Herkku-puhelin
Lady Muusan orjan toinen tapaaminen
Lady_Muusan orja

Orja saapuu sovittuun aikaan talolle. Ennekuin soitan ovikelloa, kaivan esille tuliaiseni, laatukahvia sekä kuivatun nokkoskimpun. Nokkoskimpulla olen aikaisemmin käsitellyt kaluani ja pallejani. Ennekuin ehdin soittaa ovikelloa ovi aukeaa ja Te olette ovensuussa. Päällänne Teillä on upea punamusta kumiasu, hame ja jakkumallinen yläosa joka paljastaa upeasti ihanat muotonne. Käskette orjan astua peremmälle ja laskea tavarat eteiseen. Tämän jälkeen ojennatte kätenne jota orja suutelee ja välittömästi tämän jälkeen polvistun suutelemaan kenkienne kärkiä, niin kuin tapaamisemme aina alkavat.

Tervehdysrituaalin jälkeen komennatte orjan riisuutumaan. orja taittelee vaatteet siistiin kasaan ja pian seison alastomana edessänne. Tarkastatte että orjalla on käskynne mukainen rusetti kalun ja pallien ympärillä, jonka jälkeen komennatte orjan ojentamaan kädet eteensä. Tässä vaiheessa orja kysyy lupaa puhutella Valtiatarta ja nyökkäätte tämän merkiksi. Saako orja löysätä pallien ympärillä olevaa rusettia, kysyn. ”Et saa” vastaatte ja jatkatte että ainoastaan Te saatte koskea siihen. Olette ystävällinen ja ronskin ottein irrotatte rusetin ja solmitte sen uudelleen orjan voihkiessa. Orjan kalu oli ollut paketissa koko matkan ajan eli reilu puoli tuntia ja paketti oli hieman liian tiukka. Tämän jälkeen otatte köyden käteenne ja sidotte orjan kädet tiukasti yhteen, ensi ranteet yhteen ja sitten narulla kainaloiden alta jatkaen siten että orjan kädet ovat ylhäällä. Tarkastatte vielä että orjan nännit menevät narujen välistä ja ovat sopivasti käsillä. Puristelette orjan nännejä ihanien kynsienne välissä ja orja huokailee nautinnosta. Tiedätte että orja nauttii suunnattomasti nänniensä käsittelystä.

Seuraavaksi otatte orjan kalusta kiinni ja käskette seurata. Matkalla otatte mukaan muutaman piiskan, jotka laitatte roikkumaan orjan seisovaan kaluun. Jatkamme peräkanaa edelleen kellaritiloihin. Menemme huoneeseen jossa on ”onnenpyörä” sling sekä panopenkiksi orjan ristimä laite. orjan seisoessa kädet sidottuina toteatte orjan perseen saavan tänään kunnon käsittelyn. Katson kun laskette viereiselle pöydälle strap-onin. Tulette orjan luo ja otatte orjan tiukkaan syleilyyn. Miltä nartusta tuntuu kun tänään perse saa kunnon käsittelyn kysytte ja hymyilette aurinkoisesti. orja on tiukassa otteessanne, ja haistan nenässäni hiustenne ihanan tuoksun yhdistyneenä kumivaatteistanne tulemaan lumoavaan kumin hajuun. Läpsitte hieman orjan persettä kämmenellänne, ennekuin komennatte orjan menemään panopenkin luo ja asettumaan sen päälle makaamaan. Panopenkissä orja siis makaa vatsallaan, polvet sekä keskivartalo penkkiin sidottuna. Yläruumis on kallellaan alaspäin siten, että perse on kuin tarjottimella.

Sidottuanne orjan paikoilleen, otatte piiskan käteenne ja alatte piiskata orjan peppua. Käytätte eri tekniikoita, välillä pyörittäen piiskaan siirtyen kankusta toiselle ja välillä keskittyen orjan pallien ja kalun piiskaamiseen. Välillä annatte lujempia yksittäisiä iskuja ja välillä taas ”hellempiä” sarjoja. orja tuntee penkissä kuinka lämpö alkaa levitä pakaroihin. Jonkin ajan kuluttua lopetatte. orja kuulee kuinka kumihanska laitetaan käteen ja kohta tunnen kylmän liukasteen persevaossani. Levitätte sitä orjan reiän ympärille ja alatte hiljalleen työnnellä sormianne orjan sisään. Ensin tutkitaan orjan perse toteatte. Ensin yhden sormen, kaksi ja lopulta neljä. Laskette sormien lukumäärää ja pyörittelette sormianne orjan perseessä. orja voihkii pääosin nautinnosta, sillä osaatte todella hyvin rentouttaa orjan aukon vastaanottavaiseksi. Kun pyöritätte kättänne orjan sisällä orjasta tuntuu välillä todella taivaalliselta ja yritän työntää peppuani kättänne vastaan saadakseni sitä lisää sisääni. kohta työnnätte myös peukalon sisääni ja jatkatte rytmikästä vatkausta. Kätenne tuntuu aivan uskomattoman hyvältä ja yritän olla täysin rentona. Jatkatte jonkin aikaa mutta koko käsi ei kuitenkaan mene orjan sisään. Olette kuitenkin ilmeisen tyytyväinen tutkimuksen lopputulokseen -orjan perse otti melkein käden sisään ja tästä on hyvä jatkaa. Otatte kumihanskan kädestänne ja orja huomaa vienon ulosteen hajun nenässään. Puristelette orjan palleja ennekuin irrotatte orjan penkistä ja komennatte pystyyn.

Irrotatte orjan kädet köysistä ja käskette orjan pukea päälleen kumisen catsuitin, joka on mukana. Tarvitseeko orja talkkia kysytte, mutta vastaan uskovani kykenemään saamaan puvun päälle ilman. Nyökkäätte ja istutte alas katsomaan orjan pukeutumisrituaalia. Puku menee jaloista suhteellisen helposti päälle, mutta yläosaa en saa paikoilleen ilman apuanne. Pian kuitenkin orja on mustassa blackstylen orja-asussaan edessänne. Tulette orjan viereen tarkastelemaan asua ja nyökkäätte tyytyväisenä. Jos orja on oikein kilttinä, tulet saamaan tuossa asussa haaveitasi toteutettua. Ehkä jonain päivänä pääset maistamaan Valtiattaren shampanjaa ja olemaan kunnon panopuuna Master ystävillesi toteatte mietiskellen. Catsuitissa on vetoketjut jotka mahdollistavat sekä kalun, perseen että nännien käsittelyn tarvittaessa. Otatte taas orjan nännit sormienne väliin ja puristelette niitä melko kovaa. orja voihkii taas nautinnosta ja kohta päätätte ottaa orjan suuret –lähes naismaisen- nännin hampaittenne väliin. Pureskelette nännejä orja nauttii suunnattomasti suunne lämmöstä ja hampaittenne terävyydestä. Vaihdatte välillä nänniä ja toteatte että näihin tulette laittamaan vielä nännilävistykset jonain päivänä.

Komennatte orjan jalkojenne juureen ja käskette orjan nuolemaan sääriänne. Valtiattaren jalat ovat hiessä joten nuole ne kuivaksi. Alan nuolla tatuoituja sääriänne pitkin nuolaisuin. Autatte orjaa kääntelemällä jalkojanne niin että saan jalkanne kokonaan nuolluiksi. Huoneessa on sen verran pimeää että orjan on hankalaa nähdä missä kohtaa hikivanoja menee, joten yritän nuolla jalkanne kauttaaltaan. Saatuani sääret nuoltua tulette seisomaan orjan taakse niin että jalkanne ovat orjan pään molemmin puolin. Puristatte orjan päätä jalkojanne vasten ja orja nauttii valtiattaren reisistä päätään vasten. Laskeudutte välillä alemmaksi ja tunnen kuinka pääni hieroo haaraväliänne. orjaa kiihottaa suunnattomasti ajatus siitä, että pillunne on vain muutaman sentin päässä orjan kasvoista, vaikka en sitä näekään. orjan mieleen tulee ajatus saakohan orja nyt kultaisen suihkun, mutta sitä en kuitenkaan tällä kertaa ole ansainnut. Jatkatte orjan kiusaamista hetken, ennekuin komennatte orjan taas pystyyn.

Ohjaatte orjan kohti nurkassa olevaa nahkaista slingiä johon käskette orjan makaamaan. Kiinnitätte orjan kädet ja jalat katosta roikkuviin hihnoihin. Samalla orja huomaa että slingin yläpuolella on peili, josta orjaa näkee hyvin itsensä. Kiinnitettyänne orjan mietitte ääneen että laitatteko orjalle silmälaput? Katsotte ylöspäin ja toteatte että peilin kautta orjalla olisi hyvä näkymä. Poistutte hetkeksi ja haette orjan aikaisemmin tutkineen strap-onin orjan kalun viereen. Vasta nyt orja huomaa että strap on melko suuri ja reilusti orjan kalua isompi. Halkaisija ehkä 5 cm ja pituus 25 cm orja arvioi silmämääräisesti. Kummalla on suurempi kyrpä kysytte, johon orja vastaa Valtiattarella olevan suurempi. Niin totisesti on vastaatte. Poistutte taas ja orja katselee strapia hieman pelonsekaisin tuntein. Uskon että se mahtuu kyllä sisääni, mutta miten orjan perse kestää panemista. Palaatte pian silmälapun kanssa ja sanotte päättäneenne peittaa orjan silmät. Orja ei ole vielä valmis näkemään Valtiattaren pillut toteatte. orja olisi halunnut pitää silmät auki, mutta kuuliaisesti nosta päätäni niin että saatte kiinnitettyä silmälaput paikoilleen. orjan maailma pimenee.

Tunnen kuinka otatte strapin orjan vatsalta ja äänistä päätellen kiinnitätte sen lanteillenne. Pian tunnen taas kylmän liukasteen jo aukaistulla peräaukollani ja nopeasti tunne myös strapin pään reiälläni. Työnnätte strapin terskan sisääni ja toteatte että saa nähdä miten orjan perse kestää kunnon panemista. Pian tunnen kuinka tekokalu liukuu yhä syvemmälle sisääni ja voihkaisen jännityksestä ja hieman kivustakin. Ette kuitenkaan tunne armoa vaan työnnätte kalun ainakin orjan mielestä lähes kokonaan sisääni. Ensin pari rauhallisempaa työntöä ennekuin alatte kiihdyttää tahtia. orja voihkii allanne kun laitatte slingin heilumaan ja panette orjaa kunnolla. Orjan kalu seisoo kivikovana kun otatte siitä kiinni. Kiristätte edelleen vauhtia ja orja saa kokea sellaista panemista mitä ei ole vielä koskaan kokenut. Strap uppoaa syvin vedoin orjan sisälle ja ulos ja orja voihkii ettei voi pidätellä vaan tulee pian. Vastaatte että tiedätte sen ja runkkaatte kaluani samalla kun strap edelleen soutaa sisälläni. Hetken kuluttua orjan selkä jännittyy ja orja laukeaa todella voimakkaasti huutaen nautinnon ja tuskan sekaista huutoa. Jatkatte vielä hetken ennekuin pulautatte strapin ulos. Hivelette orjan todella herkkää terskaa ja kalua ja orja yrittää kiemurrella käsistänne –pääsemättä tietenkään. Haistan sperman hajun voimakkaasti (mistä orja ei pidä). Nyt on orjan perse kunnolla korkattu toteatte ja hyväilette orjan poskea. Nyökkään onnellisena Teille ja tunnen todella olevani orjanne.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute