Herkku-puhelin
Hierojalla
Pari32

Kyyditsin vaimoani kotonaan yksityisvastaanottoa pitävälle hierojalle jolta olin varannut vaimolleni ajan kokovartalohierontaan pari viikkoa aiemmin.

Saavuimme vanhan rintamamiestalon pihaan jossa vastaanotto sijaitsi. Koska olimme sopineet, että minä jään paikan päälle odottamaan n.45 minuuttia kestävän hieronnan ajan, menimme molemmat ovelle ja soitimme ovikelloa. Oven avasi noin ikäisemme raamikas kolmissa kymmenissä oleva urheilullinen ja varsin karismaattisen oloinen mies vartaloaan myötäilevässä asussaan.

Sisään mentyämme mies kehotti minua menemään keittiöön oman vaimonsa seuraan odottamaan, ohjaten vaimoni saunan pukuhuoneen kautta vierashuoneeseen jossa hierontapöytä sijaitsi. Tein oloni kotoisaksi hierojan vaimon kanssa jutellessa, samaan aikaan kun oma vaimoni riisuutui pukuhuoneessa jättäen ainoastaan pastellinsävyiset niukat stringinsä jalkaansa.

Ennen pyyhkeen pistämistä päälleen, vaimoni kokeili rintaliiveistä vapaana olevien isojen rintojensa keskellä olevia suuria nännejään, jotka nyt olivat kovettuneet ajatuksesta, että kohta komean mieshierojan voimakkaat kädet vaeltavat ympäri hänen vartaloaan.

Pyyhe päällään vaimoni käveli vierashuoneeseen jossa hieroja jo odottikin. Vaimoni asetti pitkän ja muodokkaan vartalonsa vatsalleen hierontapöydälle, jonka viileys tuntui tuntui mukavalta kuumia ja edelleen kovia nännejä vasten. Hieroja veti vaimoni päällä olevaa pyyhettä pois hitaasti, koko matkan selän yli koskettaen varovasti vaimoni selkää sormenpäillään, asettaen pyyhkeen niin, että se oli enää ainoastaan vaimoni perseen päällä.

Hieroja levitti hierontaöljyä vaimoni päälle ja ryhtyi voimakkailla käsillään hieromaan varmoin ottein. Kädet liukuivat öljyn liukastamalla iholla pitkin selkää, niskaa ja hartioita. Reisiin tarttuen ja niitä pitkin pitkin seikkailevat kädet koskettivat välillä vaimoni stringejä, jopa turhankin voimakkaasti, mikä sai vaimoni tuntemaan kuumotusta jalkojensa välissä ja pientä kutkutusta vatsan pohjassa.

Hieronta oli kuitenkin rentouttavaa, eikä aikaakaan kun vaimoni rentoutuneena nukahti vieraan miehen kosketukseen hierontapöydälle - vain herätäkseen hetkeä myöhemmin stringejään rikki leikkaavien saksien kylmän metallin kosketukseen, ja huomatakseen olevansa silmät sidottuna hierontapöytään käsiraudoin kahlittuna.

Odottamattomasta käänteestä säikähtäneenä huusi vaimoni ääni väristen minua apuun, jonka seurauksena vierashuoneen ovi aukesi ja saavuimme hierojan vaimon kanssa nähdäksemme kuinka hierontapöydällä rimpuili alaston vaimoni pyöreä perse pystyssä, vieressään lihaksikas mieshieroja ilman vaatteita.

Kävelimme kahlehditun vaimoni viereen joka, tuntiessaan uusien käsiparien vaeltavan vartalollaan, arvasi jutun olevan etukäteen suunniteltu. Nyt nainen joka oli kuvitellut tulevansa muiden hyvänä pidettäväksi olikin yllättäen tullut alistetuksi muiden tyydyttämiseen käytettäväksi seksileluksi - kaikki reiät vapaana käyttöön.

Autoimme hierojan vaimon kanssa toisiamme riisuutumaan. Samaan aikaan kun hieroja hyväili öljyisillä käsillään vaimoni posliiniksi ajeltua kiimasta valuvaa pillua, otin kaartuvaa lantiota hyväillen tämän vaimolta alushousuja pois, joka puolestaan hieroi sokon vaimoni niskaa, kaulaa ja kasvoja, naisen välillä pyöritellen sormiaan jo henkeään haukkovan vaimoni huulilla. Sen jälkeen oli oma vuoroni, ja alushousuni pois otettuaan hierojan vaimo kyykistyi eteeni ja otti kovana seisovan kyrpäni suuhunsa. Kumarruin suutelemaan vaimoani, joka vastasikin suudelmaan kiihkeästi.

Hierojan vaimon kanssa työnsimme kätemme sidotun naisen alle ja hyväilimme vaimoni nännejä. Hieroja hyväili vaimoni pillua, toisella kädellä pyöritellessään liukasta sormea anuksella ja välillä työntäen sormenpäänsä sinne sisään. Vaimoni jo kerjäsi, että hänen annettaisiin laueta. Näykkiessäni vaimoni niskaa ja kaulaa, nousi hierojamies pöydälle ja työnsi kivikovan kullinsa vaimoni pilluun joka saikin rajun orgasmin parin voimakkaan työnnön jälkeen. Vaimoni sisällä oleva mies piti vaimon laukeamisen jälkeen hetken tauon, jonka jälkeen tämä ryhtyi panemaan vaimoani uudelleen.

Lopetimme naisen rintojen hyväilyn ja minä siirryin vaimoni eteen. Hierojan vaimo tarttui omaa vaimoani päästä ja nosti sen pystyyn, jolloin minä työnsin kovan kyrpäni vaimoni avonaiseen suuhun. Itse ryhdyin hyväilemään vaimoni päästä kiinni pitävän naisen pillua, samanaikaisesti toisella kädellä tämän naisen kookasta rintaa hyväillessäni.

Kun vaimoni oli saanut toistamiseen, käänsimme hänet yhteistuumin selälleen hierontapöydälle ja kytkimme uudelleen kiinni. Aloimme öljyämään kahlittua vaimoani vatsapuolelta. Hieroja rintojen ja kaulan alueelta, minä vatsan alueelta ja hierojan vaimo alapäästä. Seurasimme punatuin kynsin varustettujen sirojen käsien työskentelyä kauniisti kaartuvalla häpykummulla ja sormien liukumista pillunhuulille ja takaisin. Taidokas liukkaiden käsien työskentely sai vaimoni tulemaan uudelleen, jonka jälkeen hierojan vaimo nousi vaimoni päälle. Päällä oleva nainen pyöritteli vartaloaan niin, että naisten kovettuneet nännit koskettelivat toisiaan. Tämän jälkeen nainen laskeutui makuulle vaimoni päälle ja suuteli tätä huulille, johon vaimoni vastasi kiihkeästi. Hetken kielillä ja huulilla leikkimisen jälkeen työnsi hieroja kyrpänsä näiden kahden kauniin blondin suiden väliin, jota nämä kaksi mielellään nuolivatkin.

Minä siirryin naisten jalkopäähän. Miltei samanpituiset naiset olivatkin pillut lähes päällekäin, joten ryhdyin nuolemaan näitä vuorotellen, välillä työnnellen kieltäni heidän sisäänsä ja välillä nuollen pitkin vedoin niin, että samalla nuolaisulla nuolen kummankin häpyhuulia, samaan aikaan tyydyttäen heitä käsilläni, jonka johdosta naisten liukkaat ja öljytyt vartalot liukuvat toisiaan vasten heidän kiemurrellessaan. Kunhan olen saanut molemmille naisille nuoltua orgasmin, työnnyn vieraan naisen sisään ja muutaman voimakkaan työnnön jälkeen vetäydyn ulos ja alan naimaan sidottua vaimoani, jonka sisään lopulta itse laukean.

Seksileikkien jatkuttua samoissa merkeissä illan hämärtymiseen saakka, lähdemme vaimoni kanssa kotiinpäin. Kotimatkalla vaimoni pohdiskelee kuinka hartiat jumiutuvat töissä helposti ja hierontaan pitäisi päästä useammin.

Lue myös Pari30-nimimerkillä kirjoittamani tarinat "Kylpyläreissu" ja "Hotellissa".

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute