Herkku-puhelin
Me ja nuoripari
Kaksi aistikasta aikuista

Hiljalleen viini alkoi vaikuttaa ja tunnelma hieman vapautua. Nelli ja Juha olivat kuitenkin vielä aika jännittyneitä. He ovat nuoria, Nelli 22 ja Juha 23, eivätkä ihan kaiken kokeneita.

Emme mekään ennen tällaisessa tilanteessa olleet olleet. Istuimme neljästään sohvalla, Nelli ja Juha minun ja Minna-kultani välissä. Minä olen 35 ja Minna 40 vuotta. Minna on oman työnsä ohella liikunnanohjaaja, ja hänen kaunis vartalonsa on sen mukaisessa kunnossa. Itse olen normaalikokoinen mies, ja kohtuullisen hyvin varustettu. Minnan hiukset ovat lyhyet, minun aika pitkät.

Huomasin, miten Minna välillä hyväili Juhan hiuksia ja hipaisi tämän reittä. Häntä hymyilytti pojan punastuminen. Nelliä se ei hymyilyttänyt. Mutta huomasin että hän painoi reittänsä tiukemmin minua vasten.

Minna nousi ja käveli makuuhuoneeseen. Hän oli siellä hetken ja tuli takaisin. Tiukka läpikuultava toppi oli paikallaan, mutta polvipituinen hame oli kadonnut. Jalassaan hänellä oli samat mustat verkkosukat ja hyvin pienet, läpikuultavat stringit. Rintaliivit olivat selvästi hävinneet topin alta.

Minna istui taas sohvan vasempaan reunaan, Juhan viereen. Hän nosti jalkansa ristiin ja kääntyi niin että ojensi oikean jalkansa Juhan reisien päälle. Sääri lepäsi Nellin polvilla. Tottumuksesta hyväilin Minnan varpaita. Nelli tarttui yhtäkkiä käteeni ja otti sen pois. Hän epäröi hetken ja laski kätemme reidelleen. Nelli katseli epäluuloisena, kun hänen poikaystävänsä kiemurteli hämmentyneenä ja kiihottuneena kypsän naisen verkkosukkaan käärityn ja lihaksikkaan reiden alla.

"Juha, riisu tyttösi", Minna visersi hänen korvaansa. Nelli värähti hieman. Juha epäröi. Hän tiesi, ettei riisuisi rakastaan omaa nautiskeluaan varten.

"Riisupa nyt", Minna jatkoi. Hän vaihtoi asentoa, otti oikean jalkansa eteensä ja nosti vasemman Juhan reiden yli puristaen sitä. Jalat olivat niin levällään, että stringien läpi hyvin sai aavistuksen hänen häpynsä muodoista. Samalla hän hyväili Juhaa vaativasti sisäreidestä, ja sormet hipoivat aika kovan näköistä kohoumaa.

Juha voihkaisi ja jostain syystä tarttui ensin Nellin hameeseen, jota alkoi laskea. Nelli oli hieman hämmentynyt mutta nosti peppuaan ja hame luiskahti pois. Alta paljastuivat valkoiset seksikkäät hipsterit.

Enempää Juha ei saanut aikaan, sillä hänen huomionsa oli kiinnittynyt Minnaan, joka nyt toisella kädellään hyväili itseään ja toisella Juhan kalua housujen läpi. Nelli vilkaisi touhua ja kääntyi minuun päin nostaen kätensä. Nostin topin pois hänen yltään, ja katselin hetken pitsirintsikoissa olevia kauniita rintoja. Annoin suukon molemmille ja otin liivit pois.

Nelli hyppäsi jalat harallaan syliini ja suutelin hellän intohimoisesti hänen rintojaan. Nostin häntä vyötäröstä ylös polvilleen jotta rinnat olivat paremmin ulottuvilla ja pystyin hyväilemään pakaroita.

"Ota tyttösi pikkupöksyt pois", Minna käski Juhaa. Tämä ei kyennyt vastustelemaan, kun samalla Minna kaivoi hänen kovaa kaluaan esille. Juha otti Nellin housut pois, ja Minna antoi palkkioksi suukon hänen kostean kalunsa päähän.

Nelli ei tiennyt mitä tehdä. Hänen kätensä meni kalulleni farkkujen päälle ja aukaisi vetoketjun. Hän otti sen ulos ja runkkasi hetken nuoruuden kiihkolla. Sitten hän katsoi tuimana Juhaa silmiin, kumartui ja otti kaluni niin syvälle suuhunsa kuin sai. Sen jälkeen Nelli nuoli sen vartta pitkin vedoin ja nuoli vielä hetken terskaa, kunnes katsoi taas poikaystäväänsä.

Juha oli hämmentynyt, mutta Minna riisui häntä paraikaa. Kun Juha oli alasti, Minna pyysi häntä riisumaan stringinsä mahdollisimman tunnustellen. Kun Minnakin oli alasti, nousin ylös. Suutelin häntä, läpsäytin pakaralle ja sanoin että vie poika suihkuun.

Kaikki tiesivät pelin hengen. Juhlimme Minnan kanssa merkkipäiväämme, ja tarkoitus oli rakastella niin, että lämmittelemme nuorten kumppaniemme kanssa. Nyt Juhan tehtävä oli pestä Minna hyvin perusteellisesti, minkä jälkeen oli Nellin ja minun vuoro.

Minna ja Juha olivat kadonneet jo suihkuun ja me tutkimme toistemme vartaloita. Itse olin hyvin kiinnostunut Nellin kauniista pakaroista ja hän minun kalustani. Hänen kosketuksensa sai aina sen terhakoitumaan. Se oli ilmeisesti hänelle uutta, sillä hänen nuoren poikaystävänsä kalu näytti tietenkin seisovan räjähtämispisteessä koko ajan. Se oli vähän pienempi kuin minun, mutta kunnioitettavan pirteä. Mietin antaisinko Juhan ihan panna Minnaa, vaikkei se ollut ollut tarkoitus. Se tuntuisi Minnasta varmasti varsin mukavalta.

Olimme nyt mekin alasti molemmat Nellin kanssa, ja lähdimme parin suukon jälkeen käsi kädessä suihkutiloihin katselemaan, miten siellä menee. Sisään astuttuamme Nelliltä pääsi tukahtunut voihkaus, ja hän takertui kiinni vartalooni.

Itsekin tunsin sisälläni vihlaisun, ja kiihotuin valtavasti. Puristin Nelliä kainalooni ja hän tarttui kaluuni. Molemmat varmaan tunsimme samoin: eihän ole toisaalta kiva nähdä omaa kultaa tuollaisessa tilanteessa, mutta toisaalta on jotenkin kaunis asetelma, kun nuori viriili mies noin palvelee ylvästä kypsää naista, täysin aistein.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute