Herkku-puhelin
Risteilymatkalla
Divided

Olen päättänyt lähteä käymään ruotsin risteilyllä. Ihan vaan omaksi hemmottelukseni, ja tehdäkseni pienen poikkeuksen jokapäiväiseen oravanpyörään jota tämänhetkinen elämäni on. Yli viikko sitten mainitsin asiasta myös sinulle istuskellessani lähiökapakassa.

Kysyit että pahastuisinko, jos itsekin ostaisit liput samalle risteilylle, ja menisimme sinun autollasi yhdessä satamaan. Asiahan ei minua haitannut ollenkaan, vaan ehdotus tuntui jopa erittäin hyvälle. Eipähän tarvinnut olla huojuvassa ja ahtaassa linja-autossa humalaisten seassa, ja pystyi myös tauottamaan matkan silloin, kun itse sitä oli eniten vailla.

Ennen lähtöä ehdotin, että ikään kuin pienenä kyytikorvauksena minä ajan autoa, koska joudumme lähtemään yöaikaan jo kohti Helsinkiä ollaksemme aamulla lähtösatamassa, jolloin laiva lähtee kohti Tukholmaa. Voisitpahan itse torkkua automatkan aikana. Kerroit, että vähän sitä sinä olit jo itsekin suunnitellut mielessäsi.

Tuntia ennen sovittua lähtöhetkeä soitat minulle, ja kerrot olevasi valmiina lähtöön. Sanot myös, että sinulla on yksi pieni toive minulle. Minä tietysti kysyn, että mikähän tämä sattuisi olemaan.

-Laita ne nahkafarkut päällesi, jotka sulla oli viime viikonloppuna baarilla. Minä haluan katsella sinua niissä matkan ajan sinne satamaan.

Häkellyn hetkeksi. En tiedä miten tuollaiseen pyyntöön pitäisi luontevan rennosti vastata. Tunnen pientä vaivautuneisuutta, vaikka samalla olen salaa myös otettu tuosta toiveestasi. Nieleskelen palaa kurkussani, mutta en voi myöskään enää perääntyä, koska muitakaan kulkuvaihtoehtoja Helsinkiin ei enää ole. Suostun. Menen takaisin makuuhuoneeni vaatekaapille ja pukeudun toiveesi mukaan.

Pian kuulenkin pihasta tutun jenkkipakun äänen. Katson makuuhuoneen ikkunasta kun sammutat auton moottorin ja tulet ovelleni. Koska on yöaika, ryntään ovelle ennen kuin soitat ovikelloa.

Itse olet pukeutunut pitkään nahkatakkiin. Muutapa en pikaisesti näekään kuin kenkäsi kärjet. Tunnistan ne kyllä korkokengiksi, jotka olen aiemminkin nähnyt. Ne on aika seksikkäät, mutta sitä en ole sinulle ääneen kertonut.

- Wau. Noi sopii sulle tosi hyvin, jopa paremmin kuin tavalliset farkut.

- No hyvä niin. Eipähän näitä tule kovin paljoa käytettyä.

-Saisit pitää useimminkin, niin naiset ulvois sun perään.

- No jaa, meneppä nyt tuohon sanomaan.

- Minä ainankin.

Hymähdän kommentillesi, koetan pitää ajatukseni korrektina ja asiallisena. Sammutan viimeiset valot ja tarkistan keittiön, siellä on kaikki kunnossa joten voimme lähteä. Otan laukkuni ja kävelet edeltäni autolle. Korkokenkiesi kopina asfalttia vasten särkee yön syvän hiljaisuuden.

Niiden äänessä on mielestäni jotain eroottista latausta – vai tuntuukohan minusta vain sille.

Aukaiset autosi takaoven ja nostan laukkuni. Painat oven kiinni ja annat autosi avaimet minulle. Kysyt, että olenko ennen tällaisella ajanut. Kerron parista koeajolenkistä ja uskon tästä tehtävästä selviytyväni. Takana on kuitenkin jo miljoonan kilometrin verran ajettuja kilometrejä niin pikkufiiateilla kuin ylipitkillä rekoillakin. Pistän vaihteen D asentoon ja niin kyläkirkon kokoinen jenkkipeli lähtee nielemään tietä kohti Helsingin satamaa. Chevroletin ajovalojen loiste katoaa märkään, kevätsohjoiseen asfalttiin liki täysin.

Mieleni tekisi sanoa pari ironista lausahdusta tästä suuren maan tuotteesta, mutta sinun äkkipikaisuutesi ja rakkautesi tätä autoa kohtaan tietäen olen hiljaa. Olemme molemmat verraten hissukseen autossa, vain suuren dieselmoottorin äänet kantautuvat matkustamoon. Lopulta murrat hiljaisuuden kysyen, ”No mitäpä meinaat laivalla tehdä?”

- Hmm…eiköhän se mene buffetissa syöden ja iltaravintolassa katsellen josko sieltä joku tanssitettava löytyis. Jos vaikka menis vaihtoaskelin kohti vaikeuksia.

- Ja sitten hyttiin painamaan jotain tammaa antaumuksella aamuun asti?

Hymähdän. –”Tuskimpa. Enhän minä enää edes muista mitä siinä tilanteessa miehen pitikään tehdä”

Nostat samalla korkkarisi kojetaululle ja tuhahdat ”Älä edes yritä tuollaisia puhua. Kyllä minä tiedän millainen lääninpässi sinä olet. Olet niin monen tuttavanikin möyhentänyt että kyllä minä tiedän – älä edes kehtaa.”

Mustassa, puhtaassa nahkakengässäsi lyhtypylväiden valo vilahtelee salaperäisesti. Itselläsi näyttää olevan tummat tavalliset farkut valkoisen röyhelöpaidan lisäksi.

Hiljenen taasen. Ajelen moottoritietä vakionopeussäätimen avustamana kohti eteläsuomea. Koska auto on rekisteröity kuorma-autoksi, en nosta matkavauhtiamme 80km/h suuremmaksi. Vaikka mikäs tässä kuskinpenkillä istuskellessa. Leppoista matkantekoa, pois lukien tuo sinun asentosi, joka sotkeekin ajatuksiani kaikkeen epäsovinnalliseen.

- No entäs itse. Meinasitko jonkun äijän kaapata käyttöösi?

- ”Voi olla. Risteilyillähän sattuu ja tapahtuu.”

- Toivotamme teille hyvää ja onnistunutta matkaa.

- ”Hih – kiitos.”

Naurahdan itsekin ja jatkan ajamista. Koetan saada katseeni irti tuosta valojen tahtiin loistavasta korkokengästäsi. Samalla kun minä vilkuilen kenkiäsi, huomaan sinun aina salaa silmäilevän minun reisiäni. Hetken päästä lasket kenkäsi alas kojetaululta ja varoitat, että ”Nyt aja sitten tasaiseen, äläkä jarruttele. Menen tuolta takaa hakemaan limpparipullon.” Nouset tuoliltasi ja kömmit matkustamon takaosaan. Kätesi koskettaa reittäni. Arvaan jo, ettei tuo tapahtunut vahingossa.

Rymyät hetken auton takaosassa ja huudahdat iloisesti ”Heii…täältähän se löytyikin.” Tulet sieltä takaisin limpparipullo ja raippa kädessäsi. ”Tätä sitä on etsitty. Kaksi viimeistä ratsastustuntia on mennyt hukkaan, kun kouluraippaa on etsitty. Hyvä kun nyt löytyi.”

- Ai sinä ratsastat.

-”Juu. Jo kuudetta vuotta. Se on ihan kivaa toimintaa.”

- Ota tuo sinne paattiin mukaan, niin saat sitten kouluttaa sitä laivapanoasi hytissäsi.

Katsot minua hiljaa ja otat raipan käteesi.

Osoitat raipan kärjellä leukaani ja lausut: ”Entä jos minä koulutankin sinusta itselleni kuljettajan tähän autoon?”

- No tuskimpa siihen raippaa tarvitaan.

-”Tiedäthän, että oikea kuljettaja keskittyy vaan ajamiseen, eikä puutu matkustajien tekemisiin.”

- No näinhän se on.

- ”Katsotaampa onko sinusta kuskiksi tähän autoon, vai jääkö tämä sinun viimeiseksi kerraksi tämän auton ratissa.”

Nouset taas tuoliltasi ja menet taakse. En tiedä mitä siellä teet, mutta viivyt jonkun aikaa, ennen kuin tulet takaisin. Nostat taas jalkasi kojetaulun päälle, mutta nyt jalassasi on vain korkkarit. Levität nahkatakkiasi helmasta ja näen, että olet ottanut farkut pois. Päälläsi on pelkästään paita, pitkä nahkatakkisi ja korkokenkäsi. Pillusi on aivan posliini. Aloitat hieromaan häpykumpuasi sormella ja katsot minua.

- ”Keskity vain siihen ajamiseen. Älä sotkeennu minun touhuihin.”

Käteni alkavat hiota ja hengitykseni tuntuu raskaalle ja vaikealle. Miten ihmeessä tämä tähän meni? Aiemmin vain hyvänä baarituttuna ollut ihminen ajattaa minulla autoaan ja hieroo karvatonta pilluaan vieressäni. Tunnen miten tiukissa nahkafarkuissani oleva elin alkaa paisumaan.

Tie on suora, eikä muita autoja ole näkyvillä. Koetan vaivihkaa katsoa touhujasi, jonka huomaat itsekin. Otat kuitenkin raipan käteesi ja huitaiset sillä reiteeni.

”Keskity ajamiseen. Se on sinun tehtäväsi!”

Nahkafarkkuni ei vaimenna millään tavalla iskusta tullutta kipua, vaan jalassa alkaa jopa poltella. Puren hampaitani yhteen, mutta samalla kipu tuntuu myös kiihottavalle. Tunnen käsissäni värinää ja nautinnollisia sähköisiä aaltoja kulkee selkääni pitkin. Tunnen elimeni jäykistyvän entisestään ja pienin hetkin tuntuu koko ajaminen unohtuvan mielestäni.

-”Ooh…kylläjoo” saan äännähdettyä ja nostan katseeni takaisin tiehen. Onneksi kurinpalautuksesta ei tullut mitään vaaratilannetta, vaan chevy jatkaa pehmeätä kyytiään tietä myöten.

Jatkan ajamista ja koetan vain keskittyä katsomaan valtatien asfalttia. En puhukaan mitään. Kuulen sinun ynähtelevän mielihyvästä ja huokailevan raskaasti. Nahkatakkisi pitämästä äänestä voin kuvitella, kuinka kätesi liikkuu pillusi päällä. Mielessäni pyörii se pienen hetken silmissäni näkynyt tovi, kun näin karvattoman häpykumpusi. Nieleskelen tyhjää, tunnen oloni tukalaksi ja arvaan – tai toivon - miten tässä voisi vielä käydä.

Ynähtelet ja huokailet. Olen kuuliainen kuljettaja ja en yritäkään katsoa mitä vierelläni teet. Pillusi mehut alkavat tuoksua pitkin autoa ja oma kiimani alkaa nousta hallitsemattomiin määriin. Katson vain valaistua tietä eteenpäin ja kuulen sinun liikkuvan paikallasi. Nyt liikut jotain ihan muuta. Näen katseeni alalaidasta, että avaat jonkun säilytyslokeron. Pengot lokeron sisältöä, kunnes löydät haluamasi.

Nostat jalkasi taas kojetaulun päälle ja korviini kantautuu vieno surina. Mitä helvettiä…jatkat siis masturbointiasi dildolla vieressäni ja ynähtelet mielihyvästä. Nyt säännöt taas unohtuvat ja luon sinuun taas katseen. Olet nojautunut tiukasti selkänojaan ja työntelet vaaleanpunaista sauvaa edestakas pillussasi.

Rykäisen hieman näkemälleni. Avaat silmäsi ja kihahdat: ”Eikö sinun pitänyt syventyä siihen ajamiseen.” Otat raipan ja lyöt käsivarteeni. Aaarghh. Tuskallinen virhe. Muistin taas mitä kunnon kuljettajan pitikään tehdä.

Koetan keskittyä taas itse autoiluun. Kuuntelen kun sauvasi surisee ja kuinka ynähtelet vieressäni kiimoissasi. Vaikka vastaan tulee muutamia rekkoja, et välitä niistä vähääkään vaan touhuilet kuin olisit yksin kotonasi.

Hetken päästä hengityksesi muuttuu raskaammaksi ja alat ynisemään pitempään. Kohta päästät pitkän huokaisun huuliltasi ja surina loppuu. Ilmeisesti sait orkun hommattua itsellesi. Huokailet syvään ja pikkuhiljaa hengityksesi tasaantuu.

Otat taas raipan käteesi, mutta tällä kertaa kuljetat raipan kärkeä nivusissani.

- ”Seisooko sulla?”

Kakostelen kieltäni nielusta ja mietin taas mitä tuohon pitäisi vastata.

- No kyllä. En oikein arvannut sinusta tälläistä.

Näet katuvaloista missä kyrpäni pullistaa housujeni nahkaa kaarelle. Kuljetat raipan kärkeä pitkin kullinvarttani ja pistät raipan kärjellä. –”Ai herrajjestas että sulla on iso.”

- No herralle kiitos tästäkin vähästä.

-”Älä ole noin vaatimaton. Toi slarva on isompi kun minun sauva.”

- Enpä tiedä, kun en ole päässyt vertailemaan.

Otat sauvan käteesi ja nouset istuimeltasi. Tulet lähelleni ja nostat tekopeniksen nenäni eteen.

”-Miltäpä tuoksuu?”

Tunnen pillusi mehujen tuoksun kumikullin varresta, jota pyörittelet nenäni alla. Haju ei ainakaan yhtään helpota olotilaani vaan tunnen, kuinka hormonit alkavat virrata sisälläni. Oloni on äärettömän kiihottunut tästä kaikesta. Tämä ei ole enää pientä silmäpeliflirttiä, vaan rietasta ja alistavaa esileikkiä vailla aktia.

- Täytyy myöntää, että aika hyvälle.

- ”Nuole”

- Pitääkö tämän auton kuljettajan nuolla teidän tekokyrpänne?

- ”Kyllä. Minä olen sinun johtaja.”

Tiedän jo nyt, että jos en tee mitä käsketään, viuhuu raippa kehollani. Äskeinenkin huitaisu kihelmöi vielä käsivarrellani, ja varmasti muut matkustajat laivalla näkevät punoittavan läiskän. En siis voi muuta kuin alistua taas tahtoosi. Työnnät tekokyrvän kärkeä huulilleni ja raotan niitä hiukan. Tunnen pillumehujen hitusen happaman maun jo suussani.

Olo on nöyryyttetty ja äärimmäisen kiihottava. Ajan autoa ja samaan aikaan puolituttu nainen työntää suuhuni tekopenistään, jolla hetki sitten tyydytti itseään. Pidät dildoa hellästi kasvojeni edessä ja mitä enemmän aukaisen suutani, sitä mukaa työnnät sauvaa nieluuni. Mielikuvitukselleni on katettu täysi pöytä antimia, joilla haaveilla hekumallisesta tajunnanräjäyttävästä nainnista kanssasi. Tähän haaveiluun osallistuu nyt koko kehoni. Tunnen kuinka pulssini kiihtyy ja onnekseni näen tienvarressa kyltin, joka kertoo puolen kilometrin päässä olevasta taukopaikasta. Näytän sinulle kuinka imen ahneesti suonikasta tekokyrpääsi – ihan vaan antaakseni lisää kiihkoa sinullekin.

Pysähdyspaikka tulee vastaan. Kaarran auton tienvarteen ja pysäytän. Joudut hitusen ottamaan tukea kojelaudasta hiljentäessäni. Katseesi kertoo, että odotit pysähtymispaikkaa jo itsekin.

Auto pysähtyy. Asetan vaihteen P-asentoon ja annan moottorin pyöriä tyhjäkäyntiä. Sydämeni hakkaa väkevästi ja tunnen jokaisen veren ja adrenaliinin täyttämän sykkeen nielussani. Käsiäni vapisuttaa, odotan ja pelkään samanaikaisesti mitä tässä seuraavaksi tapahtuu. Käännän virta-avaimesta auton sammuksiin ja nostan istuimen kyynärnojan pois edestä.

-”Menikö kuljettajalla keskittymiskyky?”

-”Kyllä. Vähemmästäkin.” saan jotenkuten äännähdettyä. Kurkussani on kuivaa ja puhuminen on liki ylivoimaista. Tahtoisin ottaa lanteistasi kiinni ja nuolla tuota posliininsileää pilluasi, mutta pelkään samalla joutuvani sellaisen piiskaussession kohteeksi, ettei minkään olohuoneen mattoakaan ole niin voimallisesti yhtenäkään lauantai-aamuna rätkitty.

Olet kumarassa minuun päin. Valkoisen paitasi alta nännisi sojottavat terhakkaana. Olen himoinnut rintojasi jo pitkään ja haaveillut näykkiväni niitä. Nyt ne ovat edessäni muutaman sentin päässä osittain mustan nahkatakkisi alla piilossa. En pysty enää varomaan raippaasi, vaan työnnyn noita rintojasi kohden huulillani. Tunnen satiinin pehmeyden huulillani. Hapuilen nänninpäätäsi johon osunkin heti toisella näykkäykselläni. Otat hiuksistani kiinni ja painat minut tiukasti rintaasi vasten ja huokaiset. ”Ymmhhh..aaah…pure mua…”

Näykin rintojasi. Otan sinua lantion kohdalta kaksin käsin kiinni ja hyväilen sinua takkisi päältä. Nahka tuntuu käsieni alla pehmeälle ja siinä tuntuu salattu himo ja synti. Tunnen kuinka kyrpäni sykkii ja vaikka en ole varttani esiin tuonutkaan, tunnen olevani laukaisukunnossa. En varmaankaan kestäisi kovinkaan montaa kosketusta kun menettäisin kehoni hallinnan ja ampuisin lastin sisältäni. Tämän täytyy olla unta. Tälläinen pikkuhiljaa kasvanut alistaminen ja nöyryyttäminen sekä fetistinen esileikki on täysin uutta ja normitajunnan ylittävää. Oloni on liki transsiin verrattavissa.

Laitat kätesi reidelleni ja kuljetat sitä kohti halkeamispisteessä olevaa elintäni. En saa silmiänikään auki vaan tunnen kuinka puristat kyrpäni vartta. Jalkani vavahtelevat yhteen hallitsemattomasti ja olen kuin horkassa. Puhut jotain, mutta en kuule.

Kätesi kulkeutuu jäykän kyrpäni päälle, ja puristat sitä voimakkaasti. Kuitenkin kiihkon olotila on sellainen, että vaadin lisää. Kovempaa, tiukemmin. Pyydän, että purista kovemmin, ja niinhän sinä teetkin. Tunnen sormiesi voiman, jonka puristuksesta syntyvä kipu onkin täyttä seksuaalista nautintoa. Työnnän lantiotani lähemmäs, jotta näkisit pullistelevan elimeni hämärässä. Tee minulle ihan mitä tahansa – olen käytettävissäsi oleva orja.

Puristelet kyrpääni voimalla. Samalla tuot kasvosi lähemmäs omia kasvojani. Tunnen hengityksesi oikeanpuoleisella poskellani lämpimänä virtauksena. Odotan jo huuliesi kosketusta, mutta loittonetkin odottamatta.

- ”Haluatko naida minua?”

- Haluan…aivan hurjasti.

- ”Ei vielä. Ensin alkupalat herraseni.”

Loittonet entisestään minusta ja menet takaisin istuimellesi. Nostat oikean jalan taas kojetaululle ja käsket ”Kuljettaja tulee ja nuolee minua.”

- Selvä valtiatar.

Pujottelen itseni penkiltäni lähemmäs sinua. Moottoritilan kansi on hitusen edessä, mutta käyn istuimen rinnalle kontilleni. Nostan kyynärnojan pois tieltä ja tunnen jo pillusi vahvan tuoksun nenässäni. Suutelen ahnaasti häpykumpuasi, kuitenkaan vielä menemättä itse asiaan.

Voihkit himon ja nautinnon vallassa. Kätesi haroo hiuksiani ja viimein huuleni koskettavat turvonneita häpyhuuliasi.

Näykin rauhalliseen tahtiin limasta kiilteleviä häpäreitäsi ja teen välillä ahnaita imuja klitoriksellesi. Painan kielenkärkeäni voimalla häpykumpuasi vasten ja kuljetan sitä edestakaisin pitkin kuumentunutta ja turvonnutta pilluasi. Ynähtelet silmät ummistettuna ja samalla hyväilet rintojasi puristellen nänninpäitäsi. Mutristelet huuliasi ja näen kuinka pikkuhiljaa olosi alkaa olla tukalampi. Hengityksesi hidastuu ja alat huokailemaan raskaammin ja yhä syvempään.

Nostat toisen jalkasi selkäni päälle. Tunnen pitkän koron painavan selkääni. Paetakseni kipua painun tiukemmin sinuun ja alan näykkimään vatsaasi paidan päältä ja nousen pienin erin kohti rintojasi. Muodokkaat rintasi koskettavat otsaani ja jatkan ylöspäin kiipeämistäni. Nostan itseäni käsivoimin kyynärnojia hyväksikäyttäen ylemmäs, ja suutelen sinua suoraan suulle.

Imen sinua suuren kiihkon vallassa. Kätesi puristavat tiukasti pakaroitani ja viet kätesi paitani alle. Kyntesi tarrautuvat selkääni ja samalla annan sinulle kiihkeän kielisuudelman. Tuon kielelläni esille sen kiihkon, jota sisälläni tunnen, sen tavan ja rytmin jolla tahtoisin työntyä sisääsi täysivartisesti pohjaan saakka.

Kätesi liukuvat pakaroiltani etupuolelleni ja aloitat taas puristelemaan elintäni, joka on jo tiputellut kiiman mahloja kuin kevätpuro. Asetat terskaani lemmenluolasi suuaukolle. Ai herranjestas että sinä tunnutkin kuumalle ja tiukalle.

Painun vähin erin sisääsi. Pidät silmiäsi tiukasti kiinni ja puret huultasi. Kasvoiltasi näkyy, että sinua jännittää ja tunnet selvästikin kipua sauvani tunkeutuessa sisääsi. Puristan penkkien kyynärnojista tiukasti ja lantiota työntäen teen vähin erin itselleni tilaa sisälläsi. Päästät nautintoa ja kiihkoa sisältävän huokaisun huuliltasi, kunnes viimein tunnen pillusi pohjan tulleen vastaan. ”Huuuurhhghhh…ooohhh…oi että sullon valtava kyrpä…oikee sonninmulkku aaah”

Aloitan pumppaamaan elintäni sisälläsi. Teen rentoja liikkeitä koko varrella, vetäen varttani ulos terskanreunaan asti ja tunkeutuen hellästi pohjaasi uudelleen. Teen muutamia työntöjä samalla hengittäen lähellä korvaasi. Tunnet korvanlehdelläsi kiihkoni, kunnes annan koston raipanlyönneistä takaisin ja survaisen koko lantioni voimalla kullini armotta sisääsi.

”Hoijoiaaaaiihh…älä tee tuota enää…älä…” sopertelet korvaani. Vielä hetki sitten ylpeä ja voimaa uhkuva piiskaava dominani parkuukin armoa allani kissanpennun lailla, kun fallokseni antaa voimannäytteitään. Säpsähtelet kuin saisit sähköiskuja. Puristat käsilläsi vyötäisiltäni ja kyntesi painuvat pistelevästi vartalooni. Tunnen oman himoni vaan yltyvän ja ammun armotta taas voimalla pillusi pohjaan varttani. ”Huuuii…”äänesi on liki itkunsekaista…en ole varma tunnetko mielihyvää, vai onko tämä todella oikeaa kärsimystä sinulle. ”Jatka…jatka..jatkaaarhhhnngggh…ai saatana että sulla on ihana leka…anna mulle sitä kunnolla…hoooorrrgghh…just..noin…aaaahhhh.”

Aloitan tiukan tikkaamisen sisälläsi. Pusken sinua niin nopeaan, kuin vain tälläisessä epätavallisessa etunoja-asennossa on suinkin mahdollista. Uliset ja vingut allani ja aistin orgasmisi olevan lähellä. Samalla haluaisin tuottaa sinulle pitkän nautinnollisen orkun, jonka vallassa voisit kiemurrella tajunnan rajamaille, mutta samanaikaisesti haluaisin jättää sinut laukeamatta. Päätän kuitenkin vetäytyä sisältäsi kokonaan pois, ennen kuin nautintosi huippu olisi saavutettu.

”Ei enempää. Jos olet kiltisti, niin saatat saada tätä herkkua vielä myöhemmin lisää.”

Istahdan takaisin kuskin penkille. Otan oven sivutaskusta talouspaperirullan ja pyyhin sillä enimmät mehut pois varrestani. Sullon kankeni nahkafarkkujeni sisään ja pistän vyön taas kiinni. Ilmeesi on hölmistynyt ja pettynyt.

Nappaan raipan käteeni ja painan sen poikittain rintakehääsi vasten.

”Nyt sinä olet niin kuin kunnon matkustajan kuuluukin. Sillä minä olen tämän auton kuljettaja.”

Käännän virta-avaimesta auton taas käyntiin. Pistän D:n päälle ja lähdemme uudelleen matkaan. Laivan lähtöön on vielä hyvin aikaa, joten voit antaa himosi yltyä, kunnes pääsemme perille. Itsestäni kyllä tuntuu että matka ei lopu ikinä, tuon hetken jälkeen. Olisiko sittenkin pitänyt jatkaa loppuun asti?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute