Herkku-puhelin
Isokaluinen leskimies seikkailee 3
Tarmo

Jäin leskeksi 48-vuotiaana vaimoni kuoltua syöpään. Olimme olleet naimisissa yli kaksikymmentä vuotta. Lapsemme olivat juuri muuttaneet pesästä, ja jäin elämään yksin.

Nyt muutaman vuoden aikana olen ollut sängyssä kymmenien naisten kanssa. Minulle on avautunut aivan uusi, seksuaalisesti rikas maailma.

Kuvailin itseäni tarkemmin ensimmäisessä tarinassa. Olen ylpeä varsin kookkaasta kalustani, se on juuresta mitaten täysvalmiudessa 24 cm pitkä. Kohtaamani naiset ovat olleet siihen täysin hulluina.

***

Työskentelen kansainvälisessä suuryrityksessä, ja Suomessa sijaitseva pääkonttori järjestää säännöllisesti seminaareja ja työtapaamisia, joihin tulee osallistujina firman työntekijöitä muista maista.

Kuten tiedämme, ulkomaanreissuilla väki vaihtaa usein vapaalle, vaikka työmatkalla oltaisiinkin. Toisilla on kovastikin mielessä satunnaisseikkailu, varsinkin kun tietää, ettei uutta tapaamista toisessa maassa työskentelevän työkaverin kanssa välttämättä tule.

Meillä oli aluillaan keskisen Afrikan "valtaus", ja paikalla oli kerran botswanalaisen yhteistyöyrityksen johtaja. Mukana kulki assistentti. Daliah oli 33-vuotias, muuten melko tavallisen näköinen, lyhyehkö nuori uranainen. Miehistä kiinnostusta herätti hänen huomattava rintavarustuksensa.

Työnantaja tarjosi illallisen keskustassa osastolaisistamme kootulle seurueelle, ja arki-illan päättyessä lähdimme melko aikaisin kotiin, tosin johtaja halusi vielä käydä Finlandia-talossa konsertissa yhdeksän aikaan. Daliah siirtyi hotellille Ruoholahteen päin ja pääsin samaan taksiin. Olimme pitkin päivää puhuneet, visusti työasiaa tietenkin.

Ehdotin, josko hän olisi vielä tullut luokseni lasilliselle, samalla suunnalla kun ollaan. Daliah piti ajatuksesta. "Paras, että soitat vaimollesi, että tietää varautua," hän hymyili. Sanoin, etten ole naimisissa ja asun yksin. Daliah nyökkäsi hymyillen ja meni hieman hiljaiseksi. Myöhemmin ymmärsin, että jos mies Bostwanassa pyytää naista yksin kotiinsa, kyseessä on suora ehdotus sänkykamariin.

Kodissani juttelimme hetken korostuneen muodollisesti, tosin aistin, että kauniisti hymyilevä ja suuria tummia silmiään räpyttelevä nainen odotti minun tekevän siirron.

Suutelimme pian hämärässä makuuhuoneessa. Myönnän kyllä olleeni malttamaton ja riisuin häneltä paitaa ja rintaliivejä ennätysnopeudella kuin joku nuori poika.

Daliah oli pieni, ei-lihavalla tavalla pyöreä, pikemminkin erittäin muodokas nainen. Hän pääsi vauhtiin itsekin kun suudellessani takaapäin pyörittelin ihania tummia tissejä käsissäni. Hänellä oli paksut, mustat, avattuna hartioille ulottuvat hiukset. Polvistuin naiseni eteen riisuen hameen ja sukkahousut. Samalla suutelin nännejä, ne olivat ihanan laajat ja näpöttivät jo pian täysillä kiihottuneina.

En ole varma olivatko naiseni rinnat E- vai F-kuppiset tai mitä ikinä. Valtavat ne kuitenkin olivat. Soisin milloin tahansa kenelle tahansa miehelle saman ihanuuden.

Heitin paitani ja housuni pois; minulla seisoi aivan täysillä ja kyrpä oikein ponnahti esiin. ".. OH - MY - GOD!! .. "

Tulin häneen ensin edestä niin, että seisoin sängyn laidalla hänen levittäessään jalkansa edessäni. Tummanpunainen liha kiilteli, minusta oli kiihottavaa jo pelkästään ajatella, että naisin nyt mustaa naista. Suuri kyrpäni mahtui yllättävän hyvin, pääsin työntymään jo parilla töytäisyllä kunnolla sisälle.

Daliah huudahteli joka työnnöllä, levitti jalkojaan, välillä kietoi ne selkäni ympärille. Kohta tunsin ja huudosta kuulin, kuinka orgasmi supisti hänen pilluaan.

Löysäsin tahtia, otin nesteistä kostean kullini pois. Kipusin tyytyväisenä hyrisevän naiseni ylle sängylle. Suutelin ja nautiskelin rinnoista.

Daliah puolestaan kietoi sormensa kyrvän varren ympärille. Hän ei sanallisesti kehunut kulliani, mutta piti siitä siitä päätellen, että aina kun asento salli, hän tuijotti kyrpää raukealla katseella ja hyväili sitä huokaillen ja silmiään pyöritellen.

Nain seuraavaksi takaapäin ja jouduin sitäkin todistamaan, että kun Daliah oli kontillaan, hänen rintansa hipoivat makuuhuoneen lattiaa... voi taivas, muistan ajatelleeni ja pudistelin päätäni. Nainen voihki ihanasti. Pitelin naidessa kiinni isosta, pyöreästä pyllystä. Tämä oli se kerta, kun en edes pystynyt kunnolla hyväilemään naisen rintoja takaapäin tultaessa, koska kädet loppuivat kesken.

Rakastelu loppui mukavaan asentoon. Olin polvillani maassa, nainen tuli syliini selin. Suutelimme kiihkeästi ja ohjasimme yhdessä kyrvän hänen sisäänsä. Nain siten, että pomputin silmät kiinni kiihkeästi huutavaa naista sylissäni. Hamusin ja puristelin ylös alas pomppivia rintoja.. peili edessämme näytti meille kaiken.. Hän kertoi myöhemmin tämän kiihottaneen myös häntä kovasti, ja oli saanut vielä orgasmin loppuvaiheessa. Täytyy myöntää, että löysin tuolla kerralla kiihottavana peilin käytön ja "itsensä katselemisen", vaikka se tuntuukin kovin itsekeskeiseltä.

Melkein yhtä kiihottavaa kuin nähdä naiseni nautinnosta vääristyneet kasvot ja naidessa heiluvat rinnat, oli todeta peilistä, että kyrpäni on kyllä aikamoinen väline kun se naisen rasiaa nuohoaa.

En kestänyt enää kauaa vaan laukesin kohta lujaa. Nainen halusi spermani sisällensä.. kaipa hän tiesi mitä teki, taisi olla niitä päiviä, ettei lasta tulisi.

Suutelimme vielä suihkussa yhdessä. Hänen oli lähdettävä pois taksilla yötä vasten. Hotellilla oli oltava samaan aikaan aamiaisella johtajan kanssa. En unohda tätä naista koskaan!

Kiitos kun luit tarinani! Voisitko antaa minulle palautetta?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute