Herkku-puhelin
Ystävän kihlattua
Animal

Todii kerrotaan eräs tarina. Tarina muutti asioita elämässäni.

Hyvän kaverini kihlatulla (Suvi) ja minulla oli ollut jo jonkun aikaa jotai mitä ei olisi pitäny. Kaverini oli jo kerran lukenu meidän kahden väliset tekstivietit. Tietty siinä vaihees olisi pitänyt pistää jarrut pohjaan.

No päätimme Suvin kanssa että näemme naamatusten ja jutella asiat kerralla kuntoon. Sovimme paikaksi minun luonna ja että syödään pitsaa samalla. No Suvi saapui ovelleni. Kutsuin hänet sisällä koska "emme kumminkaa halua keskustella naapureitten kuullen". Suvi oli alusta asti todella vaivautunut. No yritin keskustella ja kysellä mitä meillä on ja miten asia ratkaistaa. Olimme tässä vaihees jo tilanneet pitsaa. En saanut Suvista mitään järkevää ulos siihen mennessä kui pitsat saapuvaivat. No totesin että syödään ne sängyssä jos sielä olisi rennompi puhua. No söimme pitsaa sängyssä ja Suvikin tuntui jo rentoutuneen hiukan ja alkoi puhumaan enemmänki. Olimme suurin piirtein samaa mieltä että meidän pitää lopettaa pelimme. Sit ku olimme pitsat syönneet niin aloin makamaan selälläni. Totesin "ikävää että en tehnyt aloitetta silloin ku se oli vielä sallittua". Yhtä äkkiä Suvi tuli päälleni istumaan ja oli taas sama vaivautunut itsensä kui aikasemminki. Yritin kysellä miksi näin on ja miksi tuli istumaan syliini...
Otin Suvin syleilyyn edelleen makoilen selälläni. Kysyin: "Miksi suostuit tulemaan luokseni jos et pysty keskustelemaan asiasta?". Hetken hiljaisuuden jälkeen kuulin kun Suvi kuiskasi korvaani: "Se oli tekosyy tulla tänne". Kysyin: "Mikä oli sitten oikea syy?" Suvi: "Jotta saisin olla lähelläsi". Jossain vaiheessa aloimme suudella toisiamme. Suvi kysyi jossain vaiheessa hämmentyneenä: "Miksi yrität karata?" Ihmettelin kysymystä: "Mitä tarkoitat?" Suvi: "No painaudut koko ajan poispäin." Olin hetken hiljaa jonka jälkeen totesin: "Johtuneen tuosta metallista sormessasi", viitaten hänen kihlasormukseensa. Suvi siihen "Se on helposti ratkaistu" ja otti sormuksensa pois pistäen sen farkkujensa oikeaan taskuun.

Jatkoimme taas suutelemista. Itse aloin jo lämmetä enemmänki.

Tässä vaiheessa kaverini tekstasi Suville ja kärttyi häntä jo takaisin kotiin. Suvi vastasi viestiin (en tiedä mitä). Käännyimme niin että Suvi oli allani jatkaen suutelemista. Jossai vaiheessa Suvilta ja minulta oli lähteny päälyspaidatkin ja käteni vaeltivat hänen rinnoillaa. Olin sekaisin. Tästä olin jo haaveillu pidemmän aikaan. Melkein koko ajan mitä olimme Suvin kanssa tunteneet toisemme. Kaverini soitti Suville tässä vaiheessa jo melko vihaisena käskien hänet takaisin kotiin. Päätin puhelun aikana selvittää kuinka pitkälle Suvi on valmis menemään. Olin tässä vaiheessa täysin testosteronin vallassa. Aloin riisumaan Suvin housuja samalla kun hän puhuu kaverini kanssa puhelimessa. Otin suoraan myös Suvin valkoiset alushousut pois hänen päältään. Katsoin kysyvästi Suvia silmiin. Hän nyökkäsi. Aloin nuolemaan hänen pilluaan. Tunsin sinä samalla sekunnilla saapuvani taivaan porteille. Elin haavettani. Sormitin Suvia samalla kun nuolin ja imin hänen klitoristaan. Suvista näkyi selvästi kuinka hän nautti tilanteesta.

Hän lopetti puhelun ja alkoi makaamaan selällään samalla levittäen haarojaan enemmän. Nuolin pillua koko taidollani. Nousin Suvin päälle suutelemaan häntä. Suvi kietoi kätensä ympärilleni samalla kuin suutelimme. Aloin asettelemaan munaani Suvin häpyhuulille. Hänen vartalonsa jähmettyi hetkeksi. Sitten hän koukisti jalkansa. Työnnyin pilluu hellästi. Aloitin liikkeen lantiollani. Päässäni soi koko ajan sekä taivaallinen harmonia että kieltokello. Ajattelin ainoastaan että elin haaveissani. Nousin polvieni varaan jotta näkisin Suvin vartalon kokonaan samalla riisuen hänen toppinsa.

Nyt Suvi oli edessäni ainoastaan rintaliivit päällänsä jalat koukussa ja munani sisällään. Että osasi olla taivaallinen näky. Otin tukea hänen polvistaa samalla kun aloin tyntymään yhä uudelleen ja uudelleen hänen sisäänsä. Suvi nautti silmin nähtävästi ja hengitti raskaasti. Riisuin hänen rintsikat jotta hänen rintansa saisivat liikkua vapaasti. Juuri sopivat. Kiinteät, pyöreät, isot mutta ei merkkiäkään maan vetovoiman tekemistä tuhoista. Suvin vartalo mukautui täysin lantioni liikkeisiin.

Seksimme oli kuin olisimme harrastaneet sitä vuosia keskenämme. Osasimme täydentää toistemme liikkeet täysin ja kummatkin tekivät automaattisesti sen mistä toinen tykkäsi. Pyysin Suvia kääntymään kontilleen. Suvi kääntyi kumminkaa irrottamatta hetkeksikään katsetta minusta. Nautin muutaman sekunnin näystä joka oli edessäni. Suvi pylly pystyssä katsoen suoraan minuun. Otin toisella kädelläni hänen pakarastaan kiinni samalla ohjaten penikseni hänen pilluunsa. Työnnyin hitaasti pohjaan asti Suviin. Hän aloitti liikuttamaa lantiotaan, minä aloitin edes takaisen liikkeen hänen sisällään.

Otin hänen rinnoistaan kiinni samalla nostaen hänet minua vasten. Suvi otti käsillään alaselästäni kiinni. Yhtä äkkiä Suvi jäykistyi ja hän alkoi hengittämään katkonaisesti. Selvin orgasmi mitä olen ikinä nähnyt ja kokenut. Suvin lyhistyi makaamaan pitäen edelleen pyllynsä pystyssä. Siitä näystä moni olisi valmis maksamaan. Aloin voimakkaammat työnnöt ja puristin hänen pakaroitaan. Hetken päästä tunsin kuinka oma orgasmini lähestyi aivan liian nopeasti. Jatkoi voimakkaasti työntyen häneen yhä uudelleen. Juuri ennen kuin laukesin tajusin irrottautua hänestä. Kummatki makasimme sängyssäni aivan hiljaa. Minä selälläni ja Suvi mahalteen. Hetken päästä Suvi osoitti elon merkkejä ja tuli lähemmäksi minua. Puhuimme toisillemme jotain. En muista mitä. Kaverini katkasi tunnelman soittaen uudelleen. Kuulin selvästi hänen äänestä kuinka hän oli raivona jo. Suvi kertoi olevansa jo kävelemässä kotia kohti samalla kuitenki katsoen minua.

Suvi kertoi kaverilleni seuraavana päivänä hänen exänsä häissä jonne he menivät. Niikui aina tarinan pahis häviää. Minä menetin ystävän jonka olen tuntenu puolet elämästäni ja menetin ehkä rakkauteni kohteen. Tästä on jo 8 kuukautta. Olen nähnyt Suvin viimeksi 3kk sitten ja kaverini 7kk sitten. He ovat sopineet keskenään, mutta kaverini silmistä näkee kuinka hän vihaa minua. Suvi on tällä hetkellä raskaana kaverilleni ja he ovat taas kihloissa.

Minä kirjoitan tarinamme julki yksin uudessa kodissani.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute