Herkku-puhelin
Uusi harrastus
Pariskunta

Olemme pariskunta, jossa rouva 50-vuotias ja mies 60 vuotta. Olemme olleet yhdessä jo 30 v. Vuosia on seksielämämme ollut jo ns. väljähtynyttä, eli kipinä lähes tyystin sammunut. Tänä keväänä, viimeisten lumien sulaessa, ehdotinkin eräänä iltana, kun olimme ottaneet hieman reippaammin alkoa, vaimolle humalapäissäni seuraavaa. Sanoin, että mitä ajattelet, jos saisit luvan kanssa kokeilla vierasta miestä seksielämän piristäjäksi. Vaimo kysyi, että etkö sitten suuttuisi, jos hän olisi vieraan kanssa. Sanoin, että voitaisiin kokeilla minun puolestani, enkä tietenkään suuttuisi, koskapa sitä ehdotinkin.

Sanoin, että onhan niitä netissä kaikenlaisia palstoja, ym. klubeja, joista hän voisi koettaa etsiä vierasta miestä. Seuraavalla viikolla vaimo kertoi, että oli työpaikkansa koneella kirjautunut johonkin sivustolle, jossa oli "alan" harrastajia, pariskuntia ja yksinäisiä, jotka etsivät seuraa. Hän kertoi, että oli maksanut vuoden jäsenyyden kerralla ja laittanut muutaman kuvankin itsestään sinne, ei toki tunnistettavaa.

Heti seuraavaksi viikonlopuksi olikin ohjelmaa, kun asuinkaupunkiimme Tampereelle oli tulossa pariskunta, jolla oli mukanaan kaksi vierasta miestä. He olivat kuulemma harrastaneet jo pidempään yksi nainen, plus kolme miestä kimppaa ja halusivat nyt yhden naisen mukaan lisäksi. Lauantaina vein vaimoni yhteen hotelliin, jossa tuo pariskunta ja kaksi muuta miestä olivat viikonloppua viettämässä. Minun oli määrä hakea vaimoni pois sitten seuraavana päivänä ennen puoltapäivää.

Oli aika levoton olo koko illan ja yönkin, eikä uni oikein tullut, kun mietin, mitä hotellissa tapahtuisi. Seuraavana päivänä hain vaimoni Riitan pois ennen puoltapäivää ja sain vielä odottaa alakerrassa puoli tuntia, ennen kuin vaimoni tuli ala aulaan ja lähdimme pois.

Kotona veinkin Riitan heti makuuhuoneeseen ja kehotin ottamaan vaatteet pois. Riitta sanoi, että käy ensin suihkussa, kun ei aamulla ehtinyt hotellissa käymään.

Minä kielsin ehdottomasti, sillä halusin nimenomaan nähdä, missä kunnossa vaimo yön jäljiltä olisi. Vastentahtoisesti Riitta sitten riisuikin vaatteensa pois. Rinnat olivat täynnä fritsuja, kun hän otti rintsikat pois. Mutta kun pikkuhousut sitten lähtivät viimein, näin että Riitta oli ajeltu posliiniksi alapäästään. Mustissa pikkuhousuissa oli runsaasti vaaleaa kuivunutta spermaa haarakiilassa ja pillu oli vieläkin märän näköinen. Lisäksi koko alapää oli punainen ja turvoksissa. Riitta kertoi, että Mirja, tuo pariskunnan nainen, oli nuolettanut itseään Riitalla pitkin iltaa ja yötä, vaikkei Riitta koskaan ennen olut ollut naisen kanssa. Miehet olivat vuoron perään naineet Riittaa ja laskeneet aina spermat sisään. Nuo kaksi vierailevaa miestä olivat olleet erittäin suurikaluisia ja toisella varsinkin oli ollut vielä tosi paksu kulli. Miehet olivat myöskin naineet Riittaa molempiin reikiin yhtaikaa, joka oli ollut tosi erikoinen kokemus hänelle. Alkuun tuo tuplajuttu oli sattunut, mutta sitten kun alkoi tottua isoihin kaluihin, niin hän oli saanut monta orgasmia.

Ennen puoltapäivää, kun olin tullut hakeman häntä, olivat kaikki kolme vielä kertaalleen naineet häntä ja laskeneet tietysti spermat sisään.

Haistelin Riitan alapäätä, joka tuoksui kiimalle ja spermalle ja kun työnsin sormen sisään, pillusta tuli vierasta spermaa uloskin. Maistoin hiukan suolaista pillua ja se maistui kyllä voimakkaasti spermalle. Riitta kehotti minua nuolemaan kunnolla pilluaan ja puhdistamaan se tarkkaan vieraasta spermasta. Nuolin ja imin turvonnutta posliinia ja Riitta kierähti päälleni hajareisin, jolloin spermaa alkoi valua pillusta kasvoilleni ja suuhun. Sitten Riitta ohjasi minut sisäänsä ja alkoi ratsastamaan minulla. Pillu oli tosi märkä, liukas ja väljän oloinen, enkä kestänyt kuin minuutin, kun jo laukesin. Vaimo oli selvästi pettynyt pikaiseen laukeamiseeni ja tulikin taas hajareisin kasvoilleni ja nuoletti jälleen itseään minulla.

Seuraavana viikonloppuna nuo kaksi miestä tulivat taas Tampereelle hotelliin, mutta ilman pariskuntaa tällä kertaa, sillä olivat sopineet asian vaimoni kanssa niin.

Riitta oli hotellissa koko viikonlopun heidän naitavanaan ja hain hänet vasta maanantaina aamulla pois. Riitan pillu oli, mikäli mahdollista, niin vieläkin naidumman näköinen kuin viimeksi ja myöskin arka kovasta naimisesta. Viikolla seksielämämme on ollut kyllä vilkkaampaa kuin ennen, eli siinä mielessä homma on piristänyt suhdetta selvästi. Viikonloput Riitta on kuitenkin ollut toisten naitavana lähes tyystin ja tavannut niin tuota pariskuntaa, kuin noita miehiäkin. Miehet ovat nyt kuukauden ajan käyneet viikonloppuisin meillä kotona ja olen itse nukkunut vierashuoneessa. Iltaisin ja öisin olen saanut kuunnella, kuinka Riitta voihkii ja vaikeroi miesten käsittelyssä makkarissamme. Viime viikonloppuna sain ensimmäisen kerran nähdä, kuinka Riittaa naitiin vieraiden toimesta. Miehillä oli tosi suuret kalut ja toden totta, toisella voimakkaan miehen ranteen paksuinen 25cm. kulli, aivan valtava. Oli kiihottavaa nähdä, kuinka suuri kalu venytti pillunhuulia, kun mies nai Riittaa takaapäin. Kulli teki pitkää liikettä ja painui aina pohjaan saakka läiskähdyksen saattelemana, kun miehen reidet löivat vaimon takamukseen. Riitta huusi suoraa huutoa, kun kaveri kiihdytti naimistaan ja purkautui lopuksi voimallisesti hänen sisäänsä. Kun mies veti paksun kalunsa ulos, niin spermaa valahti samalla ulos pillusta. Sain aina välillä nuolla vaimoni pillua, jota hän innokkaasti minulla nuolettikin, mutta naimaan en päässyt kuitenkaan, kun kerran tosimiehiä oli paikalla sitä varten.

Nyt Riitta ehdotti, että kun miehillä on lomat tulossa, niin hän lähtisi heidän kanssaan käymään Saksassa viikon reissulla. Mukaan olisi tulossa pari miestä lisääkin, eli heitä olisi neljä miestä ja vaimoni.

Riitta odottaa matkaa kiihkeän malttamattomana ja on pitänyt pillunsa posliinina, sekä ostanut seksikkäitä uusia alusasujakin. Itse olen ristiriitaisin tuntein nyt, sillä neljä miestähän naisi sitten vaimoani tietysti koko viikon ajan, jota hän innolla odottaakin. Mitä tekisin asiassa, eli ehdotuksia otetaan vastaan?

Mikäli vaimo lähtee miesten mukaan, niin toki kerron siitä sitten, mikäli joku haluaa sen kuulla?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute