Herkku-puhelin
Koulutus
Taksikuski

Taksihommat alkoivat ennen pitkää jurppimaan minua ja päätin myydä yritykseni pois. Kaupat tuli ja halvalla meni, näin voisi sanoa jälkeenpäin. Mietin uudelleen kouluttautumista ja päädyin pitkän harkinnan jälkeen ATK-alalle. Opiskelin alaa vuosikausia ja sain viimein pätevyyden myös opettaa kyseistä alaa. Toimin nykyäänkin eräässä pienehkössä kaupungissa ATK-opettajana niin sanotuille pitkäaikaistyöttömille tarkoitetussa laitoksessa. ATK-kurssit kestävät yleensä lyhimmillään noin kuukauden mutta on myös olemassa pitempi aikaisia koulutuksia. Kurssi jota parisen vuotta sitten vedin kesti noin neljä kuukautta sisältäen kyllä jo aika laajan otannan ATK:n saloista. Tositarina tuosta kurssista kertoo sen miten vaarallisia ovat kotirouvat päästyään vapaalle.

Kurssimme päättäjäispäivä läheni ja suunnittelin luokan kanssa (n. 10 henkilöä) pientä luokkaretkeä päättäjäisten kunniaksi. Ehdotuksia tuli risteilyistä alkaen Levin lomamökkeihin asti mutta rahanpuutteen vuoksi kaikki eivät olisi voineet lähteä joten teimme "nahkapäätöksen" ja tyydyimme hieman lyhempään ja halvempaan retkeen. Eräs kurssille osallistunut rouvaihminen omisti miehensä kanssa lähikunnassa ison loistohuvilan ja rouva tarjosi sitä luokallemme pitkän viikonlopun viettoa varten. Pienen mutinan jälkeen luokka hyväksyi ajatuksen ja sovimme menevämme mökille kolmeksi yöksi eli torstaista sunnuntaihin, toki jos omat kyydit järjesti niin viikonloppua ei siellä tarvinnut viettää pakosta. Kyydit järjesti työnantajani kahdella pikkubussilla, asia alkoi olla paketissa.

Mökin omistaja oli nimeltään Erja, noin viisikymppinen muodokas rouva. Hänen miehensä oli kuuleman jäänyt jo eläkkeelle jokin aika sitten, rahaa pariskunnalla tuntui olevan riittävästi. Erja oli vilkas ja iloinen nainen, huomasin kuinka kurssilla olevat miehetkin seurasivat tämän runsasmuotoisen naisen liikkumista. Pylly keinahteli kävellessä eikä miehenä voinut olla kiinnittämättä huomiota Erjan rintavarustukseen. En silloin tiennyt oliko rinnat liivillä tuettu vai luonnostaan niin kookkaat ja pyöreät, joka tapauksessa Erjan tyyli pitää avaria puseroita sai mielikuvitukseni liikkeelle aina välillä. Pitkät korpimustat hiukset olivat lienee värjätyt, kynnet olivat Erjalla aina hyvin hoidetut, pitkät ja lakatut. Erjan pylly oli ns. tykkimalli eli hiukan iso mutta hyvämuotoinen ja kiinteä. Usein Erja piti päällään ihonmyötäisiä farkkuja joita ei tosiaankaan ollut mistään halpahallista ostettu. Siniset suuret silmät ja ilkikurinen hymy olivat parasta Erjaa, nainen tuntui nauttivan miesten huomiosta. Siinä oli lyhyt kuvaus mökin omistavasta Erjasta, kaunis nainen kertakaikkiaan.

Saavuimme mökille hyvissä ajoin torstaina iltapäivällä ja ihmettelin pihaan tullessamme koska mökki näytti asutulta. Erja käväisi sisällä ja tuli luokseni kysyen asiaa jota en olisi halunnut kuulla. Erjan mies oli mökillä ja Erja pyysi voisiko hänen miehensä olla myös mukana luokan juhlissa? En voinut vastata muuta kuin myöntävästi, mikä minä olisi sanomaan mökin omistavalle pariskunnalle kuka siellä saa olla ja kuka ei. Kättelin miestä joka oli hiukan yli kuusikymppinen riskin näköinen karju, mies oli ilmeisesti ollut mökillä jo jonkin aikaa koska tyhjiä viinapulloja oli mökin keittiön pöydällä useita. Erja pyyteli anteeksi sotkua ja siivosi paikat kuntoon kurssilla olleiden naisten kanssa. Saunaa lämmittelin minä kaverinani Erjan mies ja eräs miespuolinen oppilaani. Verkot kävimme myös laskemassa järveen soutuveneellä, laiturissa oli myös isompi paatti mutta siihen emme koskeneet. Mies oli tukevassa humalassa ja yhtäkkiä hän alkoi utelemaan minulta ja kaveriltani oliko Erjalla jotain vispilänkauppaa kurssilla myös olleen Eskon kanssa. Totesin että en ole mitään sellaista huomannut ja kehuin isännälle kuinka kiva hänen vaimonsa oli kaikkia kohtaan. Mies murahti vastaukseksi että niin on mutta älkää pojat leikkikö hengellänne. Kysyin että mistä nyt on kyse? Mies vastasi että pitäkää näppinne erossa hänen vaimostaan niin kaiki menee hyvin. Lupasimme kaverini kanssa pitää muuten hauskaa, naishommat eivät meitä kiinnostaisi.

Viinaa oli kaikilla tietysti runsaasti mukana ja kyllä sitä kuluikin. Tavallaan kun olin vastuussa luokasta pyysin porukkaa hillitsemään itseänsä ja ottamaan alkoholia kohtuudella. Loistohuvilassamme oli kolme maakuuhuonetta ja jokaisessa oli parisänky, ihmettelin kyllä miksi mutta en ääneen. Isäntä esitteli minulle huvilaansa ylpeänä ja ollessamme yläkerrassa alakerrasta kuului Erjan iloinen kalkatus ja miesten rivot puheet hänelle. Tuota se justiin on aina ja tuo nainen nauttii noista huomioista, mies puuskahti. Menimme alakertaan ja istuimme pitkän pöydän ääreen tekemään muutaman grogin ennen saunaan menoa. Erjan mies oli vaimonsa flirtistä vieraille miehille ilmeisen tuohtunut ja hän nimittelikin Erjaa huoraksi kaikkien kuullen. Erja huusi takaisin äijälleen että pakkohan tuota rasiaa on muualle jakaa kun oma mies ei pysty tyydyttämään vaimoaan. Perheriita kaikui varmaan jo naapurimökeille asti, onneksi ne kuitenkin näyttivät olevan tyhjillään, olihan kesäkuun alun torstai-ilta. Erjan mies änkyröi koko ajan kaikille ja aloin ja katumaan koko mökkireissua. Onneksi mies alkoi viimein ilmeisesti pitkän ryyppyputken vuoksi nukahdella pöytään. Erja talutti miehensä alakerran makuuhuoneeseen ja laittoi hänet nukkumaan. Erjan tullessa takaisin hän kertoi miehensä olevan patologisen mustasukkainen hänestä ja käyttäneen väkivaltaa parisuhteessa usean otteeseen. Sanoin porukan miehille saunan olevan jo kuumana ja pyysin heitä löylyyn kanssani, naiset kävisivät vuorollaan.

Istuimme äijäköörin kanssa lauteilla ja juttelimme tietenkin naisista, kurssin nuorimmat jullikat kehuivat Erjan muotoja humalaisella äänellä ja miettivät olisiko heillä saumaa päästä "hommin". Varoitin poikia ja kerroin että isäntä saattaisi teloa pojat pahaan kuntoon mikäli huomaisi asian. Itse yritin pitää tunteeni kurissa, olinhan kihlautunut nykyisen vaimoni kanssa vain vuosi aiemmin ja leikin tietenkin uskollista avomiestä. Kesäillan hämärä laskeutui ja istuimme olutpullojen kanssa saunan terassilla, silloin akkakööri tuli mökin sisältä uikkarit päällä saunaa kohti. Yhdestä suusta he totesivat meidän viipyneen liian kauan ja siksi he päättivät tulla saunomaan ja ehkä uimaankin heti. En saanut katsettani irti Erjasta joka oli vetänyt ylleen valkoisen hyvin niukan uimapuvun. En tiedä oliko puku numeroa liian pieni, mutta rinnat suorastaan pursusivat ulos kaula-aukosta. Tumman naisen päällä oleva valkoinen uimapuku oli häkellyttävä näky, Erja juoksi laituria pitkin järveen ja muut kurssin naiset seurasivat perässä. Vesi oli sen verran kylmää että rouvat tulivat vedestä hyvin pian ylös ja hiipivät saunan lämpöön. Heidän mennessään ohi vilkaisin Erjan tissejä ja alapäätä, valkoinen märkä uimapuku paljasti terhakat rinnat joiden nännit nöpöttivät kuin pikkusormet. Alapäänsä Erja oli näköjään ajellut pieneksi tupsuksi, pojat vieressäni alkoivat välittömästi uhkua testosteronia.

Pojat työntyivät saunaan ja naisten kiljunnasta päätellen se ei haitannut. Lauteet olivat pitkät ja sinne mahtui hyvinkin toistakymmentä henkeä, vilkaisin pukuhuoneen oviaukosta saunaan ja huomasin poikien puristelevan lauteilla Erjan ryntäitä. Katselin kateellisena, ja kirosin omaa uskollisen avomiehen leimaa. Saunassa alkoi kurssiporukan kesken löytyä jokaiselle pari ja tunsin itseni luuseriksi. Pian mölyävä porukka siirtyi rannan nuotiopaikalle tyhjentämään viinapullojaan, nuo kaksi kolmekymppistä poikaa ja Erja sen sijaan suuntasivat mökkiin sisälle. Seurasin perässä ja varoitin poikia vielä menemästä yhtään pidemmälle, Erja tiuskaisi minulle kysyen olenko kateellinen? Mökki oli ihanan viileä ja hetken pöydässä istuttuaan Erja ja pojat siirtyivät mökin yläkerran makuuhuoneeseen estelyistäni huolimatta. Jäin yksin pöydän ääreen ja ajattelin humalaisilla aivoillani mitä pojat touhuaisivat yläkerrassa, kyrpäni nosti päätään pöydän alla. Katsoin ikkunasta järvelle ja huomasin yhden pariskunnan menneen soutelemaan, he olivat jo aika kaukana rannasta. Ilmeisesti veneessäkin joku harjoittaisi seksiä illan aikana. Salamana muistin Erjan miehen ja menin välittömästi tarkastamaan että äijä olisi täydessä unessa. Mies kääntyili rauhattomana vuoteellaan ja örisi jotain, suljin makuuhuoneen oven ja päätin ilmoittaa yläkerran porukalle että mies saattaisi herätä milloin tahansa. Hiivin yläkertaan ja huoneesta kuuluvat äänet eivät jättäneet mitään arvailujen varaan, raotin ovea ja jäin hetkeksi patsaana katselemaan.

Toinen pojista yhtyi Erjan kanssa takaapäin ja näin kuinka nuo jättimäiset tissit hölskyivät panon tahdissa. Erja uikutti ja kehui kuinka hyvää tämä taas teki, toinen poika yritti imettää Erjalle elintään ja aina välillä se onnistuikin. Poika ähki satsinsa Erjan pyllyyn ja kaveri siirtyi vuorollaan Erjan tykkiperseen taakse. Huomasin pojan vehkeen olevan hemmetin ison, lisäksi se seisoi niin että terskan kärki oli lähes navassa kiinni. Niin vain poika taituroi kyrpänsä Erjan sisään ja tasainen jytkytys kuului sängyn päädyn hakatessa seinää vasten. Erja kehui pojille kuinka mahtavaa oli saada nuorta pystyvää miestä, kuuntelin korvat punaisena Erjan juttuja. Silloin kuulin alakerrasta kolinaa ja ryntäsin heti portaita alas. Erjan mies oli herännyt, jumalauta mitä nyt tekisin jos mies lähtisi yläkertaan. Mies kysyi heti missä hänen vaimonsa on? Keksin hätävaleen ja näytin järvellä lipuvaa soutuvenettä ja sanoin hänen menneen naiskaverinsa kanssa soutelemaan. Mies vilkaisi järvelle eikä onneksi pystynyt tunnistamaan veneessä istuvia henkilöitä pitkän välimatkan vuoksi. Yläkerrasta kuului kovaa sängyn natinaa ja huokailua, mies kysyi ketä yläkerrassa oli? Kerroin kurssitovereiden siellä meluavan, mies totesi että siellä sitä pannaan jonkun akkaa. Mies sanoi käyvänsä vilkaisemassa miltä touhu näytti ja oliko yläkerrassa naiva nainen hyvännäköinen. Työnsin äkkiä miehelle viinapaukun ja kerroin ettei kannata häiritä nuorenparin touhuja, eivät he varmaan oikein tykkäisi moisesta. Mies tyytyi selitykseeni ja kippasi pitkän paukun konjakkia. Pelkäsin kuollakseni että Erja tulisi poikien kanssa alakertaan, silloin olimme varmasti tukalassa tilanteessa kaikki. Keksin tekosyyn käydä yläkerrassa muka hakemassa kamerani kuvien ottoa varten, samalla huikkasin Erjalle makuuhuoneen ovelta hänen miehensä olevan alhaalla. Erja totesi karkaavansa huoneesta ulos palotikkaita myöten ja menevänsä rannan nuotiopaikalle metsän kautta. Huokaisin helpotuksesta, mies sen sijaan alkoi jälleen nuokkumaan tehtyään ilmeisesti liian monta paukkua raakaa viinaa. Kehotin miestä menemään petiin ja niin tuo onneton humalainen horjui taas kohti makuhuonettaan.

Siirryin ulos nuotiopaikalle, Erja saapui sinne saunan kautta pojat mukanaan. Pojat ylistivät Erjan tiukkaa pimppiä ja kehuivat tämän panotaitoa. Hyssyttelin poikia olemaan hiljaa ja pyysin muuta porukkaa menemään jo yöpuulle, olihan jo puoliyön aika. Erja joi viinaa suoraan pullon suusta ja vihjaili minulle olinko kurkkinut häntä ja poikia makuuhuoneen ovelta. Jumalauta, tuo nainenhan oli nauttinut salakatselustani. Myönsin että tuli vähän vilkaistua, Erja ehätti kysymään että miltä näytti? Kehuin hänen ulkonäköään ja kerroin ettei minulle kuuluisi mitä kukin touhuaa mökillä. Pojat alkoivat myös pitkän juhlinnan jälkeen sammahtelemaan ja käskin heitä mökkiin sisälle, soutava pariskuntakin tuli posket punaisena järveltä. Jäimme hiipuvan nuotion ääreen Erjan kanssa kaksin ja aloin jo suunnitella nukkumaan menoa. Erja halusi kuitenkin jutella vielä hetken joten suostuin hänen pyyntöönsä. Erja kyseli kumman kiinnostuneena minun ja avovaimoni tekemisiä, seksistä alkaen. Vastasin ympäripyöreitä, Erjan käsi alkoi olla yhä useammin kaulallani ja hän kyseli enkö missään tilanteessa pettäisi vaimoani? Vastasin että ehdottomasti en, olin uskollinen ja sillä selvä. Erja totesi että sehän nähdään ja pala kurkussani tuntui suurenevan. Sanoin meneväni nukkumaan vierasmajaan joka oli erillinen rakennus rannassa, siellä ei ollut minkäänlaista lämmitystä mutta arvelin kesäyön olevan sen verran lämmin että tarkenisin ja saisinpa olla ainakin rauhassa.

Nukahdin viileyteen ja vierasmajan ihanaan tervan tuoksuun. En tiedä kauanko olin nukkunut mutta herätykseni oli mieleenpainuva. Hämärässä erotin naisen hahmon touhuavan alapääni kimpussa, Erjahan se siinä teki taikojaan. Yritin nousta vuoteesta mutta Erja totesi ettei hänelle sanota ei. Kysyin mitä ihmettä hän oli tekemässä, tähän Erja vain totesi että katsele äläkä kysele. Tyydyin osaani, kyrpäni seisoi halkeamaisilaan kun nainen irrotti poninhäntänsä ympäriltä kuminauhan. Sen hän pujotti pallieni ympärille ja tiukalle, pallini olivat kuin kaksi kanamunaa. Hämärässä näin kuinka Erja levitti partavaahtoa kulkusilleni ja aloitti kertakäyttöhöylänsä kanssa huolellisen karvanajon. Makasin ainakin puoli tuntia ja Erja ajoi sinä aikana alapääni täysin karvattomaksi, lopuksi hän vielä pyyhki vehkeeni jollain kosteuspyyhkeellä. Sen jälkeen hän tuli viereeni ja komensi minut samoihin töihin, ajattelin että voin tehdä sen mutta pettämään en ala vaimoani. Levitin vaahtoa Erjan alapäähän ja otin uuden höylän paketista. Erja huokaili sormeni eksyessä välillä koskettamaan pimppiä, voitte arvata että kaluni oli kuin rautakanki toimituksen aikana. Työ tuli tehtyä ja pyysin Erjaa lopettamaan kiusaamiseni, en suostuisi mihinkään muuhun. Nainen työnsi minut sänkyyn selälleen ja imaisi herkkumutterini suuhunsa, pallini olivat kuminauhan kireyden vuoksi räjähtämispisteessä Erjan kutitellessa niitä suihinoton aikana. Jestas miten tuo nainen imi ja pyöritti kieltään terskani päässä! Yhtäkkiä tämä narttu lopetti ja sanoi että ethän sinä petä koskaan vaimoasi, hän voi siis lopettaa imemisen. Sanoin vain että jatka, jatka, jatka, ime lutka, ime! Ja Erjahan imi, käännyimme kuusysiin ja nuolin Erjan ajeltua pimppiä antaumuksella. Totesin paikkojen olevan ahtaat, sain hädin tuskin sormeni uppoamaan tuon tykkiperseen pilluun.

Käänsin Erjan selälleen ja asettelin pamppuni tuon syöjättären pillun huulille, hyvin kostunut pimppi oli silti ahdas kuin mikä. Vaivoin sain melani työnnettyä ihan pohjaan saakka ja aloitin pitkillä vedoilla hitaan panon, Erja uikutti ja hyväili alapäätään samalla kun astuin tuota tammaa. En kestänyt kovin kauaa johtuen Erjan karvan ajelusessioista ja laukesin melko pian, kyrpäni nyki edestakaisin ja spermaa tuntui tulevan kuin hanasta paineella. Erja huokaili allani ja puristi säärensä ympärilleni purren samalla kaulaani ison jäljen, kirosin tuota tekoa mutta Erja totesi merkitsevänsä miehet hyvän panon jälkeen. Pieni levähdystauko ja taas tunsin nuo vaaleanpunaiset kynnet kullini ympärillä, hidasta runkkausta toisella kädellä kun toinen käsi hiveli pallejani jotka olivat edelleen kuminauhan kiristämät. Nyt Erja halusi itse määrätä tahdin, pienen kiemurtelun jälkeen sain taas vehkeeni pohjaan asti ja Erja aloitti ratsastuksensa kohti orgasmia. Nuo rinnat joita puristelin kourillani olivat uskomattoman kiinteät ja isot, kostoksi puremastani tein Erjan rintoihin myös pari mustelmaa hampaillani. Tuo narttu vain nautti tilanteesta ja pyysi puremaan kovemmin, tiukka tyttö ratsasti päälläni rintojen heiluessa. Viimein tunsin pitkän ratsastuksen jälkeen kutinaa alapäässäni ja löysäsin siemeneni tuon syöjättären pimppiin, hikiset rinnat olivat puremajälkiä täynnä ja Erja tärisi orgasminsa jälkitilassa. Makasimme hetken ja syleilimme toisiamme, Erja kuiskasi korvaani että miltä nyt tuntuu, uskollinen mies? Sanoin olevani oikein tyytyväinen tilanteeseen, kunhan siitä ollaan hiljaa.

Nukahdimme toistemme syliin rajun panon jälkeen ja herätys minkä koin oli ikimuistoinen. Vierasmajan oveen potki Erjan mies ja huusi raivoissaan oliko hänen vaimonsa siellä? Huusin hädissäni olevani yksin kun kuulin avaimen kiertyvän lukossa, onneksi miehen avain ei sopinut lukkoon ja kiroten hän lähti juosten hakemaan toista avainta sisältä päärakennuksesta. Erja kuiskasi pakenevansa metsään ja siistiytyvänsä siellä, hän palaisi mökille puolen tunnin kuluttua. Mies ryntäsi viiden minuutin päästä vierasmajaan omilla avaimillaan ja totesi että sinähän olet yksin täällä? Tottakai, sanoin, ajelin tuossa partaani. Erja oli unohtanut kiireessä partavaahdon ja höylät yöpöydälle. Sängyn peitolla näkyi Erjan kiharaisia pillunkarvoja kuivuneen vaahdon ja sperman vieressä, nakkasin toisen peiton nopeasti päälle ettei mies alkaisi kyselemään mitään. Huokasin kun äijä poistui mökistä ja suuntasi laiturille!

Menin päärakennukseen aamupalalle, kurssin naiset olivat loihtineet maukkaan aamiaisen keittiöön. Erja oli tullut "aamulenkiltä" kotiin ja posket punaisena kokkaili muiden mukana. Istuessani ruokapöydässä vilkaisin nuorten poikien kauloja, molemmilla oli komeat hampaanjäljet kaulassa, samoin kuin minulla. Pojat iskivät minulle silmää, samoin minä heille. Erja jäi tiskailemaan astioita kun muu porukka meni pihalle. Erjan keltainen kesämekko kuulsi läpi auringonsäteissä ja huomasin pikkupöksyjen puuttuvan. Vilkaisin vielä olohuoneeseen että olimme varmasti kahden ja kaappasin Erjan hameen ylös ja hyväilin tämän pyllyä. Nainen oli heti mukana touhussa ja tiskit jäivät siihen. Erja pyysi minua naimaan itseään olohuoneen pöytää vasten takaapäin, ihmettelin miksi. Siksi että mun mies on järvellä verkoilla ja pystyn seuraamaan sen rantaan tulon. Pamputin Erjaa takaapäin ja tämä narttu pilkkasi miestään huudellen avoimesta ikkunasta että tuleeko kalaa, kulta? Samaan aikaan kullini souti edestakaisin tuon tykkiperseen vaossa, karjaisin että tulee muttei kalaa ja pumppasin viimeisetkin spermani tuon ihanan naisen häpyyn. Sellainen oli luokkaretkemme, nain Erjaa jokaisena päivänä ja kiinni ei jääty. Saunomista välttelin pitkään oman vaimoni kanssa flunssaiseen oloon vedoten, karvojeni puutteesta olisi saattanut tulla kysely. Mustelman kaulassa peitin Erjalta saamallani voiteella ja varmuuden vuosi pidin korkeakaulaisia puseroita. Maanantaina oli toki aika vaikea astua luokan eteen, Erja ei häpeilyt mitään vaan hymyili minulle salaperäisesti. Hitto mikä lutka!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute