Herkku-puhelin
Mustan muistelua
Paula

Tämä tapahtui muutama viikko sitten kun mieheni ilmoitti taas lähtevänsä metsästämään kavereidensa kanssa mökille pohjoiseen. Minä tietenkin kiivastuin melkoisesti, koska olin ajatellut viikonlopulle vähän muuta ohjelmaa. Mieheni lähti kavereiden kanssa ja minä ajattelin, että minä kyllä saan munaa tänään. Niinpä vein lapset anopille hoitoon ja selitin, että meillä oli ollut jo sovittu tyttöjen ilta, mutta Mika karkasi taas metsälle ja niin lapset jäivät sinne.

Kotona otin vaahtokylvyn ja sheivailin alapääni, sääreni ja kainaloni siinä kylpiessä meni kuin huomaamatta pullollinen viiniäkin. Olin jo melko hiprakassa kun aloin valita vaatteita illaksi. Valitsin mustat pitsiset push up rintsikat jotka tuovat hyvin c-kuppiset rintani esille ja niihin sopivat stringit lopuksi vielä mustat stay up sukat. Päällys vaatteiksi valitsin vartaloa myötäilevän punaisen minimekon ja lopuksi vielä 10 cm koroilla olevat saappaat niin silloin olen melkein 170 cm pitkä.

Tilaan taksin ja kurvaan keskustan meno mestaan ja tilaan salmarin ja siiderin ajattelin, että tänään juhlitaan sitten oikein kunnolla. Aloin olla jo melko tuiskeessa ja katselin ympärilleni näkyisikö sopivaa urosta kiikariin niin pöytääni viereen tuli yön musta mies hän esitteli itsensä huonolla suomella Abdulahiksi ja kysyi voiko istua. Juttelimme niitä näitä ja minä kiskoin lisää drinkkejä sisuksiini. Noin tunnin kuluttua pöytään saapui myös Abdullahin pari kaveria ja liittyivät seuraamme. Kohta alkoikin jo hitaat kappaleet ja hän pyysi minua tanssimaan, hän oli minusta reilusti päätä pitempi ja minun osaltani tanssi meni melkoiseksi nojailuksi humalani takia.

Palasimme pöytään ja istuimme sohvalle vierekkäin. Abdullah otti minut kainaloonsa ja hivuttui pikku hiljaa lähemmäksi jutellessamme. Pian aloimmekin suudella ja tunsin kuinka hänen kätensä etsiytyivät lyhyen helmani alle ja sukan reunojen yli alkaen hieroa minua stringien päältä. Tunsin kuinka valahdin aivan märäksi ja Abdullah kuiskasi korvaani: "sinä haluta minua?" Punastuin ja nyökkäsin ja sopertelin kyllä. Hän sanoi: "lähde meille jatko". Suostuin ja pian olimmekin hänen kavereiden auton takapenkillä matkalla kohti heidän asuntoaan. Hän suuteli minua matkan aikana ja otti myös stringit pois jaloistani sen jälkeen hän alkoi hyväillä minua sormillaan, minä huokailin pian orgasmin kourissa ja enkä edes tajunnut hänen kavereiden seuraavan tilannetta myös mielenkiinnolla humalastani johtuen.

Kun tulimme asunnolle kaverit sytyttivät tosi kirkkaat valot huoneistoon ja Abdullah alkoi kouria rintojani ja läpimärkää vakoani. Menimme sohvalle ja hän aukaisi housunsa, esiin ponnahti ainakin 24 cm patukka ja paksuuttakin oli ihan riittävästi. En ollut aiemmin nähnyt kun elokuvissa vastaavaa. Abdullah pyysi: "Ime minua" menin polvilleni sohvalle ja aloin varovasti imemään tuota etelän herkkua. Olin aivan kiimoissani ja pian tuo elin upposikin suuhuni todella syvälle Abdullahin ohjatessa päätäni käsillään. Äkkiä tunsin kädet myös takanani ne nostivat mekon helman vyötärölle ja alkoivat hyväillä minun alapäätäni. Olin sen verran hiprakassa, että en osannut vastustella. Eikä aikaakaan kun tunsin, että minuun alkaa työntyä takaa päin myös kalu yritin hieman rimpuilla mutta varmoin ottein takanani oleva työntyi sisääni ja pian en edes halunnut rimpuilla niin hyvältä se tuntui, eikä ainakaan ollut yhtään pienempi kun suussani oleva.

Takanani oleva pujotti mekkoni olkaimet alas ja yläosan vyötärölleni, sitten hän pullautti rintani ulos liiveistä ja alkoi puristella niitä nainnin tahtiin. Abdullah sanoo: "Paula imee hyvin, harjoitellut paljon." Takana oleva kiristää tahtiaan ja tunnen kuinka orgasmi ottaa minut valtaansa, Samalla tunnen kuinka hänen kalunsa alkaa sykkiä sisälläni ja kuinka alapääni alkaa täyttyä kuumasta spermasta. "Voi vittu" ajattelen ne ei käytä kumia ja mulla ei ole mitään ehkäisyä, samassa tämä ajatus unohtuu kun saan uuden orgasmin.

Sitten takanani oleva vetäytyy minusta ulos ja Abdulh siirtyy taakseni, tunnen kuinka jokaisella työnnöllä spermaa tulvahtaa ulos minusta kun uusi musta mäntä painuu sisälleni. Kolmas mies tulee eteeni ja tarjoaa kaluaan suuhuni, saan taas orgasmin ja alan imemään huohottaen tuota kalua. Saan vielä ainakin pari kolme orgasmia laskut ovat menneet sekaisin kiitos alkoholin ja kiiman. Sitten Abdullah ohjaa minut makuuhuoneeseen jossa myös on kirkkaat valot nurkissa. Hän käy sängylle selin makuulle ja ohjaa minut imemään häntä samalla kaveri jota äsken imin siirtyy taakseni ja taas tunnen tuon ihanan tunteen kun iso ase painuu sisälleni pursottaen spermoja ulos, saan taas orgasmin ja tunnen kuinka jalkani meinaavat pettää altani.

Tämän jälkeen Abdulah ohjaa minut ratsastamaan päällensä ja hän painuu vaativana sisääni, takanani oleva leikittelee peppureiälläni ja työntelee sormeaan sisälle vaikka yritän hiukan vastustellakin. Tunnen olevani aika lopussa humalani ja orgasmieni jäljiltä. Jälleen ensiksi minua nainut tulee eteeni ja tarjoaa kaluaan suuhun. Imaisen sen suuhuni juuri kun saan taas orgasmin; samassa tunnen kuinka takanani oleva mies työntyy peppuuni ja yritän kiljua kun tuntuu, että halkean kahtia, mutta kaluaan suuhun työntelevä mies pitää päästäni tiukasti kiinni ja aseen syvällä suussani joten ei siitä kovinkaan kovaa ääntä synny.

Tästä eteen päin muisti kuvani ovat aika hataria, mutta kun heräsin aamulla sängyltä olin yltäpäätä spermassa vaatteita myöten ja tajusin miksi asunnossa oli sellaiset valot. Huoneistossa oli ammattimaiseen käyttöön tarkoitetut videointi ja kuvaus laitteet ja ilmeisesti minä olin ollut eilisen filmin pääosan esittäjä. Kokosin tavarani kiireesti, etten herättäisi ketään. En löytänyt stringejä mistään ja mekkonikin oli aika käytetyn näköinen repeiltyään muutamasta kohdin ja sperma läiskiä täynnä kuten myös sukkani.

Otin taksin lennosta ja vanhempi taksi kuski naljaili kotimatkalla, että taisi olla taas aika rajut bileet Somalian pojilla.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute