Herkku-puhelin
Koppava assistentti onkin rietas lutka
Morgan

”Gintonic Bombay Saphireen” lausun tilaukseni Helsingin keskustassa olevan Baker’s ravintolan yläkerran baarimikolle. Paikka ei ole suosikkejani mutta suostuin tulemaan tänne viettämään perjantai-iltaani kun illan juhlinnan kohde, kollegani ja siis tästä eteenpäin ex-kollegani, Niklas niin tahtoi. Juhlimme siis työporukalla Niklaksen läksiäisiä työpaikaltamme. Juhlinnan aloittaneista noin kymmenestä henkilöstä on jäljellä enää minun ja Niklaksen lisäksi esimiehemme IT-palveluyksikön johtaja Ronkainen. Ronkainen on noin nelivitonen eli minua ja Niklasta noin viitisentoista vuotta vanhempi mutta siitä huolimatta välillä tuntuu, että hän on meistä jutuiltaan lähimpänä teini-ikää. Varsinkin eron jälkeen alkoholi on kirvoittanut häneltä varsin poikamaisia juttuja ja tarinoita.

Olen siis töissä IT-konsulttina ja vaikka oma työnantajani onkin maailman epäkiinnostavin ja epäseksikkäin työpaikka, saan sentään onneksi viettää suurimman osan ajasta huomattavasti kiinnostavampien ja luojan kiitos sukupuolijakaumaltaan tasapainoisempien yritysten tiloissa. Omassa työpaikassani työpaikkaromanssi ei olisi mahdollista ikäiselleni kolmekymppiselle miehelle, ellei sattuisi pitämään joko toisista miehistä tai omaisia fetissiä vanhempiin naisiin.

Saatuani juomani menen takaisin pöytäämme ja istahdan paikalleni, joka on taktisesti valittu niin, että tanssilattialle on vaivaton näkyvyys. Jos siis tanssilattialle sattuisi osumaan joku kiinnostava potentiaalinen nainen, huomaisin sen varmasti. Toistaiseksi sellaisia ei kyllä ollut näkynyt. Kuunnellessani Ronkaisen tarinaa eronsa jälkeen Rafaellon terassilta iskemästä kolmevitosesta hieman pyöreästä yksinhuoltajablondista ja hänen herkullisista rinnoistaan huomaan kuitenkin tanssilattialla tutun hahmon. Vaaleat keskipitkät hiukset, juuri ja juuri keskikokoiset mutta kiinteät rinnat peittävä toppi, matalalantioiset valkoiset housut ja korkokengät kiinnittävät toki aina terveen nuoren miehen huomion mutta tässä tapauksessa lähinnä siksi, että tunnistan naisen erään asiakasyritykseni erittäin koppavaksi ja ylimieliseksi hallintoassistentiksi Juliaksi. Julia on työpaikallaan ristiriitainen hahmo sillä hän tietää olevansa edustava ja käyttää sitä härskisti hyväkseen ja aiheuttaa sillä monia ristiriitoja työyhteisössä. Tänään Julia näyttää olevan varsin riehakkaalla juhlatuulella ja hänen vartalonsa liikkeistä näkee, että muutama drinkki hänelle on jo maistunut. Julian näköisen naisen ei miesenemmistöisessä yökerhossa tarvitse kauaa tanssilattialla tanssia ja niinpä hänet piirittääkin pian miesseurue, joka ihonväristä päätellen ei ole syntyperäisiä suomalaisia. Nautiskelen juomaani ja yritän näyttää kiinnostuneelta jo selvästi vahvasti päihtyneen esimieheni tarinasta samalla kun katselen miten tummien miesten huomio saa Julian selvästi villiintymään tanssilattialla. Hän hinkkaa vartaloaan varsin estotta vuorotellen useampaankin häntä piirittävään mieheen ja ihmettelen, jos hän ei saa hinkatessaan tuntea tummien kalujen kovenneen miesten housuissa, kun nuori reilusti alle kolmekymppinen kiimaisen tuntuinen blondi hieroo valkoisten housujensa verhoamaa herkkupeppuaan heitä vasten.

Ronkaisen tarinan päätyttyä hän ja Niklas alkavat olla molemmat sitä mieltä, että ilta saa heidän osaltaan pikkuhiljaa riittää. Kesken olevasta juomastani saan oivan tekosyyn ja sanon jääväni juomaan sen loppuun ennen kuin lähden. Tosiasiassa haluan jäädä seuraamaan Julian ja tummien miesten näytelmää tanssilattialla. Seurani poistuttua huomaan menon käyneen aina vain villimmäksi. Julia tanssii kahden tumman miehen välissä molempien käsien vaellellessa hänen vartalollaan. Välillä huomaan käsien lipsahtavan hänen toppinsa alle kokeilemaan hänen pienehköjä mutta terhakoita rintojaan tai housunkauluksesta sisään kohti nuoren blondin todennäköisesti kiimasta kosteaa pillua. Olen tyrmistynyt siitä miten työtilanteissa niin itsetietoinen ja maineestaan tarkka tyttö on humalassa mitä pahin tyrkky ja kuin kerjää tulla viiden tummaihoisen miehen kimpparaiskauksen kohteeksi. Kiitän nykyteknologian kehitystä ottaessani muutamasta härskeimmästä tilanteesta taltioinnin kännykkäkamerallani tulevaisuuden varalle.

Onnekseni DJ vaihtaa jossain vaiheessa kiihkeän tanssimusiikin rockimmaksi, mikä ei ilmeisesti miellytä Juliaa, joka päättää lähteä kohti baaritiskiä ja karistaa hänen peräänsä yrittäneet miehet seurastaan. Huomaan miesporukan löytävän nopeasti uuden uhrin erittäin humalaisesta todella pornahtavasti pukeutuneesta goottitytöstä, joka saa pian huomata olevansa samanlaisessa tanssissa kahden tumman miehen välissä. Sopivan muttei liian kovan humalatilan tuomalla itsevarmuudella päätän toimia Julian mennessä baaritiskille. Menen röyhkeästi hänen taakseen ruuhkaiselle baaritiskille ja painan itseni aivan hänen lähelleen ja tervehdin. Minulle Julia yrittää esittää asiallista mutta näen hänen silmissään hieman pelonsekaista tuntua. Ikään kuin hän ehkä olisi epätietoinen siitä, olenko nähnyt hänen juuri olleen tumman miesseurueen rajun kähminnän kohteena.

Kiitos pitkän illan aikana nauttimiensa juomien ja tummien miesten vaeltavien käsien Julia tuntuu olevan erittäin kiinnostunut saamaan itselleen kyrpää ja minun ei tarvitse kovinkaan montaa iskurepliikkiä käyttää saadakseni hänen houkuteltua jatkoille kotiini. Juomme yhdessä vain yhdet juomat ennen kuin siirrymme ulos Mannerheimintielle. Kellonaikaan nähden taksijono on yllättävän lyhyt ja varsin pian olemmekin kotonani Töölössä. Jo taksissa alkanut hyväilymme muuttuu hississä jo kourinnaksi ja painan Julian vartalollani hissin seinään kiinni ja tungen käteni matalasta housunvyötäröstä sisään niin, että sormeni pääsee ottamaan ensimakua siitä pikkupillusta, jota paksu kyrpäni tulee hetken päästä pistämään koville. Julia on täysin mukana ja hänen kätensä kourivat neljän kerroksen hissimatkan ajan takamustani ja hänen hengityksensä huokailee sormeni liikkeiden tuomasta mielihyvästä.

Kun pääsemme sisään asuntooni, riehaannun täysin ja revimme suurimmat osat vaatteista jo eteisessä pois. Vien Julian vahvassa määrätietoisessa otteessa suoraan olohuoneeni paksulle karvamatolle vatsalleen ja pyydän häntä nostamaan persettään esille. Ravintolassa tummalla miesporukalla sormettanut lutka ei minun mielestäni tarvitse romanttisia esileikkejä vaan kovaa paksua kyrpää sisäänsä. Julia makaa vatsallaan peppu koholla ja työnnyn ylhäältä takaviistosta hänen tiukkaan pilluunsa ja alan naimaan häntä kunnolla. Naimavälineeni on ennenkin saanut kiitosta koostaan, erityisesti paksuudestaan, ja niin nytkin epäsuorasti. Julia parahtaa tuskan ja nautinnon yhteisestä voimasta kun alan jyystämään tämän töissä niin asiallisen hienohelman pillua takaapäin. Ainahan kauniin naisen pano on suurta nautintoa mutta tähän tilanteeseen luo aivan erityistä tyydytystä se, että Julia on sellainen työtuttu, jota en olisi koskaan uskonut saavani isketyksi, ja mielikuvat tästä samasta blondista tummien miesten välissä tanssimassa ja kourittavana. Nain häntä rajusti olohuoneen matolla ja panon lomassa päätän, että on aika kertoa hänelle miten näin hänet tummien miesten himojen kohteena. Kun kerron tästä Julia selvästi lehahtaa aivan tummanpunaiseksi häpeästä kasvoiltaan mutta samalla se selvästi kiihottaa häntä lisää niin, että hän muuttuu entistä riettaammaksi ja ruskettuneen blondin bikinien rajaama vaalea peppu alkaa tulla entistä kiihkeämmin ja rajummin minua vastaan. Hän myös huutaa suoraa huutoa ja vaatii lisää isoa kyrpää sisäänsä. Jonkin aikaa tässä asennossa naituamme tunnen Julian kovenneesta äänestä ja vartalon värähtelystä hänen saavuttaneen nautintonsa huipun. Pian tämän jälkeen ehdin juuri ja juuri vetäytyä hänestä ennen laukeamistani niin, että spermani lentävät kaaressa tämän hienostoperheen ylpeän kasvatin kiinteälle pepulle ja selälle.

Ensimmäisen rajun lattiapanon jälkeen siirrymme makuuhuoneeseeni, jossa jatkamme toistemme kehoihin tutustumista niin kiihkeästi, että olen varsin pian uudestaan kovana. Julia on innoissaan jaksavasta oriistaan ja ottaa innokaasti kovenevan kyrpäni suuhunsa lutkutettavaksi. Julia imee kuin ammattimainen huora ja alan epäillä, että tämä työoloissa asiallinen nuori nainen taitaa olla salaa oikeasti aika monen miehen himojen tyydyttäjä ja panopuu. Onkohan hän ollut koskaan useamman miehen kimppaleluna mietin samalla kun tartun hänen takaraivoonsa ja käännän hänen määräämänsä hennon suihinottotahdin rajummaksi kurkkupanoksi. Julia hieman kakoo mutta kiihdytän tahtia ja tungen kyrpääni voimalla hänen suuhunsa kunnes kyllästyn ja komennan hänet itseni ja patjan väliin.

Toista kertaa pannessani aloitan edestäpäin ja pian vaihdamme asentomme vierekkäin sänkyyn lusikka-asentoon. Tässä asennossa nautiskelen Julian ihanasta pillusta pitkään ja hartaasti. Kun tunnen, että on aika saada mälli lentämään toisenkin kerran komennan Julian jälleen polvilleen ja työnnyn häneen takaapäin samalla kun kiusaan sormillani hänen peppuaukkoon. Joitakin naisia tämä ei miellytä mutta Julia on niin hurmoksessa, että sormet hänen peppuaukollaan saavat hänetkin laukeamaan toistamiseen ennen kuin itsekin laukean uudestaan.

Aamulla Julia poistuu asunnoltani todella puhkinussitun näköisenä ja väsyneenä. Hänen lähdettyään tarkistan heti kalenteristani milloin onkaan seuraava vierailuni hänen työpaikalleen. Ellei Julian lutkamainen himo niin viimeistään puhelimeeni tallentuneet kuvat tulevat pitämään huolen siitä, että saan tyhjentää spermalastini hänen suuhunsa hiljaisen toimiston vessassa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute