Herkku-puhelin
Kaverini kanssa kolmistaan 2
BoS

Kului muutama kuukausi, kun pitkästä aikaa menin jälleen kyläilemään Jarkon ja Tiinan luokse. Kävellessäni heidän luokseen muistelin samalla taannoista kimppakivaamme, tarkoituksena kuitenkin mennä normaalille visiitille kahvin ja kenties parin oluen merkeissä.

Saavuttuani kaverini luokse hän tuuppasi heti ensimmäisenä käteeni oluen, sen suuremmin kyselemättä olinko autolla liikkeellä vai en, vaikka en täysin selvinpäin ajatellutkaan kyseisenä iltana olevani. Istuimme siinä kolmisin iltaa katsellen tv:tä, välillä surffaten netissä ja muistellen menneitä. Illan edetessä laitoimme saunan päälle ja menimme kaverini kanssa saunaan juttelemaan poikien juttuja sillä olihan seurassamme ollut hänen tyttönsä kokoajan

emmekä olleet kaksin päässeet vielä keskustelemaan. Aikamme juteltuamme avautui saunan ovi yllättäen ja hänen tyttönsä tuli saunaan sisälle täysin alasti, joka on naisille varsin epätavallista. Katseeni nauliintui hänen vartaloonsa ja minulla alkoi välittömästi pyöriä turhan tuhmat ajatukset mielessä, mutta kykenin kuitenkin hillitsemään jotenkuten itseni pientä mulkkuni heräämistä lukuun ottamatta. Saunominen jatkui ja hetken kuluttua ajatuksenikin taas palailivat takaisin tuosta tapahtumasta. Saunoimme aikamme ja ennen kuin Tiina päätti poistua, jolloin huomioni taas kiinnittyi häneen ja tapahtui jotain odottamatonta, sillä poistuessaan hän pyllisti meitä kohden samalla levittäen nopeasti käsillään persposkiaan vain nähdäksemme hänen kireät aukkonsa vilaukselta jatkaen matkaa kohtia suihkua. Jäin varmasti tyhmännäköisenä tuijottamaan ja Tiinan poistuttua kaverini sanoi: "haluaisitko nussia Tiinaa?".

Vastasin kuitenkin Jarkolle, että "totta kai!" samalla kysyen häneltä "viime kertainen oli kyllä ikimuistoinen, mutta voisitte tällä kertaa näyttää mulle myös jotain bondagejuttuja ja sen sellasta". Hän suostui ja sanoi näyttävänsä jossain vaiheessa.

Päästyämme saunasta, tunnelma oli jotenkin erilainen... Hieman jännittynyt, mutta varsin avoin. Kävimme parvekkeella tupakalla ja hän rupesi tunnelman mentyä seksuaalisemmaksi kertomaan kuinka oli tänään tyydyttänyt Tiinan ja miten hän oli yrittänyt työntää erästä hyvin isoa dildoa häneen siinä onnistumatta, hetken juteltuamme hänen tekosistaan hän vielä kertoi, että pitää siitä kun Tiina työntää anustapin tai sormet Jarkon anukseen heidän naidessaan. Tunnelman vapauduttua totaalisesti myönsin itsekin hankkineeni pari erikokoista anustappia, mutta mainitsin käyttäväni niitä tyydyttäessä itseäni, sillä avovaimoni ei pitänyt normaalista poikkeavasta toiminnasta sängyssä puhumattakaan tapin työntämisestä reikääni. Kerroin Jarkolle omaavani hyvin erilaiset mieltymykset verrattuna naiseeni, hänen tykätessä perinteisestä lähetyssaarnaaja asennosta ja itse sanoin pitäväni lähes kaikesta paitsi eriteleikeistä.

Parvekkeelta saavuttuamme menin käymään vielä vessassa ja ilmeisesti tällä välin he olivat pitäneet nopean juttu tuokion, sillä Tiina makasi sängyllä alasti, olohuoneenpöydälle oli ilmestynyt parit käsiraudat, narua ja suukapula ja Jarkolla oli omituinen hymy huulillaan. En kuitenkaan alkanut vaivaamaan päätäni asialla ja heitin pyyhkeen pois päältä aikoen alkaa pukeutua, huomasin kuitenkin, että riisumani vaatteet eivät olleetkaan enää sohvalla. Olin kääntymässä ympäri siinä onnistumatta, sillä samalla Jarkko tarttui käsistäni ja veti ne salaman nopeasti selkäni taakse ja Tiinan lukitessa ne silmän räpäyksessä käsiraudoilla. Olin aivan hädissäni, että mitä tapahtuu ja olin välittömästi avaamassa noin sekunnin parin ihmetyksen jälkeen suutani, mutta juuri samaan aikaan suuhuni vedettiin pallomainen suukapula ja se kiinnitettiin hihnoilla pääni taakse. Käännyin ympäri ja he seisoivat edessäni naureskellen. Tiina sanoi: "no nyt oot paketissa" Jarkon jatkaessa "nonii toihan on hieno näky, mutta harjoitellaan lisää ku pyysit opastaan". Tiina kumartui jalkojeni juureen ja napsautti nilkkojenikin ympärille käsiraudat ennen kuin ehdin taaskaan reagoimaan. Ajattelin heidän hieman kiusaavan ja rauhoituin hetkeksi.

Tiina pyysi minua menemään mahalleni lattialle ja minähän tottelin hänen kertoessa, että aikovat näyttää pari solmua. Makasin siinä lattialla ja tunsin kun pohkeeni taitettiin reisiä vasten. He alkoivat kääriä köyttä jalkojeni ympärille ja yritin kurkkia olkani ylitse tuota operaatiota. Jarkko kysyi pystynkö liikuttamaan jalkojani ja pyörittelin päätäni. Seuraavaksi kaulaani kiinnitettiin jonkinlainen panta joka kiristettiin kohtuullisen kireälle, jolloin yllättäen käsiäni taivutettiin hyvin ylös ranteisiini kiinnitettiin pehmeät tarrakiinnitteiset remmit, jotka olivat liitettynä kaulapantaan korvaten samalla irrotetut käsiraudat.

Makasin siinä avuttomana lattialla heidän naureskellessa tilanteelleni Jarkon kysyessä Tiinalta "mitähän me vielä keksittäis?". Jarkko ja Tiina menivät hetkeksi äänistä päätellen keittiöön juomaan ja puhuivat jotain mitä en kuullut. Hetken kuluttua Tiina laskeutui alastoman vartalonsa kanssa viereni makaamaan ja alkoi silitellä poskeani sanoen "onks ny kivaa? me voitais keksiä sulle vielä kaikennäköistä, mutta oo ny siinä hetki". Tilanne oli ollut niin kiihottava, että minulle alkoi iskeä täysimittainen seisokki ja he huomasivat sen pienenä vääntelehtimisenä. Tiina siirtyi lattialla siten, että minulla oli suora näköyhteys hänen posliiniksi ajeltuun pimppiinsä. Katseeni ja ajatukseni keskittyivät hänen pimppiinsä, jota hän alkoi hellästi hieroa sormillaan sanoen "ei ollakaan koskaan saatu pistää ketään pakettiin niin kuin nyt, kun kaikki ovat hätääntyneet jo käsien sitomisen jälkeen ja vannoneet irti päästyään etteivät pidä moisista leikeistä, mut sää taidatkin tykätä". Sillä sekunnilla tunsin viiltävää kipua perseelläni kun Jarkko löi aikoinaan esittelemällään nahkaisella piiskalla samalla nauraen ivallisesti sanoen "Tottakai sua ny vähän tarttee piiskata". Aloin vääntelehtimään kivusta ja rimpuilemaan siteissäni, nostaen samalla persettäni ylöspäin yrittäen päästä ylös. Tuo oli kuitenkin tuhoon tuomittu yritys, sillä Jarkko löi samalla toistamiseen pakaroitani ja mätkähdin takaisin mahalleni. Pelkäsin tuosta jäävän jälkiä ihooni, joista avopuolisoni ei taatusti ilahtuisi; jolloin aloin pyörittelemään päätäni ja mumisemaan suukapulaani vasten. Jarkko ilmeisesti luki ajatukseni, sillä sanoi "oleppas nyt paikoillasi, mä pistän sun persees vaan punottaan niinku kunnon sidotulla lutkalla kuuluukin olla"; samalla tunsin kolme erittäin napakkaa iskua pepullani, joista jokaisella kerralla huusin kapulaani vasten niin lujaa kun voin.

Jarkko laski piiskan Tiinan viereen lattialle sanoen Tiinalle "oleppa hyvä, tee mitä tykkäät, mää käyn röökillä pikasesti". Tiina tuijotti hetken tuota nahkaista monisäikeistä piiskaa ja sanoi minulle, että minun tulisi olla kiltisti ja hiljaa tai alkaa piiskaamaan lisää. Tuotahan en todellakaan halunnut, sillä jälkien lisäksi totesin noiden viiden iskun olevan minulle liikaa, enkä tykkää juurikaan piiskaamisesta muutenkaan. Tiina alkoi hyväilemään klitoristaan ja hieromaan toisella kädellä uhkeita tissejään, jota jatkui pienen hetken, mutta hänen alkaessa huohottamaan lopetti hän puuhat, nousi ylös ja käväisi nopeasti makuuhuoneessa hakemassa jotain. Hän asettui taakseni ja nosti peppuani hieman ylöspäin, jolloin hänen toinen kätensä hakeutui etumukselleni hieroen mulkkuani muutaman kerran pitkin vartta. Sitten hän napsautti purkin korkin auki ja älysin mitä hän oli käynyt hakemassa makuuhuoneesta... liukuvoiteen, jota hän levitti sormilleen ja hieroi anusaukolleni sitä hieman. Hetken pyöriteltyään sormea reikäni ympärillä työnsi hän sen ronskisti sisään ja heti perään toisenkin. Päästin pienen inahduksen ja hän liikutteli sormiaan muutamia kertoja edestakaisin, kunnes samalla Jarkko tuli takaisin sisälle sanoen "älä ny sitä ala tyydyttään".

Hetken supateltuaan Jarkko asettui selälleen lattialle hänen molonsa ollessaan aivan pääni vieressä. "Ota Tiina poskeen!" - "Sopii" he sanoivat toisilleen. Tiina upotti Jarkon kullin suuhunsa aivan silmieni edessä ja nuollen kielellä välillä pitkin vartta. "Haluisiks Tiinan ottavan sultaki suihin? .... noh empä taida antaa ottaa" Jarkko totesi virnuillen minulle. Tunsin oloni hyvin epämukavaksi, sillä oli äärimmäisen kiihoittavaa nähdä otettavan suihin aivan lähietäisyydellä ja kullini olisi voinut varmasti pidemmällä suorituksella laueta pelkästä ajatuksesta.

Muutaman minuutin imettyään Tiina nousi ylös ja sanoi Jarkolle "kannetaan toi ny tonne makkariin, mä vaihdoin sinne sen mustan lateksilakanan jo". Tiina otti kiinni olkapäistäni ja Jarkko jaloista ja alkoivat kantaa minua sängylleen johon he minut suorastaan heittivät. Jarkko nosti perseeni ylös ja sitoi mahani ympäri jonkinlaisen hihnan ja samoin käsiini jotka kiinnitti ylös kattoon asti. Sitten he sitoivat polveni tiukasti yhteen jo paikallaan olevan köyden lisäksi, jonka he irrottivat. Samalla kun polviani ja nilkkojani sidottiin tunsin jälleen kipua perseelläni Tiinan läiskästessä peppuani kämmenellä kaksi kertaa. Tämän tehtyään hän nopealla työnnöllä työnsi peppuuni kohtuullisen kokoisen tapin ja sanoi "no vittu... päätettiin Jarkon kanssa, että voitais leikkiä sulla vaikka koko yö ja ajattelin, että sun reikäs tarttee olla valmis mun käsittelyyn hetken päästä. Susta tuli ny meidän lelu... tai no tosin olet ollutkin sitä jo viimeisen tunnin".

Kului hetki ja tavaroita kolisteltiin, jonka jälkeen huoneeseen laskeutui hiljaisuus. Jarkko loikkasi viereeni sängylle makamaan, minun ollessani heidän avuttomana leluna kontillaan keskellä sänkyä. "Tiina pikkusen näyttää sulle miten pannaan perseeseen", Jarkko sanoi. Tämän jälkeen Tiina jälleen tutuksi tulleilla nopeilla ja ronskeilla otteilla repäisi tapin pois anaalistani ja kokeili sitä parilla sormella. "Täällähän on ennenkin käyty tai sitte sulla on ihan vitun löysä reikä", Tiina kommentoi, jonka jälkeen hän alkoi sovittelemaan jotain isoa reiälleni, hänen sanoessaan jälleen "Vittu mää panen sua perseeseen iha vitun rajusti, niin katotaan mitä kestät". Hän läimäytti jällen pari kertaa todella lujaa perseelleni ja alkoi työntymään voimalla sisään strap-onilla, joka ei todellakaan ollut pienimmästä päästä ja aukkoni tuntui repeävän hänen työntyessään sisään. Yrittäessäni huutaa kivusta, pysähtyi ääni luonnollisesti tuohon palloon suussani ja Jarkko kysyi "säähän sanoit tykkäääväs persees käyttämisestä. Ny Tiina panee sua perseeseen ja sää saat luvan olla hiljaa tai tulee selkään". Jarkko ei malttanut olla toteuttamatta tuota uhkaustaan ja otti piiskan jolla löi muutaman kerran minua alaselkään. Tiina aloitti välittömästi rajun panemisen ja minä ulisin kapulaani kivusta ja nautinnosta, joka parin minuutin aggressiivisen käsittelyn jälkeen alkoi tuntua jo pelkältä nautinnolta. Juuri kun olin laukeamassa pelkästä peppupanosta, lopetti Tiina puuhan ja Jarkko työnsi hänet minun päälleni. Jarkko laittoi ilmeisesti myös Tiinan kädet kiinni selän taakse, sillä takaa kuului rautojen napsahdus ja Tiina makasin koko painollaan päälläni. Tiina alkoi rimpuilla ja kiljua "eieiei... älä pane mua perseeseen... ei nyt!", toiveen ollessa ilmeisen tehoton. Tiinan ollessa vielä sisälläni alkoi Jarkko työntyä vauhdilla Tiinan peppuun ja aloitti välittömästi rajun edestakaisen liikkeen. Jokaisella kerralla strap-on sisälläni liikkui edestakaisin ja olimme muodostaneet siis junan. Tätä jatkui hetken aikaa kunnes Jarkko vetäytyi Tiinasta ja poistui hetkeksi sanoen "mää pidän pikku tauon taas ku meinas tulla jo". Samalla Tiinakin irtautui minusta ja anukseni tuntui siltä, että se oli jättimäinen tunneli, jonka avoin aukko tuntui jääneen todella auki, sillä ilmavirta suorastaan virtasi sinne.

Jarkko irrotti minut katosta ja käänsi minun selälleni ollessani yhä tukevasti kiinni, jalkani taitettiin alleni sekä suukapulani irrotettiin. Tiina kipusi ylleni käsiraudat yhä käsissään istui naamani päälle sanoen "nuole saatanan lutka, mä haluun ny orkut". Minähän tottelin käskyä vaikka suuni olikin kuiva kuin sahara, kaiken kuolan valuttua alusta alkaen hallitsemattomasti pitkin lattiaa ja sänkyä. Pienen hetken nuoltuani ilmestyi Jarkko Tiinan taakse ja työnsi häntä eteenpäin. Tiinan ollessa pois suuni päältä Jarkko alkoi survomaan mulkkuaan suuhuni, minun ulistessani kuitenkin voimatta sille mitään sillä hänen kätensä painoivat suutani auki. Jarkko käski nuolemaan hyvin, että se olisi kunnolla kostutettu ja minä jouduin tekemään työtä käskettyä. Jarkko vetäytyi ja jatkoin Tiinan pillun nuolemista, mutta samalla kun aloitin nuolemaan tuota karvatonta lemmenvakoa hartaasti, siirtyi Jarkko Tiinan taakse ja työn melansa jälleen hänen perseeseen. Jarkko halusi naisensa nauttivan kielestäni, joten hän pani rauhallisemmin kuin äsken, jotta pystyisin nuolemaan Tiinaa. Jarkko tarttui Tiinaa hiuksista ja kutsui häntä pikku pershuorakseen.

Tiinan pään ollessa vedettynä taakse hiuksista, Jarkon nussiessa häntä yritin selvitä tuosta hommasta nopeasti, sillä jokaisella Jarkon työnnöllä hänen pallinsa hakkasivat leukaani, enkä kokenut tuota kovin miellyttävänä. Tuota kesti kuitenkin kohtuullisen kauan, ja koska rakastin pillunnuolemista en antanut Jarkon kassien häiritä ja nuolin minkä pystyin. Lopulta Tiina alkoi saavuttamaan huippuaan ja laukesi kasvojeni päällä. Eikä aikaakaan kun Jarkkokin teki tuloaan ja laukaisi mällinsä Tiinan perseeseen. Jarkko vetäytyi hetken huohotuksen jälkeen hänen sisältään, jolloin Tiina yllättäin painoi anusaukkonsa suutani vasten "ny sä lutka nuolet ne spermat sieltä ja niin saat säkin jotain palkinnoksi jos teet sen hyvin". Tottavkai joskus olin maistanut omaa spermaani, mutta en ollut tykännyt siitä ja se oli suorastaan kuvottavaa, nyt kuitenkin tarvisi toisen miehen spermat nuolla, joka suorastaan oksetti minua. En kuitenkaan mahtanut tilanteelleni mitään, olinhan heidän lutkansa ja lelunsa sekä odotin jännityksellä mitä vielä olisi luvassa. Vastenmielinen neste alkoi valua suuhuni ja yritin nuolla sitä parhaani mukaan samalla kakoen, mutta niellen kaiken.

Tiinan perse oli nyt aikalailla tyhjennetty suuhuni, kun Jarkko ilmestyi eteeni kädessään suuri anustappi, paljon suurempi kuin aiempi aukkoani koetellut tappi. Hän työnsi sen brutaalisti yhdellä työnnöllä anaaliini, alkaen liikutella sitä siellä edestakaisin. Samaan aikaan Tiina kömpi takaisin päälleni upottaen koko illan juhlavasti seisoneen kaluni huuliensa väliin ja teki tuota hetken kunnes huomasi, että kohta olisi laukeaminen lähellä. Tiina hyppäsi ylös ja alkoi upottamaan moloani jo kovasti koeteltuun anaaliinsa ja se upposi sinne helposti. Jarkon liikuttaessa tappia perseessäni kiihtyvällä tahdilla alkoi Tiinakin raivokkaan ratsastuksen. En suuresta kiihotuksesta johtuen kestänyt varmasti edes kahta minuuttia, kun sain varmasti elämäni parhaan orgasmin ja laukesin suoraan Tiinan peppuun. "Noniin se ei kauaa kestäny, mutta joudut sää omat spermas vielä nuoleen", Tiina sanoi ja kiipesi päälleni. Totesin jälleen osani toivottomaksi ja jouduin nuolemaan omat spermani hänen pepustaan.

Hetken kaikken huilattua Jarkko sanoi, että "tuu ny käymään täällä useamminkin. Tai siis sähän tulet, koska huomasitko kun nuo kaksi kameraa kuvasivat puuhiamme koko illan, et varmaan haluu, että muijas näkee". Teki mieleni kirota ja syöksyä hänen päälleen, mutta olin edelleen sidottuna ja liian poikki sanoakseni mitään. Jouduin makaamaan vielä tovin, kunnes Tiina päästi minut irti. Hän heitti peiton päälleni ja he tulivat viereeni nukkumaan. Nukahdin levollisena ja tyydytettynä miettien mitähän tulevaisuus tuo tullessaan.

- Tämä oli näistä kahdesta tarinasta fantasiaani jonka haluaisin toteuttaa, ensimmäisen ollessa täysin todellisuuteen pohjautuva. Kommentoikaa toki!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute