Herkku-puhelin
Anoppi kesämökillä
Kuumana_Anoppiin

Perustuu löyhästi tositarinaan.

Olen ollut kuumana anoppiini jo pitkän aikaa, vaikka hän ei olekaan mikään ihannenainen kaikkien mielestä. N. 50-vuotias, aavistuksen jo riippuvat, tosin massiiviset rinnat, ihanat paitojen läpi näkyvät nännit, mahtavan pyöreä peppu ja pieni söpö mahakin löytyy. Sain viimeksi tuulta purjeisiin anoppi-fantasioissani kun löysin hänen pikkuhousut pyykkikasasta, josta pikkarit nappasin taskuuni, kotiini mukaan. Olen silloin tällöin kaivanut nuo pikkuhousut esille ja huumaannuttanut itseni anopin ihanilla sulotuoksuilla. Jostain syystä vaimoni tuoksut eivät ole verrattavissakaan anopin tuoksuihin. Olen vain fantasioinut miltä tuntuisi nuuhkia häntä vapaasti ilman häpeää, kosketella ja ronskisti sanottuna vain nussia joka reikään.

Olin vaimoni kanssa kesälomalla anopin mökillä ja seuranamme oli anoppi. Tiesin jo etukäteen että tästä tulee kesäloma, josta aion hankkia lisää aiheita fantasioihini. Mökillä puuhailu oli sitä perusmökkihommaa, halkojen tekemistä, ruohonleikkuuta ym. jossa hiki sai lentää. Olikin hyvä pitää välit anoppiin kunnossa, joka on eronnut ja asuu yksin, koska hän kaipaa apua mökkihommien miehisissä asioissa.

Päärakennuksen lisäksi tontilla on sauna ja saunan yhteydessä olevassa pesuhuoneessa on ikkuna, josta näkee sisään pesuhuoneeseen. Otin missiokseni käydä "tarkistamassa" rantaa, ja samalla anoppia silloin, kun tiesin hänen olevan saunomassa. Juonin asian etukäteen siten, että olisin tietämätön ja hämillään, jos jäisinkin kiinni tirkistelystä, etten muka tietäisi että hän on saunassa. Hiiviskelin saunarakennuksen pesuhuoneen ikkunan vierelle ja yritin varovasti kurkkia sivustapäin, onko anoppi jo pesulla vai heitteleekö hän vielä löylyä. Ajatuskin hikisestä, kiiltävästä kurvikkaasta kypsän naisen vartalosta sai housuissani sykkimään. Olin jo hetken ajan yrittänyt nähdä ikkunasta liikettä varoen, ettei minua nähdä, mutta en kuullut sisältä ääntä ja kuvittelin että anoppi saunoo vielä. Odottelin vielä hetken, kunnes sätkähdin ja järkytyin kun anoppi huusi minulle ulkona takaapäin "Oletko tulossa uimaan?".

Pelästyin ja aloin hermoilemaan. Anoppi oli tulossa uimasta, ei hän saunassa ollutkaan. Kasvoilleni varmasti nousi pahin puna, jota en voinut edes auringon polttamaksi selittää. Nolosti nopeasti totesin vain "Ei kun mustikoita tulin poimimaan". Voi hemmetti mikä idiootti-kommentti! Häpeämisen tunne sen kuin kasvoi sisälläni. Seisokkikin pelästyi ja karkasi kuin kilpikonna kilpeensä.

Anoppi siinä taisi lukea rivien välistä mitä olin tekemässä, eipä siinä tosin kovin erikoinen salapoliisi pitänyt olla, että olisi arvannut mitä olin ikkunan vieressä puuhailemassa. Hän vaihtoi nopeasti aihetta ja pyysi minua hakemaan lisää vettä järvestä pesuvedeksi. Tein työtä käskettyä ilman typeriä kommenttejani. Kun kannoin kahta isoa vesiämpäriä pesuhuoneelle, arvelin äänistä päätellen että anoppi oli saunomassa ja viereinen pesuhuone, oli tyhjä. Kävelinkin suoraan ansaan, anoppi oli juuri sillä hetkellä pyllistelemässä ja laittamassa lisää puita lämminvesi-padan uuniin. Jähmetyin paikoilleni ja silmäni rohmusivat tuota alastonta näkyä. Uima-asu oli näemmä kadonnut alta aikayksikön, enkä voinut kuin miettiä - halusiko anoppi oikeasti että näen hänet alasti..?

"Krhm.. tässä ois pari ämpärillistä", takertelin. Hän ei ollut moksiskaan ja antoi minun kaataa ne isompaan ämpäriin, mutta pyysi vielä tuomaan ämpärilliset lisää. Vaikka kuinka halusin katsoa häntä lisää, en häpeän takia voinut kuin nopeasti kadota ja hakea pari ämpärillistä. Ajatukset poukkoilivat suuntaan ja toiseen, uskaltaisinko sanoa jotain, mitä jos vaimoni eksyy pesuhuoneelle, mitä jos nolaan itseni ja avioliittoni on pian ohi..

Kannoin ämpärilliset sisään pesuhuoneeseen, jossa anoppi olikin aloittanut peseytymisen. Vein mitään sanomatta vedet isoon ämpäriin, ja juuri kun olin poistumassa, itseään saippuoiva, äitihahmoinen anoppi kysyi lempeästi "..pitäisikö sunkin peseytyä, teit noita ruohonleikkuuhommia aikalailla tänään..".

- "Ehei, taidan käydä pulahtamassa ensin järvessä, katsotaan sitten myöhemmin jos tulen löylyttelemäänkin", mutta tätä selitystä anoppi ei halunnut kuulla, hän kysyi "Voisitko sitten auttaa selänpesussa hieman?"

Selänpesu, tuo ikivanha temppu. Muistan vaimoni ystävättären joka tätä samaa temppua käytti eräs kesä, mutta se onkin sitten toinen tarina.

"Tottakai voin auttaa", rempeästi vastasin anopille. Aloin pesusienellä pesemään hänen selkäänsä ja voi luoja, sain ihailla vapaasti hänen vartaloaan. Vaikkakin pesusieni liikkui kovin hellästi hänen ihollaan, anoppi totesi sen olevan liian karkea - hänen aavistuksen palanut ihonsa oli herkkä sienelle. "Voisitko käyttää vain käsiäsi?", hän kysyi. Voi ei.. tiedän mistä tästä seuraa. Aloin hieromaan käsilläni saippuaa hänen selkäänsä, yritin olla menemättä liian lähelle takapuolta tai kainaloita, etten koskisi noihin massiivisiin rintoihin, joita tosin yritin kuikuilla sivusta päin. Tässä kohtaa alkoi olla jo ahdasta shortseissani. Anoppi kysyi: "voisitko vähän alempaa myös ottaa, en oikeen yltä itse", tämän selvempää viestiä ei anoppi voinut antaa, aloin hieromaan hitaasti saippuoisin käsin hänen muhkeita pakaroitaan ja hetkessä housuissani oli räjähdysvaara.

"Mutta nythän sinä olet ihan saippuassa, riisuhan vaatteesi niin voit peseytyä myös itsekin", sanoi anoppi. Ei, ei, EI! Jos anoppi näkee seisokkini, en voi koskaan enää peitellä tätä asiaa hänelle. "Ei tässä mitään, peseydyn sit myöhemmin..", mongertelin, mutta tämä selitys ei kelvannut anopille. Jämptisti hän sanoi: "Nyt peseydyt niin pääset sitten pulahtamaan järveen, voin auttaa selkäsi kanssa peseytymisessä..", no, eipä tässä kauheasti ole enää menetettävää, hän löysi minut jo tirkistelemästä, antaa mennä sitten häpeän rajamaille ja niiden taakse.

Riisuin kulahtaneen t-paidan ja shortsit. Pikkuveijarini ei ollut enää kovin pikku - ja se seistä jöpötti asennossa, kuin mikäkin sotilas.

"Oh, ihana kalu", sanoi anoppi suoraan häpeilemättä. Olin järkyttynyt tilanteessa josta en tiennyt oliko päällimmäinen tunne himo vai häpeä. Anoppi jatkoi "voisinko auttaa Sen pesussa..?"

Nieleskelin, olin sekaisin. Kova seisokkini huusi "KYLLÄ!" mutta järjen rippeet huusivat päässäni "EI!"

Haluatteko kuulla vielä miten anopin kanssa tarina päättyi? Valitsinko "KYLLÄ" vai "EI" vaihtoehdon ;).

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute