Herkku-puhelin
Makutuomarina
Makutuomari

Sinulle Jumalatar...

Tapaisimme viimein Helsingissä. Aivan liian kauan olimme kiusanneet toisiamme viestein, puheluin. Tuntui todella hienolta, että toista kaipasi valtavasti heti kun sulki puhelimen tai kun illan viimein sähköposti lähti maailmalle. Molemmat istuivat tahoillaan palaverissa koneensa ääressä. Kuumina ja sykkivinä. Himo poltti meitä kumpaakin. Eikä sinua tarvinnut todellakaan kauaa houkutella kun kerroin tulevani viikoksi Helsinkiin. Sydän pamppaillen odotimme tapaamista..

Istuit jo kahvilassa kun saavuin paikalle. Upea, viettelevä hymysi paljasti, ettei sinun mielessäsi ollut merkkiäkään pettymyksestä. 190 senttiä, sopivasti lihaksikas, ajatteleva, lukeva, sporttinen blondi, herkkupeppu, iso kaikkialta. 35-vuotias. Olin kertonut sinulle myös rakastavain tuntureita, luontoa, liikuntaa. Viihdyin niin tuntureilla kuin metropoleissa. Esteetikko, joka rakastaa hyvää ruokaa ja juomaa. Kaikki tuo oli sanojesi mukaan tyypillistä vaaoille.

Astuin luoksesi. ”Viimein saan tukkaasi tuoksuttaa Jumalatar”, kuiskasin sinun korvaasi. Tunsin huumaavan tuoksusi ja painoin kevyen suudelman kaulallesi. Se hetki tuntui ikuisuudelta. Se oli jotain jota kumpikin oli odottanut viikkoja ja se oli viimein totta. Viimein saisimme painaa huulet toisen huulia vasten. Koskettaa kaikkialta, mikä aiemmin oli ollut mahdollista vain sanoin. Tämä todella olisi upean viikon alku. Ihmisten vilinä katosi, kahvilan häly loittoni taustalle. Kuulin vain äänesi, naurusi. Ja tunsin kuinka viettelevä tuoksusi leijui ympärillä. Humalluimme toinen toisistamme. Lasissamme oleva viini maistui väljähtyneelle sen jälkeen, kun olin maistanut huuliasi, sanoit minulle myöhemmin illalla.

Hiljaa hymyillen sanoin sinulle olevasi juuri sitä mitä olit kirjoittanutkin. ”Et sinäkään vaikuta hullummalta”, sanoit minulle silmää iskien.. Tiesit, että pidän flirtistä ja itsevarmuudesta, mutta ilkeyttä ja ylpeyttä en arvosta. Keskustelu sujui luontevasti kuten aina kanssasi. Tilanne sai molemmat hymyilemään ja kuin yhdestä suusta totesimme löytäneemme helmen chatista. Kerroit, kuinka useampi palaveri oli mennyt minun kanssa viestitellen. Ei minunkaan kotiinlähtöni aina ollut sujunut vaivattomasti. Usein olin jäänyt odottamaan sinulta vielä yhtä viestiä. Eikä sen odottaminen useinkaan ollut turhaa.

Osasimme toki puhua muustakin kuin seksistä. Monenlaisia ajatuksia vaihdoimme, mutta aina välillä molempien ajatus karkasi. Rakensimme fantasioita, kerroimme toisillemme avoimesti mistä pidimme ja mistä emme.

”Jestas että aika on mennyt nopeasti”, huudahdit ja havahduimme molemmat toistemme lumosta. ”Kai me tehdään se niin kuin olemme yhdessä haaveilleet?”; kysyit lusikalla leikitellen, kujeillen. Taivas kuinka kateellinen olinkaan tuolle lusikalle, joka sai nauttia noiden pehmeiden punaisten huulien kosketuksesta. ”Haluan että tehdään. Kai sinäkin haluat?”, kysyin hymyillen. Hymysi, jolla vastasit, olisi saanut kuolleetkin heräämään.. ”Kävin jo eilen maistelemassa, ihastut varmasti”, vastasit silmääsi iskien. ”En malttanut odottaa, mutta tuskin pahastut”, kuiskasit korvaani ja painoit pehmeän suudelman huulilleni.

Kuulet kuinka verho suhahtaa. Katson sinua peilistä olkasi yli suoraan silmiin. ”Olet kuin jumalatar”, kuiskaan korvaasi. Vai ohut, liki läpinäkyvä musta pitsi verhoaa täyteläisiä kauniita rintojasi. Elämä näkyy jo kupeillasi, mutta se ei haittaa.. Samaan sarjaan kuuluvat sukat, joiden päälle olet pukenut jalassasi olleet korkeat saappaat.

Tunnet kätesi hiuksissasi, vedän niitä niskastasi sivuun. Tulen ihan liki. Taaksesi.. Tunnen kuinka kehosi odottaa kosketustani ja samalla kun käteni kiusaa sinua, tiedät että kiusaan samalla yhtä paljon itseäni. Upea huumaava tuoksusi sekoittaa minun ajatukseni. ”Haluaisitkos?”, kysyn kähesäti kuiskaten. Haluaisitkos? Pakarasi kertovat kaiken ja palavat silmät. Sipaiset hermostuneesti hiuksiasi ja lipaiset huuliasi.

Painaudun yhä tiukemmin sinuun. Samalla käteni muuttuvat yhä rohkeammiksi. Vedän sormiani yli ohuen pitsin alas kyljillesi, pakaroillesi. Samalla huulesi painuvat huulilleni. Se suudelma jo vie minut liki orgasmia..

Vedän hitaasti pikkareitasi syrjään. Tunnen sykkeesi vahvoilla käsilläni..Sileää ja samettisen pehmeää.. Kosketus,toinen klitallesi saa sinut värisemään edessä. Silmäsi olet jo sulkenut ja leikit samalla kauniilla, pehmeillä rinnoillasi.. Huuleni sinun kaulallasi.. Käteni kaikkialla.. Otat käteni suuhusi. Puret sitä lujaa! ”Oih, Tuomas”, purkautuu silti suustasi lujempaa kuin olitkaan ajatellut ja lysähdät vahvoille käsilleni. ”Nämä me otetaan”, sanon ja suutelen sinua. ”Ja muista pukea ne päällesi ennen palaveri”, kuiskaan.

Puhelimeni piippaa tekstiviestin merkiksi: ”Vartti ja siellä. Oli elämäni pisin palaveri muru”.

Vastaan: ” Samoin minulla Jumalatar. Tuoksusi tunsin. Ja hymysi näin. En osannut keskittyä yhtään mihinkään.. =)”

Vastaat:” Et kai vai rontti iloinnut tuoksullani?”

Vastaan: ”Huone 515. Tule sinne Jumalattareni. Tiedät kuinka sinua odotan. Tänään ilakoidaan. Marraskuun ei todellakaan tarvitse olla tylsä ja harmaa..”

Voi jospa pian saavut.. Siellä sinua odotan.. Sähköpostilla voit kertoa milloin oletkaan tulossa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute