Herkku-puhelin
Yhden kerran, ei enempää
Naapurinpoika

Tapahtuma, mistä nyt kerron, sattui minulle kauan sitten. Olin nuori mies ja siihen aikaan ei moraalisia eikä muitakaan velvoitteita käynyt edes mielessä, jos tilaisuus tuli. Kaikki sai alkunsa siitä että naapuriini, vuokratalon kaksioon, muutti asumaan nuoripari, joilla oli yksi noin alle vuoden vanha tenava.

Jätän nimet muuten suosiolla kertomatta, mutta naapuriini muuttanut nuori naisihminen oli nimeltään Sonja. Hänen ikänsä lienee ollut tuolloin noin kahdenkymmenenviiden luokkaa ja samanikäinen oli hänen miehensäkin, aina töissä viihtyvä tyyppi, joka tuntui raatavan perheensä eteen parissakin eri työpaikassa yhtä aikaa. Sonja hoiteli kotona pääasiassa yksin pientä tenavaa ja pariskunta tuntui harvoin liikkuvan ainakaan ravintolaympäristössä.

Katselin usein parvekkeeltani Sonjaa ihaillen, siinä oli nuori nätti nainen jonka kurvit olivat kohdallaan. Sonja työnteli usein pihalla pienokaistaan kärryissä ja vahtasin kuolaten kun hän ripusteli pyykkiä naruille pihalla olevaan telineeseen.

Sonja pukeutui aina hyvin seksikkäästi ja talon miesväen kesken puhuimme illanvietoissamme usein Sonjan takapuolesta, joka keinahteli minihameessa tai tiukkaakin tiukemmissa farkuissa meidän iloksemme. Rinnat olivat varmaankin osittain imetyksen ja maidontuotannon vuoksi huomattavan kookkaat ja hiukan riipahtavat mutta tosi herkullisen näköiset. Vyötärö oli kapea kun taas takapuoli oli herkullisen pyöreä mutta tosiaankin vain hyvässä mielessä, todella muodokas! Sonjan pikimusta pienellä kiharalla oleva tukka oli usein vapaana ja se ylsi puoleen selkään asti, ruskeat suuret silmät säihkyivät ja valkoinen hammasrivi täydensi tuon paketin.

Monet illat yksiössäni kuunetelin makuuhuoneen seinän läpi vielä aamukolmelta kun naapurissa hoideltiin aviollisia velvollisuuksia, äänekäs tyttö ainakin tuntui tämä Sonja olevan petipuuhissa. Tumputin yksin vuoteessani ja mietin katkerana miksi en saisi olla tuon miehen paikalla höyläämässä Sonjaa…

Tutustuin naapureihini aina paremmin ja paremmin ja varsinkin Sonjan kanssa juttu luisti tosi hyvin, hänen miehensä oli hiukan jörrikkä joka ei paljoa puhellut. Eräänä viikonloppuna Sonja soitti minulle ja kysyi voisinko tulla heille vierailulle, vastasin heti myöntävästi.

Huomasin pariskunnan olevan hiukan humalassa ja ilmeisesti Sonjan pikkusisko oli asunnossa lastenvahdin virkaa toimittamassa, näin ainakin ymmärsin. Sonja tarjoili minulle ja hänen miehelleen paukkuja ja puhe kääntyi illan aikana paikkakunnan ravintolatarjontaan. Sonjalla oli kova halu päästä tanssimaan, ymmärsin sen toki koska tämä oli jatkuvasti kotona pienen lapsen kanssa ja vaihteluahan hänkin kaipasi.

Siirryimme taksilla erääseen tanssiravintolaan ja ilta eteni humalatilan kasvaessa, varsinkin Sonjan mies tuntui olevan hyvinkin aggressiivinen ja hän tarkkaili pöydästä Sonjan liikkumista tanssilattialla hyvin tiiviisti. Illan jossain vaiheessa Sonjan mies sitten sai mittansa täyteen ja katsoin kauhuissani kun hän läimi kaksin käsin pienikokoista miestä naamalle tanssilattian laidalla.

Portsarit toimittivat miehen välittömästi ulos ja Sonja jäi seurakseni ravintolapöytään, hän kertoi häpeävänsä miehensä käytöstä tosi paljon. Heidän illanviettonsa päättyivät kuuleman hyvin usein juuri noin, liika alkoholi laukaisi mustasukkaisuusreaktion hänen miehensä päässä. Jatkoimme kuitenkin illanviettoa yhdessä ja sovimme menevämme samalla taksilla kotiimme heti valomerkin jälkeen.

Taksi kuljetti meidät asuintalomme pihalle ja Sonja totesi illan onnistumisen kuuluvan minun kunniakseni, miehestään hän mainitsi vain että olisi ollut parempi kun tämä olisi jäänyt kotiin. Sonja nousi portaita ylös edessäni ja ihailin hänen keinuvaa lantiotaan tiukoissa nahkahousuissa. Hajuveden tuoksu leijaili ja haaveilin kuinka upottaisin hampaani tuohon herkkupeppuun ja kourisin noita rintoja heti kun tilaisuus tulisi. Se tuli ja hyvin yllättäen, Sonja kysyi voisiko hän tulla luokseni vielä yhdelle oluelle, hän hakisi meille juomaa kotoaan. Kysyin hämmästyneenä eikö hänen miehensä heräisi ja ihmettelisi Sonjan kotiintuloa ja samantien lähtemistä. Sonja totesi miehensä olleen yövuorossa edellisen yön ja nyt tämä nukkuisi humalaansa pois varmaan seuraavat kymmenen tuntia.

Suostuin ilomielin pyyntöön ja pian Sonja ilmestyi asunnolleni hiippaillen pelkässä yöpaidassa. Juotuamme pari olutta Sonja tuli yllättäen syliini istumaan ja kiusoitteli minua suutelemalla, yöpaidan alta kuulsivat mustat niukkaakin niukemmat pikkuhousut, ilokseni Sonja oli jättänyt liivinsä kotiin. Pussailin ja kourin naapurinrouvan tissejä kiihkoissani ja samalla mietin mitä tapahtuisi jos hänen miehensä heräisi ja alkaisi etsimään vaimoaan.

Tilanne meni siihen mihin pyrinkin, olimme hetken kuluttua sängyssäni ilman rihmankiertämää ja pääsin nuolemaan Sonjan pillua hartain vedoin. Kieli karheana pyöritin klitorista ja suutelin noita ihanan pieniä pillunhuulia. Sonja aloitti elämöinnin sängyssä ja pyysinkin häntä olemaan hiljempaa, koska seinän takana nukkui hänen miehensä. Viimein Sonja levitti minulle haaransa ja pääsin asettelemaan kulliani hänen reiälleen.

Ihmettelen vieläkin miten synnyttäneellä naisella voi olla niin tiukka tavara, en meinannut millään saada kaluani uppoamaan Sonjan pyhimpään. Onneksi Sonja oli esileikkiemme aikana kostunut runsaasti ja sain kuin sainkin väkerrettyä kaluni hänen sisäänsä. Jouduin olemaan hetken aikaa liikkumatta sillä meinasin laueta saman tien, niin kova puristus tuntui kyrvässäni.

Aloitin varovaisen höyläyksen ja Sonja aloitti taas tutun kiljumisensa, tuota kiljumista olin kuunnellut hänen naapurinaan jo monena yönä Sonjan touhutessa miehensä kanssa. Kiihdytin tahtia noin kymmenen minuutin rauhallisen nainnin jälkeen ja olin huolissani koska Sonja oli tosi äänekäs sängyssä. Sänky natisi ja paukkui allamme ja poljin Sonjaa kuin viimeistä päivää. Viimein tuli laukeamisen aika ja laskin Sonjan sisään monen viikon mällit, olin ollut jo muutaman viikon ilman naista. Sonja kiljui ja huusi allani, täristen hän kertoi aktin jälkeen saaneensa orgasmin yhdynnän aikana mikä oli hänelle kuuleman harvinaista, siitä kai johtui se eläimellinen uikutus. Kello lähenteli aamukolmea ja Sonja pesi WC:ssä pilluaan hyvin pitkään ja hartaasti, spermaa kuuleman valui kahvikupillinen uloskin asti. Nauroimme ja suutelimme toisiamme ja Sonja hiippaili kotiinsa ja minä nukahdin onnellisena petiini.

Seuraavana päivänä Sonja oli miehensä kanssa pihalla ja kävelin heidän luokseen muina miehinä jutustelemaan. Sonja naureskeli ja kysyi minulta, olinko saanut seuraa ravintolasta mukaani. Hänen miehensä nauroi vieressä ja kertoi Sonjan heränneen yöllä kahden aikaan ja minun asunnostani oli kuulunut sängyn tasainen narina ja naisen kiljuminen. Sonjahan oli kuuleman tullut kotiin miehensä viereen nukkumaan aiemmin minun jäädessäni ravintolaan jonkun naisen kanssa istumaan. Sonjan valehtelu oli siis mennyt läpi, mies oli nukkunut kuin tukki, kun hänen vaimoaan oli nussittu seinän takana. Kerroin saaneeni elämäni parhaan panon edellisenä yönä ja kehuin petikaveriani mahtavaksi nussijaksi. Sonja iski silmää minulle ja kertoi heilläkin olleen aamulla ns. "pitkä herääminen" miehensä kanssa.

Pariskunta käveli poispäin minusta ja seurasin katseellani Sonjan takapuolen keinahtelua, palasin asuntooni ja mietin tapahtunutta. Tuon illan jälkeen en koskaan enää saanut Sonjalta, yksi kerta kuuleman riitti. Hän halusi elää normaalissa parisuhteessa miehensä kanssa ja sillä selvä. Tyydyin osaani ja kuuntelin taas useana yönä naapurista kuluvaa kiljahtelua miettien että sain se kerran minäkin...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute