Herkku-puhelin
Salaista rakasta
OddManOut

Kuulen odottamani koputuksen hotellihuoneen ovelta. Nousen tuolistani ja lasken viisitoista vuotta vanhentuneen whiskini viereiselle pöydälle. Vilkaisen vielä peiliin ja oikaisen solmioni. Tumma puku näyttää hyvältä päälläni, viralliselta. Avaan oven ja annan katseeni lipua ylöspäin odottamani naisen vartalolla. Jalassasi on pyytämäni saappaat ja muuten vartalosi on, ihanista muodoistasi vain aavistuksen paljastavan, pitkän takin piilottama. Katson meikattuihin kasvoihisi ja hymyilen. Onnistut näyttämään yhtä aikaa viattomalta ja seksikkäältä, pelokkaalta ja valmiilta repimään vaatteet päältäni.

Ohjaan sinut sisään sanomatta sanaakaan ja istun takaisin tuoliini lasi kädessäni. Huomaat lasia pitävässä kädessä kihlasormuksen ja tunnet samalla oman sormuksesi painon. Yrität karistaa ajatuksen mielestäsi. Seisot edessäni epävarmana. Ihailen sinua hetken ja katseeni käskee sinua toimimaan. Hitaasti, epävarmoin sormin avaat takkisi napit yksi kerrallaan ja kääntäen selkäsi minulle lasket takin ensin olkapäiltäsi lanteillesi. Päälläsi on mustat hieman syntisen näköiset rintaliivit, jonka kupeissa on punaiset pitsireunukset. Vieressäsi olevan peilin kautta katselen miten push-up liivit vangitsevat upeat rintasi syleilyynsä. Pysähdyt hetkeksi kuin empien ennen kuin takkisi liukuu pakaroidesi yli paljastaen samaa sarjaa olevat mustat hipsterit ja vaalean ihosi. Kontrasti on hieno ja varmasti harkittu. Päälläsi on vain saappaat ja alusvaatteet. Olet myös laittanut tummat stay-up sukat korkealla pitsireunuksella, juuri kuten olin pyytänyt. Olen tyytyväinen näkymään. Tietenkin.

Otan hymyillen lyhyen huikan juomastani ja huomaan peilin kautta sinun hitaasti kuljettavan kättäsi rintasi päällä. Puret huomaamatta huultasi ja huomaat katseeni. Ensin kätesi pysähtyy, mutta jatkaa sitten rinnan silittämistä. Hitaasti käännyt minuun päin ja jäät seisomaan eteeni toinen käsi lantiolla, odottaen. Nautin tilanteesta vielä hetken ja näytän sitten kädelläni sinulle käskyn pyörähtää edessäni. Tottelet ja ilkikurisesti pyörität pyllyäsi kääntyessäsi. Huomaan sinun rentoutuneen vaikka oletkin vieraan miehen edessä melkein alasti, aikomuksena tehdä jotain mikä ennen oli varattu vain aviomiehellesi.

Nähtyäni pienen esityksesi osoitan syliäni, johon kuuliaisesti istuudutkin nyt jo empimättä. Tunnet heti peppusi alla kovana seisovan kaluni ja alat liikuttaa lantiotasi kuin tanssisit minulle. Tunnet kuinka käteni kiipeävät kylkiäsi pitkin upeille rinnoillesi ja puristan ne vaativasti isoihin kouriini. Tunnen kuin nännisi kovettuvat entisestään kämmeniäni vasten ja huokaiset hiljaa. Hetken tanssittuasi taputan pyllyäsi ja nouset ylös. Käännyt syliini vastakkain ja kiehnäät itsesi asentoon, jossa voit tuntea kovan miehuuteni painautuvan vasten klitoristasi. Alat taas hiljalleen liikuttaa lantiotasi minua vasten. Asento tuo rintasi suoraan kasvojeni eteen ja korostaaksesi vaikutusta taivut selkääsi kaarelle kuin tarjoten niitä minulle. En edes yritä pidättää itseäni, vaan suutelen rintojesi paljaita osia ja näykin kovettuneita nännejäsi liivien läpi. Kiedon käteni hiuksiisi ja taivutan päätäsi, jotta pystyn suutelemaan sinua. Maistan makean viinin ja tunnen kuinka tarraudut minuun vastaten suudelmaan intohimoisesti. Kielesi työntyy suuhuni ja kohtaa omani aloittaen siellä oman tanssinsa. Tartut käsiini ja ohjaat ne pakaroillesi. Hiljainen keinuminen sylissäni kiihtyy ja hengität suuhuni tyytyväisenä. Puristamalla kaksin käsin pyllyäsi pystyn ohjailemaan sinua ja lopetan lantiosi liikkeen. Ynähdät pettyneesti ja yrität vielä hieroa itseäsi minua vasten, vaikka tiedät pyristelyn turhaksi. Nyökkään kohti edessäni odottavaa sänkyä ja nouset pois päältäni jo hieman hengästyneenä. Liikkuessasi pystyn haistamaan kiimasi, näytät seksikkäältä, syötävän hyvältä.

Siirryt sänkylle ja asetut polvillesi istumaan jalkojesi päälle, kasvon minuun päin. Jalkojasi, lanteitasi ja kylkiäsi pitkin kuljetat käsiäsi ylöspäin aina hiuksiisi asti ja hymyilet minulle. Kätesi lähtevät laskeutumaan ja pysähtyvät tällä kerralla rinnoillesi. Puristat rintojasi yhteen ja nuolet huuliasi. Kiusaat myös itseäsi, mutta aavistat varmasti kuinka paljon tahdonvoimaa vaatii, etten nouse ylös tuolistani ja ota sinua keskittyen vain omaan nautintooni.

Viittaan lasillani ja toinen kätesi laskeutuu kuuliaisesti alemmas ja alat hitaasti hyväillä vakoasi pikkuhousujen päältä. Hipstereissäsi näkyy selvästi kostea läikkä ja et aikailekaan, vaan työnnät kätesi housujen sisään ja näen kuinka värähdät omaa kosketustasi. Silmäsi ovat painuneet kiinni ja kun avaat ne huomaat minun avanneen housuni ja kaivaneen kaluni esiin sepaluksesta. Hiljaisin ja pitkin vedoin tyydytän itseäni sinua katsellen.

Laskeudut selällesi sängylle ja siirrät pikkuhousujasi sivuun paljasten itsesi minulle. Lähes sileäksi ajettu vakosi näyttää ihanalta ja painaessasi sormen sisällesi näen kuinka märkä olet. Vedät sormen pois ja näytät kuinka valut. Viet sormen huulillesi ja minua silmiin katsoen nuolet sormen puhtaaksi nesteistäsi. Hymyilen ja nuolaisen tahtomatta huuliani sekä nopeutan hieman käteni tahtia. Siirrät kätesi takaisin alas, työnnät heti kaksi sormea sisääsi ja hierot toisella kädellä klitoristasi. Kuuntelen huohotustasi ja katson kuinka nopeutat käsiesi liikettä. Minun on taas vaikea pidätellä itseäni. Halu tuntea sinut märkänä ja tiukkana ympärilläni on melkein mahdoton vastustaa. Itsehillinnän kanssa kamppaillessani alat selvästi olla lähellä orgasmia. Lantiosi nousee kuin tahattomasti ylös sängystä ja hengityksesi muuttuu katkonaiseksi. Kuulostat ja näytät aivan uskomattoman seksikkäältä, kun vihdoin saavutat huippusi ja suustasi pääsee tahaton kovaääninen vaikerrus.

Nautit orgasmisi jälkeisistä värähdyksistä ja hetken levättyäsi käännyt sängyllä mahallesi katse minuun päin, lasket leukasi käsiesi varaan ja onnistut saaneenakin näyttämään taas viattomalta. En vieläkään sano sanaakaan vaan katson kovana seisovaa kaluani ja sitten sinua silmiin. Raukeana laskeudut lattialle ja pylly pystyssä keinuen konttaat luokseni. Kiihkeä katse silmissäni tartut kaluuni ja ohjaat sen huulillesi. Kiusaat minua ensin kielelläsi, mutta pian upotat kaluni pään suuhusi. Tunne on jumalainen. Pitäen katseesi silmissäni aloitat rytmikkään imemisen samalla kun kätesi liikkuu varrellani. Jatkat minun tyydyttämistä suullasi kunnes tunnet käteni hiuksissasi ja tiedät välittömästi mitä haluan. Avaat rintaliivisi hakaset taitavasti yhdellä kädellä ja asetat märän kaluni rintojesi väliin. Käsilläsi painaen suljet kaluni rintojesi ihanaan puristukseen ja liikutat itseäsi hitaasti. Jokaisella työnnöllä kaluni kärki työntyy kohti huuliasi ja taivutatkin päätäsi alemmas. Tyydytän itseäni rintojesi väliin ja välillä otat minut suuhusi, nuolet ja imet minua. Olen kivikova, sinulle.

Alan olla lähellä laukeamista ja käteni puristuvat olkapäidesi ympärille. Tunnet kuinka kasvan entisestään suussasi ja vapautat kaluni rintojesi välistä. Nopeasti otat kätesi avuksi ja viet minut reunan ylitse. Lauetessani tunnen kuinka imet kovaa ottaen vastaan kaiken mitä minulta tulee. Tunne on uskomaton, vuoroin lihakset jännittyvät ja muuttuvat aivan hervottomiksi ja ehdin hetken onnitella itseäni siitä, että istun. Orgasmi on elämäni parhaita.

Nuolaiset huuliasi ja näen ettei yhtään tippaa ole karannut. Asetat hiljalleen löystyvän kalun takaisin housuihini ja suljet vetoketjun. Nouset polviltasi ja halaat minua kuiskaten kohtaamisen ensimmäiset sanat. -kiitos kulta.

Nousen ylös hitaasti. En ole vieläkään varma kannattavatko jalkani minua. Huomaan pienen tyytyväisen hymyn kasvoillasi. Otan tukevan siemauksen lasista ja suutelen sinua. Antaudut syleilyyni ja kysyt onko nyt sinun vuorosi. Kaadan sinut sängylle ja riisun takkini. Potkaisen vielä kengät ja sukat jaloistani ja laskeudun päällesi. Olet niin pieni siinä allani. Enää et kuitenkaan näytä viattomalta vaan haluat minun tuottavan sinulle mielihyvää. Suutelen kaulaasi hitaasti ja jatkan alaspäin rinnoille. Kieleni piirtelee kuvioita rintoihisi ja pysähdyn välillä imemään herkkiä alueitasi. Nautin sinun hitaasta kiusaamisestasi. Painat kärsimättömästi päätäni alemmas ja laskeudunkin suukottelemaan vatsaasi. Iniset melkein epätoivoisesti kunnes hellyn ja siirryn vihdoin jalkojesi väliin. Ujutat peukalosi vyötärönauhan alle ja nostat peppuasi riisuaksesi viimein pikkuhoususi. Pudistan päätäni ja jätätkin vähäiset vaatteesi rauhaan. Pidän siitä miltä näytät pikkuhousuissa, sukissa ja saappaissa. Syntinen nainen. Märät vartaloosi liimautuneet housut paljastavat muotosi ahnaalle katseelleni ja pystyn erottamaan vakosi leikiten. Levität jalkasi äärimmilleen ja ihailen hetken vartaloasi kunnes painan suuni vasten märkää kumpua housuissasi. Kangas on läpimärkänä ja maistan kiihottavan makusi housujen läpi. Annan kieleni vaeltaa vasten märkää kangasta alhaalta ylöspäin saavuttaen klitoriksesi pienen kohouman. Heti koskettaessani sitä tarrautuvat kätesi hiuksiini ja painat kouristuksenomaisesti minua lähemmäs itseäsi. Siirrän pikkuhousujasi sivuun ja jatkan nuolemistasi. Nostan käteni ylemmäs ja otan molemmat rintasi käsiini. Olet otteessani. Olet minun.

Tunnen kuinka alat lähestymään huippua ja siirrän käteni häpyäsi vasten. Hitaasti työnnän sormeni sinuun. Yhden sormen lasken alemmas kunnes se painautuu vasten peppuasi. En työnnä sitä sisään vaan pidän sitä siinä paikoillaan. Huohottaen kuiskaat melkein ujosti minua tekemään sen. Varovaisesti työnnän sormeni omien nesteidesi liukastamaan reikääsi. Hengityksesi pysähtyy hetkeksi ja tunnen kuinka molemmat reikäsi puristuvat sormieni ympärille. Jatkan nuolemistani naiden samalla sinua hitaasti sormillani. Tunnen puristuksen lisääntyvän ja yhtäkkiä kiskot minut irti itsestäni. Tuntuu kuin hiukseni irtoaisivat. - En halua tulla vielä, huohotat. - Haluan sinut sisääni. Tartut solmiooni ja vedät minut suutelemaan. Maistat oman makusi huuliltani ja se saa sinut vain innostumaan enemmän.

Nousen ja kiirehtimättä riisun loput vaatteeni sinun riisuessa läpimärät pikkuhoususi. Hivelet hitaasti klitoristasi minua odottaen ja tarraudut taas kovana seisovaan kaluuni. Ohjaat sen häpyhuuliesi väliin ja hitaasti painaudun sinuun. Ensimmäinen työntö märkään koloosi tuntuu taivaalliselta. Nautin hitaan työnnön jokaisesta hetkestä ja panen taas kerran tyytyväisenä merkille, että pystyt ottamaan minut kokonaan sisääsi. Painaudun kiinni sinuun ja tunnen kuin saappaasi kietoutuvat lantioni ympärille. Työnnyn sinuun yhä uudestaan ja uudestaan nauttien märästä tiukkuudestasi.

Olen päälläsi, mutta sinä olet kietoutunut kiinni minuun. Nousen istumaan jalkojeni päälle ja vedän sinut helposti ylös mukanani. Istumme sylikkäin ja tuen sinua selästä kun alamme taas liikkua samassa rytmissä. Silmäsi painuvat taas kiinni ja katselen nautinnon vääristämiä kasvojasi, rytmikkäästi kohoilevia rintojasi sekä kaluani täyttämässä sinua. En vastusta kiusausta suudella kiimasta avonaista suutasi, vaan vedän sinut kiinni itseeni. Rintasi painautuvat rintakehääni ja liikkeemme pysähtyy hetkeksi. Suutelet takaisin, mutta jo kohta työnnät minut kärsimättömästi selälleni sängylle ja asetut päälleni. Ohjaat minut takaisin sisääsi ja aloitat lantiosi keinuttamisen ratsastaen päälläni. Pidän kiinni saappaiden verhoamista jaloistasi ja panen sinua rytmikkäästi vastaan kun kiihdytät tahtia ja lasket toisen kätesi hieromaan klitoristasi. Pienen kiihkeän ratsastuksen jälkeen tunnen kuinka alat supistella ja kuuluvasti vaikertaen saat toisen orgasmisi. Supistelusi saa minut melkein laukeamaan, mutta koska edellisestä kerrasta ei ole vielä kulunut kauan aikaa saan hillittyä itseni. Siirrän käteni pakaroillesi ja jatkan työntöjä hitaasti sinun väristessä päälläni.

Hetken rauhoituttuasi nouset päältäni ja katsot huvittuneena nesteistäsi kiiltävää kaluani. Nouset sängystä ja vedät minut mukaan ylös. Hymyillen ja lantiotasi keinuttaen siirryt huoneen kokovartalopeilin ääreen. Laitat kätesi peiliä vasten pääsi yläpuolelle ja nostat pyllyäsi paremmin tarjolle minulle. Siirrät katseesi peilin kautta minuun ja isket silmääsi. Nainen tuossa asennossa ja asusteissa on seksikkäimpiä näkyjä jonka tiedän ja asetun innokkaasti taaksesi. Korkeat saappaasi nostavat sinut juuri oikealle korkeudelle ja pystyn painautumaan takaisin märkään vakoosi. Painan yläruumiisi kiinni peiliin jolloin kovat nännisi pusertuvat kylmää lasia vasten. Kiljaiset yllättyneenä, mutta koukistat selkääsi vieläkin enemmän ja pyydät naimaan sinua kovaa. En enää pidättele itseäni vaan haluan saada sinusta nautintoni. Ottaa sinut. Käteni lanteillasi työnnyn syvälle sinuun yhä uudestaan ja uudestaan. Pitkillä nopeilla vedoilla täytän sinut äärimmilleen ja vihdoin laukean karjahtaen sisääsi. Voimakas vartaloni painaa sinut peiliä vasten. Annan hengitykseni hieman tasaantua ja hitaasti irrottaudun sinusta, nostan syliini ja kannan takaisin sänkyyn. Nukahdamme toisiimme kietoutuneina ja kuiskaan korvaasi. - Tänään meitä ei kaivata mihinkään. - Tämän viikonlopun olen sinun.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute