Herkku-puhelin
Sain taas iso kullia
Annika

Olen kertonut aiemmin herkku.netissä kokemuksistani miesten kanssa, joilla on suuri kalu. Lupailin joillekin palautteiden antajille, että kerron, mikäli kokemuksia kertyy lisää.

--

Olin talvella hetken suhteessa mieheen, joka tuntui kielletyltä ja kai siksi kiihottavalta.

Minulla on lapsuudenystävä Lotta, jonka kanssa tapaamme aina silloin tällöin. Vaikka näemme vain harvoin, tuntuu kuin voisimme aina jatkaa siitä mihin viimeksi jäimme. Harvinaislaatuisen hyvä ystävyyssuhde siis. Olemme molemmat 25-vuoden hujakoilla.

Lotalla on pikkuveli Antti, 19, jonka olen tiennyt yhtä kauan kuin Lotankin, siis aivan pienestä saakka. Antti ei ole ollut mikään kuin-pikkuveli minulle, lapsena olimme tytöt ja pojat erikseen, eikä Anttia haluttu mukaan tyttöjen juttuihin.

Viime vuosina käydessäni heillä kotona olin kuitenkin nähnyt Anttiakin satunnaisesti ja tietysti jutut olivat lapsuudesta muuttuneet jonkin verran. Minun kannaltani kiusallisesti niin, että olin huomannut kuinka Antista oli kehittynyt varsin komea nuorimies. Olen siis 25-vuotias enkä lähtökohtaisesti kallellaan nuorempiin päin. Ihmettelen, jos Lotta ei huomannut mitään, kun katsoimme joitain heidän etelänmatkakuviaan, katseeni jäi vähän turhan paljon kiinni nimenomaan niihin kuviin, joissa Antti paistatteli. Hänellä on tummat silmät ja lyhyet hiukset, ja hyvä urheilijankroppa, sikspäkki näkyy ja kiipeily ja muu voimastelu näkyy kyllä lihaksissa.

Jossain kuvassa Antti oli sitten altaalla vähän liian hyvässä kuvassa niin, että saatoin erottaa, että hänellä pullistui uimahousujen alla levossakin varsin huomattava kalu. Vaikka yritin karistaa päällimmäisiä ajatuksia pois, en voinut mitään sille, että mun nautinnonhaluinen minäni alkoi yhä enemmän ajatella Anttia.

Asiaa ei helpottanut se, että kuulin Lotalta, että Antilla oli naisia. Ei ketään vakinaista juuri silloin.. mutta aistin kyllä sittemmin kun aloin silmäillä hänen kanssaan, että hän tiesi mitä tehdä naisten kanssa. Liennyt siis tosi kokenut sängyssä nuoreksi mieheksi. Sieluni silmin aloin jo nähdä häntä lihakset piukeina paukuttavan isolla pampullaan jotain onnesta parkuvaa neitoa takaapäin.. ja ihan mielellään ajattelin itseni siihen pantavaksi.

Olen uskollisuuden suhteen parisuhteessa täysin ehdoton, mutta mulla ei ole koskaan periaatteessa ollut mitään sitä vastaan, että vapaana ollessa painetaan huoletta just sen kanssa kenen huvittaa. Tietty ajattelen vähän niin, että jos tyttö "jakaa" niin se on enemmänkin huora, mutta jos hyväkroppanen ja isomelainen kundi huudattaa vaikka kuinka monia naisia makuukammarissa, niin ihan ok. Pikemminkin mua on aina jotenkin kiihottanut se, jos tiedän että mies on tuikkinut isolla kyrvällään laumoittain neitoja. Siinä on tietyt estot ja sähläykset karisseet.

Viimeisen kerran lähtiessäni Lotan luota näin Antin pihalla noustessani autoon. Vähän itsestänikin yllättyneenä olin harvinaisen suorasukainen. "Olis ihan kiva jos tulisit säkin joskus käymään..", sanoin. Pöyhin tukkaa takaa, räpytin silmiä ja olin vähän iskurilinjoilla. Annoin ymmärtää. Kun kaarsin pois, Antti heilautti kättään ja oli selvästi hämmentyneen mutta tyytyväisen näköinen.

Joka tapauksessa olin vähän yllättynyt kun viikon päästä tuli tekstari, jossa hän kertoi olevansa käymässä kaupungissa ja sanoi että voisi nyt tulla piipahtamaan. Huomasin, että aika luontevasti naputin, että tule vaan. Meni syteen tai saveen niin näkispä poikaakin sitten, mulla oli jo pahimmat panohalut karisseet.

Kun Antti sitten tuli, kimposivat taas tietyt naiselliset toiveet omille urilleen, eikä asiaa helpottanut se, että mies tuoksui tosi hyvältä ja toi tullessaan jopa kukkia. Aika veto, suorastaan läpinäkyvän suora vihje siitä mitä Antti toivoi olevan luvassa. Keittiössä juotiin sitten teetä ja syötiin karjalanpiirakoita. Meillä oli esihauskaa, aivan selvästi aisti, että kohta pannaan. "Nää näyttää ihan pillulta..", Antti sanoi aika suoraan. Mä siihen sitten että "joo, mut ei oo varmaan aidon voittanutta." Eipä ei, vastasi Antti. Aika suorilta mentiin siitä makuuhuoneeseen...

Nojasin seinää vasten. Hän alkoi riisua mua takaapäin hengittäen kiihkeästi. Mun hengitys oli sellaista huokailua. Paita rullautui pois, nostin kädet ja se oli tipotiessään. Hame lähti. Antti työnsi lantionsa mun peppua vasten, saatoin tuntea kuinka suuri kyrpä jo ponnisteli hänen housuissaan. Koetin sitä jo saman tien.. kyllä se oli iso, ei siitä mihinkään päässyt.

Rintsikat lähtivät.. Antin innokkaat kädet paijaili ja hyväili mun D-kupin tissejä. "Mitkä rinnat.. vois s-tana minkä kokoset bosat sulla onkaan!..". Nautin hänen hurmiostaan, oli ihanaa kun hän niin kiihkeästi halusi mua. Hän avasi mun hiukset. Painuimme sängylle, hän heitti pois paitansa ja mikä ihanuus sieltä tulikaan, kaunis tiukka yläkroppa.

Mutta sitten.. voi sitä ihmetystä mikä tämän tytön kasvoilta varmasti näkyi kun Antti sitten otti ja paljasti sen yksinkertaisesti todella IHANAN ISON KYRPÄNSÄ!

Se on rehellisesti sanottuna upein kalu, mitä koskaan kellään tähän asti. Pituutta mukavat 23 senttiä, paksuus juuri oikea. Se oli Antin laihahkon kropan osana jopa vähän epäluonnollisenkin suuren näköinen, mutta yhtä kaikki aivan upea panopamppu. Antti tiesi, että hänen meisselinsä oli valtava, joten hän hymyili raukean ja tietäväisen näköisenä raahautuessaan luokseni. Varmaan oli sen saman ihailevan naisenkatseen nähnyt jo aika monta kertaa. Ihastelin sitä ja tartuin saman tien kiinni. "Hemmetti.. Antti!.. Sulla on siis.. aivan uskomaton kalu!!"

Ja kyllä hän osasikin sitä käyttää. Hän halusi tulla heti minua takaapäin, enkä olisi tohtinut kieltäytyä enää mistään. Olin jo valmis pojan penetraatioon ja tarjosin peppuani painaen yläkroppaa alas.

Antti koetteli hetken kärsivällisyyttäni sivellen terskallaan mun kosteaa pimppaa. "Sä olet jo valmis.. ootko?.." Antti puhisi ja vastasin naurahdellen että joo tuu vaan jo sisään. Poika hetken asetteli kondomia, sitten tuikkasi pari kertaa tanakasti, jotta iso terska selviytyi mun porteista läpi. Piinallisen pitkän työnnön, jonka aikana mä ujelsin nautinnosta ja pienestä kivusta, jälkeen Antti oli mun sisällä sen minkä sillä työntämällä mahtui ja sitten alkoi naimaan. Meno oli heti melko tanakkaa, olisi ehkä voinut olla astetta hellempää näin aluksi kun mun kanavani ei olleet vielä aivan fiksaantuneet kalun tasolle.

"Ooooh... voi taivas!.. Annika.. saamari mikä pillu!". Meno helpottui kohta, Antti piti toisella kädellä mua hartiasta, toisella kädellä lantiolta kiinni ja antoi palaa määrätietoisesti. Mä olin aivan täynnä, se hemmetin suuri kalu oli aivan joka paikassa, suonet vaan tykytti mun mestoissa. Heiluin siinä silmät kiinni ynisten, laittaen vastaan. Kohta joka työnnöllä multa pääsi suoranainen karjaus, jos sitä naisen kiihkeää huutoa nyt voi karjumiseks sanoa. "AH! - - AH! - - AH! - - AH! - - Antti!! - - Antti!! - - OH!!". Ihana alku, vaikkei toivoakaan, että laukeaisin kun kundi tulee takaapäin.

Istuin kohta sängyn laidalla, Antti tuli edestä siten, että jalat ottivat tukea lattiasta. Mun jalat oli saksina hänen alaselkänsä ympärillä. Pano jatkui, tunkki luiskahti nyt helpohkosti sisälle odottavaan vakoon. "Oh!.. Oh!.. Annika!.. Oh.. oot ihana!.. voi että nautin susta!!" Kiva kuulla..

Sitten Antti kertoi, että oli runkannut usein ajatellen nussivansa mua. En viittinyt paljastaa naisellisena salaisuutena, että kyllä mäkin olin Antin kanssa ollut jo monta kertaa haaveissani.. eipä ollut tosielämä mikään pettymys.. kyllä Antti osasi. Sivelin hänen niskatukkaansa, katselin kiihkeänä silmiin ja kehuin häntä miehenä. "Sä se oot.. oh!.. oot panija.. taitava panemaan!".

Sitten se hiveli mua ylistämällä mun tissejä.. "Oh!..Sä et voi edes käsittää.. oh!.. miten tajuttomat rinnat sulla on.. oh!..". Tunsin kuinka sen kyrpä vaan paisu, toivoin ettei se vielä tulisi koska en ollut vielä lauennut ollenkaan. "Ne on hemmetti isot.. oh!.. tuntuu et ei voi ees olla noin ihanat.. oooh!..". Antti oli ihanan poikamaisen innoissaan, taipui vielä pussailemaan tissejä, lirputti kielellään nännejä. Tuntui ihanalta, sen voimakkaat työnnöt jatku, mä olin aikalailla tulossa.

Saksasin sen pepun tiukemmin mua vasten, annoin orgasmin vyöryä.. "Ooooooh!...Aaaaah!..Oioi!.. Anttiaaah!.. Ooooooo!!" Pusersin sen itseäni vasten, tajusi hetkeksi pitää breikkiä panemisessa, tunsin vain kuinka sen kalu puristi mun sykkivää aittaani vasten. Tulin hyvin, tosi hyvin. Ei voi sanoa, että Antti olisi mua osannut ottaa siinä kovin paljon huomioon, mutta avuksi kyllä tuli sen kullin valtava koko. Mä sain kosketuksen juuri oikein.. oli melko vaivatonta saada hyvä orgasmi.

Antti tuli uudelleen takaapäin. Paukutti oikein kunnolla. Nousin ylöspäin, nytkyin, huokailin ja ynähtelin sen sylissä. Se suuteli mun kaulaa, kädet leipoi rintoja. "..Antti.. sulla on edelleen .. uskomaton kyrpä..". "Itte oot ihana.. nautin susta.. Annika!..."

Hän nai minua aika kauan takaapäin. Pusuttelimme, mitä nyt siinä asennossa pystyy. Hän pidätteli laukeamistaan varsin hyvin, ainakin siitä päätelleen, että välillä tunsin kuinka kalu paisui loppua enteillen. Aina hän kuitenkin jatkoi. Työnnöt tuntuivat hyviltä, Antti oli taitava naimaan. Pidätystaitoja en ihmetellyt, kun kuulin myöhemmin, että tämä 19-vuotias herra oli pannut jo lähemmäs sataa tyttöä.

Aloin jo vähän väsyä, mutta suostuin kyllä tälle ihanalle miehelle vielä mielihyvin siihen, että tulin päälle. Istui alas, ohjasin mailan sisälle penaaliin. Keikuttelin peppuani rauhallisesti, annoin tunkin aluksi pyöriä kirnussa rauhassa nautiskellen. Tiesin, että Antti halusi nähdä mun panevan. Vaikka en ollut enää ehkä ihan niin kiihkeällä tuulella itse, nussin kyllä lopuksi aika railakkaasti. Taitoin niskani taaksepäin, mun hikikosteat hiukset heilu. "Oh!.. oh!!.. Antti voi taivas sulla on suuri kulli!!". Sänky kitisi, patjat uhkasi putoilla. "OH! - OH! - OH! - OH!!!"

Ihanaltahan se tuntui!.. Lopuksi vielä vedin hartiat taakse niin että melonit tuli kunnolla esille, taitoin niskani alas ja mun tumma tukka liuhuen kiljahtelin, panin keikkuen ylösalas niin että rinnat varmasti pomppis Antin näkökentässä. "Annika... voi saamari!!.. ooh!.. sä olet niin... aaaaaah!!" Se hyväili ja leipoi niitä lopussa koko ajan, peukaloilla pyöritti nännejä.. tuntui hyvältä, mä rakastin itseänikin siinä taas ja unohdin kaikki epävarmuudet.

Antin kulli paisui.. kohta poika huusi, silmät pyöri ympäri.. "Aooooh!... oooh!.. oooh!..- - - oioiooh!.." Tunsin kuinka kyrpä vavahteli mun pillussa. Pääsi multakin pari kiljahdusta. Sieltä paukkas lastia kondomiin vaikka kuinka.. ihana nuorimies.. Kohta hän rauhoittui, mä nousin palliltani. Vahva ja iso kulli seisoi edelleen.

Antti sanoi, että ei tiedä miten kehuis kun oli täydellinen pano. "Paras pillu ja ihanimmat isot rinnat koskaan". Ihan hyvä olo oli mullakin.. kielletty toi jännitystä ja Antti oli kyllä upea. Ja voi hemmetti sitä kalua!!

Meistä tuli satunnainen salapari. Näimme muutaman kerran aina välillä.. Seksi oli aivan ihanaa. Antilla oli ja on kai muitakin naisia. En ollut hänen kanssaan halukas vakavampaan suhteeseen. Toivon ettei Lotta saa tietää.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute