Herkku-puhelin
Autossa
Varattu Mies

Olin tutustunut Sannaan joki aika sitten chatin välityksellä. Alkuun lähettelimme tekstareita toisillemme, ihan viattomia ensiksi ja loppua kohden ne alkoivat muuttumaan tuhmemmiksi...

Sanna on 18-vuotias kauniskasvoinen tyttö, L-kokoinen, isorintainen lävistetty ja tatuoitu nainen. Itse olen häntä noin 10 vuotta vanhempi.

Hän on tahollaan varattu ollut jo vuosia kuten minäkin. Meille molemmille oli kuitenkin selvää se, että etsimme toisistamme seksiseuraa arkea piristämään...

Eräänä viikonloppuiltana Sanna lähetti minulle viestin jossa pyysi minua mukaansa baariin. Itse olin lupautunut kuskiksi joten en kovin innostunut asiasta ollut, oma tyttöystäväni kun oli tuolloin kaupungissa viihteellä... Rohkaisin kuitenkin mieleni ja laitoin Sannalle tekstarin takaisin missä sanoin että "anna pillua niin tulen moikkaamaan sua".

Sanna vastasi siihen ettei uskaltaisi, mutta lupasi jotain kivaa järjestää jos tulen edes käymään. Kurvasin autollani erään baarin eteen jossa Sanna minua jo odottikin. Hän hyppäsi suoraan kyytiin ja huomasin hänen olevan aika nosteessa. Sanna sanoi ettei hänellä ollut kovin paljoa aikaa, joten joko mennään?

Ajoin pienen matkan päässä olevalle syrjäiselle parkkialueelle, sammutin auton ja kysyin Sannalta että mitäs nyt tehdään? Sanna ei sanonut mitään, vaan avasi takkinsa jonka alta paljastui tiukka avokaulainen paita josta näkyi hänen muhkeat rintansa. Rupesin suutelemaan Sannaa ja hieromaan hänen rintojaan. Hän huokaisi vapisevalla äänellä, hän ei ollut ennen pettänyt miestään. Sannan istuessa matkustajan penkillä hän avasi farkkujeni napit ja alkoi hieromaan kulliani alushousujeni läpi.

En jaksanut enää odottaa, kaluni seisoin kivikovana ja sykkivänä. Sanna veti kyrpäni ulos housuistani ja hän yllättyneenä huudahti "voi vittu, sullahan on paljon isompi ku..." Hymyilin tyytyväisenä tietäen mitä hän tarkoitti vaikkei sanonutkaan asiaa loppuun.

Sanna otti ahnaasti paksun suonikkaan kullini suuhunsa, imi sitä innokkaasti syvemmälle ja syvemmälle. Välillä hän haukkoi henkeä ja runkkasi kiimasta märkää kyrpääni käsillään. Ei mennyt kauaa kun kullini sykkien roiski spermat Sannan suuhun, se sai hänet imemään kovempaa ja kovempaa, tyttö selvästi piti spermasta...

Kesken lastin lentämisen Sanna otti kyrvän suustaan ja otti osan lastista kasvoilleen ja jatkoi homman loppuun runkkaamalla. Spermaa valui hänen suupielistään ja käsistään, lopuksi Sanna pyyhki kasvonsa ja nuoli loput spermat sormistaan suuhunsa.

Sanna hymyillen laittoi takkinsa kiinni ja pyysi minua viemään hänet takaisin mistä olin hänet hakenutkin. Hän kysyi vielä että tykkäsinkö? Vastasin etten ollut parempaa suihinottoa saanut aikoihin...

Sitten jatkoimme matkaamme kumpikin omien puolisoiden luokse oman pikku salaisuutemme kanssa. Ja tämä tarina on TOSI.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute