Herkku-puhelin
Liisan kanssa
Otto

Uusi kirjanpitäjä oli tullut ensimmäistä päivää töihin Siuntion toimistoomme. Hän oli reipas ja ilmeikäs 60+ nainen, sporttinen ja sananvalmis. Hän yritti tehdä vaikutusta meihin nuorempiin miehiin (olen 50v) ja onnistui ainakin minun kohdallani.

Itse vastaan atk-järjestelmästä yhtiössämme, joten yhteistä aikaa tuli vietettyä aika lailla, kun perehdytin häntä tietoverkkoomme ja ohjelmistoomme. Välillä hän istui koneen äärellä ja minä kumarruin hänen vieressä tai edessä, välillä toisinpäin. Kosketuksista ei voitu välttää, enkä pannut pahaksi, vaikka välillä tuntui, että Liisa kosketti tahallaan ja joskus hieman privaatimpaan paikkaan. Syntyi sellainen tietty eroottinen jännite, oli siis sähkö ilmassa. Itse olen "onnellisesti" naimisissa, mutta pieneen flirttiin olen valmis, jos sopiva sellainen tulee eteen.

Lounasaikaan tuli kerrottua, että vaimo oli Vuokatissa viikon kurssilla. Liisa tiesi siis, ettei kukaan ollut kotonani odottamassa. Kun työpäivä päättyi, Liisa kyseli julkisen aikatauluja, kun piti päästä Espooseen. Itse asun myös Espoossa, joten tarjosin kyydin. Liisa heitti spontaanisti: "Jos tarjoat minulle kyydin, minä voin vastavuoroisesti tarjota sulle kyydin." En oikein tiennyt miten asiaa piti tulkita.

Lähdimme ajamaan Espooseen. Matkalla Liisa puhui välillä aika intiimejä asioita ja kehtasi kysyä minulta monia henkilökohtaisia asioita suoraan. Välillä hän taputti minua olkopäähään, välillä käsi lepäsi hetken reidelläni. Se voisi periaatteessa olla ihan tuttavallista koskettelua, mutta minussa alkoi kasvaa epäily, että hän oli kiinnostunut aivan muusta... ja samalla kasvoi kiimani.

Kun saavuimme hänen kotinsa eteen, hän pyysi minut sisään syömään kevyttä illallista. Pysäköin auton ja tulin mukaan. Liisa halusi vaihtaa vaatteet ja meni makuuhuoneeseen. Vain hetki myöhemmin hän huusi sieltä, voisinko tulla hetken katsomaan. Suuntasin askeleeni makuuhuoneeseen, missä Liisa seisoi seksikkäät alusvaatteet päällä ja kädessä lelulaatikko. Punastuin vähän, kun näin hänet siellä, mutta se ei ollut mitään siihen verrattuna, kun hän avasi laatikon. Sieltä paljastui aikamoinen valikoima dildoja ja muita seksileluja. Hän sanoi: "Olen jo kolme vuotta joutunut tyytymään näihin leluihin. Nyt haluaisin aitoa."

Samalla tunsin, kun Liisan käsi alkoi tunnustella etumustani, jossa paljastui jo puolikova kalu. Hän painoi huulensa omiani vastaan ja päädyimme intohimoiseen kielisuudelmaan. Laatikko lensi sängyn päälle ja toinen käsi alkoi riisua paitaani. Kun paita oli lähtenyt, otin Liisalta rintsikat pois. Seuraavaksi Liisa polvistui eteeni ja alkoi riisua housujani. Kun kaluni ponahti esiin - nyt aivan kovana - hän huokasi syvällä ja otti sen suuhun. Mahtavalla kielipelillä hän sai minut useita kertoja lähes orgasmiin, mutta aina onnistui lopettamaan ajoissa.

Kun peli oli jatkunut jonkin aikaa, hän veti minut sängyn päälle, otti pöksynsä pois ja pyysi minun tulla sisään. Työnsin kaluni kuumaan ja kosteaan pilluun. Liisa tuli melkein heti. Jatkoimme nussimista, minkä aikana hän tuli ainakin neljä kertaa. Sitten minäkin tulin.

Jäimme makaamaan sängyssä vielä hetken. Sen jälkeen Liisa kuiskasi, että tätä saat sitten tehdä useamminkin. Hän nousi, meni keittiöön alasti ja alkoi laittaa ruokaa. Jäin sängyssä vielä vähän nauttimaan tapahtuneesta ja seurasin sitten keittiöön. Leena teki kevyttä salaattiruokaa, minä kiusasin häntä tulemalla takaa ja työntämällä puolikovaa kaluani hänen pakaroittensa väliin. Lopulta ruoka oli valmis ja istuimme alas syömään.

Kun lopetimme, Liisa tule taas luokseni ja kuiskasi että halusi ratsastaa. Kalussani oli ihan tarpeeksi miesvoimaa jäljellä, ja niin siirsin tuolin vähän taaksepäin ja annoin Liisan istahtaa kaluni päälle. En tiedä, onko hän harrastanut hevosratsastusta, mutta tätä ratsastusta hän ainakin hallitsi täydellisesti. Aika pian tulin taas, ja tuntui siltä, kun puristin jälleen täyden lastin Liisan pilluun.

Ennen kuin ehdin lähteä kotiin, sain tulla viellä kolmannen kerran. Oltiin menty takaisin sänkyyn, ja Liisa haluaisi kokeilla dildoa peppuuni. Hän työnsi sen niin, että se koski suoraan eturauhaseeni. Kaluni hypähti pystyyn välittömästi, ja spermaa alkoi tulla melko nopeasti. Se oli aivan taivaallinen tunne.

Tällaista haluaisin kyllä kokea toistekin, joko Liisan tai samankaltaisen seniorinaisen kanssa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute