Herkku-puhelin
Iso syntymäpäiväyllätys
HoPe

Mieheni on ollut aina huono järjestämään mitään yllätyksiä merkkipäiviksi vaikka olin usein vihjaillut kuinka mukava olisi saada jotain odottamatonta joten en tänä vuonnakaan odottanut syntymäpäiväksi muuta kuin korkeintaan kukkakimpun.

Syntymäpäiväni aamuna se kukkakimppu odottikin olohuoneen pöydällä kun heräsin, mies huikkasi keittiöstä hyvän syntymäpäivän toivotukset ja lupasi viedä vielä illemmalla syömään. Ihana yllätys sekin, saisi pitkästä aikaa laittautua hieman ravintolaa varten.

Illansuussa lähdimmekin ajelemaan paikalliseen hotelliravintolaan jossa söimme ihanan illallisen. Lähtöä tehdessämme mies kuitenkin sanoi etten kiirehtisi ja nouti respasta huoneen avaimen! Olin todella yllättynyt, mies kuiskasi korvaani ettei ilta vielä tähän päättyisi..

Huoneen ovella hän pyysi odottamaan hetken, kaivoi takkinsa taskusta huivin jonka sitoi silmilleni ja talutti minut huoneeseen. Olin todella jännittynyt tästä kaikesta, varsinkin kun heti huoneen oven painuessa kiinni takanamme hän alkoi suutelemaan niskaani samalla kun kädet vaelsivat hameen alle pakaroilleni. Olin ottamassa huivia pois silmiltäni mutta mieheni esti sen joten ajattelin antaa leikin jatkua..

Mieheni riisui minut hitaasti samalla suudellen rintojani, vatsaani, häpykumpuani. Tunsin kuinka kostea ja kiihottunut olin kun hän ohjasi minut sängylle vatsalleni kohottaen peppuni ylemmäs sormen hieroessa kiusoittelevasti vakoani. Tunsin kuinka kieli painautui vakooni maistellen mehujani samalla kun sormi leikki kiusoittelevasti klitoriksellani.

"Ihana kiimainen vittu" mieheni murahteli nuolemisen lomassa "Tänne täytyisi saada jotain oikein kovaa ja isoa". En voinut muuta kuin ynähdellä nautinnosta, ajatus kunnon naimisesta takaapäin oli sietämättömän kiihottava.

"Saat nyt jotain mitä et olekaan vielä koskaan saanut" mieheni sanoi sormen upotessa vittuuni.

Sillä hetkellä tajusin että tuo sormi ei ollutkaan mieheni, vuosien aikana olin oppinut tuntemaan jokaisen kosketuksen jonka häneltä sain ja nyt tämä oli jotain muuta. Hieman hätäännyin mutta kuulin viereltäni mieheni rauhoittavan äänen "Rakas nauti nyt.."

Siinä samalla tunsin kuinka nuo vieraat kädet tarttuivat pakaroihini ja jotain todella kovaa painautui pillunhuuliani vasten. Tunsin kuinka äärettömän iso ja kova kyrpä alkoi upottaa päätänsä hitaasti mutta määrätietoisesti syvälle sisääni, kyrpä joka tuntui olevan kooltaan niin suuri ettei se koskaan tulisi mahtumaan sisääni! Mieheni silitti hiuksiani ja pyysi rentoutumaan jotta jättikyrpä voisi tehdä tehtävänsä.

Sentti sentiltä kyrpä painautui sisääni ja vaikka pelkäsin kipua se päinvastoin toi suunnattomaa nautintoa, tunsin kuinka pilluni täyttyi ääriään myöten samalla kun tuon ihanan ison kyrvän omistaja aloitti hitaat työnnöt edes takaisin niin että kyrpä vuoroin upposi aivan pohjiaan myöten sisääni, vuoroin oli ihan pillunhuulilla. Ynisin nautinnosta, kuulin myös kuinka mieheni kiihottui katsellessaan kuinka vaimoa naitiin.

Tunsin kuinka suunnaton orgasmi lähestyi ja kun minua nussiva mies alkoi hyväilemään peppureikääni samalla kun tahti kiihtyi tuntui etten enää kestä hetkeäkään. Kun sormi vielä painui peppuuni en voinut pidätellä vaan mieletön orgasmi vavisutti vartaloani niin että polveni eivät enää kantannet. Nyyhkytin vielä orgasmin kourissa kun minut käännettiin selälleni, jalkani nostettiin korkealle olkapäille ja kyrpä porautui jälleen vittuuni, nyt jo vaativammin ja rajummin. Mieheni pyöritteli kieltään nänneilläni ja hyväili rintojani samalla kun ihan voimattomana edellisestä orgasmista tunsin jo uuden lähestyvän. Pilluni hädin tuskin kykeni ottamaan sisäänsä tuon sykkivän jättikokoisen kyrvän joka nyt tuntui paisuvan entisestään sisälläni painautuen rajusti juurta myöten kiimaiseen vakooni.

Samassa olin jo ihan muissa maailmoissa, orgasmi vei minut mukanaan todella rajusti mutta tunsin kuinka tuo iso kyrpä laukesi samalla sykkien sisääni. Hän työnsi kalunsa ihan pohjaan ja jäi liikkumatta paikoilleen kun pilluni supisteli kyrvän ympärillä imien jokaisen spermapisaran kalusta. Olin niin voimaton, täydellisen tyydytetty j väsynyt tästä kaikesta ihanasta..

Seuraava muistikuvani on kun heräsin aamulla mieheni suudellessa minua. "Huomenta rakas, taisit hieman väsyä eilisestä" hän sanoi. Olin ihan pökerryksissä, olin varmaan nukahtanut siihen paikkaan kun sain jättiläismäisen orgasmin. Mietin oliko kaikki sittenkin unta mutta ei, pilluni tuntui edelleen hieman aralta ja sykkivältä, siltä että sinne on tunkeutunut jotain normaalia suurempaa. Taisi se olla todellista.

Koskaan mieheni ei kertonut kuka tämä isokyrpäinen mies oli joka minua nai mutta siitä lähtien syntymäpäivinäni tiesin mitä saisin. Tästä lähtien vain en ollut koskaan pettynyt lahjaani vaikka se olikin odotettavissa...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute