Herkku-puhelin
Kesää odotellessa
crossdresser

Olin käynyt etukäteen jo katselemassa sopivan paikan, sellainen löytyi erään julkisen rakennuksen viereisestä metsästä. Paikalla ei taatusti olisi ketään viikonloppuisin ja maasto oli sopivaa siinä mielessä, että jos joku kuitenkin sattuisi paikalle huomaisin tulijan hyvissä ajoin ennenkuin minut nähtäisiin. Jätin auton parkkiin aurinkoisena kesäpäivänä ja kävelin polun alkuun metsän reunaan, katsoin ympärilleni ja riisuin t-paitani ja väljät housuni. Alla olikin sitten valkoiset hopeahilekoristeiset bikinit stringimallisella alaosalla ja mustat stay-upit lisämausteena sileitten säärieni päällä. Laitoin niiden päälle lyhyen pinkin aamutakin joka näytti läpi kaiken alla olevan, jalkoihin sujautin matalakorkoiset sandaalit, vaalea kihara peruukki vielä ja pieni kassi mukaan johon laitoin muunmuassa edelliset vaatteeni ja kenkäni.

Aurinko pilkotti puitten oksien läpi kävellessäni polkua kallioisen maan läpi, olin yksin mutta tuntui hyvältä saada olla "ihmisten ilmoilla" tyttönä. Kävelin pienen sileän kallion kohdalle joka oli syrjässä polun näköpiiristä ja muuta maastoa ylempänä, aurinko paistoi aukealle paikalle juuri oikeassa kohtaa ja päätin jääväni tähän, levitin ison pyyhkeen alleni ja riisuin läpinäyttävän pinkin aamutakkini. Etsin aurinkorasvan kassistani ja isot aurinkolasit jotka laitoin päähäni, makasin selälläni jonkinaikaa tuntien kuinka aurinko lämmitti vartaloani ja päätin laittaa aurinkorasvaa ennenkuin palaisin. Sitä varten riisuin stay-uppini ja aloin hitaasti rasvaamaan ihoani, keskityin enemmän ja enemmän reisiini ja pakaroihin levittäen aurinkorasvaa myös selkääni niin hyvin kuin yletyin. Peppuvakoni rasvasin myös stringien alta ja ajattelin jo kurottautua kassiin ottamaan jotain muutakin esille, hillitsin itseni kuitenkin ja menin takaisin makuulle mahalleni pyyhkeen päälle.

Jatkoa?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute