulleeksi milloin vain uudelleen, ja juna-asemalla puhkesin viimein kyyneliin, kun piti sanoa Kristille hyvästit.

- Rakastan sinua, kuiskasin kyynelteni lomasta, rutistin Kristiä lujaa ja suutelin häntä, vaikka ympärillämme oli paljon ihmisiä, vaikka olimme keskellä vilkasta asemalaituria.

Eikä Kristi vastustellut, vaan vastasi suudelmaan yhtä intohimoisesti, kuin minäkin.

Suudelman myötä nousin junaan, ja viimeinen asia, mitä Krististä näin, oli hänen itkusta märät kasvonsa, jotka jäivät katsomaan perääni, kun juna viimein nytkähti liikkeelle.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute