Herkku-puhelin
Oopperassa
Onnellinen

Olin tilannut liput minulle ja tyttöystävälleni oopperaan ja odotin iltaa erittäin innolla. Olin masturboinut tänään jo kolmesti ajatellen tyttöni kiimaista peppua ja lopulta kello oli 6.30 ja pääsin lähtemään. Olin oopperatalon edessä jo hyvissä ajoin ja jouduin odottelemaan häntä jonkin aikaan. Se oli yhtä tuskaa sillä en ollut nähnyt häntä moneen minuuttiin =). Ja lopulta Taija tulikin. Katselin hänen isoja tissejään ja kiimaista peppuaan ja mietin kuinka onnekas olin kun olin saanut tämmöisen makupalan. Hän tervehti ja olin hieman aikaa mykkä hänen kauneudestaan. Lopulta sain aikaiseksi vienon hein ja me menimme sisään oopperataloon.

Olin hankkinut meille aitiopaikat että saisimme olla kahdestaan omassa rauhassa ja sinne me sitten suunnattiin. Kun olimme ylätasanteella otin hänen takkinsa pois samalla hieman hipaisten hänen peppuaan. Taija liikahti hieman katsoi minuun ja hymyili. Istuuduimme ja ehdimme keskustella vähän aikaa päivän tapahtumista ennen kuin ooppera alkoi.

En oikeastaan pidä klassisesta musiikista, mutta Taija rakastaa sitä ja teen mitä tahansa miellyttääkseni häntä. Istuimme vierekkäin jonkin aikaa puhumatta ja minä katselin hänen rintojaan jotka olivat erittäin pyöreät. Aloin hiljalleen kiihottua ja tunsin kuinka kyrpäni alkoi kasvaa housuissani. Vaihdoin asentoa saadakseni sen hieman parempaan asentoon, mutta en onnistunut siinä hyvin. Lopulta minun täytyi auttaa penistäni hieman kädellä toivoin ettei Taija huomaisi mutta turhaan. Hän katsoi minuun juuri sillä hetkellä, kun työnsin käteni housuuni ja nostin hieman penistäni niin, että se vapautui. Huomasin Taijan katseen ja punastuin korviani myöten. Hän katsoi minun housujani ja pullottavaa penistäni. Ihmeekseni hän hymyili ja siirsi kätensä minun penikseni päälle. Hän alkoi aukaisemaan minun housujeni nappeja ja minä siirsin käteni hänen rinnalleen. Pelko oli kyllä suuri, että joku näkisi meidät mutta himo oli vahvempi. sanoin hänelle että mennään lattialle pois kaiken kansan nähtäviltä ja me siirryimme aition lattialle. Rupesin hieromaan hänen kovettuneita rintojaan ja hän oli saanut jo minun nappini auki ja riisui parhaillaan minun farkkujani. Otin hänen mekkonsa pois ja sen alta löytyi pitsireunaiset alushousut ja rintaliivit. Nopeasti nekin lähtivät pois ja vaalea karvoitus paljastui pikkuhousujen alta. Rupesin hieromaan hänen klitoristaan ja huomasin, että se oli aivan märkä. Tähän mennessä hän oli jo saanut kaikki vaatteeni pois ja hän hyväili minun terskaani. Munani oli nyt jo kasvanut täysiin mittoihinsa ja se oli todella iso. Hän huohotti: ”Työnnä se minun sisääni!” ja päätin tehdä hänelle mieliksi. Työnsin munani hiljalleen hänen sisäänsä.

Hänen pillunsa oli erittäin kireä ja sisään pääseminen tuotti minulle vaikeuksia. Lopulta sain sen kuitenkin hänen sisäänsä ja aloin runkuttaa häntä nopeasti ja hän tärisi minun munani alla. Juuri ennen hänen orgasmiaan otin munan pois pillusta ja käskin hänen mennä polvilleen. Hän totteli käskemättä ja työnsi ison peppunsa minun eteeni otin vaseliini purkin taskustani ja hieroin sitä munaani ja hänen persereikänsä ympärille. Hyvän voitelun jälkeen munani upposi melko helposti hänen peppuunsa ja vetelin häntä hetken aikaa. Laukesimme lopulta yhtä aikaa ja koko ooppera sali raikui meidän huudoistamme. Monien kasvot kääntyivät aitioomme päin mutta onneksi oli seinä edessä.

Ooppera loppui heti sen jälkeen ja palasimme asuinnoillemme. En kuitenkaan koskaan unohda tätä ihanaa ooppera reissua ja menenpä mielelläni sinne uudestaankin =)..

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute